Uusi normaali vai pysyvä häiriö - inflaatio, elvytys ja talouskasvu

No koska se on syömävelkaa, eikä investointi… Investoinnit petaavat tulevaa kasvua, syömävelka ei, ainakaan samalla tavalla.

Mutta taloutta se elvyttää ihan samalla tavalla. Talouden elvyttävyyden kannalta on sama mitä kautta se raha työnnetään talouteen. Jos siis tarkasteluun otetaan vain se näkökulma, onko julkinen puoli elvyttänyt, niin se on.

Jos tarkastellaan valtiontalouden näkökulmasta elvytysten järkevyyttä, niin ne olisi voinut tehdä paremminkin. Oon samaa mieltä siitä, että järkevät investoinnit olisi toki elvytystilanteessa parempia, koska ne edesauttaa valtiontalouden tasapainoa tulevaisuudessa. Syömävelan ottaminen on kuitenkin tässä hetkessä yhtä tehokas elvytysmuoto, jos tarkastellaan tämänhekistä talouskasvua ja tulevaisuudentarkastelua ei oteta huomioon.

Valtion kannattaisi tässä taloustilanteessa investoida isoihin infrastruktuurihankkeisiin, kuten Espoon kaupunkirataan ja tunnin junaan. Voisihan valtio lähteä mukaan myös Helsinki-Tallinna tunneliprojektiin. Saa nähdä päättääkö hallitus tällä kaudella aloittaa mitään näistä hankkeista.

Niin eli ylikuumenneen suhdanteen aikana valtion pitäisi alottaa massiiviset investoinnit? Sitten kun ne päättyy niin ihmetellään, kun ihmisiä irtisanotaan, kun yksityinen puoli ei sellasessa tilanteessa lisää investointeja vaan pikemminkin päinvastoin. Nyt ollaan jo myöhässä tän asian kanssa. Ne olisi pitänyt tehdä silloin, kun työllisyysaste ei ollut ennätyslukemissa.

Tää sama ongelma on nyt kaikissa länsimaissa enemmän tai vähemmän. Matalista koroista ei saatu valtioiden osalta kaikkea irti. Jos nyt kuitenkin valtiot alkaa elvyttämään, ni se tietää kovaa hintojen nousua ja kaikkien aikojen ylikuumentumista markkinoilla. Vaikka inflaatio on pysynyt matalana, niin tällä hetkellä eletään todella kuumassa markkinassa.

1 tykkäys

Mielestäni talous on ylikuumentunut tällä hetkellä ainoastaan osakemarkkinoiden osalta. Hyvin voidaan vielä muutama vuosi mennä kuumempaan suuntaan, joten aikaa on.

Työmarkkinako ei ole ylikuumentunut? Ennätysalhasia työttömyyslukuja ympäriinsä ja suomessakin historiallisen suuri työllisyys. Asunnot kallistunut alueilla, joissa on työt ja tulevaisuus vaikka kuinka paljon. Inflaation takia tää taloustilanne nähdään heikkona, muuten ollut todella vahvaa menoa.

US consumer prices increase moderately in December

https://www.cnbc.com/2020/01/14/us-consumer-price-index-cpi-december-2019.html

Eikös tuo ala vuositasolla olemaan jo yli 2% luokkaa jos jatkuu?

1 tykkäys

Nyt ollaan kyllä jo aika jännän äärellä FEDin suunnitelmien suhteen…

https://twitter.com/WSJmarkets/status/1217058805621587969?s=19

1 tykkäys

Huh ja hah, kuulostaa kyllä todella huonolta idealta vaikken edes osaa sanoa miksi…

Aamun Kauppalehdessä Fedin varapääjohtaja Clarida sanoo nykyisen korkotason olevan uusi normaali. Hän myös odottaa kulutusvetoisen kasvun jatkuvan:

”Noin 60–70 prosenttia Yhdysvaltain taloudesta on kulutusta. Minun urani aikana kuluttaja ei ole koskaan ollut paremmassa kunnossa. Palkat nousevat vähitellen, ihmisillä on säästöjä, pankit ovat kunnossa ja työmarkkinat toimivat.”

2 tykkäystä

Säännöt on annettu ja jokainen voi päättää osallistuuko peliin. Vai miten se menikää xD

Keskuspankit pilaa markkinan ja romahduttaa talouden. Järkevintä mitä voisi nyt tehdä olisi ostaa hyvä asunto ja alkaa sossupummiksi. Miettii sitten uudestaan, kun markkina saa toimia vapaasti.

Ihan penaalista kiristyvä keskusjohtoisuus on eikä siitä mitään hyvää seuraa, mutta ei kannata ripotella tuhkaa päällensä. Itse olin poliittisesti melko aktiivinen nuorempana, eikä siitäkään mitään hyvää seurannut. Parempi vain hyväksyä se, että systeemi on perseestä ja elää sen mukaan. Omaan ja lähimmäisten hyvinvointiin voi vaikuttaa aika paljon keskuspankeista ja poliitikoista huolimatta.

Voihan sitä pistää vaikka osakket rahaksi ja hankkia sijoitusasuntoja niiden tilalle. Väittäisin, että Suomesta löytyy paljonkin ostettavaa ilman kovin suurta pelkoa kuplista.

Ruotsi palannee miinuskorkoihin (KL:n uutinen):

Bloombergin mukaan Ruotsin hallitus uskoo, että ohjauskorko on vuoden 2020 lopulla edelleen nollassa, mutta vuoden 2021 loppuun mennessä sen uskotaan olevan -0,3 prosentissa ja vuoden 2022 loppuun mennessä -0,2 prosentissa.

1 tykkäys

Ruotsin hallitus uskoo. Onko kyseessä siis keksuspankeista irallisen tahon spekulointi vai taho, jolla on vaikutusta ohjauskoron tasoon?

1 tykkäys

Hmm vaikuttaisi siltä, että tuo ei ole keskuspankin “ennuste”, tai ainakin kovin nopeasti he olisivat takkinsa kääntäneet koronnostolle.

Kirjoitin tänään makrokatsaukseen negatiivisista koroista, jotka eivät oikein näytä enää maistuvan:

5 tykkäystä

Ensi viikolla muuten EKP:n korkokokous. Aika suuri hajonta on odotuksissa sen suhteen, mitä keskuspankki aikoo oikeasti tehdä kun uudelleenarvioi rahapolitiikkaansa:

All time High lukemissa mennään…

Voisiko @Marianne_Palmu mahdollisuuksien mukaan kertoa, mitä tuleva ekp:n(kun on julkaistu) uusirahapolitiikka tarkoittaa asuntovelalliselle? Vieläkö on vuosien ihanne ja lepposet olot minimilyhennyksillä?

1 tykkäys

Juu yritän summata, lisätietoja saadaan puoli viideltä Suomen aikaa :slight_smile:

1 tykkäys

No niin, kävin läpi tuon tiedotteen rahapolitiikan uudelleenarvioinnista. Kuten makrokatsauksessakin mainitsin, prosessi on vasta aluillaan ja kestää vuoden loppuun, mahdollisesti kauemminkin. Eli käytännössä tiedetään, mitä arvioidaan mutta ei sitä, mihin lopputulokseen päädytään.

Koska valmistumista odotellessa tarvitaan kärsivällisyyttä, ei asuntovelallisenkaan kannata hötkyillä. Edelleen markkinaodotuksissa on korkotason pysyminen alhaalla (katsoin, että euroalueen korkoswap neljän vuoden päähän oli edelleen negatiivisella korolla), joten siinä suhteessa näkemykset eivät ole muuttuneet.

6 tykkäystä