Verotus osakekaupoissa

Nyt siis Jarniksen alkuperäinen tulkinta yllä olikin väärä eli ensin vähennetään v. 2020 tappiot ja vasta sitten aiemmat vuodet vanhimmasta päästä alkaen. Toivottavasti nyt ei enää tule muutoksia :slight_smile:

Masse-setä, FA, Jarnikselle oli jo tuossa verosuunnittelun dosentuuria tarjolla Turun yliopistoon, mutta nyt se vedetään odottamaan ensi vuoden verotusta :slight_smile:

1 tykkäys

Massen muistikatko on ymmärrettävää, kun tappioita tullee niin harvoin…

Verottajan sivuilta. Kappaleesta 13:

Luovutustappio vähennetään luovutusvuoden jälkeisinä vuosina sitä mukaa kuin voittoa tai vuodesta 2016 alkaen muuta pääomatuloa kertyy. Jos verovelvollisella on eri vuosilta vähentämättä jääneitä luovutustappioita, ne vähennettäneen syntymisjärjestyksessä vanhimman vuoden tappioista alkaen. Verovuonna syntynyt luovutustappio vähennetään viimeisenä (KHO 2007:54).

1 tykkäys

Juu. Kyllä se nyt sitten näin menee, että ensin tasataan kuluvan vuodet tilit (2020) ja jos sieltä jää vielä voittua, niin silloin katsotaan 5v. taaksepäin löytyykö vanhoja tappiovuosia ja jos löytyy, niin niitä käytetään voitun tuhoamiseen vanhimmasta tappiovuodesta alkaen. Piste.

Karhu:
“Vuodesta 2016 alkaen luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien luovutustappiot vähennetään edelleen ensisijaisesti verovuoden luovutusvoitoista”
(ja sitten jos voittua edelleen, käytetään em. aikaisempien vuosien tappioita syntymisjärjestyksessä, vanhin ensin, toim.huom)

“Jos luovutustappiota jää tämänkin (siis verovuoden sisäisen tarkastelun, toim. huom) jälkeen vähentämättä, vahvistetaan jäännös verovuoden luovutustappioksi, joka vähennetään viitenä seuraavana vuotena luovutusvoitoista ja muista pääomatuloista”

Masse: Hallelujaa!!! :angel: :angel:

Masse-setä, FA, Verosuunnittelun professori, emeritus evp :smile: :smile:

1 tykkäys

@Masse
Kyllä minä olen edelleen kallellaan @Jarnis -kulmaan. Eli luovutustappiot vähennetään vanhimmasta alkaen. Yo lause viittaa aikanaan olleeseen käytäntöön, missä luovutustappioita sai vähentää ainoastaan luovutusvoitoista. 2016 vuodesta alkaen tappiot (vanhimmat siis ensin) vähennetään ensisijaisesti luovutusvoitoista, mutta mikäli tappioita on voittoja enemmän, tappioita vähennetään myös muista pääomatuloista (vuokrat jne). Jos on tappioita vuodelta 2017 niin ne vähennetään ennen 2020 tappioita.

2 tykkäystä

Jatkan kyselytuokiota. Voiko vähennyksiä (työhuone, kaupankäyntikulut, sijoituskirjallisuus jne.) vuodelta 2020 “jättää säästöön” vaikka kyseiseltä vuodelta ei olisikaan myyntivoittoja?

1 tykkäys

Voihan perskules! Mitens tää ny oikein on???

Tuoreesta Vero.fi sivustosta:

“Vuodesta 2016 alkaen luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien luovutustappiot vähennetään edelleen ensisijaisesti verovuoden luovutusvoitoista

Sitten vähän alempana:

“Luovutustappio vähennetään luovutusvuoden jälkeisinä vuosina sitä mukaa kuin voittoa tai vuodesta 2016 alkaen muuta pääomatuloa kertyy. Jos verovelvollisella on eri vuosilta vähentämättä jääneitä luovutustappioita, ne vähennettäneen syntymisjärjestyksessä vanhimman vuoden tappioista alkaen. Verovuonna syntynyt luovutustappio vähennetään viimeisenä (KHO 2007:54)”

… tu, että on vähän ristiriitaista!! Vai mitä nuoriso? :slight_smile:
MUTTA: Masse-setä ei olisi Masse-setä, jos ei pystyisi tälläisenkin kiperän pähkinän ratkaisemaan ja nyt näyttää siltä, että setä oli taas, valitettavasti, yllä oikeassa :slight_smile:

Nimittäin: Tuo eka lause viittaa yksittäiseen luovutustappioon verovuoden SISÄLLÄ eli sellainen todella vähennetään saman vuoden luovutusvoitoista.

Mutta: sitten tullaankin käsitteeseen KOKO VUODEN vahvistettu luovutustappio eli jos tilit on vuoden sisällä tasattu ja koko vuoden lopputulos on pakkasella, niin silloin tämä koko vuoden tappio siirretään sinne tappiojonoon viimeiseksi vähennettäväksi. MOT!!!

Masse-setä, FA, Ei taipunut setä jäägolfiin, on se kova :slight_smile: :muscle: :muscle: :muscle:

4 tykkäystä

@Laitapakki Vastaisko tämä sinun kysymykseen?

Pääomatulolajin tappio

Jos pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä on enemmän kuin pääomatuloja, syntyy alijäämä. Jos ansiotulojen verot eivät riitä tämän alijäämän vähentämiseen (eli alijäämähyvityksen tekemiseen), verotuksessa vahvistetaan pääomatulolajin tappio.

Pääomatulolajin tappiota voi syntyä myös siksi, että alijäämää ei voida kokonaan vähentää ansiotulosta määrätystä verosta alijäämähyvityksen enimmäismäärän takia. Tällöin pääomatulolajin tappio lasketaan vähentämällä alijäämästä jo tehty alijäämähyvitys, joka on ensin kerrottu kertoimella (100:30).

Pääomatulolajin tappio vähennetään seuraavien 10 verovuoden pääomatulosta sitä mukaa kuin pääomatuloa syntyy.

1 tykkäys

HUOM

Teille, jotka olette omistaneet BP:n osakkeita Mandatumin / Saxon kautta, ja olette osallistuneet “drippiin”, eli ottaneet marras/joulukuussa osingot osakkeina:

Ainakin allekirjoittaneella Saxo on ilmoittanut osingot “hieman” päin **rsettä.

Sain osinkoina huimat 28 osaketta, joiden arvo ko. päivänä (23.12.2020) oli 77,13 euroa.

Saxo on ilmoittanut verottajalle, että ovat maksaneet minulle yli 25 000 euroa BP:n osinkoina.

Nopea yhteydenotto Mandatumin asiakaspalveluun, josta vastaus, että he eivät pääse käsiksi verotustietoihin, vaan Saxo korjailee tietoja automaattisesti “sitten keväämmällä”.

Yhteydenotto verottajaan “mitäs nyt tehdään”, kun ehdotuksen korjausten deadline on 1.4.

Verottaja käski ehdottomasti korjaamaan itse vian. Jos Saxon automaattiajoista ei tule heille korjaustietoa, niin joku on myöhemmin minuun yhteydessä ihmetelläkseen sitä, miksi ilmoitetussa osingossa on noin huomattava (77 vs 25000 euroa) ero.

Suosittelen syynäämään veroehtoduksen läpi huolella BP:n osalta :wink:

4 tykkäystä

Pistää kyllä Mandatumin/Saxon tämmöinen kämmäily tarkkailuluokalle. Olen tässä hetken jos toisenkin arponut ideaa vaihtaa välittäjää (nimenomaan Mandatumiin) mutta tällaiset asiat vain eivät saa mennä väärin ja jos menevät niin ne pitää korjata viipymättä eikä sitten joskus keväämmällä. Kerro miten homma lopulta ratkesi (ts. miten ja milloin Saxo korjasi mokansa)

Korjautusikohan nopeammin jos kysyisi Saxolta että missä nää 25000 euroa on mitä te ilmoitatte maksaneen? Maksakaapa äkkiä, ei oo näkynyt vaikka verottajalle näin kerroitte… :wink:

3 tykkäystä

Ja eri postiin kysymys teille, joiden varallisuus ja elämäntilanne pakottaa teidän harrastamaan työntekoa toisen leivissä sijoitusharrastuksen ohella:

Kuinka ahkeraa sijoitustoimintaa, kauppojen määrinä ja/tai luotusvoittoina, -tappioina ja viivan alle jäävänä tulona, suhteessa ansiotuloihinne, olette harrastaneet, jotta verottaja on hyväksynyt maksimivähennyksen (900 euroa verovuonna 2020) työhuoneesta?

Jäin miettimään 450 / 900 rajanvetoa, kun kauppoja on satoja, luovutusvoitot ylittävät kirkkaasti palkkatyöstä maksettavan palkan, mutta tappiot syövät voittoja siten, että osinkojen kanssakin verotettavaa pääomatuloa jää selvästi alle sen, mitä palkkatyöstä maksetaan…

Eli summat jotka sijoittamisessa pyörivät peittoavat kirkkaasti ansiotyöt, mutta käteen (verottajan kähmittäväksi) ei jää paljon mitään… kumpi nyt sitten on se pääasiallinen tulonlähde :thinking:

Kai se kannattaa hakea täyttä vähennystä ja laittaa lisätietoihin, että pudottakaa alemmalle tasolle jos ei teidän mielestä täytä ehtoja?

Soitin suoraan Saxolle.

ASPA oli sitä mieltä, että minähän ne tiedot verottajalle ilmoitan (ts. printtaan järjestelmästä osinkoraportin ko. vuodelta).

Kun korjasin, että kyllä ne tiedot Saxolta suoraan verottajalle menevät, ja että sieltä heiltä tuo 25k osinkotietokin on peräisin, niin pyysi avaamaan “casen” kaupankäyntialustan kautta, sillä hän kertoi, ettei asiakastapalvelijana näe verotietoja eikä edes sitä, kuka niitä lähettelee tai kenelle tällaisen asian voisi forwardoida… puuh

Mandatum on kyllä monessa asiassa aivan huippu, mutta Saxolla on näitä lapsuksia… Esim. se, että siirrätät osakkeita omalta alatililtäsi toiselle alatilille kadottaa kaikki osakkeiden tiedot. Hinnat, hankintapäivät, kaikki. Pieni homma laskea noita sitten vuosien päästä kun myyt laput, kun niiden hankintatiedot puuttuvat.

Mutta nopeasti laskettuna… 500 kauppaa a 3 euroa vs 500 kauppaa a 15 euroa… 1500 vs 7500 euroa… kaupankäyntikuluja siis.

Kyllä, pääsen vieläkin tuntipalkoille näissä selvittelyissä :smiley:

E: Ticket Saxolle avattu. Ei sinänsä liity enää verotukseen, niin päivitän juonenkäänteitä välittäjäketjuun kun homma etenee tai selviää.

1 tykkäys

Itse en tuota joutunut miettimään koska palkkatyön etätyö jo napsautti tuon maksimin 900 ja muitakin vähennyksiä oli siltä puolelta ja nämä eivät stäkkää eli ei voi vähentää palkkatulosta JA pääomatulosta “tuplasti”. 450e+450e on maksimi tai sitten toisesta 900e.

Lähtökohtaisesti voi lätkiä 900e ja vero-:bear: sitten tunaa jos ei ole tyytyväinen tai pyytää lisäselvityksiä.

1 tykkäys

Esitäytetystä veroilmoituksesta huomasin, että Nordean AOT:lla olevia ulkomaisia osakkeita (Airbus, NEL, Nikola) ei oltu automaattisesti täytetty varallisuustietoihin, vaikka Telia AOT:lla ja Nordnetin OSTin arvo oli sinne ilmoitettu. Nordean arvopaperiotteessa nämä ulkomaiset osakkeet ovat Ulkomaiset/Noteeraamattomat osakkeet -kohdassa. Onko niin, ettei näitä kuulu/tarvitse ilmoittaa veroilmoituksessa varallisuutena, kun ne eivät sieltä automaattisestikaan löytyneet?

Sama. Vain murto-osa omistuksista näkyy esitäytetyllä veroilmoituksella.

Tämä verottajan ohje ei puhu mitään omistusten ilmoittamisesta, vain tuloista ja menoista, joten itse jätin täyttämättä puuttuvat. Kun ei Suomessa, tällä hetkellä, veroteta tämän tyyppistä varallisuutta, niin ei kai sen pitäisi verottajalle kuuluakkaan.

Arvostan jos joku tietää että olen väärässä ja korjaa väärän olettamani.

Sitä, miksi osa omistuksista on verottajalle ilmoitettu, en tiedä.

1 tykkäys

Ulkomaiset osakkeet on ilmoitettava veroilmoituksella VML 7.1 §:n perusteella. En ole koskaan tehnyt niin, mutta olen ainakin toistaiseksi välttynyt veronkorotukselta.

” Tässä kohdassa ovat seuraavat varallisuustiedot:

  • huoneistot eli asunto-osakeyhtiön ja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet
  • muiden yhtiöiden osakkeet ja osuuskuntien osuudet (ei kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien tavanomaisia osuuksia)
  • kiinteistöt
  • sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osuudet
  • muut arvopaperit ja arvo-osuudet (ei korkotulon lähdeveron alaisia joukkovelkakirjoja eikä niitä vastaavia Eta-alueen joukkovelkakirjoja)
  • osakesäästötili
  • osuudet avoimesta yhtiöstä, kommandiittiyhtiöstä ja muusta yhtymästä
  • hallinta- tai nautintaoikeus kiinteistöön, asunto-osake- tai kiinteistöyhtiön osakkeisiin tai muihin arvopapereihin
  • ulkomailla oleva varallisuus.

Älä ilmoita muuta varallisuutta, esimerkiksi henkilöautoja, veneitä tai koti-irtaimistoa.

Omistamiesi kiinteistöjen tarkemmat tiedot voit tarkistaa kiinteistöveroilmoituksesta. Jos olet hankkinut tai luovuttanut kiinteistön tai jos omistamassasi kiinteistössä on tehty korjaus- tai muutostöitä, ilmoita tiedot kiinteistöveroilmoituksessa.

Veroilmoituksessa näkyy varallisuus, joka on ollut Verohallinnon tiedossa 31.12.2020 . Jos varallisuustiedoissa on virhe tai jokin omaisuus puuttuu, korjaa oikeat tiedot. Ilmoita myös varallisuuden muutokset, jotka ovat tapahtuneet verovuoden aikana.”

Veroilmoituksen täyttöaika lähestyy. Havahduin viime vuoden myyntien osalta SoSin merkintäoikeuteen:

Sotkamo Silver AB MO 2020

Tämän hankintahinta pitäs täydentää verotietoihin. Tietääkö kukaan mitä tässä käytetään hankintahintana/miten hankintahinta lasketaan?

1 tykkäys

20% hankintamenoa ajattelin käyttää. Nehän ei maksaneet mitään.

Itse ilmoitin pari vuotta sitten tiedoista puuttuneen suomalaisen osakeyhtiön osakkeet. Sitten tuli korjattu veroilmoitus ja siinä ei ollut tätä osakeyhtiötä. Tosin eipä niillä osakkeilla ole oikeastaan arvoa, koska yhtiöjärjestyksessä kerrotaan, että tarkoitus ei ole tuottaa voittoa tai jotain.

Auttakaa hölmöläistä hädässä! Nyt on reilu vuosi siitä kun aloitin sijoittamisen, joten olen suhkot uusi skenessä. Selailin tämän ketjun viestejä tämän vuoden alusta lähtien ja sainkin paljon uutta hyödyllistä tietoa verotukseen liittyen, kiitos niistä!

Tein AOT:lla viimevuonna voittoa ja veronmaksu herättää kysymyksiä. Ilmeisesti jonkinlaista veroilmoitusta pitäisi tehdä ja meikäläinen on aika avuton niiden suhteen, kun ei ole tullut ennen täyteltyä.

Nordnetin 9A-raportin mukaan tein selvästi alle 1000€ voittoa viimevuoden aikana & Nordnet ilmeisesti lähettää tämän raportin verottajalle, jolloin he tietävät paljonko olen tehnyt voittoa, josta verottaa.
Noh, ostin sijoituskirjallisuutta viimevuoden loppupuolella reilulla satasella. Voinko vähentää nämä viimevuoden voitoista vielä ja jos voin, niin miten?

Tämän(kin) olisi voinut selvittää jo vuoden alussa, mutta armeija söi hieman motivaatiota & aikaa selvittää näitä asioita tarkemmin. Nyt kun ollaan vihdoin reservin auringon alla, niin aikaa on hieman enemmän perehtyä asioihin tarkemmin.
Tosin vaihdoin vuoden alussa osakesäästötiliin, kun totesin, että tämä sopii sijoitustyyliini paremmin, joten tuskin hirveästi tulee vatvottua verottajan kanssa osakekaupoista seuraavien vuosien aikana tätä kertaa lukuunottamatta.