Kurssilasku on hyvin looginen juttu. Kiinteistörahastot ovat Titaniumille kaikki kaikissa ja ne ovat olleet isoissa vaiveuksissa kautta sektorin jo pitkän aikaa. Titaniumin osakkeen on pelastanut isommalta syöksymiseltä ainoastaan vahvana pysynyt tuotto hoivakiinteistörahastosta verrattuna verrokkirahastoihin, joka jarruttanee isompia lunastuksia.
Osake tarvitsee näyttöjä uusista sijoituksista kiinteistörahastoihin, ennen sitä on vaikea nähdä osakkeen nousua kun nykyarvostus on suhteellisen kireä. Nythän näkymät ovat pitkästa aikaa valoisat korkojen laskun takia, mutta uudet sijoitukset tulevat vasta viiveellä kun luottamus palautuu. Osinkoon on ennustettu isoa pudotusta ja se lienee tulossa.
Osakehan on laskenut 40% ytd. En halua edes tietää paljonko se isompi syöksy olisi ollut.
Kaikki on tietysti suhteellista mutta en usko isoon pudotukseen osingossa ellei sitä haluta tietoisesti uudessa strategiassa muuttaa. Rahaa on kyllä kassassa ja osinkotrack sen verran hyvä että tuskin sitä halutaan lähteä veivaamaan.
Jotta ei jäisi ihan juupas-eipäs vänkäämiseksi niin oma veikkaukseni on 0,94 osinko ilman lisäosinkoa.
En halua itsekään tietää, mutta jos ajatellaan, että Hoiva olisi ilmoittanut vastaavasta arvonlaskusta kuin verrokkirahasto eQ:lla, niin sehän olisi ollut todellinen katastrofi osakkeelle. Kuka haluaa siinä tilanteessa pitää rahaa kiinni, kun riskitön korko oli 4%? Titaniumin hoivasta saa ymmärtääkseni rahat pois paljon helpommin kuin eQ:lta, jossa rahat saa vasta 6-12kk jälkikäteen jos sittenkään.
Eli siinä mielessä Titanium on tehnyt oikein, jos ei nousumarkkinassa arvottanut kiinteistöjä liian korkealle.
Tässä on hyvä muistaa, että vakavaraisuussääntely asettaa rajat sijoituspalveluyhtiön voitonjaolle. Esimerkiksi vuoden 2023 lopussa Titaniumilla oli kassassa lähes 18 MEUR, mutta tästä voitonjakokelpoista oli vajaa 8 MEUR. Tuosta tulee noin 0,75e per osake, eli saahan tuolla hetken osinkoa halutessaan tuettua. Toki pidän epätodennäköisenä, ettei Titanium pitäisi jonkinlaista pääomapuskuria varalla.
Mielenkiintoista seurattavaa Titaniumin Hoivassa on nyt nämä uudet mahdolliset lunastusmäärät ja miten yhtiö kykenee niihin vastaamaan. Tässä kesäkuun lopussa solmitussa uudessa rahoitusjärjestelyssä Hoiva varmaankin varautui niihin lunastuksiin mitä on tehty ensimmäisen vuosipuoliskon aikana (lisäämällä velkamäärää), koska ne varat pitää kuitata rahaston myyneille nyt vuodenvaihteessa. Sitten myös mitä nyt toisen vuosipuoliskon aikana on mahdollisesti lunastettu ja vielä lunastetaan ennen vuodenvaihdetta, niin niihin pitää kyetä vastaamaan sitten jälleen vuoden 2025 puolella. Lunastusikkuna kun on auki puolen vuoden välein nykyisellään.
Kun katsoo tuota tammikuun tasoa Hoivassa niin rahaston koko oli 701 miljoonaa, josta velkaa 193 miljoonaa. Keskimääräinen omistettu neliöhinta on arvonmääritetty tasolle 3370 euroa (208 000 neliötä ilmoitettu omistus). Tuoreimmassa elokuun katsauksessa rahaston koko oli 676 miljoonaa, josta velkaa 209 miljoonaa, eli velan osuus on kasvanut tammikuusta 16 miljoonaa euroa. Keskimääräinen omistettu neliöhinta on arvonmääritetty tasolle 3250 euroa (sama määrä neliöitä omistuksessa kuin tammikuussa). Näin ollen keskimääräisen neliön arvostus olisi laskenut 3,6 % tammikuusta lukien.
Eli koska rahaston oma pääoma on laskenut tammikuun 508 miljoonasta elokuun tasolle 468 miljoonaa niin noin 15 miljoonaa selittyy noilla mainituilla arvonalentumisilla ja noin 25 miljoonaa rahaston negatiivisilla nettomerkinnöillä.
Hyvää analyysia. Kehitystä viestinnässä on havaittavissa kun on siirrytty loputtomasta jankkaamisesta hieman analyyttisempään kirjoitustyyliin.
Saanko muuten @analyytikko97 udella että omistatko Helsingin pörssistä tai muualta mitään osakkeita, vai onko roastaaminen ja osakkeen “tonkiminen” vain mielenkiintoinen harrastus?
Titaniumin surkea vuosi 2024 käy kohti loppuaan ja uusi strategia julkaistaan lähiaikoina. Kohti parempaa vuotta 2025 siis seuraavilla eväillä →
Oma arvaukseni on että Titanium alkaa keskittää voimaa varainhoitoon. Tuoreen toimitusjohtajan Walterin taustoista näkemystä ja olisihan varainhoito loistava sekä luonnollinen uusi tukijalka Titaniumin pakettiin.
Hmm jännä juttu, en usko että siirtyy Titaniumiin. Mut jos jossitellaan niin isolla equity stakella ja mehukkaalla kasvuplänillä tuossa voisi teoriassa olla riittävä upside Vaittiselle.