Luettuani taas tätä ketjua vähän matkaa, voisi ehkä tehdä pienen kiteytyksen argumentoinnista, jopa synteesiin siitä.
Kaksi asiaa voi olla samaan aikaan totta:
-
Elon Musk on aikamme Edison, keksijä vailla vertaa, joka yksittäisenä yrittäjänä ja visionäärinä on tehnyt meidän aikanamme (ainakin tänä alkanut vuosituhat) enemmän tämän planeetan ja ihmiskunnan eteen, kuin kukaan muu kilpailijoistaan.
-
Elon Muskin ymmärrys politiikasta, sodasta, Venäjän imperialismista ja sen tälle planeetalle aiheuttamista vaaroista on pahasti hakoteillä. Hänen toimintansa on osittain toisaalta torjunut Venäjän aggressiota Ukrainassa (Starlink), mutta osittain myös hulluilla ja järjettömillä (oikeastaan rehellisesti sanoen läpeensä typerillä) kannanotoillaan hän on antanut vipuvartta maailman vaarallisimman ihmisen Vladimir Putinin aggressiiviselle sotimiselle ja informaatiovaikuttamiselle, joka vaarantaa viime kädessä koko länsimaisen demokratian tulevaisuuden.
Onko sijoittaminen Teslaan moraalitonta? Ymmärrän kysymyksen ja mielestäni on perusteltua arvostella Teslasijoittajia Muskin vaarallisista typeryyksistä. Mutta ainahan näillä Teslalla tienatuilla rahoilla voi tukea Ukrainan armeijaa. Samalla jokainen markkinoilla oleva Tesla kulkee takuuvarmasti ilman Putinin bensaa ja näin omalta osaltaan mahdollistaa sen, että öljyn ja öljyjalosteiden tarve vähenee ainakin yhden auton verran, jos vaihtoehtona on ollut polttomoottoriauto.
Luultavasti moni Teslasijoittaja painii näinä aikoina omantuntonsa kanssa, kun Musk höyrypäissään heittelee ilmaan toinen toistaan ala-arvoisempia tuotoksia. Mutta kaiken tämän keskellä on toimittava rationaalisesti ja pidettävä pää kylmänä.