Viime yönä tuli kolme viikkoa Trumpin murhayrityksestä. Koitan eläytyä Vladimir Putinin nahkoihin hänen kuultuaan tapahtumasta. Herätetäänkö hänet koronabunkkerissa aamuyöllä, vai todetaanko että kun asia ei vaadi mitään välitöntä reaktioita, pappa voi nukkua aamuun?
Joka tapauksessa viimeistään seuraavana aamupäivänä Putinille kelaillaan Trumpin nousua ampumisen jälkeen. Tsaari ei voi uskoa näkemäänsä, tätä hyvää tuuria yhdistettynä Trumpin ällistyttävään suoritukseen. Turhamaisesta, mukavuudenhaluisesta, hieman pyylevästä ja ennen kaikkea käyttökelpoisesta playboy-liikemiehestä on kuoriutunut kova jätkä. Tällaista Putin arvostaa. Onko tämä jo kohtalon johdatusta, voiko mikään enää estää Trumpin voittoa? Bidenin epäonnistuneesta väittelystä on yli kaksi viikkoa eikä hän vaikuta olevan siirtymässä millään syrjään, mikä kasvattaa mahdollisuutta, että republikaanit ottaa ”pyyhkäisyvoiton” eli myös kongressin molemmat kamarit. Tämä taas romuttaa Ukrainan mahdollisuuksia puolustautua ja avaa Putinille väylän saavuttaa erikoisoperaatiossa jo vuoden 2025 aikana tulos, jonka hän voi markkinoida kansalle voittona.
Trumpilla on hyvä fiilis, peli on käytännössä selvä. Republikaanien puoluekokous on yhtenäisenä jalkojen juuressa, entiset kilpakumppanit suutelevat kilvan Donin sormusta. Voiton huumassa Trump valitsee varapresidenttiehdokkaaksi miehen jonka kanssa hänellä synkkaa ja jota uskollisin MAGA-väki potentiaalista nimistä eniten rakastaa. Puolueen taitavissa strategeissa valinta nostattaa kulmakarvoja. Tyypillisesti varapresidentin toivotaan jollain lailla täydentävän ehdokasta ja hälventävän jotain hänen potentiaalista heikkouttaan. Vuonna 2000 ulkopoliittisesti kokematon George W. Bush otti sillä saralla monissa liemissä marinoituneen ketun Dick Chaneyn, 2008 nuori ja kokematon Barack Obama otti senaatin Grand Old Manin Joe Bidenin, ja 2016 Trump itse turvasi uskonnollisen oikeiston selustan Mike Pencellä.
J.D. Vance taas ei täydennä tai hälvennä oikein mitään, hän on vain kovan linjan MAGA-mies, toki periamerikkalaisella ryysyistä rikkauksiin -tarinalla. Valinta ei selvästikään maksimoi Trumpin mahdollisuuksia tulla valituksi. Trump on tunneihminen joka haluaa lähelleen hyviä tyyppejä eikä mitään demokraatteja nuoleskelevia RINO-paskakasoja. Puheet kansakunnan yhdistämisestä haihtuvat kokouspuheen koskettavan alun jälkeen kun Trump siirtyy kirjoitetusta puheesta kärjistävään tajunnanvirtaan.
Trumpin murhayrityksen jälkeen liberaalin median paine Bidenin päänmenoksi hellittää tarkalleen neljäksi vuorokaudeksi, minkä jälkeen se käynnistyy hämmentävän synkronoidun oloisesti. Koronaa poteva, haavoitettu ylipäällikkö käy viimeisen kamppailunsa kotona Delawaressa ja heittää lopulta pyyhkeen kehään sunnuntaina. Heti seuraavana päivänä on selvää, että Harris on ehdokas, ja hänelle alkaa tulvia kampanjalahjoituksia ennätystahtia. Moni demokraatti on ollut huolissaan siitä, että Harris olisi liian heikko ja epäsuosittu ehdokas, mutta alku on lupaava. Kaikki Trumpin kampanjassa on mietitty Biden mielessä. Trumpilla ei ole edes valmista lempinimeä Kamalalle; onko hän kiero, valehteleva vai hullu Kamala Harris, kas siinä kysymys testattavaksi ralleihin. Republikaanistrategit paimentavat omiaan välttämään rasistiset ja misogynistiset hyökkäykset, mutta Trump ei malta pysyä talouden ja rajan teemojen ympärillä joutuessaan ahtaalle mustien journalistien tentissä. Harris on jo kuronut gallupit kiinni. Varapresidentin valinta ja puoluekokous ovat vielä edessä. Shapirosta toivotaan sateentekijää Pennsylvaniassa.
Monentum on Harrisilla mutta peli on ääritasainen. Putin haroo hiuksiaan; asema suurena valloittajana historiankirjoissa on kuitenkin vielä vaakalaudalla. Demokraattien pyyhkäisy olisi Kremlille katastrofi.