Varallisuus ja varallisuuserot

Tuollainen eriarvoisuuden vertailu globaalisti vuosikymmenien päähän on aika kyseenalaista kun on olemassa täysin eriparisia maita oikeastaan kaiken suhteen. Esimerkiksi verotuksessa, veronkierrossa, talouden dynamiikassa, yleisessä kehitysasteesa jne.

Esimeriksi Kiinassa näyttäisivät varallisuuserot räjähtäneet vuoden 1975 jälkeen. No ei ole kyllä ihme kun vertailussa lähdettin liikkeelle Mao Tse Tungin ajoista, jolloin muutenkin taskurahoja tienanneet opettajat ja lääkärit komennettiin määrävälein kuokkimaan peltoja. Sittemmin varallisuusuerot ovatkin yllättäen kasvaneet rajusti, ihme juttu.

Samaten Yhdysvalloissa on todennäköisesti räikeät varallisuuserot, mutta toisaalta myös esimerkiksi Suomea paria kertaluokkaa dynaamisempi yritysympäristö, joka kerää sinne valtavasti sekä pääomia että huippuosaajia ympäri maailmaa. Kuten tietysti lisää myös lisää entisestään varallisuuseroja yrityksiä perustaneiden super-rikkaiden ja näihin hankkeisiin isoja summia sijoittaneiden muodossa jne.

→ Iso ero verrattuna Suomeen, jossa ‘yritysdynamiikkaa’ hoidetaan EU:sta, Business Finlandista, Sitrasta tm. lomakkeilla haettavilla könttäsummilla. Luonnollisesti tällaista byrokratiaa hallitsevia konsultteja tarvitaan myös hoitelemaan hakemukset määrämuotoisiksi ja availemaan oikeita ovia. Tuollaisen toiminnan tehokkuuden ja yhteiskunnallisen hyödyn arvioinnin jätän muiden tehtäväksi.

5 tykkäystä