Tuossa taitaa olla nuoli väärässä kohdassa, eli 30.10.2023 (pitänee olla 30.11.2023). Molemmat paikat olivat kyllä ehdottomasti viime vuoden kriittisimmät kohdat laskun/nousun kannalta ja molemmissa kohdissa oli erityisen tärkeää olla joustava tulevan suunnan suhteen.
QQQ
Katsoin samalla omat muistiinpanot läpi ja esim ES futussa (en tee kovin tarkkoja muistiinpanoja NQ:sta tai QQQ:sta) sahattiin reilun 40-50 pisteen rangessa kahden pivotin välissä 4545-4597 (4608), josta lopulta seurasi gap up, kun ES kontrahti vaihtui (joulukuu 2023 -maaliskuuksi 2024). 4607 oli merkitty itsellä erittäin vahvaksi vastukseksi, josta löytyikin aggressiivisia myyjiä. Olin myös merkinnyt alueen omiin chartteihin mahdolliseksi (väli)huipuksi 4608-4620 (sekä mahdolliseksi shorttipaikaksi). Ei siis ihme, että suurin osa fiksummistakin odotti todennäköistä laskua kyseisestä kohdasta ja moni jäi varmasti pahasti ansaan nousun jatkuessa.
Marraskuun loppu, ES futu
Markkina jatkoi 8.12.23 nousuaan avaten rajulla gap up:lla 4637.50, eli edellisen heinäkuun huipun yli (4634.75) ja shortit muuttuivat polttoaineeksi. Kyseinen kohta oli nousun kannalta kriittinen ja viimeistään tuossa shorttaajan hälytyskellojen täytyi soida rajusti. Kyseinen alue on tarkoin merkittynä myös siitä syystä, että mm. sieltä löytyy vahva tuki, jos markkina vielä joskus päättää romahtaa reilummin. Matkaa sinne on hieman yli -10%.
Löysin tämän ketjun vasta nyt ja toivottavasti porukka alkaisi jakamaan tänne laajemmin treidi-ideoitaan, vaikka ne olisivatkin suoraan Twitteristä kopioituja muiden chartteja ja vaikka perustelut olisivatkin köykäiset. Hyvin suuri osa ideoista kumpuaa itselläkin muiden tekemästä työstä/havainnoista ja olisi mukava, jos saataisin niitä tänne enemmänkin pureskeltavaksi. Pyrin myös niitä itse jakamaan, kunhan järkeviä setuppeja tulee vastaan. Harva tässä lajissa keksii mitään täysin mullistavaa itsekseen ja päivittäin oppii uutta.