Tecnotree sijoituskohteena

Tecnotree Oyj (“Yhtiö”) suunnittelee suunnatun osakeannin toteuttamista noin 22 miljoonan euron bruttotuottojen keräämiseksi. Suunnitellun suunnatun osakeannin tarkoituksena on tukea Yhtiön velanmaksukykyä ja vahvistaa Yhtiön käyttöpääomaa.

Yhtiö suunnittelee laskevansa liikkeeseen suunnatulla osakeannilla osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen enintään 30.577.778 uutta osaketta, mikä vastaa noin 10,8 prosenttia Yhtiön nykyisten osakkeiden kokonaismäärästä. Joensuun Kauppa ja Kone Oy on sitoutunut tietyin tavanomaisin edellytyksin merkitsemään pääosan Yhtiön suunnatussa osakeannissa tarjoamista osakkeista ja Yhtiön nykyinen osakkeenomistaja, Oy Hammarén & Co Ab on sitoutunut tietyin tavanomaisin edellytyksin merkitsemään loput Yhtiön suunnatussa osakeannissa tarjoamista osakkeista. Suunnatun osakeannin jälkeen Joensuun Kauppa ja Kone Oy omistaisi noin 8,9 prosenttia ja Oy Hammarén & Co Ab:n omistus kasvaisi noin 3,7 prosenttiin Yhtiön kaikista osakkeista.

Merkintähinta olisi 0,72 euroa, mikä on noin 21 prosenttia matalampi kuin osakkeen osakekurssi 8.7.2021 ja noin 4 prosenttia matalampi kuin Yhtiön osakkeiden kaupankäyntivolyymilla painotettu keskikurssi 180 päivän jakson aikana, joka päättyi 8.7.2021. Merkintähinta perustuu Yhtiön ja sijoittajien välillä käytyihin neuvotteluihin.

Vähän kyllä ketuttaa että myydään noinkin isolla alella uutta lappua. Kelpais mullekkin tuohon hintaan :grimacing:

Toisaalta se että Joensuun Kauppa ja Kone iskenyt kiinni tukee tulevaisuudennäkymiä.

53 tykkäystä

Noin iso alennus raivostuttaa :rage:. Muutoin menee hyvin, joten menkööt. Mutta miksei kaikille suunnattua osakeantia? Olisin osallistunut.
Ei tunnu hyvältä.

44 tykkäystä

Yrityssaneerausohjelmasta irtautuminen antaisi yhtiölle mahdollisuuden toimia tietyillä maantieteellisillä alueilla ja jatkaa asiakaskuntansa laajentamista.

18 tykkäystä

Tämä tieto kyllä vaimentaa osumaa tuosta antisuunnitelmasta. Hyvin menee mutta menköön. Hyvä että saadaan pöytää puhtaaksi vanhoista jutuista.

Ja siis tuo antisuunnitelma liudentaa ~10% jonka voisi olettaa olevan (edit: maksimi) kurssihitin pitkässä juoksussa, mutta en usko että niiaa noin paljoa koska samalla tuli hyviä uutisia “vaimentamaan” osumaa. Taitaa asiat liittyä jonkin verran myös toisiinsa, eli uutta pääomaa joka auttaa noiden vanhojen sotkujen siivoamisessa.

Pitänee raivata lisää käteistä jostain että voi tankata lisää… :thinking:

12 tykkäystä

Silti törkeä temppu kaikkia muita omistajia kohtaan. Möin heti kaikki pois. Voi olettaa kurssin laskevan.

38 tykkäystä

Kohta aletaan olla yleisöantihinnoissa. Tähän asti tarttunut pilkit 0,85 ja 0,82. 0,8 seuraava pilkki. Jos uskoo firmaan, niin ei tuo nyt niin iso liudennus ole. Mutta kyllä ymmärrän myös pettyneitä omistajia. Yleisöanti olisi mennyt läpi kirkkaasti.

8 tykkäystä
53 tykkäystä

Perään näköjään tehty päätös myös uudesta optio-ohjelmasta avainhenkilöille https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/tecnotree-oyjn-hallitus-paatti-uudesta-optio-ohjelmasta

Tuossakin saavat avainhenkilöt aika halvalla merkata osakkeita (0,40e kipale), mutta toisaalta optioiden toteutuminen on sidottu markkina-arvon nousuun 5 vuoden aikana (tämän hetkinen markkina-arvo noin 234M€ jos oikein katsoin eli vaatisi ainakin 50% nousun markkina-arvossa)

Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla 2021A-2021D on 1.7.2026-31.12.2026. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika ei kuitenkaan ala, ellei seuraavia vapautumiskriteerejä ole saavutettu:
-optio-oikeus 2021A; yhtiön markkina-arvo on vähintään 350 M€,
-optio-oikeus 2021B; yhtiön markkina-arvo on vähintään 500 M€,
-optio-oikeus 2021C; yhtiön markkina-arvo on vähintään 750 M€ ja
-optio-oikeus 2021D; yhtiön markkina-arvo on vähintään 1 000 M€.

EDIT: On tuo kyllä käsittämätöntä että noin isolla preemiolla tehdään suunnattu anti. Harmittaa kyllä vietävästi kun vihdoin päätin lähteä tähän keissiin mukaan vain päiviä sitten (onneksi tosin maltillisella panoksella).

6 tykkäystä

Ihmetyttää kyllä tuo että miksi pitää tällaisella alennuksella myydä, mutta tuohon pitkän juoksun kurssivaikutukseen:

Jos olen oikein ymmärtänyt niin tässä siis olemassaolevien osakkeiden omistusosuus yrityksestä liudentuu tuon 10.8%, mutta samallahan yrityksen kassaan tulee 22 miljoonaa, joten eikös yrityksen käypä arvo pitäisi kasvaa tällä määrällä, jolloin nykyosakkeen käyvän arvon pitäisi laskea vain näiden erotuksen verran, eikä suinkaan 10%?

8 tykkäystä

Sanoin hieman epätarkasti, katson tuon olevan sen maksimihitin. Todellisuudessa jää varmaan pienemmäksi koska kassaan tulee rahaa. Lisäksi tuo raha näyttää osittain menevän vanhojen sotkujen siivoamiseen koska niistä sopimisesta ilmoitettiin samaan syssyyn ja jos niillä päästään irti yrityssaneerauksesta niin avannee uusia mahdollisuuksia nopeasti.

Tällä hetkellä markkina katsoo osumaksi noin -8%… -8.5% ja eiköhän tästä suunta ole lähinnä ylöspäin. Ja siis oma fiilis nykytiedoilla, ei sijoitussuositus jne.

Edit: Ja tuplasin oman läjäni 0.832 tasolta

5 tykkäystä

image

Ennen antia osakkeen hinta oli n. 0,92 ja osakkeita reilu 283. → markkina-arvo 260 MEUR.
Nyt 30 miljoonaa osaketta lisää ja markkina-arvo on 0,83 hinnalla sama 260 MEUR.

Kuitenkin annissa saatiin 22 MEUR kassaan, päästään pois yrityssaneerauksesta kohti uusia asiakkaita ja maantieteellisiä alueita. Eihän tämä pörssissä nyt oleva 0,83 € hinta ainakaan kallis ole?

Ja tätähän sai viimeksi huhtikuussa 0,72 hintaan.

32 tykkäystä

Itseänikin harmittaa, että näin suurella alennuksella myytiin blokki omistajalle, mutta jos yrittää nähdä niitä positiivisiakin puolia sellaisia voisivat olla:

  • Saneerausmenettelystä poistuminen tuo yhtiön pois ns. kriisiyhtiöstatuksesta ja kertoimiin sovellettavasta alennuksesta päästään nopeammin eroon. Tosin olisi tämä purkautunut ajan saatossa muutekin jos meno olisi jatkunut hyvänä.
  • Kiinnostaisi kuulla mitkä ovat nuo markkinat, joille Tecnotree pääsee poistuessaan saneerausmenettelystä. Onko tällä mahdollisesti vaikutusta uusasiakashankintaan ja/tai yrityksen imagoon = uskottavampi toimija?

Kertasin vielä läpi pörssitiedotteen. Voisin teorisoida, että Tecnotreella, Vikingilla ja ostajalla on ollut neuvottelut käynnissä hyvän tovin. Jos pohtii että tätä kaikkea on alettu järjestellä esimerkiksi jo keväällä ja katsottu hintaa lukkoon silloin. Kakkonen iskee näihin pörssin pienyhtiöihin kuin hai ja on varmaan nähnyt melko herkullisen mahdollisuuden hypätä kyytiin. Nytkö täällä sitten piensijoittajat suuttuvat kun eivät saaneet samaan hintaan kuin institutionaalinen sijoittaja ja myyvät laput laitaan? Juuri kun saneerausmenettelystä näkyy nyt varma ulospääsy ja kassa täynnä rahaa investoida kasvuun?

Vaikka firmaa on tullut viime aikoina perattua melkoisesti, en voi väittää ettenkö odottaisi kuin kuuta nousevaa @Joonas_Korkiakoski kommentteja järjestelystä. Nimenomaan siltä kantilta, että mitä tämä mahdollistaa.

54 tykkäystä

Kaikista eniten itseäni yksityssijoittajana tässä nyt turhauttaa ajoitus. Miten voidaan näin ison mittakaavan uutinen julkaista keskellä päivää eikä esim ennen pörssin aukeamista. Itse olisin pystynyt aamulla reagoimaan ja prosessoimaan uutisen 100x paremmin, kaipa tämä tämmöistä välillä on.

17 tykkäystä

Eikai tässä kannata panikoida, jos saadaan entiset sotkut siivottua ja rahaa lisää kassaan. Voidaan keskittyä pelkkään liiketoiminnan kehittämiseen. Tähän vielä Kakkonen mukaan niin suunta on vain ylöspäin :wink:

9 tykkäystä

Liike osakeannista oli sinällään oikea jos se mahdollistaa yrityksen kehittämisen eteenpäin.
On vaan täysin käsittämätöntä että Kyösti otetaan takaoven kautta alennuksella mukaan firmaan eikä yhtiö järjestä uutta julkista osakeantia jossa alennus olisi pienempi eikä sijoittajan omistuusosuus laimentuisi mikäli hän merkkaa hänelle oikeutetut osakkeet.
Suunnattuja osakeanteja pitäisi käyttää vain perustelluissa tapauksissa ja tässä ei mielestäni niitä ole.
@Victor_Snellman ja kumppanit ottavat toivottavasti tästä taas koppia ja kyselevät että minkälainen homma…

13 tykkäystä

Jos järjestää suunnatun annin, se olisi syytä hoitaa hyvään hintaan. Ei tämä kuitenkaan liudenna osakkeen laskennallista arvoa kovinkaan paljon, kun rahaa tuli kassaan vastineeksi uusista osakkeista. Eniten kärsii luottamus yhtiön johtoa kohtaan kömpelösti hoidetun annin vuoksi.

5 tykkäystä

Katsoin jo jokin aika sitten isoimpia omistajia ja miten heidän omistuksensa on pienentynyt prosentuaalisesti vuosien varrella, vaikka osakkeiden määrä on pysynyt samana. Toki tuskin se ketään haittaa, kun arvo on noussut nyt aika valtavasti monen kohdalla, vaikka prosenttiosuus onkin pienentynyt mutta jokin ei ihan täsmää näissä omaan silmään ja en ole pystynyt tätä näkemään oikeana sijoituksena - toki treidailu on tällä lapulla onnistunut suhteellisen hyvin mutta en halua sijoittaa pitkällä tähtäimellä, jos lappuja printataan samaan tahtiin kuin aiemmin. Voi toki olla, että näin on ollut olosuhteiden vuoksi pakko toimia ja sinällään se on ollut jopa hyvä ratkaisu yrityksen kannalta mutta ei vain löydy luottoa yritykseen pitkällä aikavälillä, kun nämä välmäilyt näyttävät jatkuvan ja kaiketi nämä uutiset tarkoituksella laitettiin pihalle samana päivänä.

Toisaalta siis tunnepuolen juttuja mutta joku haisee ja vaikka kuinka olen yrittänyt asiaa käydä uudelleen läpi, niin en vain ole saanut hajua hälvenemään… :frowning:

4 tykkäystä

Hyvä juttu. Saneerauksessa olevalla yhtiöllä ei tosiaan ole mahdollisuuksia kaikille markkinoille, se on ollut No Go -joillekin. Ehkä ei aivan heti nytkään, mutta keskustelueste 1 on yliviivattu. Tämä on paitsi saneerausleiman poisto, osoitus sijoittajien luottamuksesta. Olisi tietty ollut hyvä ilmoittaa pörssien ollessa kiinni, mutta ehkä oli syynsä, jota ei viitsi spekuloida.
Olen hiljalleen kasvattanut pottia tasolta 0,57 ja nyt lienee aihetta ottaa taas. Tämnä ei ole neuvo. Mutta senttiosakkeet ovat kivoja!

7 tykkäystä

Myös tuo on ehkä mielestäni vähän kyseenalaista että hankkiudutaan saneerausmenettelystä eroon näin ”takaoven” kautta ja saman tien laitetaan uutta optio-ohjelmaa sisään avainhenkilöille - jotka tämä samainen menettely on käsittääkseni estänyt (saatan olla väärässäkin, pitää kaivella tarkemmin).

Tulee vähän sellainen fiilis että johto ym. pelanneet omaan pussiin osakkeenomistajien kustannuksella kun hyvä paikka aukesi (joskin optio-ohjelma on markkina-arvoon sidottu eli ei tule ihan ilmaiseksi ja osakkeenomistajatkin toki hyötyvät pitkässä juoksussa jos nuo tavoitteet saavutetaan).

12 tykkäystä

Yhtiön ympärillä on ollut paljon ihme veivailua ja tässä se jatkuu. Viesti on se, että on vähän epämääräistä. Kannattaako sijoittaa tällaiseen lafkaan.

8 tykkäystä