Sekoitetaanko nyt merkkiuskollisuus brändeihin. Perinteiset automerkit on vahvoja ja mikään tutkimus ei kyseenalaista brändien merkitystä. Eihän automerkit olisi mitään ilman vuosien mittaan rakennettua brändiä.
Automerkkejä ja niiden malleja on lukuisia. Jokaiselle löytyy omansa ja autonhankinnan päätöksenteossa isossa osassa on mainonta, mielikuvat ja brändit. Ja autonmyyjän asiakaspalvelu myös.
Ei saman autosegmentin välillä ole oikeasti isoja eroja autoissa. Autonhankinnan ja merkin/mallin valinta on mielenkiintoista päätöksentekoa, jossa vaikuttaa monenlaisia asioita ja asenteita. Ei niistä enempää nyt.
Suomessa autotalot myyvät edustamiaan merkkejä. Mainonnan ja myynnin panostukset on heillä aivan eri tasolla kuin Teslalla. Teslaa ei saa kuin netistä tilaamalla, kylille saapuu koeajattavat Teslat esittelyautoina. Vanhempi polvi ei sellasiin ostopäätöksiin taivu ja vaikka taipuisi, niin esim. Hartikaisen, Laakkosen tai Wetterin myynti ja palvelu uppoaa paremmin. Miten tässä ympäristössä käy Teslan markkinaosuuden kasvulle. Toki Suomi on pieni pisara maailmalla ja Tesla pärjäisi ilman Suomeakin varmasti hyvin.
Ehkä se brändiuskollisuus on heikentynyt kun ei ole ollut edes muuta vaihtoa kuin Tesla ja muutama muu kippo. Eikös järkikin tuon jo sano. Jos vaihtoehtoina on Nissan leaf ja Tesla niin…
Videomateriaalia: Tesla vaihtaa kaistaa ja pysähtyy moottoritiellä. Kyllä tätä laittaisin enemmän kuskin piikkiin. Pitäisi tuossa herätä ja tajuta ettei tähän voi todellakaan pysätä. Tuntuu että täysin itseajava luotettava autonominen ajaminen on aina parin vuoden päässä.
Suhteellisen odotetut hinnanalennukset ottaen huomioon Muskin aiemmat puheet ja jenkkien tax creditit sekä nousevat korot. Mielenkiintoista nähdä miten tämä näkyy marginaaleissa, kysyntää luulisi ainakin riittävän.
Edit: Massive New Tesla Price Cuts in US, Canada - YouTube n. 5min kohdalla taulukko jossa näkyy hintahistoriaa. Hinnat käytännössä siis samat kuin tammikuussa 2021 joten tuotannon skaalautumisen myötä tuskin kovin dramaattista vaikutusta marginaaleihin. Eivät toki varmasti ole samalla tasolla mitä parina viime kvartaalina.
Tietenkään hintoja ei olisi laskettu jos koko tuotanto olisi myyty vanhoilla hinnoilla. Jenkkien tax credit aiheutti sen ettei ollut vaihtoehtoja, Kiinassa kiristyvä kilpailu ja Euroopassa nousevat korot ja inflaatio (pätee osittain jenkkeihinkin).
Tesla myi vanhoilla hinnoilla jenkeissä selkeästi enemmän autoja kuin BMW, MB tai Audi, Model Y oli euroopan myydyimpiä autoja 2022 ja myynti kokonaisuudessaan kasvoi 40% muiden ollessa miinuksella. Miten mahtaa käydä kilpailijoiden myynnin näiden hinnanlaskujen jälkeen? Ja kyllä, katteet ottavat varmasti osumaa, mutta kysyntä on taattu
En olisi vielä muutama kuukausi sitten uskonut näin suuriin hinnanalennuksiin, vaikka niitä odotin itsekin jo syyskuussa, kun tilanne näytti vielä ihan erilaiselta Teslan suhteen. Alla oleva lainaus syyskuulta.
Teslalta aika hurja veto laskea hintoja näin paljon. Myydyimmän mallin (Model Y Long Range) hinta laskee jenkeissä tax creditin kanssa yli $20 000!
Uudet hinnat perusmalleille, tax credit huomioiden:
Model 3 $36 490
Model Y $45 490
USA:ssa keskimääräinen uuden auton hinta (kaikki voimalinjat) joulukuussa oli $49 507, joten Teslan sähköauto on nyt selvästi halvempi kuin keskimääräinen (polttomoottori)auto. Näin iso muutos hinnoittelussa lisää kysyntää aivan älyttömästi, ottaen vielä huomioon kuinka sähköauton elinkaarikustannus eroaa polttomoottorista. Kilpailijoille tämä on erittäin paha kolaus, koska sähköautoja myyvät kilpailijat ei juurikaan voi laskea hintoja (nytkin autoja myydään tappiolla).
Nähtäväksi jää kuinka paljon Teslan kustannukset on laskeneet raaka-aineiden osalta ja kuinka paljon kustannuksia saadaan laskettua uusien tehtaiden tehokkuudella sekä toiminnan skaalautuessa. Huono asia lyhyellä aikavälillä katteille joka tapauksessa. Odotan osakkeen laskevan selvästi.
Tämä väistämättä vaikuttaa muidenkin täyssähköautojen hintoihin, vaikka kannattavuus laskisi edelleen. Kuluttajalle tämä on hyvä asia, juuri auton ostaneille ja nykyisille omistajille jälleenmyyntiarvon kautta melkoinen pyllistys, maailma on…
Toivottavasti Tesla ei hae valmistuskustannusten laskua laadun kustannuksella, siihen sillä ei mielestäni ole varaa.
Tulee vaikuttamaan merkittävästi myöskin Teslan vaihtohyvityksiin jatkossa kilpailijoilla. Eivät ota jatkossa nykyisenlaista riskiä hyvityksissä, joka tarkoittaa hinnan alennuksen lisäksi kovempaa riskikerrointa ”tuleviin” mahdollisiin alennuksiin ja siten hyvityshintoihin.
Nettiautossa näkyy olevan reilu 1000 Teslaa myynnissä. Tappiolla menee suurin osa.
Pitää vielä lisätä rahoitusyhtiöt. Eivät taputa käsiään.
Vaikutus katteisiin on radikaali, jos oletus on että mikään muu ei muutu. Hyvin yksinkertaistettu esimerkki: jos aikaisemmin bruttokate/auto on ollut vaikka 15 000 USD, niin nyt se olisi 5 000 USD → laskua 67 % ( ceteris paribus). Luvut hatusta heitettyjä, voi katsoa tarkemmin tuloslaskelmasta oikeat numerot. Tietysti tässä on voinut pahimmista piikeistä raaka-aineissa saada helpotusta ja muita vaikutuksia eri riveillä, mutta kyllä vaikutus on alariville iso.
On mielestäni selvää että hinnanalennukset on seurausta heikentyneestä kysynnästä, mutta voisiko kyseessä olla mukana myös sitä, että Tesla haluaa saada ison markkinaosuuden katteista tinkimällä, jotta ihmisten ensimmäiset ostetut sähköautot olisivat Tesloja? Vaikka kyseessä ei todellakaan ole mikään verkostovaikutuksen tyyppinen vallihauta, niin auttaa se parhaassa tapauksessa brändi-mielikuvan rakentamisessa.
Tiedätkö mikä on mediaanihinta? Keskiarvohinta on hieman harhaanjohtava kun siellä on kaikki Ferrarit yms outlierit vetämässä hintaa ylös.
Tämä hinnanalennus tarkoittaa käytännössä sitä että Teslan yksikkökatteet tulee todella lujaa alas ja käy juuri niinkuin olen ennustanut että Teslan katteet lähenee muiden valmistajien tasoja - poislukien BEV puoli jossa ne tulevat vielä enemmän tai vähemmän perässä mutta tasoittuu ajan myötä.
Kysyntä ei ollut rajatonta “Tesla sells everything it produces, demand is not a problem” kuultiin vielä loppuvuonna monelta taholta ja nyt tuli sitten todella konkreettinen esimerkki siitä että Teslakin kysyntä on rajallista.
Oma arvaus on että tämä hinnanalennus ei ole viimeinen tänä vuonna, siellä rampataan Berliiniä ja Texasia ylös joista tulee satoja tuhansia autoja joille pitää löytää ostaja.
Kaksi vanhentuvaa mallia on ongelma kun kilpailijoilta tulee uutta mallia koko ajan, kilpailijoilla on omat ongelmansa toimitusten ja kannattavuuden kanssa mutta vaihtoehtoja ei heillä ole, tämä näkyy ja on näkynyt jo pidempään legacyjen kertoimissa eli niitä saa paljon Teslaa pienemmillä kertoimilla mutta olen täysin varma että nämä kertoimet tulevat lähenemään Teslaa (tavalla tai toisella) vuosien saatossa.
EDIT: Se on selvää että tämä massiivinen katteiden leikkaus tulee räjäyttämään Teslan tilauskirjat eli Q1 ja Q2 tulee varmasti olemaan myyntimäärissä todella kovia.