Tesla - Tulevaisuuden johtava autovalmistaja? (Osa 2)

Juuri oli artikkeli, että Saksassa on jo ongelma, kun tuhansia tesloja on käytettynä myynnissä, eikä niistä saa enää mitään vaihdossa. Kukaan ei osta.

14 tykkäystä

Toisaalta Ikean perustaja oli varsin samanhenkinen Muskin kanssa.

Itsellä Model X pysyy vielä, ihan vaan siitä syystä ettei parempaa ole tässä kokoluokassa vielä tarjolla samaan hintaan.

Itse vähän veikkaan että uusi Model Y on Muskin toilailujen loppu, se on liian kallis eikä tarpeeksi hieno pitääkseen puoliaan kiinalaisia vastaan, esim. Zeekerin uutuus 7 saa Model Y:n näyttämään antiikkiselta. Kun Y:n myynti romahtaa, romahtaa myös kulissit.

2 tykkäystä

Toivottavasti ainakin suomalaiset ymmärtävät Teslan arvonnousujen olevan historiaa ja siirtävät rahansa tuottavampiin kohteisiin. Tesla teki kovan suorituksen nousemalla tyhjästä suureksi autovalmistajaksi sähköautojen avulla. Kuitenkin nyt on nähtävissä, että Tesla ei tule valtaamaan automarkkinaa muilta valmistajilta siinä määrin kuin huimimmat odotukset ja pörssikurssi edellyttävät. Tesla on yksi autovalmistaja muiden joukossa. Teslatkin ovat lopulta perusratkaisultaan neljällä pyörällä kulkevia 4-5 henkilölle ja matkatavaroille tarkoitettuja kulkuvälineitä, jollaisia autojen perusratkaisu on ollut jo n. 100 vuotta.

13 tykkäystä

En, vaan väitin että Tesla yhtiönä ei määrittele Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Jos sinä väität muuta niin olet vaan yksinkertaisesti väärässä.

Nämähän on mielipideasioita joita punnitaan markkinoilla. Markkinat ovat olleet sinun kanssasi eri mieltä jo pitkään ja ennustan että ovat myös jatkossa. Katsotaan muutaman vuoden päästä kumpi oli oikeassa.

Y:hän on ollut jo vuosikausia markkinoilla ja edelleen viime vuonna maailman myydyin auto. En yllättyisi vaikka olisi taas tämän vuoden loppupuolella vaikka täällä taas asian suhteen kova ulina onkin käynnissä.

4 tykkäystä

Alkaa sentimentti olla sellainen että pieni tarkkailupositio avattu. Perustan teesini seuraavaan. Jos nyt tuntuu siltä että Elon ja Tesla on ryöttäisintä kuraa mitä planeetalta löytyy, niin tismalleen samaa sanottiin venäjästä viimeiset vuodet. Silti muut maat EU mukaanlukien on käynyt koko sen ajan kaasukauppaa Venäjän kanssa. Luulen että Musk ja Tesla on ensimmäinen firma joka hyötyy suuresti kun jonkunlainen rauha syntyy Ukrainaan. Tällä hetkellä näyttää siltä että kauppa jenkkien ja venäjän välillä alkaa välittömästi. En haluaisi tätä itsekkään tapahtuvan, mutta maailma on nyt vain näin perseellään tällä hetkellä. Välittääkö kiinalainen kuluttaja Muskin poliittisesta sekoilusta, tuskinpa. Muski tarvitsee energiaa tulevaisuudessa muihin bisneksiin ja varmasti materiaalia autoihin. Näitä ovat mineraalit joista tänään allekirjoitetaan diili Ukrainan kanssa. Venäjältä saa energiaa pilkkahintaan. Luulen että Muskilla on samat katteet mielessä, miksi Nokian renkaat oli niin tuottoinen Venäjän liiketoiminnan kanssa. Ja vielä kun vähän miettii miten lyhyt muisti sijoittajilla on nykyään, otetaan nyt tähän esimerkkinä Kiina ja Alibaba niin en olisi nyt hirveän huolissaan osakkeen potentiaalista tulevaisuudessa. Eikä minulla ole mitään hajua onko pohjat tässä vai 100 dollaria alempana. Tesla on ilmiö jota fanittaa tai salaa fanittaa hämmentävän suuri joukko. Toki markkina-arvo kyykkää jos tuote on huono. Olisin enemmän huolissani silloin jos tuote itsessään ei toimisi.

Ps. Minua kyllä kiinnostaa nämä arvottomat uudehkot Teslat jos jollain niitä pihasta löytyy, joilla arvo on tippunut nollaan tässä viimeisen muutaman kuukauden aikana. Teen mielelläni diilin surkeasta tuotteesta surkeaan hintaan.

5 tykkäystä

A) Siirsit siis maalitolppia. En missään vaiheessa sanonut, että tesla määrittelisi yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa.
B) Edelleenkin olet siis sitä mieltä, että laatukokemuksella ei ole autokaupassa merkitystä. Selvä.

Teslan myyntejä 2025. Osasta listoista teslat ovat kadonneet kokonaan, ja niissä missä vielä näkyy, on pudotus kymmeniä prosentteja:

Lisää löytyy googlaamalla.

6 tykkäystä

Hölmöä. Et ilmeisesti ole lukenut ukrainalaisten kommentteja muskin touhuista, jos kuvittelet teslan olevan hyötyjä Ukrainassa.

3 tykkäystä

Jos tuttavapiiri ei halua ottaa tappiota Teslan myynnistä, miksi he ottaisivat tappiota autoa ostaessa? Siis tyytyisivät huonompaan autovalintaan kovemmalla hinnalla? Vai ovatko tuttavat kuitenkin vain hyvesignaloimassa ja odottamassa, että tilanne rauhoittuu ja sitten voi valita uuden Teslan, kun se oli kuitenkin hinta/laatusuhteeltaan parempi.

Teslan ostajia on paljon ja siksi kannattaa laajentaa tarkastelua tuttavapiirin haaveista todellisiin myyntisignaaleihin. Jokainen voi mitoittaa skandaalit ja boikotit mittaluokkaan. VW joutui maksamaan 33 miljardia sanktiota diesel-huijauksesta ja silti myynti palautui melko nopeasti.

Otetaan muutama tiedonjyvänen myynnistä

  1. Saksassa mobile.de listaa pari tuhatta Teslaa käytettynä myynnissä - numero on pysynyt stabiilina. Sähköautot myöhemmin kehittänyt Mercedes listaa mobile.de:ssä yli 3000 sähköautoa.
  2. Suomessa on nettiautossa Tesloja noin puolet Saksan määrästä. Saksassa on myyty moninkertaisesti Teslaa verrattuna Suomen Tesloihin tai Saksan Mercedeksiin.
  3. Kun Teslan advisoryt korostaa, että myynnissä on peruutusmahdollisuus viimeiseen päivään (tod. 14 päivää pidemmälle), miksi edelleen Euroopassa otetaan vastaan Tesloja massoittain myyntikärkeen? UK:ssa Model 3 on nyt myydyin EV helmikuussa. Eivätkö nämä ole miettineet, miten pääsevät irti Teslasta ja miten arvoaleneman käy?
  4. Australiassa yksi konfiguraatio Model Y:stä jo myytiin loppuun. Miten tämä voi olla mahdollista, kun on Musk?

Taitaa olla näillä perustein niin, että monet vain toivovat Teslan epäonnistumista ja nyt ovat saaneet vettä myllyyn yhden kuukauden myynnin perusteella, vaikka Teslan mahdollinen myynnin sakkaus 2025 ei johdakaan mihinkään USA-politiikan muutokseen.

5 tykkäystä

Tässä on nyt se ero että Tesloja ostaa kuluttajat, kaasusoppareita tekee valtiot/yritykset, ei kuluttaja pysty valitsemaan mistä ostaa kaasunsa.

Tuskin välittää yhtään, Kiinassa Teslalla on kaksi ongelmaa 1) sen katteet Kiinassa ovat surkeat (kuten about kaikilla) ja 2) teknisesti paikalliset tuotteet on menneet jo Teslan ohi ja ovat halvempia. Eli vaikka Tesla myisi paljon Kiinassa niin se ei tuota viivan alle läheskään yhtä paljon kuin esim. jenkeissä jossa Teslalla on paljon vähemmän kilpailua kuin Kiinassa tai Euroopassa.

Jenkeissä kuluttajat taas reagoivat Muskin sekoiluun, ainakin ns. tiedostavilla alueilla itä- ja länsirannikolla.

Eurooppa on pienin markkina näistä kolmesta Teslalle ja siellä sitten kuluttajat todennäköisesti reagoivat eniten näihin viimeaikaisiin juttuihin, esim. Suomessa sentimentti on oman arvioni mukaan rapautunut tämän vuoden puolella selvästi vrt. viime vuosi.

Mutta myynnit lopulta ratkaisee tai oikeammin nettotulos, Q1 saattaa olla aika ruma autobisnekselle, tähän toki vaikuttaa moni asia, eniten varmaan Juniperin ramppi.

11 tykkäystä

Olen ymmärtänyt että Ukrainasta niinkuin myös Venäjältä on mahdollisuus saada esimerkiksi titaania jota todennäköisesti tarvitsee SpaceX kasvavissa määrin jos mielii saada rakentin Marssiin asti. Lisäksi sähköautojen akkujen materiaalipulasta on puhuttu siitä asti kun ensimmäiset sähkärit lanseerattiin. Jos jenkit pääsee kaivamaan näitä materiaaleja Ukranaista niin tämän hetkisen politiikan mukaan materiaalit tulevat käyttöön oman maan yrityksille. Tuntuisi oudolta etteikö Tesla tuossa Muskin asemassa olisi “hyötyjä” kaivetuista luonnonvaroista. Saatan olla hölmö, aika näyttää, mutta inhimillisyys ja moraali on kadonnut jenkkien presidenttivalinnalla toviksi jos toiseksi… valitettavasti.

Jos tuttavapiiri ei halua ottaa tappiota Teslan myynnistä, miksi he ottaisivat tappiota autoa ostaessa? Siis tyytyisivät huonompaan autovalintaan kovemmalla hinnalla? Vai ovatko tuttavat kuitenkin vain hyvesignaloimassa ja odottamassa, että tilanne rauhoittuu ja sitten voi valita uuden Teslan, kun se oli kuitenkin hinta/laatusuhteeltaan parempi.

Miten niin huonompaan? Ei teslaa koe kukaan mitenkään erityisen hyväksi autoksi. Se ratsastaa puhtaasti tek-arvollaan ja 0-100 kiihtyvyydellään. Käytännössä kaikki kilpailijat ovat ohittaneet sen muissa(kin) tärkeissä ominaisuuksissa.

1 tykkäys

Ihmiset jotka katuu Teslan ostoa nyt todennäköisesti osti autonsa vain siksi että eivät halunneet maksaa enemmän esim VW /BMW/Audi:n sähköautoista koska eivät selvästikkään ostaneet autoa laadun perusteella(kyllä tiedän että Teslan laatu parantunut viime vuosina) eli toisinsanoen ostivat Teslan koska hinta.

Ja mitä tulee esim venäläiseen kaasuun niin kyllä sitä LNG:tä saa ihan muistakin maista mutta jonkun takia Euroopalle kelpaa venäjän LNG kun se ei ole pakotteiden piirissä ja siten halvempaa.

1 tykkäys

Tällainen teksti kuuluu jollekin autofoorumille eikä kukaan sijoittaja lausu tällaisia myyntihiteistä. Jos tuote myy maailman parhaiten isolla marginaalilla ja isolla hinnalla verrattuna keskimyyntihintoihin, se on erityisen hyvä. Mutta ymmärrän toki omat tunnesiteet, moni ei pidä Apple iPhoneakaan kovin hyvänä.

Jos vähän löysää tunnesidettä omiin autovalintoihin, voi perustella, miksi joku muu EV voittaa myynnissä Tesla Model Y:n tänä vuonna. En nimittäin usko, että hyviä perusteluja löytyy.

7 tykkäystä

Tällainen teksti kuuluu jollekin autofoorumille eikä kukaan sijoittaja lausu tällaisia myyntihiteistä. Jos tuote myy maailman parhaiten isolla marginaalilla ja isolla hinnalla verrattuna keskimyyntihintoihin, se on erityisen hyvä. Mutta ymmärrän toki omat tunnesiteet, moni ei pidä Apple iPhoneakaan kovin hyvänä.

Koko iPhonen idea ja perustuu nimenomaisesti hyvään, koettuun laatuun ja haluttavuuteen. Autojen myynti johtuu käytännössä kolmesta asiasta, josta ensimmäiseen ei premiumeissa osallistuta:

  1. Hinta
  2. Koettu laatu
  3. Koettu haluttavuus

Puheet siitä, että nämä ovat vain “autopalstojen juttuja” kertovat siitä, että sijoituksesi auto(?)firmaan ovat vähintäänkin kyseenalaisella tietämyksellä tehtyjä. Ykköseen ei teslakaan ole aikaisemmin osallistunut, mutta kysynnän laskiessa hintoja on tiputettu vauhdilla. Koettu laatu on toki mielipideasia, mutta siihen vaikuttavat teslan jatkuvat onnistumiset pääsemään katsastustilastojen pohjille. Koettu haluttavuus taas on tapettu TJ:n sekoilujen ansiosta. TJ:n, jota itseäänkään ei enää autot kiinnosta.

Eli siis mikä tässä nyt on järkevää sijoittamista?

10 tykkäystä

Kun puhutte auton laadusta teiltä unohtuu että nykyaikainen auto on kuin tietokone pyörillä eli softan laadulla on väliä ja siinä Tesla on ollut melko ylivoimainen kilpailijoihin nähden. Ei riitä että kojelauta kiiltää ja muovi on laadukkaan näköistä jos auton ”tietoviihdejärjestelmä” on buginen ja hidas (kuten VAG tuotokset)

Ulkoinen laatu on Teslassa jonkun verran heikompi kuin kilpailijoissa. Teslan tarkoituksena on valmistaa autot mahdollisimman halvalla ja toki se näkyy. Mutta tällä tavalla saadaan siitä bisneksestä hyvät katteet. Teslassa (Y/3) on myös hieman pienempi akku kuin kilpailijoissa koska se kulkee edelleen pienemmällä energialla kuin kilpailijat (ks esim Hesarin Y koeajo)

Teslalla on myös yksi etu joka löytyy Applelta: rajallinen mallivalikoima. Helpottaa huomattavasti softakehitystä kun variaatioita ei ole liian montaa.

6 tykkäystä

Kun näitä väittelyitä lukee Teslan paremmuudesta tai huonommuudesta, niin jää kuva varsin tunnepitoisesta suhtautumisesta Teslaan. Tämä huomio tehtynä sijoitusaiheisella foorumilla, jossa keskustellaan pääasiassa yritysten tuottavuudesta ja arvostuksista.
Teslan arvostus suhteessa sen myyntiin ja tulokseen on kuitenkin 20-30 kertaa suurempi kuin Volkkarilla, Bemarilla, Mersulla tai Hyundailla. Eikös 10-30% paremmuus jossakin yksittäisessä teknisessä ominaisuudessa ole aika merkityksetöntä, jos odotusarvoltaan yli kymmenkertaistuvaan myyntiin hinnoitellun yrityksen myynti onkin kääntynyt laskuun? Eikös silloin pitäisi ottaa rahat ja juosta, kun vielä kerkeää?

17 tykkäystä

Ostajia on varmasti monenlaista segmenttiä ja mitä laajempi on käyttäjäkunta merkille sen konservatiivisempia käyttäjiä tulee mukaan massoittain ja tällöin voivat myös autojen preferenssit muuttua kovasti. Kohti käytännöllisyyttä ja perusasioita.

Mutuna heitän myös, että mitä isompi käyttäjäkunta, sen suurempi vastustus ohjaamon uudistamiselle tietokonesaliksi. Maailma ikääntyy.

1 tykkäys

Auto on myös monelle erottautumisen väline. Kaikki eivät todellakaan halua ajaa autoilla, jollaisia on naapuruston joka pihassa. Tesla on ollut monelle se tapa erottautua ja olla edistyksellinen. Kun näitä Tesloja sitten on yhdellä sun toisella, niin aletaan hakea jotain muuta tilalle. Yksinkertaisesti Teslan kyky tuottaa erilaisia malleja ja vallata siten isompi osuus markkinasta näyttää nyt varsin epätodennäköiseltä.

11 tykkäystä


Kannattaa aina välillä palata entiseen. Tuon vuoden 2023 toukokuussa muuan kyseli, koska Norjassa joku ohittaa Teslan. Aika paljon romahti tammikuussa. Mitä olisi tehtävissä Teslan (ja siihen sijoittaneiden rahojen) pelastamiseksi? Vieläkö kannattaisi lähteä mukaan?

2 tykkäystä

Autojen myynti Muskin toimesta jatkuu.

Ei näitä autoja osta kukaan seuraavilla markkina-alueilla: EU, Kanada, Australia, Japani, Korea. Huonoa myynti myös jenkeissä ja Kiinassa. Samalla tämä ukko tuhoaa myös starlinkin ja space x:n markkinoita.

Lykkyä tykö bullit.

54 tykkäystä