Indeksikorotukset tosiaan nostavat tuottoarvoa selkeästi kun jokaisen tulevan vuoden vuokratasot nousevat. Lisäksi en olisi yllättynyt jos oletettua indeksikorotustasoa olisi nostettu/nostettaisiin, joka myös nostaa tuottaarvoa ja voi kompensoida jäännösarvon mahdollista laskupainetta (jonka pysyminen tai nousu toki perusteltavissa inflaation nosutessa?) ja tuottovaatimuksen nousua.
Moniko olettaa tulevien indeksikorotusten/elinkustannusindeksimuutosten olevan sitä 0,7% luokkaa jatkossa mitä nähtiin?
Tästä tulee itselle mieleen, että nettotuotto kasvaa vuokrankorotusten vuoksi. Eikä kiinteistöjen käypää arvoa ole laskettu, koska se näkyisi negatiivisina kuukausituottoina. Vuokran korotukset ovat käypää arvoa tukeva ja nostava tekijä.
"Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien optio-oikeuksien ja muiden osakkeeseen oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 1 200 000 uutta osaketta. Valtuutuksen enimmäismäärä vastaa noin 12 prosenttia yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä kokouskutsun päivämääränä.
Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseen sekä mahdollisten yrityskauppojen tai -järjestelyjen rahoittamiseen ja toteuttamiseen, yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen, hallituksen jäsenten mahdollisten osakepalkkioiden maksamiseen tai muihin hallituksen harkintansa mukaan päättämiin tarkoituksiin."
Ikävää diluutiota mahdollisesti luvassa, olisi pitänyt varmaan vaivautua äänestämään yhtiökokouksessa.
Nooh, tuo sama asia ilmoitettu kait joka vuosi. Ihan perusluontoinen ilmoitus mikäli sattuisi käymään esimerkiksi siten, että jotain ostettavaa tulisi vastaan niin ei tarvitse erikseen kokoustaa enää
Näin on… Tuskin on bonareihin menossa… Yrityskauppa voisi olla houkutteleva… Vuosi vuodelta menee houluttelevammaksi jos omaa osaketta käytettäisiin välineenä.
Titaniumin suhteen ei ainakaan optioiden diluutiosta tarvitse olla erityisen huolissaan, yhtiön optio-ohjelmat ovat tähän mennessä olleet suhteessa moniin verrokkeihin hyvin maltillisia.
Ehkä tyhmä kyssäri, mutta miten Titanium huomio kiinteistöjen arvon laskun? Esim. Muuttotappio paikkakunnalta lopetetaan hoiva palvelut, tyhjien kiinteistöjen arvo 0. Onko nämä laskettu negatiivisesti kumulatiiviseti vai kerta-eränä?
Eipä taida paljon muuttotappiokunnissa olla titanium. Lisäksi sopimukset ovat todella pitkiä. Se että joku kaupunki on muuttotappioaluetta ei kyllä vaikuta hoivapalvelujen tarpeeseen. Harvoin näitä palveluja tarvitseva on muuttamassa mihinkään. Muuttajat ovat yleensä nuoria jotka hakevat koulutusta tai työtä suuremmista kaupungeista.
Kohteet arvotetaan kuukausittain kolmannen osapuolen toimesta. Lisäksi nykyisin useat kiinteistöt tehdään monikäyttöisiksi joka pienentää riskiä että muuttuisivat kohteeksi jolla ei ole käyttötarkoitusta.
Laatuyhtiölistauksen kärkeen nousi varainhoitoyhtiö Titanium. Viiden vuoden aikana Titanium on tuottanut osakkeenomistajilleen yli 200 prosentin tuoton. Oman pääoman keskimääräinen tuottoprosentti on ollut pitkällä aikavälillä 32,6 prosenttia, ja viime vuonna omalle pääomalle kertyi tuottoa 46,4 prosenttia.
Pääomalle saatu tuotto ja kasvu kehittyvät siis vakaasti tehden Titaniumista laadukkaan yhtiön. Toisaalta juuri nyt osakkeen arvostus alkaa olla jo korkealla tasolla.
Titaniumin annualisoitu vuosikasvu (CAGR) viimeisen viiden vuoden ajalta on 22,4 prosenttia. Titauniumia seuraava Inderes ennustaa kasvun jatkuvan myös tulevina vuosina. Vuoden 2023 liikevaihdon ennuste on 31,0 miljoonaa, vuoden 2024 ennuste on 34,0 miljoonaa ja vuoden 2025 ennuste on 36,2 miljoonaa euroa.
Titaniumin kasvun odotetaan jatkuvan siis keskimäärin 9,0 prosentin vuosittaisella tasolla.
Inderesin tavoitehinta Titaniumin osakkeelle on 19,00 euroa osakkeelta, kun osakkeen hinta päätyi torstaina 24. maaliskuuta 16,00 euroon. Matkaa tavoitehintaan on siis vielä vajaat 19 prosenttia.
Verrokeistaan Titanium eroaa suppealla tuotetarjonnalla, joka on paitsi yhtiön kilpailuetu myös yksi suurimmista riskeistä. Päätuotteet ovat Hoivakiinteistörahasto ja Baltia-rahasto, jotka ovat molemmat tuottaneet yhtiölle hyvin palkkioiden muodossa. Hoivarahasto on ollut poikkeuksellisen hyvä tuote ja Baltia-rahastollakin on lupaavaa potentiaalia.
eQ:n Yhteiskuntakiinteistöt rahaston tuotto 2022 oli 8,2%. Tuloista 55% oli vuokrakassavirtaperusteista ja 45% arvonmuutoksia.
Titaniumilla vastaava vuokratuoton ja arvonnousun suhde on ollut alla olevan mukainen (lainattu pitkästä).
@Sauli_Vilen , voinko kysyä näkemystäsi siihen, että vaikka kiinteistöjen arvoihin ei tehtäisi alaskirjauksia nykyisessä korkoympäristössä, niin onko mielestäsi kuitenkaan tuollainen noin 3% arvonnousu todennäköistä lähivuosille? Tiedän, että näitä on vaikea arvioida, mutta ehkä sinulla on silti joku mielipide näkymille?
Ilman arvonnousua rahastotuotto nakuttaisi ilmeisesti noin 5 prosentin kieppeillä.
En minä mutta jos pääomistajat vaikka innostuisivat pistämään. No ehkäpä herrat haluavat saada uutta osaamista yhtiöön. Toivottavasti perustettaisiin vaikka se kolmas tukijalka yhtiölle.
eQ:n Yhteiskuntakiinteistöt rahaston 3kk:n tuotto jäi 0,06%:iin. Loppu vuodesta 2022 tuottovaatimuksia oli nostettu ja vuokran korotuksia tehty ja itse tulkitsen niin että edellisellä kvartaalilla kiinteistöjen arvot ovat tulleet hieman lisää alas. Kun rahastotuotto oli lähes nollassa.
Baltia+hoiva… koska rahastot rikkoo miljardin? Itse uskon että vielä tämän vuoden aikana menee miljardi rikki. Voi tiukkaa tehdä mutta eipä tuo ole kuin muutama isompi kiinteistö tänä vuonna haltuun✌️
Muutaman päivän päästä taas rahastorapsat. Itse odotan että homma jatkuu kuten tähänkin asti.