Tämä ei toki poista sitä faktaa, että köyhyys ja sosioekonominen tausta on vahvasti periytyvää. Tästä huolimatta, olen kanssasi varsin samaa mieltä itse asiasta: Suomessa on kenties maailman parhaat mahdollisuudet kenellä tahansa (mahdollisuuksien tasa-arvo) kouluttautua vaikka kuinka korkealle, riippumatta omien vanhempiesi koulutuksesta. Vaikka koulutustaso yleensä periytyy, sen ei tarvitsisi mennä niin.
Itse olen sukuni ensimmäinen korkeakoulutettu, ja minulla on ylempi korkeakoulututkinto yliopistosta. Vanhempani ovat duunareita, samoin kuin heidän vanhempansa, ja heidän jne. En siis ole koskaan päässyt maistamaan mittavaa varakkuutta, saati minkäänlaista tunnetta, että kuuluisin eliittiin. Päinvastoin. Raha ollut aina niukassa, ja vanhemmat ovat kirjaimellisesti polttaneet itsensä loppuun työllä, jotta voisivat elättää meidät lapset.
Olenko silti katkera, kateellinen varakkaammille perheille? En todellakaan. Heidän varallisuus ei ole ikinä ollut minulta pois, eikä heidän hienot uudet puhelimet ole koskaan estänyt minua käyttämästä omaa Nokia 3510i:täni.
Tämän sanottuani, minua aina ihmetyttää varallisuuskeskustelu, jossa niiltä “hyvätuloisilta” (n. 5000e/kk+, haha) halutaan viedä enemmän. Miksi? Jotta vanha ex-ystäväni voi elellä 31-vuotiaana kotonaan, eikä ole tehnyt päivääkään töitä elämässään, koska miksi tekisi?
Suomi on mahdollisuuksien maa, jossa esimerkiksi yliopistoon pääsin minä, peruskoulun 7,14 keskiarvon omaava, ylppärit nippanappa selvinnyt kansalainen. Nyt vakityöt, hieman alle mediaanipalkka mutta hyvillä lomilla. Varallisuutta kyllä pystyy täällä kartuttamaan, jos siihen kiinnostusta on. Se ryhmä, jotka eivät siihen oikeasti kykene (mm. vamman, sairauden tai jonkun muun syyn takia) on marginaalinen. Täällä vain pärjää liian helposti sillä “ei ole motii ku ei tartte”- meiningillä. Sen takia varallisuuseroja ei etenkään Suomessa tarvitse mielestäni tasata keinotekoisesti verottamalla.
E. Vielä yksi kela “kultalusikka takapuolessa syntyneistä”.
Yksi vanha tuttavani urheilupiireistä on rikas. “Liian rikas”. Tämä vain vanhempiensa ansiosta, vaikka kaverilla ikää noin 30. Käytännössä ei tarvitsisi ikinä tehdä töitä, ja voisi elää melko äveriästä elämää perheensä Villoilla ympäri Italiaa.
Millä hinnalla tämä tuli?
Vanhemmat ei ikinä kotona lapsuudessa, vaan aina pitkillä työmatkoilla. Paljon vaihtuvia lastenhoitajia eri maissa, ei sitoutuneisuutta samaan päiväkotiin/ pihapiiriin vaan paikka vaihteli tiuhaan. Mielestäni jo tuon “uhrauksen” takia perilliset ovat oikeutettuja saamaan perintönsä kautta isomman siivun siitä, minkä takia heidän lapsuus ei välttämättä ole ollut niin perhekeskeinen, kun toivoisi.