Teleste sijoituskohteena

Nousu on silti spekulatiivista (tiedän, sillä olen ostanut marraskuussa 60000kpl), osin tammikuu ilmiöön varautumista, jossa Teleste on perinteisesti ollut vahva, toki kustannusten lasku viime osarissa oli positiivista, kiitos ehkä uuden talousjohtajankin ?

3 tykkäystä

Telestessä 60.000lappua ajaa sut TOP100 listalle kirkkaasti, onnea!
Taidat mennä jopa TOP 30kerhoon…

Pikku lisäosto vaan :wink:
Onnea joo tarvitaan tässä firmassa, kun tuleva menestys on hieman sumuinen…

1 tykkäys

Teleste yhteistyöhön Telian kanssa laajakaista- ja TV-palveluiden operoinnissa ja kehittämisessä. Operointipalveluiden siirto tapahtuu vuoden 2024 loppuun mennessä ja siirron myötä Telialta siirtyy Telestelle muutama avainhenkilö. Tietääkseni aiemmin Teleste on tehnyt vastaavanlaista verkkojen operointia mm. Elisan kanssa, mutta muuten tämän kaltainen palveluliiketoiminta on yhtiön mittakaavassa kohtuu pientä.

3 tykkäystä
1 tykkäys

Rinnevaara ex. CEO on suurin yksityisomistaja n 117k lapulla ja sanoit lisänneen pienesti 60k lapulla. Ei minua yleensä toisten omistukset kiinnosta, mutta kyllä tähän osui huomio. Olen kuitenkin tätä kestomörnijää omistanut yhtiöni kautta tuolta 2000-luvun alkuhuumasta lähtien, taisin 12,50 hintaan ostaa isoin toivein maailman valloituksesta. Itselläni tämä on pysynyt visusti unohdettujen ja laiskasti seurattujen yhtiöiden joukossa odotellen, että liiketoiminta joskus lähtisi käyntiin. Tuplasin viime vuoden marraskuussa, mutta eihän ne uutiset mihinkään johtaneet.
On toki ohi ketjun aiheen, mutta en voinut olla kommentoimatta…

  • edit: @P_O_Niemi Saattoi jäädä Nieminen huomaamatta, sehän on melkein instituutio :joy: Jos nyt katsoin oikein, niin on siellä joku tuplannut, mutta ei kai se ole pienesti?
4 tykkäystä

Miten niin Rinnevaara on suurin yksityisomistaja? 30.11. päivätyn omistajalistan mukaan Jorma J. Nieminen on vanhastaan omistajalistalla korkeammalla ja ainakin nimen perusteella hän on yksityisomistaja. Tämä 60 000 osaketta lisännyt kaveri on mennyt myös Rinnevaaran edelle. Eli minun laskujeni mukaan loogista olisi ollut sanoa, että Rinnevaara OLI tähän asti toiseksi suurin yksityisomistaja, kunnes nimimerkki Zen65 meni ohi?

(En osaa nyt arvioida, miten pahasti tämän katsotaan menevän ohi aiheesta, mutta olkoon miten järkeväksi nähdään.)

1 tykkäys
4 tykkäystä

Tässä on @Antti_Siltanen:n kommentit Telesten tiedotteeseen älyvahvistimien tilausten etenemisestä Pohjois-Amerikassa. :slight_smile:

Telestelle yhteistyösopimus Yhdysvaltoihin

Teleste on käynnistänyt yhteistyön yhdysvaltalaisen järjestelmäintegraattorin ja laajakaistateknologioita jälleenmyyvän Mega Hertzin kanssa.

Teksasissa pääkonttoriaan pitävä Mega Hertz aloittaa Telesten älykkäiden 1,8 gigahertsin ICON-vahvistimien ja hajautetun verkkoarkkitehtuurin laitteiden valtuutettuna jälleenmyyjänä Pohjois-Amerikassa.

Yhteistyö laajentaa Telesten laitteiden saatavuutta pienille ja keskisuurille operaattoreille Yhdysvalloissa.

ICON-vahvistimet on suunniteltu optimoimaan verkkojen toimintaa ja alentamaan niiden käyttökustannuksia. Lisäksi niiden automaatiotoiminnot yksinkertaistavat verkkojen käyttöönottoa ja ylläpitoa.

3 tykkäystä

Muualla vastaan tullut. En ainakaan nopeasti löytänyt Telesteltä juttua.

Hanno Narjus, Senior Vice President at Teleste Networks: “We are excited to be part of this transformative project, delivering multigigabit internet with exceptional quality to Orange Belgium customers. This upgrade represents a strategic step in Orange Belgium’s journey to offering 10 Gbps speeds using existing cable network infrastructure. Not only does this approach benefit the environment, but it also enables a fast network upgrade cycle. Our Teleste Remote PHY devices, built on open DOCSIS specifications, ensure full ecosystem interoperability, providing Orange Belgium with complete flexibility for their future network investment steps.”

3 tykkäystä

Atte ja Roni ovat kirjoitelleet ennakkokommentin, kun yhtiö raportoi ensi viikon tiistaina Q4-tuloksensa noin kello 8.30. :slight_smile:

Odotamme viisi neljännestä jatkuneen liikevaihdon laskutrendin katkenneen Q4:llä ja liikevaihdon elpyneen hieman heikolta vertailukaudelta. Odotamme myös tulokseen selvää tasokorjausta elpyvien volyymien ja tehtyjen kustannussäästöjen tukemana. Yhtiön loppuvuoden avainlukuihin liittyy epävarmuutta tiettyjen suurempien projektien tuloutusten osalta. Huomio raportissa kiinnittyy kuitenkin ohjeistukseen, jonka pitäisi indikoida paluuta selvään kasvuun niin liikevaihdon kuin tuloksenkin osalta Pohjois-Amerikan toimitusten kiihtyessä tänä vuonna.

1 tykkäys

Teleste Oyj: Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2024 - Yhteenveto

  • Liikevaihto: Laski 12,4 % edellisvuodesta, ollen 132,5 milj. euroa; Q4 kasvoi 19,0 %.
  • Oikaistu liiketulos: Kasvoi 248,2 % ollen 4,0 milj. euroa; Q4: 0,8 milj. euroa.
  • Liiketulos: Laski -5,5 milj. euroa; Q4: -5,7 milj. euroa johtuen kertaluontoisista alaskirjauksista.
  • Saadut tilaukset: Laskivat 16,5 % vuoden aikana, mutta Q4 kasvoivat 13,2 %.
  • Taloudelliset näkymät 2025: Liikevaihdon arvioidaan olevan 135–150 milj. euroa; oikaistu liiketulos 4–7 milj. euroa.
  • Osingonjako: Hallitus ehdottaa osinkoa 0,03 euroa osakkeelta.
  • Toimintaympäristön riskit: Mahdolliset Yhdysvaltojen tuontitullit voivat lyhytkestoisesti heikentää kannattavuutta.

Kauden tulos -6,1 milj. euroa, osakekohtainen tulos -0,32 euroa. Henkilöstömäärä laski 19,2 % vuodesta, ollen 619 henkilöä.

Summary generated by FinDL.

https://attachment.news.eu.nasdaq.com/a922dd4a8afa017ca3d886996df98aca3

2 tykkäystä

Joo Telesten pää nousee pinnalle, ei loppunut happi vieläkään.
Telesten koko tuotekehitykseen panostajana on hyvin rajallinen, toivotaan että Trump ei kummittele liikaa jatkossa. Toki tilauskannan ja liikevaihdon kasvaessa tehokkuus pysyy helpommin kunnossa ja hintakilpailukyky riittävänä.

Täältä ensikommentit tulokseen:

Kehitys näyttää nyt menevän odotetusti parempaan suuntaan! Toivotaan, ettei mahdollisista tuontitulleista aiheudu harmia yhtiön amerikanvalloitukselle.

3 tykkäystä

Atte pääsi juttelemaan Telesten menosta toimitusjohtaja Esa Harjun kanssa. :slight_smile:

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:12 Yhteenveto vuodesta
01:30 Public Safety and Mobility -yksikön tilanne
03:00 Broadband Networksin Euroopan kehitys
04:21 Yhdysvalloissa merkittävää kasvua
05:33 Tuontitullien vaikutus
07:00 Paluu osingonmaksuun
07:54 Vuoden 2025 ohjeistus ja näkymät
09:01 Näkyvyys liikevaihdon kehitykseen
10:15 Mahdollisten tullien vaikutus ohjeistukseen

2 tykkäystä

Tässä on Aten ja Ronin yhtiöraportti heti Q4:n jälkeen. :slight_smile:

Telesten Q4-raportti vahvisti yhtiön operatiivisen tuloskäänteen edenneen hyvin loppuvuodesta, ja markkinatilanne Euroopassa ei näytä menevän enää huonompaan suuntaan. Samaan aikaan yhtiön Pohjois-Amerikan valloitus etenee hyvää vauhtia, ja tänä vuonna voimalla kasvavat volyymit alkavat näkyä myös yhtiön tuloskasvussa. Kokonaisuutena luottamuksemme Telestelle lähivuosille ennustamaamme tuloskasvuun vahvistui raportin myötä, mihin peilattuna osakkeen arvostus näyttää maltilliselta. Lyhyellä tähtäimellä mahdolliset tuontitullit toimivat riskitekijänä, mutta emme näe niillä olennaista vaikutusta hieman pidemmän aikavälin laajentumissuunnitelmien kannalta.

Rapsasta lainattua:

Volyymien osalta Pohjois-Amerikka voi tarjota parhaimmillaan Telesten nykyiseen kokoluokkaan nähden huomattavaa kasvua, sillä markkina on noin 4 kertaa Eurooppaa suurempi. Pidemmällä aikavälillä rakenteellisessa laskussa olevat Euroopan tilaajaverkkolaitemarkkinat kuitenkin arviomme mukaan jarruttavat liikevaihdon kehitystä

2 tykkäystä