Verneri kysyi hyvän kysymyksen. Niinkuin kysymykset on aina. Itse ehkä tutadippa -tautaisena myyntimammana pidin aavistuksen liian itsestään selvänä, miten jälkimarkkinoinnin puuttuminen vaikuttaa Teslan liiketoimintaan merkittävämmin kuin lillukanvarret itse päätuotteen tuotannossa.
Olen samaa mieltä, ettei yksi video saa Teslan kurssia kyykkäämään ja virheet on korjattavissa, mutta en vähättelisi vaikeuksia, mitä videolla paljastuu Teslan liiketoiminnan haavoittuvuudesta.
Mainehaitta seuraa yrityksiä pitkään. Itsellekin esimerkiksi on verkkokalvoon polttomerkattu sana ”Verimekko” ja Hennes & Mauritz lapsityövoimaa käyttävänä yrityksenä, vaikka olen päivittänyt tietämystäni yrityksistä ja tämä toiminta on jäänyt sinne ysärille.
Jälkimarkkinoinnilla itse tarkoitan asiakastyytyväisyyden varmistamista ja lisämyyntiä, jolla ylläpidetään asiakassuhteita varsinaisten tuotteiden ja palveluiden välillä esimerkiksi autojen kohdalla huoltopalvelua.
Monilla automerkeillä on varsin hyvää huoltopalvelua saatavilla uusille ja käytetyille autoille. Aikaisemmin huoltopalveluita tarjosivat automerkkien ulkopuoliset korjaajat, nykyään trendinä on, että autot on valmistettu siten, että melkein jokaisesta pienestä jutusta päästään rahastamaan. Sitä, miten itse bisnes toimii käytännössä, voi joku muu asiaan vihkiytyneempi selventää. Aika varmasti kuitenkin merkkihuoltamoiden ja itse autoja valmistavan yrityksen välillä on aina liiketoimintaa, joka kannattaa ja tuo kassavirtaa. Varmaan helpointa olisi tarkastella jälkimarkkinoinnin merkitystä kassavirralle kilpailijan esimerkin mukaan.
En tiedä, mitä muut pähkäilee, kun autoa ostavat. Valkoinen lippu itsellä heilahtaa mieluiten sille autolle, jonka kokonaiskäyttökustannukset on kohtuulliset. Itsellä kuitenkin painii kaksi sutta arvon alenemista koskevassa vaakakupissa:
- auton arvon säilyminen ajassa ja
- varaosien hinta ja huollon saatavuus
Ja kunhan on musta
Auton arvo… No eihän se yleensä säily.
Auto on surkein sijoitus, mitä maa päällään kantaa, sitten tietokoneiden.
Tyypillisesti auton arvo tippuu pahimmillaan sen startattua myymälästä ja tästä eteenpäin noin 1000€/10 000km. Uusia autoja systemaattisesti hankkivat suosivat auton myymistä pois ensimmäisen kolmen vuoden jälkeen. Taitaa liittyä takuiden umpeutumiseen.
Toki poikkeuksia on erikoisautoissa ja museoauto saattaapi mennä kaupaksi yhdellä omistajalla oltuaan kalliimmalla kuin mitä alkuperäinen hinta oli. Tesla ModelS:t tulevat varmasti olemaan joillekin keräilijöille tulevaisuudessa mieluinen lisä kokoelmaan. Siihen varmasti on moni Teslan ostanut luottanut.
Autojen arvot nousevat joskus myös samasta syystä kuin asuntojen ja veneidenkin, jos kestävät aikaa. Oi ihana inflaatio!
Mutta… Autot tuottavat palveluarvoa
Varaosista puolestaan on tullut huomattua perushiha-arvio: Mitä yleisempi auto on, sitä halvempaa ja helpompaa on autoa huoltaa.
Mites tämä kaikki liittyy Teslan räjähdysvideoon?
Noh… Jälkimarkkinointihan ei selkeästi toimi. Jälkimarkkinoinnin yksi tärkeä elementti on vaivattomuus ja luotettavuus suhteessa muihin kilpailijoihin sekä erityisesti jälkimarkkinoinnin HINTA.
Yksi video nyt ei vavisuta Teslan osakkeiden hintaa, mutta jos löytyy yksi tyytymätön asiakas, löytyy varmasti muitakin. Lopulta joku tekee oman videonsa, artikkelinsa tai jonkin muun some-postauksen. Ensimmäinen Teslan oma malli julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Ensi vuonna tulee tästä 10 vuotta. Mahtaako ensimmäisiä lastentauteja tulla julkisuuteen näillä näppäimillä?
Palataanpas vielä takaisinpäin…
Jos ostan käytettyä autoa, minua kiinnostaa :
- Auton käyttökustannukset
- Varaosien hinta
Niin… ja kunhan on musta…
Perusdude, joka ostaa uuden auton, on kiinnostunut
- arvon säilymisestä
- Ajamisen helppoudesta
- Kulujen ennustettavuudesta
Sille ikävä kyllä kelpaa myös valkone.
Mitäs luulette…
(Voidaan tän kerran unohtaa auton väri. Annan sen Teslalle anteeksi, mutta muuten…)
Kuinka helppoa on perusdudella myydä meikäläiselle auto, jos meikäläinen tietää, että vastassa saattaa olla 20k akkuremppa seuraavan viiden vuoden sisään. Ja jos mulle ei sitä nakkia napsahda, saanko myytyä enää seuraavalle.
Polttomoottori remontit on kuitenkin kamalan kalliita. Varmaan tonnista kahteen. Jonkun asuntoauton moottoriremppa voi joskus räjähtää lähes 10 000€:n. Mutta 20k käytetyn auton akkuremontista?
Kyllähän tuo pistää miettimään, mihin rahani laitan.
Jos tietäisin, että tällainen 20k remppa saattaa olla tulossa 1500km sen jälkeen, kun olen ostanut auton uutena. Tämä saattaa vaikuttaa myös alkuperäiseen ostajaan, mikäli ajattelee, että aitoa on vaikea myydä hyvään hintaan.
Kierre auton arvon alenemisesta on valmis ja paineet tuotannon tehostamiseen kasvavat. Yritykselle kannattavampaa on tehostaa jälkimarkkinointia ja laatia selkeät prosessit ja huolto-ohjelmat. Eipä nämä silti tapahdu yhdessä yössä.