Tobii - silmänliiketunnistuksen eturintamassa

Smart Eye on herättänyt paljon mielenkiintoa tällä foorumilla, mutta se ei suinkaan ole Ruotsin ainoa silmänliiketunnistuksen huippunimi. Toinen pörssilistattu firma Tobii on muissa teknologian sovelletuksissa alan kärkeä.

Tobiin Dynavox on markkinajohtaja katseohjattavissaa kommunikointilaitteissa ALS, CP-vamma, selkäydinvamma, multippeliskleroosi (MS) sekä aivovammapotilaille. Dynavox tuottaa laitteita, ohjelmistoja ja laajasti käytetyn symbolikielen PCS:n tähän tarkoitukseen.

B-2-B puolella Tobii tarjoaa Tobii Pro-tuotteita tieteelliseen tutkimukseen ja markkinointitutkimukseen. Esim mainostajat tutkivat mihin kuluttajan katse tarttuu.

Tobii Tech segmentti taas lisensoi teknologiaa eri kuluttajaelektroniikkavalmistajille esimerkiksi VR- ja pelilaitteisiin.

Liikevaihdoltaan Tobii on kasvanut jo yli 150 miljoonaan euroon.

Muutamia tuoreita poimintoja
Tobii valittiin teknologiatoimittajaksi HP:n uuteen VR-laitteeseen:

Google integroi omaan järjestelmäänsä Tobiis kehittämän PCS-kielen. Tämä tekee PCS:stä käytännössä alan standardin.

Dynavox edustaa suuntaa jolla silmänliiketunnistukselle on ollut jo pitkään kaupallisia sovelletuksia, mutta kasvun odotetaan tulevan ennen kaikkea uusista sovelletuksista pelaamisessa ja VR-laitteissa. Liikevaihdon odotetaan olevan 2021 noin 12% ja seuraavana vuonna (2022) kiihtyvän 18%. Vuoden 2021 konsensusennusteilla EV/sales 3,81x ja EV/EBITDA 30,7x

Kurssi tätä kirjoittaessa on 57.5 SEK

32 tykkäystä

Kiinnostavaa itselleni tässä casessa on se, jos Tobii tekee liikevaihtonsa pääasiassa muualla kuin automarkkinassa, joka taas on Smart Eyen pääalue tällä hetkellä. Monipuolinen markkina on kaikille toimijoille parempi. Enemmän markkinaa jaettavaksi ja voitettavaksi. Laajempi tuoteperhe myös hajauttaa yhtiöiden kysynnän riskejä ja takaa bisnekselle varmemman jatkuvuuden.

Eikös tuo 2019 liikevaihto, 1 500 msek, muunnu noin 150 miljoonaksi euroksi, eikä 500 miljoonaan? Vuosirapsasta alla oleva. ( Hetken jo ilakoin, että tämähän on iso markkina, jos Tobii menee jo puolessa miljardissa :slight_smile: )

Hyvällä kulmakertoimella liikevaihto ollut kasvussa.

image


MarketScreenerissä 1 analyytikko seuraa, PE ennusteet alla. Harmi, että ennuste ei yllä 2023 asti. Jos/kun tulos skaalautuu hyvin, PE2023e voi painua jo maltillisemmaksi.
image

7 tykkäystä

Kiitos korjauksesta. Liikevaihto euroissa on tosiaan noin 150 miljoonaa. Avauskirjoitukseen eksyi tuohon kohtaan typo. Katson jos saan sen vielä editoitua pois.

1 tykkäys

Kiinnostava yhtiö. Voisi olettaa, että silmänliiketeknologiassa pitkässä juoksussa niche-yhtiöt yhdistyvät ja kehittävät alaa ja tuotteita kokonaisvaltaisemmin. Jos smart eye lyö läpi kuten ennusteet lupailevat, sen nopeasti kasvava tulos ja yhtiön arvo voisi mahdollistaa yritysostot.

3 tykkäystä

Silmänseuranta tuo jänniä mahdollisuuksia pelimaailmaan. Tässä demo miten Tobiin silmänseuranta on integroitu Assassin’s Creediin.

3 tykkäystä

Microsoft kertoi tänään myyneensä USA:n armeijalle Hololens 2-tuotteeseen perustuvia AR-laitteita. Sopimuksen arvo on noin 22 miljardia kymmenen vuoden aikana.

Tämä uutinen veti myös Tobiin osakkeen yli 7 % nousuun tänään. Uutinen ainakin vahvistaa että AR- ja VR-tuotteiden markkina alkaa lyödä läpi. Voi myös olla että Hololens 2 hyödyntää suoraan Tobiin teknologiaa.

3 tykkäystä

Q4 2019 esityksessä Hololens 2 mainitaan esimerkkinä mutta esitelmä jättää avoimeksi onko siinä Tobiin teknologiaa. “most of [the examples] but not all with Tobii eye tracking”


https://www.tobii.com/siteassets/tobii-group/investor-relations/tobii-earnings-call-presentation-q4-2019.pdf/?v=1

1 tykkäys

Tobii, the world-leader in eye tracking, enters the automotive driver monitoring market - Tobii AB (cision.com)

DMS vekottimia tekee kohta kaikki. Droppasin Tobiin 2019 seurannasta, pitää perehtyä uudestaaan. @timontti vois tonkasta onko kotikulmilta nousemassa Smartille uusi haastaja :wink:

3 tykkäystä

Tobii keskusteluissa on ollut kovin hiljaista. Millaisia ajatuksia palstalla herättää Tobii Dynavoxin spin-off? Olisi Joukuuun 3. päivään asti aikaa pilkkiä Tobiasta että saisi kaupan mukana tulevat Dynavoxin osakkeet. Perinteisesti jakaantumisen jälkeen osien summa on > 1, kuinkahan kävisi tässä?

Muutama hajatelma mitä itselle tuli mieleen:

  • Perinteisesti apuvälinepuoli Dynavox on tuonut Tobiin rahat ja Tech on ne hävittänyt.
  • Kuinkahan hyvin Smartboxilla menee nykyään, onko heistä Dynavoxin haastajaksi? Smart Eyehan toimittaa heille tekniikan kun Tobii joutui perumaan hankinnan…
  • Osien tulevaa hinnoittelua on vaikea arvioida. Dumppaako tekkisijoittajat Dynavoxin halvalla laitaan 9.12. ? Vai käykö toisinpäin? → Pohjaonget vesille :wink:
  • Dynavox saattaa kiinnostaa ihan eri sijoittajaryhmiä kuin Tech -puolen gaming ja hype-VR.
  • Smart Eye Affectivan ja iMotionsin kanssa lyö kiilaa Tobii Pron tontille joten ei tule olemaan helpompia aikoija sielläkään.
  • Vai onko tää vaan uusi silmänkääntötemppu jolla Eskilsson potkii tyhjää purkkia taas eteenpäin?
1 tykkäys

Mitäs siellä nyt on käyny, kyykkyä tullut 44%?

Tobii-Dynavox irtautui Tobiista omaksi yrityksekseen. Eilen Tobiin osake ei enää ymmärtääkseni sisältänyt Dynavoxia.

https://www.tobii.com/group/news-media/press-releases/2021/12/first-day-of-trading-in-tobii-without-the-right-to-the-distribution-of-shares-in-tobii-dynavox/

2 tykkäystä

ok kiitti, ihmettelin vaan aamulla kun satuin kattomaan

1 tykkäys

miten näkyy normaali sijoittajan salkussa tuo yrityksen irtoaminen muuten kuin laskeneena pörssikurssina. Jos olen omistanut tobii:ta jo vuoden…

Uudet Tobii Dynavox osakkeet tulevat siinä tapauksessa salkkuun näkyviin aikaisempien Tobii osakkeiden lisäksi, ja kaupankäynti niillä on mahdollista huomisesta 9.12 alkaen. Asiasta on kerrottu tarkemmin aikaisemmin linkittämässäni tiedotteessa.

1 tykkäys

hei kiitoksia paljon selityksestä,en ehtinyt lukemaan kyseisistä tiedotetta.

Laitetaas ekat viestit foorumille.

Tobii Dynavox Q2 tullut aamulla ulos. Eikös Dynavoxin pitänyt olla Tobii yhtiöistä se tasainen tuloskone eikä kasvuraketti? :joy:

QUARTER APRIL - JUNE 2022

  • Revenue grew 48% organically to SEK 288 million (165).
  • Adjusted for supplier disruptions in the comparative quarter of 2021, underlying organic growth was 23%.
  • Gross margin was 64% (64).
  • Operating profit totaled SEK 16 million (-23), corresponding to an operating margin of 5.5% (-14.1).
  • Cash flow after continuous investments amounted to SEK -27 million (-11).
  • Basic earnings per share totaled SEK 0.06 (-0.13) before dilution and SEK 0,06 (-0,12) after dilution.
2 tykkäystä

Tuolla “Tobista” juttua tähän “vilkkaaseen” ketjuu…en edes tienyt tämän olemassa olosta…

Muut saanut samaa ja lisää rahaako ne haluaa??