Top osakkeet salkkuun korona alennusmyynti

Täällä on nostettu jo esiin muutamia jenkkien REIT-yhtiöitä, mutta ei toistaiseksi vielä Store Capitalia (STOR). Yhtiö löytyy myös Berkshire Hathawayn salkusta 2017 alkaen ja kurssi on nyt dipannut tuon hetken hankintahintojakin alemmalle tasolle.

Palveluihin painottunut kiinteistöportfolio tietysti kärsii koronarajoituksista, mutta yhtiö on mielestäni viestinyt kohtuullisen hyvin koronatilanteen vaikutuksista toimintaansa ja sisäpiirin ostoja on tehty maaliskuussa CEO:ta myöten.

Yhtiön historia on lyhyt, vaikka ylin johto on toiminut yhdessä jo pidempään. Ennen koronaa yhtiö on kasvanut kannattavasti ja myös kasvavan kvartaaliosingon (>7%) jatkuvuudesta pyritään pitämään kiinni.

Onko joku tutustunut yhtiöön? Kaipaan omien (liian optimististen?) näkemysteni haastamista.
Tässä vielä linkki 2020 Q1 sijoittajaesitykseen.

3 tykkäystä

Minulla on pyörähtänyt yhtiö pienellä painolla OP:n salkussa, kun siellä oli Amerikkalaisille 1% ostopalkkiot. Kun etu päättyi hävitin salkusta.

Itselläni seurannassa REIT:ssä Store Capital, Omega Health Care Investors, Iron Mountain ja Realty Capital. Lisäksi olen vähän seurannut W.P Careytä ja Tangeria. Kiusaus ostella on ollut yritysten heiluessa ennmmän kuin tulos takuulla heiluu, mutta tapana on itsellä esittä kysymys paraneeko tulos?

Store Capitalissa hankinta on pysähtynyt tähän kysymykseen. Mielestäni tulos polkee paikallaan tai laskee aika suurella todennäköisyydellä. Mielestäni siis ei ole aika ostaa vaan odotella varmuutta, että tulos kasvaa. En osaa sanoa miten Jenkkien työttömyys kehittyy ja selviää nyky tilanteesta, joka sitten voi vaikuttaa taas edelleen Store Capitalin bisnekseen kuluttaja kysynnän kautta. Haluan odotella Q2 raporttia ja sitten ollan viisaampia.

Yleisesti REIT:eistä sen verran, että ne sektorina aika mielenkiintoinen nyt. Niitä poljetaan varmasti kokonaisuutena kuluttajapalvelujen tilanteen ja kivijalkakaupan kärsiessä koronasta ja mahdollisesti muuttuvasta korona kysynnästä. Konkurssit luo selvijäjille mahdollisuuksia. Moni firma REIT:ssä on tämän johdosta edelleen lähellä maaliskuun pohjia ja osingto 5% paremmallal puolella. Toisaalta koronaan reagoitiin heti tuki paketeilla, jotka kohdistuivat korkoon ja rahoitukseen, joka tekee REIT elämää helpommaksi. Tätä ei ole huomioitu, tilanne tässä suhteessa erilainen esimerkkeinä verratuna pankkeihin, jotka edelleen alamaissa. Pankkien tilanne ei parane korkojen alennuksella. Siksi halusin tarttua johonkin ja valintani osui Iron Mountainiin. Tulos jatkoi vakaalla kasvu-uralla ja merkkejä koronasta aika vähän. Hankalaa tärkeitä papereita on ottaa arkistosta poissa, vaikka on korona. No kaikesta huolimatta kurssi 2$ kymmenen vuoden pohjista ja yhdeksään vuoteen kurssi ei ole ollut tällä tasolla. Tämä hevonen tuntui tässä vaiheessa paremmalta.No olen varautunut sijoittamaan muihin, saan osinkoja Q2 mennessä niin, että pystyn tekemään seuraavan oston ja Iron Mountainiin on jo vetämässä myytnitoimeksianto ylemmällä kurssilla. Saan myytyä aiempia omistuksia tappiolla ja helpotettua verotusta, joka sitten antaa myöhemmin varaa ostella lisää seuraavana vuonna.

Omega Health Care on toinen joka kiinnostaa. Toki korona voi tappaa sitä tahtia, että täyttöaste toimipaikoissa tippuu, mutta toisaalta tehohoitopaikkoja voidaan tarvita lisää ja tiloja voi muutella uuteen tarkoitukseen. Tuossa kaksi tapausta, jotka minulla Storen edellä Q2 asti. Tenknisesti Store on laskutrenidissä ja nyt ei näytä pääsevän läpi laskevasta 50 liukuvasta keskiarvosta. Yhtiöön voi piirtää lovasti nousevan trendin pohjista, joka näyttäisi sitten tällä hetkellä vastustustasoa vähän päälle16$ kieppeillä. Store ja Realty Income voivat sitten Q2:den jälkeen hyvin olla kärjessä, jos olen sitä mieltä, että tilanne paranee. Omegasta ja Iron Mountainista ei niin hyvän vipuvarren posiuutista saa varmaan aikaan. Storen tippuessa alle 17$ alan tarkkailla tilannetta tarkemmin.

Enempää en yhtiöstä tähän ala laittamaan, lähinnä kerron omaa näkymystä ajoituksesta. Esimerkkinä Peter Lynch sanoi juuri tuon, että sykliseen kasvavaan yhtiöön ei kannata rynnätä mukaan ennekuin on paperilla näyttöjä, että yhtiä kasvaa taas. Kun kavsusta näyttö ja se jatkuu todennäköisesti niin sitä pitää aina ehtiä odotella.

8 tykkäystä

Tässä omia poimintoja. Vasta väitteitä ja omat näkemykset tervetulleita, itse en väitä että olen oikeassa vaan omia fiiliksiä heittelen ilmoille ja mitä ehtiny lukea tulevasta ja tulevaisuudesta. Lähtisittekö näitä ostamaan ja jos on jo niin lisäilemään. Yritetään saada vähän enemmän keskustelua ja uusia näkemyksiä omista poiminnoista.

Royal Dutch Shell Amsterdam: tällä hetkellä 13.55e paikkeilla. Osinko ilmoitus sai hinnan tippumaan ja öljy sekoilut tähän päälle. Itsellä lähti lisäykseen nyt, seuraava vaihe on odotella nyt shelliltä ilmoitusta osingon paluusta. Uskoisin että nousee sen seurauksesta myös. Pitkällä aikavälillä kova luotto koska laaja portfolio tulevaisuutta miettien.

EPR: Tästä lähti riskipaperi itselle. Nyt saisi 23-24$ väliltä napsittua salkkuun pienellä jos on kanttia ja uskallusta lähteä pelailemaan. Tällä hetkellä ei näytä hyvältä vuokratulot mutta pienellä painotuksella alkuun.

Intrum AB: Vähän hajuton ja mauton omaan makuun mutta osingon jälkeen tänään tippunut -7% 115SEK. Analyyseistä mitä lukenut niin ymmärsin että tulevaisuus pitäisi olla valoisampi, seuraavat 3vuotta pitäisi olla nousu johteista ja tällä hetkellä saisi aika hyvästä alesta jos katsoo mennyttä hintaa missä ollut parhaillaan 280SEK

2 tykkäystä

Mitä kuuluu Luckin Coffee?

https://www.bloomberg.com/news/articles/2020-05-14/luckin-coffee-still-expanding-full-steam-despite-sales-scandal

Lyhyesti tiivistettynä CEO ja COO + 6 muuta pellolle. Laajenee vieläkin kymmenen kahvilan päivävauhdilla. Ovat ottaneet vaihtelevaa sälää myyntiin pääasiassa kolmansien osapuolten tuotteita tuntuvin alennuksin oman appin kautta.

5 tykkäystä

Koskas tuon osakkeen myynti jatkuu pörssissä :thinking: On tuotakin turhaketta liikaa salkussa, mutta ei auta, kuin katsoa kortti loppuun asti :laughing:

1 tykkäys

Minulla seurannassa Retail Value ja Ready Capital. :cowboy_hat_face: Olisiko joku ystävällinen ja kommentoisi näkymiä jne.

Tänään $DVAX heilunut +20-40% ja jotain tiedotetta tulossa corona rokote yhteistyöhön liittyen. Lienee aika “Buy the rumours sell the news” olla taas paikallaan.

Joo, jotain rokotteeseen liittyvää tiedotusta huhuillaan. Siksi osake kovasti nousussa. Siinähän sitä oltaisiin, jos tämä nyt selviytyisi voittajana rokotekilpailussa :grin::zap:

Mutta katsellaan. Jos mitään ei kuulu, niin loppuviikko lasketellaan.

Onkos kukaan tutustunut kiinalaisiin teleoperaattoreihin, kuten China Mobileen?

Nyt kun aloin tutkimaan telco sektoria enemmänkin, niin sieltähän löytyy monia maahanlyötyjä:

  • Millicom International Cellular -64,67% vuodessa
  • Telia -21,70% vuodessa
  • China Mobile lasketellut jo 5 vuotta -47,50%
3 tykkäystä

En tiedä oliko tämä jo tiedossa, mutta laitetaan tähän kuitenkin, että kauppaa taas käydään.

3 tykkäystä

Sijoittajat säikähtänyt kun laskee alas ensin

Eiköhän tuossa oo kysymys että onko koko kiska enää kauan olemassa. NASDAQ oli jo ilmoittanut että koko lappu on delistausuhan alla.

Eiks se päätös delistauksesta tullut jo vai ymmärsinkö väärin?

Siitä voi valittaa jne. ja ei se tapahdu heti.

Xiamen-based Luckin said it plans to request a hearing before a Nasdaq panel, and that it will remain listed pending the hearing’s outcome. It said such hearings typically occur within 30 to 45 days from the time they are requested. The shares have been suspended since April 7 and will resume trading May 20, Nasdaq said.

Mitä tuo muuten tarkoittaa nille, joilla on salkussa noita? eipä ole osunut kohdilleen

Jos delistataan niin kauppa NASDAQissa päättyy ko. lapuilla. Voi olla sen jälkeen hankala ostaa/myydä.

Kyllä kyllä, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä, jos omistaa esim 100k€ sieltä LK:ta?

Etköhän edelleen omista ne, mutta sen jälkeen joudut muita teitä ostaa/myydä ne? Pörssi ei enää ko. osakkeiden osalta mahdollista kaupankäyntiä eikä noteeraa hintaa.

Vähän mietin jos sipasis kunnolla salkkuun tuota, nyt on ainakin alennusta :slight_smile: Onko kuinka varmaa tuollainen, että poistuu Nasdaqista? Lähinnä, että onko muistissa vastaavia että jos jos hieman kerrottu että poistuu, niin että kanssa poistuu. Ja kauankohan prosessi vie. Jos nyt ostaisi läjän ja arvo nousee niin millaisetkohan kulut tulee jos tuota joutuu hankalammin yittää myydä jossakin (missä sitten lie).