Tulikivi - Takat, uunit, saunat ja luonnonkivet

Meillä on ollut tapana ensisijaisesti kommentoida asiaa, jos konsernin toimitusjohtaja vaihtuu. Muulla johdolla ja hallituksella voi vastaavasti olla suuri positiivinen vaikutus yhtiöön, mutta yleisesti ymmärrät varmaan, kuinka solmuun uutisvirta menisi, jos kommentoisimme kaikkia muutoksia konsernien ja niiden tytäryhtiöiden johdossa sekä hallituksissa. Seurannassamme on kuitenkin 150 pörssiyhtiötä. Kommentoimme kuitenkin Kurosen siirtymistä Nordic Talcin toimitusjohtajaksi viimeisimmässä yhtiöpäivityksessä.

Hankkeen potentiaalinen myyntihinta on varmasti tuota 3,4 MEUR:oa suurempi, mutta analyysissä pyrin arvioimaan kuinka paljon arvoa Tulikiven osakkeenomistajan kannattaa allokoida sille. Tosiasia tuossa kuitenkin on, että hankeen toteutumiseen liittyy vielä todella paljon epävarmuutta (yhtiö kun ei voi itse viedä sitä tuotantoon) eikä Tulikivi ei saa koko hankeen arvoa itselleen, kun sen ostaja / yhteistyökumppani pyrkii myös hyötymään siitä. Tämän vuoksi Tulikiven osakkeenomistaja ei tule täysmääräisesti nauttimaan projektin arvosta, jos se purkaantuu.

Tässä huomauttaisin vielä, että ennusteissa 2023 on tuloshuippu.

3 tykkäystä

Sitaatti

Tässäpä kaikki mitä eri foorumeiden lukuisia talkkihöpinäkommentteja kahlatessa pitää ymmärtää ja muistaa. Talkkihöpinää leimaa sama pidäkkeetön ja yksipuolinen uutisten liioittelu, joka vie uskottavuuden kirjoittajan aina uusiutuvilta nimimerkeiltä kerta toisensa jälkeen.

4 tykkäystä

@Thomas_Westerholm on antanut kommenttinsa, kun perjantaina Tulikivi julkistaa Q3-raporttinsa. :slightly_smiling_face:

Odotamme yhtiön kasvun jatkuneen vahvana energiakriisistä seuranneen poikkeuksellisen vahvan tulisijojen kysynnän siivittämänä. Arviomme mukaan kuluttajien kiinnostus tulisijoja kohtaan on säilynyt poikkeuksellisen suurena ja näemme yhtiön tuotantokapasiteetin ja materiaalien sekä komponenttien saatavuuden suurimpina haasteina lyhyen aikavälin kasvua ajatellen.

1 tykkäys

Minulla kävi Nuohooja toissa viikolla.Sanoi että kova kiire on. Tavallisen nuohoamisen rinnalla ihmiset tilaavat katsomaan paikkoja mihin olisi mahdollisuus laittaa tulisija. Ei varsinaisesti liity osakkeisiin tai kursseihin.Joten poistaakin saa tämän kirjoituksen…

4 tykkäystä

Hupsista

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/tulikivi-nostaa-ja-tarkentaa-ohjeistustaan-vuodelle-2022-liikevaihdon-arvioidaan-olevan

Uusi ohjeistus lähellä analyytikon ennusteita? Riippuu mitä riviä “liiketulos” vastaa tuossa ennustetaulukossa. (toivon mukaan “tulos ennen veroja” :smiley:) Liikevaihdossa ehkä pientä nousupainetta.

Eihän tuo uusi ohjeistus välttämättä tarkoita, etteivät voisi loppuvuodesta antaa vielä uutta posaria, jos sijoittaja vaatii yhtiöltä positiivista yllätystä perustellakseen tämän hetkisen arvostuksen :slightly_smiling_face:. Mallia voi katsoa vaikka Dovresta, miten yhtiö voi nataa posarin lähes joka kvartaalin. Nythän vain käytännössä poistui isomman negatiivisen yllätyksen mahdollisuus, mikä tässä markkinaympäristössä etenkin tuloksen osalta on hyvä asia.

No analyytikko kirjoittanee huomiseksi kommentin, ellei odota osariin asti.

6 tykkäystä

Itselleni tämä oli kyllä pettymys, ja eikö liiketulos jää Indereksenkin ennusteista. Odotin kyllä perjantaina positiivista yllätystä nyt saatiin “positiivinen tulosvaroitus” ja pettymys.

1 tykkäys

@Thomas_Westerholm:in kommentit Tulikiven uusista ohjeistuksista. :sunglasses:

2 tykkäystä

Eihän osari tule taas johonkin hassunhauskaan 13 aikaan vaan ennen 10? Kun ei vielä näy ainakaan Nordnetin Feedissä?

Edit. vedin tuon klo 13 hatusta, mutta ilmeisesti Q2 julkaistiinkin siihen aikaan eli rip.

2 tykkäystä

Piti oikein pörssin sivuilta käydä hakemassa tämä osari.

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=bc5ed3388374d909b75563fd393521f32&lang=fi

3 tykkäystä

Tässä olisi tuoretta raporttia Thomakselta. :slight_smile:

Tulikiven Q3-raportti oli odotetun vahva energiakriisistä seuranneen tulisijojen kysyntäaallon avittamana. Yhtiö on nyt todella vahvassa tuloskunnossa, mutta katsomme jo nykyistä kysyntäsykliä pidemmälle eikä osake mielestämme tarjoa riittävää korvausta verrokkien maltilliset arvostuskertoimet ja yhtiön oma riskiprofiili huomioiden.

https://www.inderes.fi/fi/takka-ei-jouluksi-viilene


Sitten tässä olisi vielä aamarikommentti, joka on kaikkien luettavissa. :slight_smile:

4 tykkäystä

Tulikivi Oyj - Johdon liiketoimet: Jaakko Aspara | Kauppalehti

1 tykkäys

Halltiuksen jäsen tosiaan osti osakkeita (22k kappaletta), mutta kukaan ei näköjään ollut linkittänyt tänne toimitusjohtajan osakkeiden myyntiä (389k kappaletta) rapiat kymmenen päivän takaa:

https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/tulikivi-oyj-johdon-liiketoimet-heikki-vauhkonen

Liiketoimen päivämäärä: 2022-11-4
Liiketoimen luonne: LUOVUTUSLiiketoimien yhdistetyt tiedot
(83): Volyymi: 389419 Keskihinta: 0.66715 EUR

3 tykkäystä

Vauhkosen possan markkina-arvo oli 4,28 miljoonaa euroa ennen tätä myyntiä, joten varmasti monet ovat ajatelleet, ettei kyseessä ole mitään merkittävää.

1 tykkäys

Tulikiven ehdottomasti suurin kilpailija Suomessa (Uunisepät) ilmoitti 20.12.2022 lopettavansa. Asia selviää Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta. Tämä tulee vihdoin tervehdyttämään takkamarkkinaa ja hintatasoa Suomessa. Inderesin laajassa raportissa 8.4.2022 on Uunisepät mainittu, mutta olisi hienoa kuulla Inderesilta päivitys tästä asiasta.

Maksumuurin takana:
”20.12.2022: Turkulainen takkavalmistaja Turun Uunisepät Oy on jättänyt Varsinais-Suomen Käräjäoikeudelle pyynnön, että yritys haettaisiin maksukyvyttömänä konkurssiin.”

6 tykkäystä

Erikoista, että nyt kun luulisi kaupan käyvän niin ajautuu konkurssiin. Tulikiven kannalta toki hyvä.

3 tykkäystä

Sinänsä jotain mätää koko hakemuksessa. Varat ja velat yhtä suuret. Hakijana omistajat. Kauppa käy. Saa nähdä pääseekö ollenkasn konkurssiin.

1 tykkäys

Terve. Tulikivi-analyytikko Thomas ehti lähteä jo ansaittuun joululoman viettoon, mutta kasattiin jonkinlaisia ajatuksia tästä. Thomas saa sitten aikanaan miettiä onko ennusteille syytä tehdä jotain, siinä tietysti auttaa, että nähdään miten Uuniseppien toiminnan käy.

4 tykkäystä

Tähän foorumilainen kirjoitti. Mielestäni täysin asiallisesti sekä asiapitoisesti. Sitten foorumin poliisit tekivät putinit.

Hävettää minua, minulla on foorumilla titteli konkari, ja näin foorumin poliisit toimivat. Tittelini voitte antaa jollekin kaverille, joka kerää niitä.

Ihmettelen, kun on nyt takkojen kultakausi, one time in life, luulisi olevan aika haipakkaa,

toisaalta pitkään Tulikiveä seuranneena, milloin mitäkin “älykäs myynti-tuotanto -mylly”, ok, mikä siinä on pihvi, muillako on tyhmä myynti-tuotanto -mylly

mikä on talkkikaivoksen tilanne?

2 tykkäystä

Nyt kun oma teesini Tulikivelle kirjaimellisesti sulaa alta, mietin, millaiset toimitusehdot tilauksilla on? Millä ehdoilla asiakkaan on mahdollista perua kauppa, jos toteaa, että oma talous ei tarvitsekaan takkaa lämmitykseen?

Olen Tulikivessä ihan pienellä tarkkailupositiolla ja lisäilen mahdollisesti jos kurssi laskee. Itse ajattelen, että ihmisille jää korkea sähkönhinta muistiin. Kun uutta mökkiä tai omakotitaloa rakennetaan niin ehkä aika moni haluaa pelata varmemman päälle ja ottaa siihen takkaa mukaan. Uskon että muistijälki on sen verran vahva että näin toimitaan vielä viiden vuoden päästäkin vaikka sähkönhinta palaisi 5c-10c/kwh huitteille. Voin olla asiassa väärässä, mutta tämä on oma näkemys johon perustan koko sijoituksen. Ostetaan vakuutuksiakin niin miksei takkaa?

Tosin hallituksen väliintulo jos tavara lentää tuulettimeen, saa ihmiset ennemmin elämään kuin pellossa. Riskit ulkoistetaan yhteiskunnalle. Tämä taas Tulikiven kannalta on huono.

5 tykkäystä