Jos myymälä verkosto tuplaantuu niin ostaako asiakkaat tuplamäärän tulisijoja? Rakentajia se ei ainakaan lisää.
Jos Euroopan markkinaosuus on nyt 1 %, voi myymäläverkon parempi kattavuus nostaa sen 2 %:iin. Ja kattavamman myyntiverkoston tuoma tunnettuuden lisääntyminen voi nostaa markkinaosuuden 3 %:iin. Prosenttiosuudet hatusta asian havainnollistamiseksi.
Se on selvä, että Tulikiven tyyppisissä tuotteissa myyntiverkoston laajentaminen ei lisää myytyjen takkojen tai kiukaiden määrää kohdemaatasolla.
Kuten Juurikki totesi, rakentajia ei tarvitse tulla yhtään lisää, niin Tulikivi voi 99-kertaistaa nykyisen kv. myyntinsä. Tulikiven kannalta ei ole pulaa rakentajista vaan kauppatapahtumista. Liian moni ostaa kilpailijan tuotetta.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, että moni tekee päätöksensä vasta myyntiliikkeessä ja moni ostaja ei edes ole tietoinen Tulikivistä ennen kuin avaa liikkeen oven tai ainakaan tietoisuus ei ole niin vahva, että lähtisi ajamaan 50 km naapurikaupunkiin tai edes 20 km kaupungin toisella puolen olevaan liikkeeseen.
Olen vakuuttunut siitä, että Tulikiven kohdalla kauppapaikkojen lisääntyminen automaattisesti tulee kasvattamaan kv. myyntiä. Tuotteet itsessään ovat niin hyviä ja muotokieli puoleensa vetävää, että tuote myy kyllä itseään, kunhan se tuodaan ostajien nähtäville. Siihen päälle vielä Tulikiven tuotteisiin positiivisesti suhtautuva myyjä, joka pyrkii edistämään asiakkaan valinnan kallistumista varaavaan takkaan.
Tärkeää toki on, että Tulikivi löytää ne oikeat (uudet) jälleenmyyjät, joilla kauppa käy ja jotka aktiivisesti pyrkivät myymään Tulikiveä kiertoilmatakkojen tai terästakkojen sijasta.
En ole käynyt kauppaopistoa, mutta ihmettelisin, mikäli Tulikiven strategia ei olisi mainittu jo markkinoinnin perusteoksen ensimmäisellä sivulla.
Kuten Juurikki sanoi, Tulikiven kannalta positiivinen asia on se, että ulkomailla markkinaa on voitettavana niin paljon, että ongelmaksi muodostuu ensin tiedossa olevat kivivarannot (Heikin ilmoituksen mukaan nykyiset varannot 50 vuodeksi eteenpäin) kuin ostajat.
Kääntäen, jos Tulikivi ilmoittaisi puolittavansa kv. myyntiverkoston, kyllä jokainen sanomattakin tietää, mitä se tarkoittaisin takkojen ja kiukaiden kv. myynnille.
Nimimerkillä “Positiivinen voi pettyä, mutta jotenkin on vain niin paljon mukavampia herätä uuteen aamuun”.
Hmm, minä oon jo heittänyt pyyhkeen kehään kivijalkakauppojen suhteen. Ajatellut että nykyään lähes kaikki tilataan netistä.
Yhtiöllä itsellään on varmasti paras tieto tästä, mutta olisi yllättynyt, mikäli Tulikiven uunit myytäisiin netissä ilman, että asiakas kävisi tutustumassa tuotteeseen ja soveltuvuuteen haluttuun kohteeseen ja tarkoitukseen.
Mikäli olen väärässä, niin tuotteet tilattaisiin joka tapauksessa jälleenmyyjien nettisivuilta. Jälleenmyyjien määrän kasvu lisää joka tapauksessa kauppapaikkoja samassa suhteessa.
En myöskään usko, että Tulikivi on Keski-Euroopassa tai edes Pohjois-Euroopassa niin tunnettu merkki, että asiakkaat laajassa määrin lähtisivät sitä nimenomaisesti etsimällä etsimään nettisivuilta tai naapurikaupunkien myyntipisteistä. Edelleenkin kohtaaminen tapahtuu yksittäisen jälleenmyyjän kaupassa, on se sitten kivijalassa tai verkossa.
Mikäli olen väärässä, on Tulikivikin väärässä omassa strategiassaan. Sitten meitä on ainakin kaksi, jotka olemme väärässä.
Niin, ei sitä itse sieltä kaupasta tuoda vaan se tulee kuorma-autolla kotiin, joten netistä tilaaminen olisi luonnollista. Kaupassa katsominen tuo lisäarvoa vain ulkonäön suhteen, speksit voi olla netissä ja tekniikka on asentaja/rakentajan asia. Nykytekniikka voisi tehdä kaupassa katsomisenkin tarpeettomaksi jos kunnon kuvat takasta eri kulmista ja omaan kolmiulotteiseen asunnon kuvaan istutettuna katsottavaksi. Ei tarvi jälleenmyyjiä välistä vetämään, hyvät takan kuvat naisten- ja sisustus lehtiin, nainenhan sen kuitenkin valitsee.
Luulen että nettitilaamisen ainut ongelma on asiakkaiden tottumukset.
Joku saattaa vielä lanseerata edullisen nettikonseptin jossa hinnalla haetaan volyymiä ja markkinaosuutta, tiukasti kilpailutettu rahtihinta jonkun rahtifirman kanssa sekä samoin asennus vaikka omalla Ulkomaisella edullisella työvoimalla Suomessakin, muutama asentaja kiertää ympäri suomea. Rakentajille speksattu valmis pohjustus-konsepti myös(Takka vaatii perustuksilta jotain). Sitä tosin en ymmärrä miksi ei voisi toteuttaa niin että perus raksamies voisi asentaakin, miksi täytyy olla erikseen asentajat kuten nyt.
“Tulikiven kannalta positiivinen asia on se, että ulkomailla markkinaa on voitettavana niin paljon, että ongelmaksi muodostuu ensin tiedossa olevat kivivarannot”
Ehkäpä kuitenkin ensiksi olisi hyvä saada kauppa käyntiin, ennen kuin huolestuu materiaalin riittävyydestä yli 50v päähän…voi muotikin jo ehtiä muuttua.
Tulikiven toimitusjohtaja myi yhtiön osakkeita yli 100 000 eurolla | Kauppalehti
TJ:llä rahapula, jatkuukohan myynnit vielä pitkään.
Palkkakuopassa, osinkoja ei ole tullut vuosikymmeneen ja elääkin pitäisi😀
Omarahoitusosuus suurempaan hankintaan?
Ainakin osarissa ilmoitetut asiat pitäisi perustua (korostetusti) parhaaseen tietoon ja käsitykseen, koska myynnit heti osarin jälkeen.
Omissa ennusteissani myynnin supistuvan nykyisessä verkostossa, mikä painaa kehitystä lähivuosina uusista kasvupanostuksista huolimatta. Tulisijoilla oli viime vuosina todella vahva myötätuuli kysynnässä, jonka odotan hellittäneen ja aiheuttaneen aikaistunutta kysyntää. Ennusteeni voivat vaikuttaa varovaisilta, mutta muistuttaisin esim. Harvian kehityksestä. Siellä liikevaihto laski kaksi vuotta peräkkäin, vaikka uskon heidän kasvattaneen KV-jakeluaan viime vuosina merkittävästi ja sauna-kategoria kokee maailmalla rakenteellista kasvua.
Olet oikeassa, että KV-markkinoiden jälleenmyyjistä kerrottiin ensimmäistä kertaa osarissa. Jälleenmyyjien numeerinen määrä ei myöskään välttämättä itsessään kerro hirveästi, sillä esim. Hagosin kaltainen valtava toimija lasketaan käsittääkseni yhdeksi jakelijaksi sen paikallisen yhden toimipisteen omaavan saksalaisen yrittäjän rinnalla.
Em. tekijöistä johtuen en löisi pelkän kasvutavoitteen perusteella 1,5x kerrointa KV-myyntiin uudesta tavoitteesta huolimatta.
Harvian osalta vaisuja myyntilukuja viimeisen kahden vuoden aikana selittää varmasti kysynnän yleinen aleneminen vastaavana aikana.
Nythän kaiketi ajatellaan, että rakentamisessa aallonpohja (myös kv-myynnissä) on saavutettu, joten Tulikiven ei tarvitse taistella myynnin yleistä laskua vastaan myyntiverkoston kasvattamisella. Saksassa voi jollakin aikaikkunalla takkojen uudistaminen vähentyä, mutta Vauhkosen kommenttien mukaan takkojen uusimiset jatkuvat vielä ns. määräajan jälkeenkin.
Ymmärränkö oikein, että kv-myyntiverkoston ilmoitettu laajentumistavoite on huomioitu uusimassa liikevaihtoennusteessa vuosille 2025 ja 2026? Toisin sanoen liikevaihtoennusteet olisivat laskeneet, mikäli Tulikivi ei laajentaisi myyntiverkostoaan ja ennustatko ilmoitetun laajennustavoitteen realisoituvan vain vähäisen myynnin kasvuna.
Yhtiö tilausvirtahan on kasvanut kolmatta kvartaalia putkeen, vaikkakin hyvin vähäisesti, mikä puoltaisi sitä, ettei kv-myynti nykyiselläkään myyntiverkostolla ole vähenemässä, koska tuskin tilausvirran (hentoinen) kasvu tulee kotimaan myynnistä. Näin ainakin voisi yhtiön lukujen ja Suomen uudisrakentamislukujen perusteella ajatella.
Mikäli myyntiverkoston laajentaminen ei riitä siihen, että liikevaihto lähtisi kasvuun, niin yhtiön ilmoittama liikevaihdon kasvutavoite vuoden 2026 loppuun mennessä taitaa jäädä haaveilun tasolle, koska tuskin mitään sellaista game changer -tuotetta yhtiö kaivaa hatustaan, että se toisikin tarvittavan + 10 m€:n vuosittaisen myynnin lisäyksen.
Nordic Talc uutisoi omilla kotisivuillaan tehneensä Kajave Oy:n kanssa sopimuksen voimajohtolinjan suunnittelusta.
Itselleni tuli uutena tietona, että toimintojen muutos edellyttää voimajohtoyhteyden rakentamista.
Ilmeisesti usko ympäristölupien saantiin on riittävällä tasolla 60 km voimajohtolinjan rakentamisen edistämiseksi.
Tuollainen suunnittelu tapahtuu niin että piirretään viiva karttaan mihin johdon on ajateltu tulevan ja ohuemmat viivat sen molemmin puolin jotka tarkoittaa aluetta mikä hakataan paljaaksi ja mihin ei saa jäädä rakennuksia. Ostosignaali?
Eiköhän katse kannata pitää vähän laajempaa kuvassa ja pidemmässä pelissä.
Eiköhän Nordic Talcin osalta seuraavat todelliset asiat, joilla pitäisi olla merkitystä asiassa on lupapäätökset, talkin ja sivuvirtojen käyttökohteet/asiakkuudet sekä investoripäätökset.
Kaikki muut tiedot lähinnä ajanvietettä, koska en usko niiden sisältävän tietoja, jotka muuttaisivat omia käsityksiäni hankkeesta.
Niin minustakin. “Lillukan varsia” tuollaiset voimalinjan suunnittelut. Niitä piirrellään tuomn tuostakin ja suurin osa ihan turhaan kun hankkeet kariutuu ennen kuin pääsevät edes luvitusprosessiin.
Siinä kohdassa kun alkavat hakemaan lupia ja lunastamaan maita sähkölinjalta voi alkaa jo kohisemaan.
Tulikiven uudet sähkökiukaat ilmestyneet yhtiön kotisivuille.
Erittäinkin hyvä design.
Hyvää tekemistä yhtiöltä.
Tulikivi on kohdannut merkittäviä haasteita ja näyttää olevan laskevalla trendillä.
Yhtiön liikevaihto kasvoi vuodesta 2020 lähtien, mutta kääntyi laskuun edellisen vuoden kolmannella kvartaalilla. Viime vuosien kysyntäpiikki johtui energiakriisistä ja Saksan sääntelyistä, mutta nyt tilanne on muuttunut. Eli tulisijojen kysyntä oli viime vuosina poikkeuksellisen vahvaa, mutta se on nyt hiipunut ja aiheuttanut aikaistunutta kysyntää.
Tulisijojen kysyntä on hidastunut, kulurakenne on edelleen raskas eikä sopeutustoimet ole purreet, joten onkohan se kortti käytetty.
Tuloskasvua ei ole ja arvostuskertoimet on sitä myöden aika kovat. Tulikiven näkymät ovat tosiaan heikot, ja myynnin odotetaan supistuvan nykyisissä verkostoissa, mikä painanee kehitystä lähivuosina, vaikka yhtiö panostaisi kasvuunkin - vaaditaan jotain ihmeitä tai jotain temppuja.
Voisin kuvitella, että ei vuodessa parissa tapahdu ainakaan ihmeitä ja onko senkin jälkeen vielä synkemmät näkymät.
Inderesin Premium-jäsenet voivat hakea yhtiökohtaisesti ja tietyltä aikaväliltä sisäpiirikaupoista dataa. Tässä on Tulikiven sisäpiirien liikkeitä. Aika isoja myyntejä suhteessa omistuksiin ja hankala päästä varmaan eroon, kun vaihto on vähäistä, jos niistä osakkeista haluaa päästä eroon.
EDIT:
Vähän toisenlaista näkökulmaa enkä mielestäni niitä pahimpia skenaarioita nostanut esille.
Kovin surullista ja yhtiön omien ennusteiden vastaista kuvaa piirrät.
Eikö mitään positiivista?
Uusien tilausten määrä on kasvanut kahden viimeisen kvartaalin aikana.
Yhtiö uskoo vahvasti uuden Jero -malliston löytävän uutta asiakaskuntaa, mihin viittaa yhtiön tavoite saada ko. mallisto kaikkien jälleenmyyjien valikoimaan.
Yhtiö on ilmoittanut tavoitteekseen kasvattaa ulkomaiden myyntiverkostoa 50 % nykyisestä.
Uutta mallistoa tuli juuri kiukaista.
Yhtiön ilmoituksen mukaan sauna -segmentti on panostuksen kohteena.
Toimitusjohtajankin mukaan Saksan kiristyneet säännökset vaikuttavat kysyntään vielä useamman vuoden.
Vuoden-kahden sisällä pientalojenkin aloitukset täytyy lähteä nousuun Suomessakin, vaikka kotimarkkinan osuus yhtiölle enää 30 % luokkaa.
Sisäpiiristä lähinnä Heikki on myynyt 2020-luvulla pariin otteeseen. Myynnit voivat hyvinkin liittyä siviilipuolen tarpeisiin, kun osinkoja ei ole tullut 10-vuoteen ja jälkikasvu muuttaa pois kotoa.
Toivasen myynti vuonna 2021 ei ole kovin merkityksellinen johtopäätösten kannalta kun yhtiö on tänä päivänä hyvin eri tilanteessa. Myöhemmin Toivanen tehnyt pienen lisäyksen, mikä ei sekään mielestäni kerro ainakaan minulle mitään yhtiön tulevaisuudesta.
Kovin on rohkeata väittää myynnin nykytasosta olevan laskevalla trendillä. Mielestäni kakki palikat pikemminkin puhuvat toiseen suuntaan, mutta jokainen tekee omat arvionsa.
Nordic Talc on sitten täysin oma juttunsa.
Tottakai skenaarioita on paljon. Konkurssi on se pahin ja sekin on mahdollinen kaikille yrityksille, mukaan lukien Tulikivi, mikäli asiat hoidetaan huonosti.
Oletko sitä mieltä, että yhtiö tulee melko suurella todennäköisyydellä palaamaan 2010-luvun alhoon?
Mikäli palataan 2010-luvun alhoon, niin hyvä ei yhtiötä peri.
Yhtiön itsensä tekemät toimet, ilmoitetut tulevat panostukset ja viennin kasvu nykyisessä markkinassa, aiemmin suuri vientimaa on nollaantunut, en näe todellista uhkaa palaamisesta takaisin 2010-luvulle.
Mikä on mielestäsi paras realistinen arvio tulostasolla 2/3 vuoden tähtäimellä?
Mikä on Nordic Talcin odotettavissa oleva liikevoiton taso a) sivuvirta ei saada hyödynnettyä tai b) sivuvirrat saadaan hyödynnettyä? ps. En kysy Tulikiven osuutta yhtiöstä, johon tulee mukaan ulkopuolinen investori, vaan kysyn Nordic Talc yhtiön liikevoittoa esiintymän hyödyntämisestä.
Minulle ei ole sisäpiirin tietoja ja muuta, sen korostan tässä kohtaa ettei tule väärinkäsityksiä…
Jossain vaiheessa oli erityisen paljon villejä puheita ja skenaarioita yhtiön suhteen siellä sun täällä, mutta suunta on ollut tämä. Onneksi jokaisessa yhtiössä on erilaisia hyviäkin puolia, mitä voi listata ja joita seurata.
Laaja rapsa on viime vuoden elokuulta, toki ei ihan tuore, mutta aika moni asia on edelleen ennallaan, niin hyvässä kuin pahassa. Katse Keski-Euroopassa - Inderes
En tiedä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, niin mitään suurta muutosta ei ole tulossa nykymenoon. En ole oikein saanut selvyyttä, että mitkä olisivat yhtiön pidemmän aikavälin vahvoja kasvuajureita, jotta tästä suunnasta selvitään. Tuossa aiemmin oli poikkeuksellisen vahvaa menoa jo aiemmin mainituista erikoistilanteista johtuen.
Hyvä nosto kyllä, että jos tosiaan näin käy, että tulisijojen myynti sakkaa yleisesti ja varsinkin tämän yhtiön osalta. Tuota pitää pohtia ja lukea asiasta enemmän.
Analyytikon ennusteita olen lukenut tulevasta, niin niitä pidän perustelujen kanssa järkevimpinä, mitä on tullut vastaan. Aika hyvin analyytikon ajatukset ovat osuneet todellisuuden kanssa. Toiset ovat toki karhumaisempia nyt ja netissä on ollut positiivisempiakin ajatuksia.
Nordic Talcista on kyllä puhuttu pitkään paljon netin eri keskustelupalstoilla ja sen piilevästä arvosta. Toivottavasti sen realisoitumattomasta potentiaalista ei puhuta vielä viiden tai kymmenen vuoden päästä. En osaa kyllä tuosta sanoa mitään järkevämpää. Laajasta rapsasta tuosta olikin ihan kohtalaisesti.
Pystytkö tarkentamaan missä vaiheessa ja missä oli ”keskusteluja”.
Laajan rapsan jälkeen on tapahtunut paljon. Eihän laajan rapsan ennuste ole mitenkään synkkä vaan vähintäänkin nykyistä kurssia. Sen jälkeen on myynti voinut tasaantua, mutta vastaavasti tulevaisuuteen tähtääviä konkreettisia toimia julkaistu.
Nordic Talcin osalta viittaamasi rapsassa todettu arvo on ilmeisen väärä. Jos hanke ei toteudu, mitään arvoa en itse näe Nordic Talcissa. Mikäli hanke toteutuu on arvo jotain aivan muuta kuin siihen laitettu muutaman miljoonan kustannus.
Arvoa ei edes pysty määrittämään, ellei laske sen tuottotasoa. Sitä ei kuitenkaan ole tehty.
Sitten pitää ottaa huomioon alkuinvestoinnit.
Itse en ymmärrä miten voidaan edes arvottaa Tulikiveä ilman arvottamatta Nordic Talcia, johon sitten jokainen voi tehdä korjaukset hankkeen epävarmuuden ja Tulikiven omistusosuuden perusteella.
Kyllä hanke on edennyt niin pitkälle, että laskennallinen liikevoiton määrä pitäisi laskea ja samalla ilmoittaa eri riskitekijät ja vaihtoehdot.
Nythän tässä mennään kohti tilannetta, jossa yhtiö aukaisee itse esiripun ja minun väitteeni on, että silloin arvo on suuntaan tai toiseen jotain muuta kuin hankkeeseen laitettu panostus.
Itse en toki kaikkea ymmärrä, mutta tässä iässä on asialle huono tehdä enää paljoa.