Teleste sijoituskohteena

Alla on @Atte_Riikola:n ennakkokommentit, kun Teleste raportoi Q3-tuloksensa torstaina. :slight_smile:

Odotamme yhtiön liikevaihdon pysytelleen vertailukauden tasolla, mutta tuloksen heikentyneen selvästi komponenttipulan, kustannusinflaation ja vahvistuneen dollarin rasittaessa merkittävästi yhtiön kannattavuutta. Telesten toimintaympäristö on tällä hetkellä erittäin haastava, eikä yhtiö Q2-raportin näkymien perusteella odota tilanteeseen helpotusta lyhyellä aikavälillä. Siten yhtiö ei tällä hetkellä pääse hyötymään ennätysvahvasta tilauskannastaan. Pyrimme hakemaan raportista näkyvyyttä erityisesti lähivuosien tuloskasvunäkymän suhteen, jolloin yhtiön kustannussäästötoimenpiteiden pitäisi alkaa tepsiä ja USA:n markkinan ensimmäisen merkittävän asiakkaan toimitukset käynnistyvät.

2 tykkäystä

Sitten olisi saman miehen kommentit tuloksesta. :slight_smile:

Telesten oikaistu liiketulos ylitti selvästi vaatimatonta tulosta odottaneen ennusteemme liikevaihdon voimakkaan kasvun ansiosta. Yhtiö onnistui parantamaan edelleen haastavana jatkuneen komponenttipulan keskellä toimituskykyään, mikä ei ole kuitenkaan tullut ilmaiseksi. Toimituskyvyn varmistaminen on vaatinut Telesteä kasvattamaan varastojaan huomattavasti ja neljänneksen erittäin heikon liiketoiminnan rahavirran vuoksi yhtiö on joutunut lisäämään likviditeettiään uusilla rahoitussopimuksilla. Vaikea toimintaympäristö luo edelleen merkittävää epävarmuutta Telesten lyhyen aikavälin kehityksen suhteen. Yhtiö jatkaa määrätietoisesti perustan rakentamista tulevien vuosien tulosparannukselle, mihin muun muassa tilaajaverkkolaitteissa yhtiölle avautuva USA:n markkina luo hyvät edellytykset.


Tässä olisi heti perään haastattelua, eli Atte haastatteli firman toimaria Esa Harjua. :slight_smile:

Aiheet:
00:00 Aloitus
00:24 Liikevaihdon kasvu
01:35 Kannattavuus
04:34 Rahavirta ja pääoman sitoutuminen
06:06 Tilaajaverkkolaiteet & USA
08:05 Painopisteen siirtyminen Euroopasta USA:han
09:48 Näkymät

6 tykkäystä

Tässä olisi kommenttien ja haastattelun jälkeen vielä Aten vääntämä Telesten yhtiöraportti. :slight_smile:

Telesten Q3-luvut ylittivät ennusteemme, mutta kokonaisuutena toimintaympäristön haasteet painavat yhtiön tuloksen tänä vuonna vaatimattomaksi. Samalla komponenttipulan keskellä toimituskyvyn turvaaminen on vaatinut yhtiötä kasvattamaan merkittävästi käyttöpääomaa velkarahalla. Lyhyen aikavälin haasteiden keskellä Teleste jatkaa perustan rakentamista tulevien vuosien tulosparannukselle, mihin tilaajaverkkolaitteissa yhtiölle avautuva USA:n markkina luo hyvät edellytykset. Tätä potentiaalia, siihen liittyviä riskejä sekä taseen kasvanutta velkakuormaa punniten näemme osakkeen nykyisen arvostuksen melko neutraalina.

https://www.inderes.fi/fi/toimituskyvyn-turvaaminen-nakyy-taseessa

Tj Esa Harju ts haastattelussa, avasi amerikan valloitusta ja tiimin laajenemistavoitteita.

1 tykkäys

Komea kuukausi takana Telestellä pörssissä.
Nyt kun isoa tilauskanta saavat toimitettua ja alimmalle viivalle tulosta, niin tämän nousu jatkuu.
Telesten toimitusvarmuus on hyvä, koska olivat siihen just Q3 panostaneet & hankkineet kamaa varastoon. Nyt kun uusi piitkään odotettu teknologia valtaa Telesten toimituksissa jalansijaa, niin vanhat uskolliset omistajat saavat palkkionsa. Vaihto on hiljaista kun kukaan ei halua myydä.

2 tykkäystä

@Atte_Riikola ja @Roni_Peuranheimo ovat tehneet Telestestä uuden laajan raportin. :slight_smile:

Kuluva vuosi ja osittain myös ensi vuosi jäävät toimintaympäristön haasteiden (komponenttipula ja kustannusinflaatio) vuoksi Telestelle näillä näkymin tulosmielessä vaatimattomiksi. Samalla toimituskyvyn turvaaminen on velkaannuttanut yhtiön tasetta varaston kasvun sitoessa merkittävästi käyttöpääomaa. Lyhyen aikavälin haasteiden alla piilee myös potentiaalia, sillä tilaajaverkkotuotteissa uusien teknologioiden volyymitoimitukset ovat käynnistämässä ensi vuoden loppupuolella. Erityisesti USA:n markkina ja ensimmäinen merkittävä voitettu asiakkuus tarjoavat huomattavaa kasvupotentiaalia keskipitkällä aikavälillä. Tätä potentiaalia, siihen liittyviä riskejä sekä taseen tänä vuonna kasvanutta velkakuormaa punniten näemme osakkeen nykyisen arvostuksen melko neutraalina.

4 tykkäystä

Telesten laaja tosiaan päivitelty ja tänään tulee myös tämän tiimoilta videota inderesTV:seen.

Viime vuodet ovat olleet yhtiölle haastavia erinäisistä syistä johtuen, mutta vuoteen 2024 katsottuna tilanne alkaa näyttää kiinnostavalta. Tuolloin oletettavasti komponenttipula tai matkustajainformaatioratkaisujen kiinteähintaiset projektit eivät ole enää olennaisena harmina ja volyymitoimitukset Yhdysvaltoihin ovat käynnissä. Tuolloin yhtiön tuloksella on edellytykset tehdä huomattava tasokorjaus nykyiseen nähden ja tämän onnistuessa arvostus painuu maltilliselle tasolle. Lyhyellä tähtäimellä tässä on kuitenkin vielä haasteita ratkottavana ja siten olemme vielä odottavalla kannalla osakkeen suhteen. Mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoiset ajat ovat pian edessä Telesten sijoitustarinassa, ja sijoittajien kannattaa seurata tarkkaan, miten toimitukset lähtevät USA:ssa etenemään ensi vuoden loppupuolella.

Edit. Tässä mietteitä videomuodossa:

10 tykkäystä

Kaksi Herlinien sukuun kytkeytyvää sijoitusyhtiötä on vuosien saatossa noussut pörssin vähemmän tunnettuihin yhtiöihin lukeutuvan Telesten suurimpien omistajien joukkoon. Joulukuussa Herlinien haaviin tarttui taas 100 000 uutta yhtiön osaketta.

Tuoreiden lisäostojen myötä Mariatorpin ja Wipusen yhteenlaskettu omistusosuus Telestessä nousi vuodenvaihteessa jo 8,2 prosenttiin.

8 tykkäystä

Joo on hyvä että Teleste kiinnostaa Herlinien sijoitusyhtiöitä, tämä on merkki potentiaalista.

Nyt kun lopulta uuden teknologian kaupat jenkkilään toisi uutta puhtia, niin Teleste voi hyvinkin noista uuteen kukoistukseen.
Mun mielestä on turha pelätä sitä et Teleste ostanut vieraalla pääomalla kamaa hyllyihin toimitusvarmuuden takaamiseksi, tuostahan kaikki tekevät.

1 tykkäys

Telestelle voisi käydä Roviot !
Joku isompi etsii laajennusta tuote-rebertuaariin tms.
Hyvää osaamista saisi edullisesti.
No Herlinit hiukan nurkanneet, mutta eivät vielä kukkulan kuninkaita…
Tästä hei vaan, laittakaa tarjousta tulemaan!

Ei kulkenut Telesten bisnes Q4:llä ainakaan tuloksen näkökulmasta.

KL:ssä
Telesten liikevaihto kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuodesta, mutta kannattavuus notkahti.

Telesten liikevaihto oli loka-joulukuussa 46,0 miljoonaa euroa, kun yhtiötä seuraava analyysitalo Inderes odotti 39,6 miljoonan euron liikevaihtoa. Vuotta aiemmin vastaavalla ajanjaksolla liikevaihtoa kertyi 38,9 miljoonaa euroa.

Liiketulosta Teleste teki viimeisellä neljänneksellä -0,3 miljoonaa euroa, kun Inderes odotti 0,5 miljoonaa euroa ja vertailukauden tulos oli 0,6 miljoonaa euroa. Yhtiön oikaistu liiketulos oli sen sijaan 0,4 miljoonaa euroa positiivinen, kun Inderes odotti 0,5 miljoonaa ja vuosi sitten oikaistua tulosta kertyi 0,5 miljoonaa euroa.

2 tykkäystä

Tässä on Salkunrakentajan parissa minuutissa luettava juttu Telestestä.

Harjun mukaan tilaajaverkkotuotteiden ja -palveluiden liikevaihto jatkui hyvällä tasolla Euroopassa viimeisen vuosineljänneksen aikana. Aktiviteetit lisääntyivät Pohjois-Amerikan markkinoilla, missä yhtiö tähtää DOCSIS 4.0 -vahvistimien toimitusten aloittamiseen vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Videovalvonta- ja joukkoliikenteen informaatiojärjestelmien liikevaihto saavutti korkean tason useiden projektitoimitusten edetessä.

Tässä Ronin ja meikäläisen ensipuraisut Telesten tuloksesta aamulta:

1 tykkäys

Telesten vuosikertomus julkaistu tänään:

Mielenkiintoisena poimintana hieman kuulumisia USA:n markkinalta:

image

5 tykkäystä

Huomenna Telesten Q1-tulospäivä ja meidän odotuksia lukujen osalta voi lukaista täältä:

Kaiken kaikkiaan tänä vuonna tulosodotukset ovat vielä vaatimattomia, mutta tämä artikkeli vahvistaa kuvaa, että lähivuosina uutta DOCSIS 4.0. sekä hajautetun arkkitehtuurin teknologiaa päästään toimittamaan.

image

image

4 tykkäystä

Telesten vuosi lähti käyntiin selvästi varovaisia odotuksiamme paremmin:

Kannattaa kurkata tuoreeseen osariin, sillä yhtiö ruvennut lisäämään raportoinnin avoimuutta. Tilauksia, tilauskantaa ja liikevaihtoa avataan nyt erikseen tilaajaverkkotuotteiden sekä videovalvonta- ja matkustajainformaatioratkaisujen tasolla. Tätä läpinäkyvyyttä yhtiöltä onkin toivottu, sillä helpottaa huomattavasti enemmän hahmottamaan, mitä yhtiön konepellin alla tapahtuu :+1:

7 tykkäystä

Atte ja Roni ovat tehneet uuden yhtiörapsan Telestestä. :slight_smile:

Telesten alkuvuosi sujui odotuksiamme paremmin niin kasvun kuin tuloksenkin osalta. Yhtiön toimintaympäristö säilyy edelleen haastavana, mutta tietyiltä osin näkymät ovat jo kirkastumassa ja yhtiön oma tekeminen kulurakenteen sekä käyttöpääoman tehostamisen osalta etenee oikeaan suuntaan. Kaiken kaikkiaan luottamuksemme lähivuosille ennustamamme tulosparannuksen suhteen vahvistui raportin pohjalta, jonka myötä myös osakkeen arvostus alkaa näyttää varovaisen kiinnostavalta.

image

https://www.inderes.fi/fi/tuloskasvupotentiaali-alkaa-varovasti-kiinnostaa

4 tykkäystä

Ihan jees kun Teleste parantaa, mutta eikö nyt Q1 ollut joku Belgian verottajan kanssa saatu positiivinen juttu hiukan kertaeränä. Eli operatiivinen meno ei nyt vielä päätä huimaa?

1 tykkäys

Liikevoiton tasolla Q1-tulos ylitti myös odotuksemme, joten myös operatiivisesti alkuvuosi meni odotuksiamme paremmin. Positiivinen verokirjaus näkyi sitten nettotuloksessa ja EPS:issä vielä päälle.

Mutta kyllähän kokonaisuutena kuluvan vuoden tulosodotukset ovat vielä vaatimattomia ja Telesten sijoitustarinan kannalta olennaista on lähivuosien tulosparannuksen kulmakerroin. Q1-raportin pohjalta meidän luottamus tulospotentiaalin realisoitumiseen vahvistui ja tämän myötä myös näkemys kääntyi varovaisen positiiviseksi, kun osake oli samaan aikaan polkenut alkuvuoden paikoillaan.

Tarkempia perusteluja voi käydä lukemassa päivitysraportista: https://www.inderes.fi/fi/tuloskasvupotentiaali-alkaa-varovasti-kiinnostaa

Ja etusivun tiiivistelmä aamarissa:

4 tykkäystä

Saksassa hajautetun verkkoarkkitehtuurin toimituksia tehty:

Tiedotteesta poimintana asiakkaan perustelut Telesten tuotteiden valinnasta, jospa näillä myös USA:n markkinoilta osuuksia vallattaisiin tulevina vuosina.

6 tykkäystä