Tokmanni - Mahdollisuuksien valintatalo?

Arttu lomailee, niin tuurailen tämän uutisen tiimoilta. En tiedä oliko omassa ymmärryksessä vai tiedotteen muotoilussa vikaa, mutta vasta tiedotustilaisuudesta tajusin jutun pääpointin eli tässä käytännössä tehdään hankintayhteistyö SPARin kanssa laajasti päivittäistavaratuotteiden osalta. Nämä on karkeasti puolet Tokmannin myynnistä, joskaa yhtiö ei mitään lukua antanut millainen osuus jatkossa tulisi SPARin kautta. Nuo tuore-elintarvikkeethan on tällä hetkellä aika marginaalinen juttu.

Lisäksi elintarvikkeita tullaan tuomaan jatkossa lisää sekä tiedotteessa mainituilla uusilla SPAR-myymälöillä että osaan niistä Tokmanneista joissa sitä ei vielä ole - tätä ei mielestäni tiedotteessa tuotu esiin. Kirjoittelen tästä huomisaamuksi jonkinlaisen kommentin, mutta Arttu toki sitten tuumailee asiaa tarkemmin lomansa jälkeen.

37 tykkäystä

En ota kantaa kummassa oli vikaa, mutta jos ymmärryksessäsi, niin siinä tapauksessa sama vika löytyi täältäkin. Oli tosiaan selventävä tiedotustilaisuus, jota tosin en ehtinyt kokonaan kuunnella.

Hieman huolimattomasti kuuntelin sen kommentin Tokmannin tuotteiden viemisestä Sparin valikoimiin. Oliko tässä avoinna kenties väylä sille, että Tokmanni saisi Suomen ulkopuolellekin myytyä Sparille jotain omien Sparista riippumattomien hankintakanaviensa kautta hankkimia tuotteita? Sehän kuulostaisi hyvää: lisää volyymia, edullisemmat hankintahinnat ja oma kateosuus tuossa välissä.

14 tykkäystä

Kilpailevalta sijoituspalstalta löytyi kokemusasiantuntijan nykypäivän SPAR-kokemuksia, jotka lupailevat valoisaa tulevaisuutta :sunglasses:

20 tykkäystä

Itse kävisin pirun mielelläni Tokmannille, mutta kun sieltä puuttuu ne jotkut tuotteet kuten normaalit maidot(ei mitään laktoosittomia jne.), niin monesti joutuu menemään johonkin muualle. Kun niitä ei ole, niin jää kaupat tekmättä monesta muustakin. Nimittäin esim. kuivaruokapuoli on timanttia ja sieltä ostaa aina sitten ison läjän.

Toivotaan että tästä saataisiin parempi ruokapuoli myös niihin joissa ei ennestään ole kuin pari pientä jääkaappia!

7 tykkäystä

Samaa mieltä ja ohessa on oma näkemys. Kehä 3 ulkopuolella Tokmanni on yksi tärkeimmistä kaupoista esimerkiksi koiranomistajille, joista moni käy hakemassa koirille edulliset sapuskat sekä muut sisäänheittotuotteet ja samalla asioi ruokaosastolla tehden siinä sivussa myös päivittäistavarahankintoja jokaisella asiointikerralla.

Vastaisuudessa myös ruokaostokset on mahdollista tehdä laajemmasta SPAR valikoimasta, joten pidän tämän päiväistä uutista strategisesti oikein hyvänä. Moni Etelä-suomessa Tokmannilla asioiva ei ehkä hahmota, millainen merkitys Tokmannilla on ollut syrjäseuduilla asuville ja SPAR yhteistyön ansiosta on mahdollista, että viikoittaisen asioinnin yhteydessä ei käydä enää kuin Tokmannilla nykyisen useamman kauppakierroksen sijasta, jolloin Tokmannilta on haettu päivittäistavarat sekä muutamat elintarvike tarjoustuotteet ja loput puuttuvat ruoat on haettu esimerkiksi Lidl:stä tai Prismasta. Pidemmillä ulkomaan reisuilla SPAR on ollut yksi selkeimmistä valinnoista päivittäisille ruokaostoksille. Tiedotustilaisuutta en ehtinyt vielä kuunnella.

31 tykkäystä

Twitterissä oli hyvää keskustelua almanakan postauksen kommenteissa.


kuva

https://x.com/opkylis/status/1879074088142135319

Ehkäpä Suomen elintarvikesektori ei olekaan niin haluttu markkina, jos kilpailu ajaa katteita huomattavasti alas. Kuluttajalle toki mukavaa, ruokakauppojen omistajille ei niinkään. Osaltaan tuore-elintarvikkeissa myös uskoisin paikallisuuden olevan haluttua ja hyödyllistä, jossa puolestaan Sparin keskieurooppaalaiset verkostot ja osaaminen ei auta niin paljon?

Minusta tämä kuulostaa omalta liiketoiminta-alueelta pois rönsyämiseltä, mutta kuulen mielelläni vastaväitteitä.

2 tykkäystä

Mutta Tokmannihan on jo tuolla liiketoiminta-alueella mukana. Nyt se haluaa parantaa laatua ja kannattavuutta. Tuskin se edes kuvittelee horjuttavansa kolmen suurimman asemaa, mutta siitä voi tulla uskottavampi ja kannattavampi nelonen.

11 tykkäystä

Ei varmasti, mutta Tokmannilla on myymäläverkostoa jo ennestään ja jotkut ihmiset niistä kahdestakymmenestä tuoretuotteita myyvistä kaupoista ruokaa ostavat, muuten ne olisi jo lopetettu. Tässä on mahdollisuus disruptoida oligopolia melko “helposti” kumppanin avulla. Voi lisätä Spar-tuotteet omiin myymälöihin

Kuten Ylen jutussa sanottiin:

Tähän asti Tokmanni on keskittynyt pääasiassa tavaroihin ja elintarvikkeissa kuivatuotteisiin. Se myy myös tuoretuotteita, mutta niitä on vain 20 myymälässä kaikkiaan 204:stä.

Näiden 20 myymälän ruokapuolet muuttuvat Spar-brändin mukaisiksi. Sparin logo tulee myös näkyviin kaupan julkisivuun Tokmannin logon oheen.

Minusta tässä on enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Jos ruokapuolesta tulee “laadukas” voi monet suunnata ennemmin Tokmannille hakemaan ruokaa ja katsomaan muita tavaroita, kuin menisi varsinaiseen aiemmin totuttuun ruokakauppaan.

21 tykkäystä

Täällä tuntuu olevan paljon mielipiteitä siitä mitä Tokmanni tekee / on tehnyt ja mitä sen pitäisi tehdä, onko järkevää vai ei. Omana mielipiteenä täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä Tokmannin johto tekee ja on tehnyt. Haetaan kasvua ja uusia alueita, juuri kuten mielestäni pörssissä olevan yhtiön pitääkin tehdä. Tässä on aika nopealla aikataululla hankittu vähän kaikkea kasvua tukevaa, esim. Catmandu tuotemerkki ja Click shoes laajentamaan ja parantamaan tuotetarjoamaa. Dollarstoren hankinta ja nyt SPAR yhteistyö ovat molemmat ainakin omasta mielestäni juuri niitä suuntia, joista haetaan ne astinlaudat kun kasvetaan yhtiönä seuraavaan kokoluokkaan. Omaan sijoitusstrategiaan istuu aivan täydellisesti yhtiöt jotka hakevat kasvua, siinä rakennetaan niitä tulevaisuuden hyviä tuottoja. Ja kun perusbisnes pyörii kuitenkin ihan ok tasolla ja kannattavuudella, niin tässä ei olla missä riskibisneksessä mukana tyyliin onnistu tai kuole. Tykkään siis meiningistä ja oma veikkaus on, että osakkeen omistajatkin tulevat vielä tykkäämään tuloksista. Hyvä hyvä mr. Tokmanni :smiley:

36 tykkäystä

Sentimentti on vaan niin surkea nyt, että kaikkea lähestytään riskien kautta eikä mahdollisuuksia nähdä, taitaa päteä myös osaan analyytikoista, tässä Dansken Calle Loikkasen mietteitä, referoin, kun taitaa olla maksumuurin takana: Tokmannille uusi aluevaltaus – Analyytikolta tärkeä huomio: ”Voi tulla vilu” | Kauppalehti

”Saadaan uusi peluri markkinaan. Mutta kun mietitään mikä vaikutus sillä Tokmannille on, niin tuskin tämä merkittävästi muuttaa Tokmannin taloudellisia lukuja lyhyellä aikavälillä.” (Miksi yleensäkään puhuu lyhyestä aikavälistä, ei kai tässä pikavoittoja olla hakemassakaan, toim.huom.)

”Ahdasta on”, Loikkanen sanoo.

Loikkasen mukaan Spar vertautuu tuotteiden ja brändin näkökulmasta enemmän Lidlin kuin Keskon ja S-ryhmän kilpailijaksi.

”Spareissa ja Lidlissä on enemmän ulkomaisia tuotteita, kun suomalaisten brändien osuus Keskolla ja S-ryhmällä on korkeampi.”

”Vaikka tämä ei ole heille täysin uutta, logistiikkaketjujen järjestely ei ole ihan helppoa”, Loikkanen sanoo.

Tokmannin voittomarginaalien kannalta voi Loikkasen mukaan ”tulla vilu”.

”Yleensä päivittäistavarakaupan tuotteissa on heikommat katteet kuin Tokmannin perinteisissä käyttötavaran tuotekategorioissa. Muutos voi painaa marginaalia, mutta riippuu millä hinnalla ja millä katteella Tokmanni saa ostettua Sparin tuotteita.”

Mutta joo, aika näyttää miten käy, vauhti Tokmannilla ainakin on kova, toivottavasti katse pysyy pallossa. Muistutan kuitenkin jälleen kerran, että Tokmannin johtoryhmästä löytyy erittäin vahvaa Kesko- ja S-ryhmätaustaa eli uskoisin, että tietävät, mihin ovat ryhtymässä. Tuo diili Sparin ja Tokmannin välillä voi olla aikamoinen win-win-tilanne molemmille, kun Tokmanni saa halvat hankintahinnat ja Spar mahdollisesti tietoa Suomen markkinoista. Voi tästä joku isompikin kuvio kehkeytyä vielä vuosien saatossa, mutta lienee aikaista spekuloida asialla. Olisi muuten jännä tietää, mitä sovittiin aikanaan, kun Suomen Spar myytiin ja jaettiin kilpailijoiden kesken parikymmentä vuotta sitten. Estääkö järjestely Spar Internationalia yrittämästä itsenäisenä yhtiönä uudelleen Suomessa vai onko siellä sopimuksessa joku aikaraja tai pykälä kilpailutoiminnalle Sparin brändin alla!? Tokmannia se nyt ei ainakaan näytä sitovan.

Tuohon aiempaan bongaukseen, että Tokmannilla on myös esimerkiksi sohvia myynnissä, mitenkä on, ostaako porukka tosiaan sohvia verkkokaupasta niin, etteivät ensin kokeile, miltä tuntuu istua!? Tuntuu itselle hieman vieraalta ajatukselta.

Huomiona muuten, että oli tosiaan nyt myös suomenkielinen tiedotustilaisuus, olisivatkohan siirtymässä takaisin myös tuloskatsauksissa kahden tilaisuuden taktiikkaan, ainakin tätä ehdottelin kovasti heidän IR:lle viime vuoden puolella, yksityissijoittajia on kuitenkin aika paljon, kaipa tämänkin kansanosakkeeksi voi laskea, meitä on yli 49 000 omistajaa.

Vielä kun saataisiin Rautiainen Inderes-TV:n haastateltavaksi, tämä taas huomiona @Arttu_Heikura , kun palaa lomalta. Olli Vilpon ollessa analyytikko, tästä oli puhetta, mutta eikö firmalla sitten ollut halua tähän!? Tätä olen myös itse IR:lle ehdotellut.

24 tykkäystä

Calle Loikkasen kommentit ovat erittäin hyviä. Mielestäni niillä ei ole mitään tekemistä sentimentin kanssa. Vaikea nähdä, että tämä järjestely ainakaan parantaisi Tokmannin katteita (ja pääomien tuottoprosentteja). Dollarstore-kaupan järkevyys on edelleen mielestäni epäselvä. Nyt uusi suurempi järjestely. Mietityttää eikö johdon pitäisi keskittyä Dollarstoren kannattavuuden parantamiseen?

2 tykkäystä

Minun mielestäni ne taas olivat omituisia ja amatöörimäisiä. Ei Tokmanni ole päivittäistavarakaupassa mikään uusi peluri, vaan vanha toimija, joka ei hyppää mihinkään tuntemattomaan, vaan ottaa seuraavan loikan sille tutulla toimialalla.

Mielestäni Dollarstore-kaupan järkevyys on alkanut jo selkiytymään. Mielestäni Spar-kauppa ei ole mikään massiivinen järjestely. Ja mielestäni Spar-kuvio ei heikennä mitenkään mahdollisuuksia parantaa Dollarstoren kannattavuutta. Itse asiassa se parantaa niitä, jos hankintojen volyymietuja pystytään kiihdyttämään entisestään. Mielestäni tässä tehdään nyt loogisia toimia, joilla pyritään kehittämään Tokmanni Groupin kannattavuutta ja kilpailullista vetovoimaa.

19 tykkäystä

Onko nykyinen Tokmannin myymäläverkoston kehittäjä myös tulevan Sparin myymäläverkostokehittäjänä? Jos on niin jää jalkoinen Sale ja Kmarketeille…

1 tykkäys

Heh heh, Tokmannin “tuleminen elintarvike puolelle” on tyrmätty jo puoli vuotta ennen kuin ensimmäistäkään Spar osastoa on lanseerattu.

Ollaan me suomalaiset niin positiivinen kansa, sama asenne oli Dollarstoren kanssa.

27 tykkäystä

Tuoretuotteiden kauppa on erittäin vaikeaa. Tällä palstalla on paljon sohvalla istuvia “asiantuntijoita”. Jos Tokmannin strategia ja tekeminen ovat niin hyviä niin luulisi markkinoiden arvostavan yhtiön kovemmin kertoimin. Loikkasen kommentit ovat ehdottomasti funtsimisen arvoisia.

1 tykkäys

Hauskaa tuossa tyrmäyksessä on se, että Tokmanni on jo valmiiksi markkinanelonen moninkertaisella erolla seuraaviin. Se ei ole hyppäämässä mihinkään sille uuteen ja tuntemattomaan, vaan kehittämässä toimintaa, jolla sillä on realistiset mahdollisuudet parantaa omaa vetovoimaansa, elintarvikekauppansa kannattavuutta ja tulla edes hieman lähemmäksi suurempia pelureita.

Tokmannilla on jo kaksikymmentä tuoretuotteiden kauppaa. Jos se nyt ensivaiheessa keskittyy niiden muuntamiseksi Spareiksi, ei se kuulosta miltään kovin suurelta uhkarohkealta hypyltä tuntemattomaan. Sen sijaan pidän itsestään selvänä, että noiden myymälöiden laatu ja houkuttelevuus tulee parantumaan.

32 tykkäystä

Tämähän on ehdottomasti positiivinen uutinen sekä Tokmannin, että kuluttajan kannalta. Päivittäitavakaupan katteet ovat olleet “juhlavia” sen jälkeen kun Lidl saavutti kriittisen markkinaosuuden ja lopetti hintakilpailun.

22 tykkäystä

Onkohan Spar-yhteistyöllä ja sen hankintakanavalla vaikutusta Europris-yhteistyöhön ja sen kanssa oleviin hankintakanaviin. Siitä ei tainnut ainakaan vielä olla mainintoja.

1 tykkäys

Europris-yhteistyö perustuu non-food tuotteisiin joten Spar-yhteistyöllä ei vaikuta siihen mitenkään.

1 tykkäys

Spar-yhteistyö tosin on paljon muutakin kuin elintarvikkeita. Voisi silti olettaa, että Europris-hommat on intressi säilyttää ennallaan. Sehän on vain yksi hankintaväylä,vaikkain merkittävä.

6 tykkäystä