Vastataan vielä aloittajan kysymyksiin oman kokemuksen pohjalta.
Päivätyön lopettaminen oli erittäin helpottavaa, koska olin siihen niin leipiintynyt. Onneksi oli jo silloin harrastuksia, joiden parissa aika (ja raha) kuluu hyvin. Myös aika laaja sosiaalinen piiri on avuksi, toki muut ovat päivät töissä joten on hyvä myös tulla toimeen itsensä kanssa.
Töissä kun olit leikkinyt johtajaa pitkään ja ihmiset kysyvät asioita sinulta ja sen vuoksi luulet olevasi hieman muita parempi kun et muista miksi he kysyvät juuri sinulta. Kun tämä asema muuttuu johtajuuden poistumisen myötä myönnän sen olleen hiukan kova pala välillä. Suuri osa hyvän päivän toivottelijoista ja kuulumisten kyselijöistä lakkaa olemasta, he eivät olleetkaan oikeasti kiinnostuneita sinun hyvinvoinnista. Noh nyt jälkeenpäin se on tietysti päivänselvä asia, muutos oli vain raju.
Kyllä päivätöistä jäi kaipaamaan sellaisia suurempia onnistumisia ja asiakkaan odotusten ylitystä sekä tietysti sitä “omaa” porukkaa. Nyt pitää enemmän keskittyä lähipiiriin ja myös omaan hyvinvointiin, onneksi.
Suosittelen vahvasti ihmisiä pitämään esim. sapattivuotta ennen oikeaa eläkettä jos suinkin pystyy. Siinä ehkä näin nuorempana saa tuntumaa lopulliseen eläkkeeseen, että voi makustella miten se joutenolo onnistuu. Joillakin voi olla, ettei psyyke kestä sitä äkillistä poisjääntiä työelämästä. Varsinkin jos sosiaalinen piirikin koostuu lähinnä kollegoista ja yhteistyökumppaneista. Sapatilta pääsee töihin takaisin ja voi koittaa korjata mahdollisia huomaamiaan puutteita. Ja saahan vapaahenkilötkin mennä töihin, jos vapaat eivät tunnukaan hyvältä.
Vaikea on muita lähteä sen paremmin neuvomaan, jokaisella on oma polkunsa.
58 tykkäystä