Jotenkin vaikeaa löytää motivaatiota 100 salitreenivuoden jälkeen. Lihasmassaa ei ole enää tulossa lisää. Pitäisikö vaan ajatella että aikoo olla paremassa kunnossa kuin 95% saman ikäisistä miehistä kun on 40v mittarissa? Tullut kokeiltua thainyrkkeilyä, pistooliammuntaa ja padelia, jääkiekkoa, futista mutta aina päätynyt salille takaisin. Thainyrkkeily oli näistä koukuttavin mutta pitäisi olla joku kaveri mukana.
Onko vinkkejä tai ideoita mitä voisi kokeilla? Vaatimuksena että pysty yksin tai ryhmässä mutta ei mitään joukkuelajeja. Nyrkkeily olisi kivaa, sopii paremmin kuin thainyrkkeily jossa pitää käyttää jalkoja,kyynärpäitä jne. Pistooliammunta oli kanssa ihan mukavaa vaikka on puhdas tekniikkalaji. Harmi ettei seuraa löytynyt. Jäi lähinnä sellainen kuva ettei haluta porukkaa mukaan
Juuri tätä näkökulmaa pohdin hieman aiemmin tässä ketjussa. Salitreeni on erinomainen harrastus, mutta kehityksessä tulee väistämättä vastaan raja, jonka jälkeen edistystä haetaan mikrotason parannuksilla. Joillekin tämä riittää, mutta toiset tylsistyy siinä vaiheessa.
Tässä pari lajisuositusta:
BJJ / Lukkopaini
Yhteisöllisyys: Vahva yhteisö, johon on helppo päästä mukaan. Treeniparit vaihtuvat usein, joten uusiin ihmisiin tutustuu väistämättä.
Voimapohja: Hyvät voimatasot antavat erinomaisen pohjan lajin oppimiseen.
Tekniikkavalikoima: Yli 200 tekniikkaa, positioita ja lopetuksia. Vyöjärjestelmä auttaa seuraamaan kehitystä. Nyrkkeilyssä ja thaiboxingissa aika menee käytännössä samojen lyöntien ja potkujen hiomiseen ja kehitystä on vaikea seurata.
Kehityskäyrä: Nopea kehitys alkuvaiheessa pitää motivaation korkealla. Esimerkiksi 6 kuukauden harjoittelulla todennäköisesti pesee kaikki uudet aloittelijat koska tekniikka on niin ylivoimaisessa roolissa.
Sparraus: Mahdollisuus testata taitojaan turvallisesti päivittäin. Tämä erottaa BJJ:n monista muista kamppailulajeista.
Loukkaantumisriski: On olemassa, erityisesti jos ei malta ottaa rauhallisesti sparratessa. Riskin voi kuitenkin minimoida omalla asenteella ja harjoittelutavalla.
CrossFit
Yhteisöllisyys: Erittäin vahva yhteisö, joka tukee ja motivoi jäseniään.
Monipuolisuus: Kehittää kehoa kokonaisvaltaisesti yhdistämällä voima-, kestävyys- ja liikkuvuusharjoitteita. Erityisesti liikkuvuus kehittyy yleensä nopeasti.
Voimapohja: Salitausta auttaa merkittävästi eli löytyy heti vahvuuksia.
Kehittyminen: Nopea kehitys erityisesti aerobisen kapasiteetin, voimisteluliikkeiden ja painonnostotekniikoiden osalta.
Tason testaaminen: Mahdollisuus testata taitojaan vuosittaisessa CrossFit Open -kilpailussa maailman huippuja vastaan tai vaikka paikallisissa salikilpailuissa.
Loukkaantumisriski: Kuten muissakin lajeissa, riski kasvaa, jos harjoitellaan liian kovaa tai huonolla tekniikalla. Monet hurahtavat tähänkin noiden positiviisten ajureiden takia ja sitten vedetään liian kovaa.
Crossfit käynyt mielessä ja samoin bjj. Hikoilen kuin sika joten en olisi mikään hyvä sparrauspartneri. Sattuu polviin/jalkoihin jo kun kävelee asfaltilla joten lattialla ryömiminen ei tekisi hyvää jo kuluneelle kropalle.
Joku muukin huomannut että cardion jälkeen on parempi fiilis kuin punttien jälkeen?
Se mikä on itseä kaikissa harrastuksissa yhdistänyt on se että niitä on haluttanut oikeasti tehdä. Jos Thainyrkkeily kiinnostaa niin kannustan etsimään sen kaverin tai jonkun seuran missä saa harrastaa. Nyrkkeilynkin mainitsit niin selvästi kamppailulajit kiinnostaa. Jos et missään pikkukylässä asu niin varmasti löytyy joku seura.
Jos kestävyyslajit kiinnostaa niin kokeilee niistä kaikkia ja tekee mikä on itselle mieluisin. Nythän tässä on kesällä hyvä kokeilla; uinti, juoksu, pyöräily, vaellus, melonta, soutu, rullaluistelu, rullahiihto…
Kestävyyslajeihin liittyen, sauvakävelyn ohella yksi omista suosikkioheislajeista on potkulautailu. Näin nippelitietona sekä sauvakävelyllä että potkulautailulla on pitkät perinteet Suomessa. Olen vähän hämmästellyt, miten vähän näitä näkee liikenteessä vaikka toisaalta sähköskuutteja on kaduilla haitaksi asti. Ja miksikö tämä laji:
Itse pääsen potkulautaillessa helposti flow-tilaan. Aika kulkee kuin siivillä
Virhemarginaalia on enemmän kuin vaikka rullaluistimet jalassa. Jos vähän tökkää johonkin reunaan tai asfaltilla on kiviä, ei olla heti kumossa
Taitettava lauta kulkee mukana bussissa tai ratikassa. Tämän takia laudan aikoinaan hankin, kun en viitsinyt ulkomailla lyhyen aikaa asuessani pyörää ostaa
Sopii niin peruskuntolenkeille, intervalleihin kuin arjen hyötyliikuntaan
Liikerata on melko uniikki muistuttaen käänteistä soutuliikettä. Potku tuntuu itselläni pohkeissa, pakaroissa ja takareisissä. Domsit ovat tuntuneet lähinnä takareisissä
Toistaiseksi olen lautaillut Usassa Targetista ostetulla laudalla, mutta nyt olen alkanut harkitsemaan suomalaisen valmistajan lautoja. Nuo vaikuttavat ainakin kuvien perusteella omaa lautaani tukevarakenteisemmilta:
Kävelysauvoista menee muuten suositus Lekin sauvoille. Jollain HalpaHallin alumiinirimpuloilla ei tee mitään, jos meinaa käyttää voimaa eikä vaan vetää sauvoja perässään. Itselläni oli parissa viikossa Karhun sauva vääntynyt ja asfalttitassut puhki, kun taas nuo Lekit ovat kestäneet ihan ok jo reilun vuoden verran.
Itse kävin pitkään vain salilla ja lenkillä. Crossfitiä katsoin hieman naureskellen.
Nykyisin tulee käytyä crossfitissä neljä kertaa viikossa ja siihen päälle yksi salikerta. Jotenkin salitreeneistä katosi motivaatio ja meni turhaksi istuskeluksi tai tuli helposti jäätyä sohvalle.
Crossfitissä tykkään siitä, että menen salille niin joku on valmiiksi miettinyt mitä tulen tekemään. Kaiken lisäksi saan osaavaa valmennusta mm. olympianostoihin ja muihin teknisempiin liikkeisiin.
Treenaamisen osalta koen että crossfitistä saa monipuolisesti myös arkeen sopivaa liikkuvuutta, voimaa ja kestävyyskuntoa. Kyllä voin suositella.
In this episode I had a great chat with 3 x Finnish champ, INBA masters champion & IFBB classic Nordic champion Utti Hietala.
Utti has been involved with bodybuilding since the early 2000’s and has a wealth of experience, both as an athlete and a coach.
This one was very fun, we’ll definitely have to do another episode at some point and delve deeper into some more topics.
In this episode we chat about Utti’s background and how he got into lifting, his 24 season where we met and competed together, his training style, mistakes he’s made along the way and much more.
Make sure you’re following Uttis page, he puts out some great training content. Tag us, follow Beyond The Muscle on Spotify and YouTube and give me a 5 star review if you enjoyed the episode!
Tervetuloa kerhoon! Havaintosi on lajista riippumaton. Jossain vaiheessa edistyminen lakkaa ja aletaan kilpailla sitä vastaan kuinka vähän heikkenee viime vuodesta ja siihen on vaikea motivoitua.
Minun ehdotukseni on että aloita jokin aivan uusi laji, jossa sinulla ei ole historian painolastina nuorena vedettyjä ennätyksiä, jotka ovat iäkkäämmälle jo tavoittamattomissa. Edistyminen motivoi vahvasti.
Suosittelen myös bjj/judo akselia, erittäin monipuolista treenaamista liikkuvuuden, tekniikan, voiman ja cardion kannalta.
Toinen vähintään yhtä monipuolinen ja etenkin hauska, laji on seinäkiipeily. Todella tekninen ja kehittymismahdollisuudet lähes loputtomat.
Syvien lihasten ja kehonhallinnan kannalta erinomainen. Kiipeily-yhteisöt myös todella mukaanottavia ja kannustavia.
Tämmöinen +100kg kaveri antaa vähän tasoitusta kevyemmille, mutta hyvin voi treenata isompanakin
Siksi kannattaakin aloittaa suunnistus niin ei pääse “hyväksi” liian helpolla. Kunto nousee 3kk aikana paljon, mutta ei suunnistustaidot eikä taito juosta erilaisilla maastopohjilla. Vaatii oman kokemuksen perusteella pari suunnistuskautta että kehitys alkaa hidastua.
Toisaalta suunnistaessa kunto kasvaa kuin ilmaiseksi. Juoksulenkillä miettii jo toisella kilometrilla että koskakohan tämä loppuu ja miksi töissä toikin juttu menee noin huonosti. Suunnistaessa koko kognitiivinen kapasiteetti joutuu hommiin eikä ehdi kärsiä tai pohtia jotain työjuttua. Suunnistus on kuin peli eikä pelatessa voi keskittyä kuin pelaamiseen.
Pyöräilyä harrastan myös mutta se on melkein retkeily sykkeellä. Tänään 2h keskarilla 26kmh mutta keskisyke vain 113. En osaa ruoskia mun jalkoja jos ei tarvetta. Muistan fillarilla tehdyn kuntotestin vuosien takaa jolloin en hartastanut pyöräilyä. Reidet hapotti enkä edes ehtinyt hengästyä ja lopuksi mulle kerrottiin että huono kestävyyskunto.
Täytyy kompata, että suunnistus on ehkä hienoin laji, mitä kestävyyspuolella voi harrastaa. Kuntosuunnistuksessa on muutamia seikkoja, jotka tukevat kestävyyskunnon kehittämistä.
Lajia on helppo harrastaa, koska iltarasteilla on tietty viikkorytmi, joka helpottaa arjen rytmin suunnittelua ja poistaa yksinurheilun lähtemisen vaikeutta. Toiset ovat puolestasi käyttäneet aikaa metatyöhön ja suunnittelleet reitin sinulle valmiiksi. Riittää siis, että lähtee parina iltana viikossa lähtöpaikalle ja lähtöaikakin on joustava. Lisäksi on Jukolan viesti, joka sopii jokaiselle ja on hieno tapahtuma joka ainoa kerta.
Itse suorituksen aikana huomio keskittyy kartan lukemiseen ja askelten asetteluun, jos maastopohja on tekninen. Muussa kestävyysurheilussa on tyypillisesti mielessä tylsää ja keskittyminen on siinä, kuinka pahalta tuntuu. Voi myös suunnistaa rauhallisesti naatiskellen, jos niin haluaa.
Pyöräily on taas siitä raaka laji, että kestävyyskunnon ja erityisesti lihaskestävyyden parantaminen vaatii tuhottomasti happokärsimysaikaa. Aina tuulee, aina sataa tai jossain maastonkohdassa onkin vettä, mitä siellä ei aiemmin ole ollut, tulee kuuma tai lähes aina on jokin osa kehosta väärin puettu vaikka olisi kuluttanut tonnin pelkkään vaatetukseen. Pyörässä on aina pientä laittoa tai se voisi olla jostain kohtaa parempi tai alla on väärä rengastus. Lisäksi metatyöhön menee aikaa, kun tavallisesti poljetut reitit alkavat nopeasti tuntua tylsiltä. Myös edistymisen seuraaminen omaa jaksamista tarkkaillen on myös vaikeaa, jollei ole wattikampia, jotka nekin maksaa. Toki olosuhteet voi myös tasata ja ajaa tonnin trainerillä autotallissa virtuaalikisoja.
Harrastan molempia ja pyöräilyä sekä tasamaalla, että maastossa. Iltarasteja odottaa koko päivän, mutta yksin tuuleen tai sateeseen kihnuttamaan lähteminen ei tahdo motivoida. Pidemmät kimppa-ajot toki hauskoja jonnekkin aiemmin ajamattomalle reitille.
Nuori Anton nosti melkoisesti alle 83-kiloisten sarjassa.
Anton Nykänen näyttää mikä on miehiään ja nostaa tiukassa paikassa juniorien maailmanmestaruuteen SE ja ME tuloksella 211.5kg 83kg sarjassa.
Suomen ennätys paranee 205 kilosta 211.5kg, käsittämättömän kova suoritus Antonilta ja missä paikassa. Anton myös kuittaa tällä viimevuoden hopeamitalin 74kg sarjasta.
Olisi kiva tietää solutasolla miten tuollainen lahjakkuus eroaa tavalliselta punttipatesta. Suurin osa ei nostaisi samoja rautoja vaikka asuisi venäläisessä laboratoriossa.
Paljon sen verran tiedän . Yksi asia mikä tuossa vaikuttaa ja paljon mitä tavan salikävijä ei ehkä ajattele, että kun tehdään ja keskitytään ainoastaan penkkipunnerrukseen on tulokset jotain aivan muuta kun silloin kun treenataan kokonaisvaltaisesti myöskin mavea ja kyykkyä.
Jos itselläni oli silloisessa 82,5 sarjassa salituloksen maksimina 160 x 2, niin ykkönen putosi 20kg kun treenasin ensimmäisiin konaiskisoihin. Mave nousi, kyykky nousi, mutta penkki ei kulkenut. Tätä ennen mavet ja kyykyt oli sillloin tällöin treenattuja ja aina ajoissa lopetettu ennen penkin huipun hakua. Penkki on se mikä kärsii muista ja on noista ylivoimaisesti herkin.
Olet ihan oikeassa. Pidän kiehtovana että noin kevyt kaveri nostaa hurjia rautoja. Kehonpaino on niin vahvassa roolissa, vaikka tulisi 5kg lisää rasvan muodossa niin penkki kulkisi vähän paremmin. Vihasin penkkiä, silloin tällöin tuli tehtyä mutta tekniikka oli sen verran huono että kyllästyin nopeasti. 120x22 taisi olla paras sarja.
Ihmisillä on hitaita ja nopeita lahassoluja. Jos nopeat dominoivat niin voima tarttuu helpommin jos en väärin muista. Keho adaptoituu muutenkin, esim bodari jolla on massaa, saa aika nopeasti penkkitulokset nousemaan kun alkaa tekemään raskasta penkkiä. Välitykset vaikuttavat myös jos mennään ääripäähän. Riittää että suoristaa polvet jos olet sumovetäjä pitkillä käsillä.
Sairainta on melkein raskaan sarjan painonnostajat. Älyttömät kuormat. Näyttää hengenvaaralliselta. Paljon löytyy videoita joissa kiinalaiset kevytsarjalaiset tekevät älyttömiä etukyykkyjä. En ymmärrä miten on mahdollista.
Kyllä tavallisella ihmisellä pystyy nostamaan ihan kovia painoja verrattuna henkilöön joka ei treenaa. Esim 50kg taitaa olla ei-treenatulle aika standardi mutta tekniikan puute syö toki kiloja pois. Eli penkkiin saa lähes jokainen 3x jos panostaa siihen.
Edit:
Jätitkö yläselän liikkeet vähemmälle kun tuli mave ja kyykky mukaan? Yläselkä tukee penkissä. Yksi suomalainen penkin maailmanmestari sanoi että teki selälle ainoastaan mavea mutta kun siirtyi soutuhin niin penkkitulokset paranivat
Tietyt apuliikkeet kulki aina penkissä mukana ns. vastalihakset.
ylätalja
kulmasoutu
hauiskääntö
takaolkapäät
Tukiliikkeinä
Dippi
Vinopenkki progression alussa
Pystypunnerrus
Nämä siis mukana vaikka kyykkyä ja mavea tehtiinkin.
Jännä miten nyt body tyyppisessä treenissä vähiten on palautunut mave sitten penkki ja kyykyssä ei oikeastaan ole hirveästi pudotusta tullut - ajatuksia 1,5 vuoden treenaamisen jälkeen. Kyykyssä viime treeni oli 145 x 8 x2 ja ei tuntunut painavan mitään ( ilman siteitä). Voisin siis kuvitella olevani aika lähelle 200kg kyykkykuntoa kun en parhaimmillanikaan saanut 220-230 enempää puolitoista jalkaisena. Vedossa taas 145 tuntuu jo raskaalta vaikka sarjat ihan ok tuleekin. Siinä kuitenkin matkaa huippuihin 260 ja trikoilla 280 on aika paljon. Vedossa tekniikka näyttelee tosin vähintään yhtä suurta osaa kuin penkissä ja se ei tunnu vielä ihan loksahtavan kohdalle.
Penkkipunnerruspohdintaa. Jäin miettimään tuota, että lähes jokainen penkkaisi 150 kg hieman harjoittelemalla.
Tuonne syötettyjen 44+ miljoonan penkkinostotiedon mukaan 80 kg mies pääsee 20 persentiiliin 127 kg penkillä ja 5 persentiiliin 157 kg penkillä. Ehkä noin 10 prosentilla 80 kg miehistä olisi potentiaalia 150 kg nostoon. 130 kg painoisista miehistä taas puolet penkkaa yli 150 kg. Eli siinä mielessä 150 kg on ihan realistinen tavoite, jos on halua ja kykyä kasvaa riittävän isoksi.
Itse treenasin aikoinaan pystäriä ja penkkiä lähes saman verran, kerran pari viikossa usean vuoden ajan. Sarjoja muutama per treeni. Alkupainot penkissä olivat 3x5x40 ja pystärissä 3x5x30. Penkkienkka on 92,5 kg ja pystärienkka 80 kg, kumpikin 80 kg painoisena. Normaalijakauman mukaan jos mentäisiin, niin penkin pitäisi olla 120 kg pystäriin suhteutettuna, mutta kun ei.
En ole erityisen heikko kehonpainopunnerruksissa. Ehkä kyse on siitä, että penkki tuntuu vaaralliselta kun lähestytään maksiminostoa enkä saa itsestäni sen takia tehoja irti. Eikä vaan tunnu vaan yksin tehdessä myös on:
Näen kyllä potentiaalia kehittyä vielä penkissäkin, vaikka penkkaaminen ei sinänsä innosta. Vastuskuminauhapunnerruksia, kahvakuulaa, käsipainoja, voimisteluliikkeitä ym. Ihan mielenkiintoinen koe tämäkin, että miten paljon voi penkata ilman penkkiharjoittelua.
Edit: laitetaan nyt tähän vielä kehonpainoon suhteutetut luvutkin (strengthlevel.com):
Tavoitteena ikämiesluokassa maaliin pääsy 
. Yksi asia mikä tuossa vaikuttaa ja paljon mitä tavan salikävijä ei ehkä ajattele, että kun tehdään ja keskitytään ainoastaan penkkipunnerrukseen on tulokset jotain aivan muuta kun silloin kun treenataan kokonaisvaltaisesti myöskin mavea ja kyykkyä.