Viafin Service - Kasvaa kovaa ja kannattavasti

Mainittakoon, että ostot tehty Q1 2024 ja tilinpäätös (ja tieto hankinnoista) julkaistu huhtikuussa. Hauska tarina kyllä :smile:

Edit. Korjattu vuosiluku

6 tykkäystä

Tässä on Olli Koposen ennakkokommentit, kun yhtiö julkaisee tuloksensa ensi maanantaina. :slight_smile:

H1:llä yhtiö pääsi jälleen kasvuun kiinni ja odotamme tahdin kiihtyvän H2:lla. Markkinatilanne ei arviomme mukaan ole edelleenkään teollisuuden osalta paras, mutta heikko vertailukausi sekä tehdyt yritysostot tukevat kasvua Viafin Servicelle. Tuloksen odotamme kasvavan liikevaihdon kasvun mukana, mutta marginaalin jäävän vertailukauden tasolle liikevaihdon koostumuksesta johtuen. Seuraamme tuloksen lisäksi kommentteja markkinan aktiviteetin piristymisestä sekä yritysostojen integraatiosta.

6 tykkäystä
8 tykkäystä

Mitä nyt äkkiseltään katoin ni aika reilusti ylitettiin ennusteet.

4 tykkäystä

Yhtiö arvioi markkinoiden pysyvän haastavana erityisesti metsäteollisuudessa, mikä vaikuttanee kunnossapitoliiketoimintaan vuoden lopussa.

Rahavarat olivat 10,0 miljoonaa euroa, ja kassakonversio parani merkittävästi. Yhtiö jatkaa kannattavuusohjelmaansa ja strategisia yritysostoja luodakseen uusia kasvumahdollisuuksia.

Hienosti meni:

13 tykkäystä

Käyttökate-% = 10, Ebit-% = 8. Ikävä aikoja kun tätä sai 1.8x bookilla.

”Olemme erittäin tyytyväisiä”
”Omistaja-arvoa painottaen”

10 tykkäystä

Erinomainen tulos💪

Näkymät Q4:lle ja vuodelle 2025 olivat hyvin nihkeät. Olen kuitenkin saanut toimitusjohtajasta varovaisen kuvan. Siinä missä tuollaiset näkymät olisivat peruspositiiviselta toimarilta maailmanlopun enne, Viafinin kohdalla en ole niin huolissani.

Tämä kohta pehmitti paljon: “Uskomme kuitenkin, että yrittäjähenkinen ja paikalliseen päätöksentekoon perustuva toimintatapa sekä sitä tukevat toimintamallit, mahdollistavat strategiamme mukaisen toiminnan epävarmuuksista huolimatta.”

Viafin Servicen omistajana oleminen on leppoisaa ja mukavaa. Putkien ja röörien rassaamisessa ei tarvitse huolehtia, onko AI kupla, milloin korot kääntyy tai kuka voittaa Yhdysvaltojen pressanvaalit😎

28 tykkäystä

Viafin toimittaa, ohessa kommentit:

Kyllä projektiliiketoiminnan palautuminen on ollut odotuksiamme vahvempaa ja arviomme mukaan myös merkittävimmän tuloskasvun takana. Näkymät hieman heikommat lähivuosille, mutta mikä tärkeintä kannattavuus ottanut jälleen selkeitä askelia kohti tavoitteita.

21 tykkäystä

Huikeat parannukset liikevaihdon ja liikevoiton kasvuun ylittäen ennusteet :+1:

Liikevaihto vahvassa nousussa

Yhtiön liikevaihto nousi vertailukaudesta 33 % ja oli Q3:lla 24 MEUR ylittäen ennusteemme (ennuste: 22,4) 7 %:lla.

Erittäin vahva kannattavuus

Liikevoitto (EBIT) nousi projektiliiketoiminnan vahvan liikevaihdon vetämänä vertailukaudesta 1,9 MEUR:oon (Q3’23: 1,0 MEUR) ja marginaali parani jopa 8,1 %:iin (Q3’23: 5,7 %)

6 tykkäystä

Tavoitehinta: 21.00€, Suositus: Lisää

10 tykkäystä

Sisäpiiri (CFO) ostoksilla

18 tykkäystä

Ja taas!

10 tykkäystä

Aktivoidaan vähän ketjua parin kuukauden tauon jälkeen :slight_smile:

Sijoittaja.fi löysi First Northista kolme kiintoisaa yhtiötä ja yksi niistä oli Viafin Servicen. Loppuosa jutusta, joka sisältää ns. osakevertailutaulukon on muurin takana.

Analysoimme kaikki First North -osakkeet ja valitsimme osakkeita, joihin olemme valmiita itse sijoittamaan. Teimme ensin esikarsinnan, jossa tutkimme yhtiöiden liikevaihto ja tuloslukuja. Valitsimme yhtiöitä, joilla oli positiivinen liikevaihto ja tuloskehitys. Tämä jätti ulos kehitysvaiheessa olevia osakkeita.

Seuraavaksi perehdyimme yhtiöiden liiketoimintaan ja arvioimme liiketoimintamalleja, markkinatilannetta sekä yhtiöiden tulevaisuuden näkymiä. Tutkimme myös muita sijoittajalle tärkeitä ominaisuuksia ja keskeisiä tekijöitä, kuten kasvupotentiaalia, tunnuslukuja, riskejä sekä arvostusta.

7 tykkäystä

Olli Koponen on kirjoitellut etkoilukommentit, kun Viafin Service julkistaa Q4-rapsansa ensi viikon maanantaina. :slight_smile:

Alkuvuoden maltillisemman kehityksen jälkeen odotamme kasvun olleen vahvaa vuoden loppupuolella ja kannattavuuden pysyneen vertailukauden hyvällä tasolla. Markkinatilanne Suomen talouden ja teollisuuden aktiviteetin osalta on ollut arviomme mukaan edelleen H2:lla haastava, mutta heikko vertailukausi sekä tehdyt yritysostot ovat avittaneet Viafinin kasvua Q4:llä. Vahvan tuloksen ja rahavirran myötä odotamme osinkoon korotusta. Näkymien ja ohjeistuksen tulisi heijastaa maltillista kasvua niin liikevaihtoon kuin tulokseenkin vuonna 2025, jotta odotuksiimme yllettäisiin. Tätä varten arvioimme, että markkinan aktiviteetin pitäisi jo hiljalleen osoittaa piristymistä tämän vuoden aikana.

6 tykkäystä

Kasvua, kasvua… :rocket:

19 tykkäystä

Sähköalallta kasvua. Kannattavia yrityksiä. EV/EBIT alle 4, jos nyt oikein kiireessä katsoin. Pitääpä vähän tätä tässä pureskella.

20 tykkäystä

Pitkään tuolta 18,50 tätä koittanut pilkkiä tuloksetta, mutta nyt piti tarttua laidasta, kun kertoimet nopeasti vilkaistuna vaikutti hyvältä ja ostettavien yhtiöiden kannattavuus mannaa. On tämä mukava omistettava (vahva kassavirta ja aktiivisesti seuloo markkinaa, mihin sitä käyttää).

11 tykkäystä

Kertoimet hyvät juu. Minusta tässä yrityksessä on kasvuaihioita pitkäksi aikaa ja pienellä riskillä. Kasvetaan orgaanisesti sekä poimimalla näitä metsämansikoita mettästä ja niitähän riittää! Ja hyvää o’sinkkoakin maksetaan.

Siellä suurimpien omistajien kärkijoukossa eräs luotettava taho lisäillyt tasaista tahtia osakkeita firmansa piikkiin kuukausittain. Antaa kyllä lisää luottoa tulevaisuuteen.

Markkina-arvo nyt vain: 71 MEUR. Eli lähtötaso alhainen. Jos tenbagggeröi niin markkina-arvo 71 x 10 = 710 MEUR. Siis jos tenbaggeröi niin ei mitään raketointia “tekoäly-osake´mallisesti” vaan tasaista, hidasta ja varmaa käyntiä rappusia ylös yksi askel alas ja sitten pari askelta taas ylös tyylillä…

Viafinissä TENBAGGER ainesta.

Varoituksen sana: Mulla tätä tietysti osakesalkussa, joten pitää ymmärtää, että oma lehmä isosti mukana tässä :wink:

11 tykkäystä

Samaa tullut seurattua omistuslistoilta. Fincorpin omistus kasvanut tammikuun 2024 lopulta tämän vuoden tammikuun loppuun tultaessa liki 50 % ja sija muuttunut neljänneksi eli luottoa tuntuu löytyvän. Positiivista myös johdon ostot H2 (etenkin tuore talousjohtaja tankkaillut isosti).

7 tykkäystä

Onhan tässä aika paljon samaa kuin esim Relaisissa ja Aallon Groupissa. “Tylsää ja harmaata” mutta defensiivistä toimintaa, jossa orgaanisia kasvumahdollisuuksia ja yritysostoja pystyy tekemään järkihintoihin. Lentää aika hyvin monen tutkan alla. Kiva omistettava :slightly_smiling_face:

15 tykkäystä