Sijoittaja.fi:n ajatuksia Wärrestä, osa jutusta on muurin takana.
Johdon mukaan energiamarkkinoilla protektionistinen talouspolitiikka vahvistui, mikä lisää kauppaan liittyviä riskejä esimerkiksi äskettäin Yhdysvalloissa ja EU:ssa säädettyjen tuontitullien muodossa. Moottorivoimalaitosten markkinat pysyivät vakaina, ja aktiviteetti oli hyvällä tasolla etenkin Yhdysvalloissa. Tekoälyn nopea kasvu vaikuttaa merkittävästi sähkön kysyntään maailmanlaajuisesti. Datakeskusten osuus maailman sähkön kulutuksesta voi jopa kaksinkertaistua vuoteen 2026 mennessä. Wärtsilä tarjoaa datakeskuksille korkean hyötysuhteen keskinopeita moottoreita.
Tässä vielä tulospäivän haastattelu inderesTV:n puolelta. Vahvaa on Wärren tekeminen.
OP pitää suosituksensa myy, mutta tavoitehinta nousee 16,50 - 17,50
Loppuvuodesta pitäisi OP:n mukaan tulla tasaisempi, yksi riskiinäkymä on mahdolliset USAn tullimuutokset, jos Trump valitaan. Ei suoraan nimeä mainittu, mutta noin sen voinee tulkita.
Wärtsilä oli yksi niistä boomeriosakkeisita, jota eniten epäilin, silloin, kun tämä oli about pohjilla. Koska mä saan sanoa; “Mitä mä sanoin”?
Tässä olisi Ekiltä ja Antilta uusi yhtiörapsa.
Toistamme Wärtsilän vähennä-suosituksemme ja nostamme yhtiön tavoitehintamme hyvän Q2-raportin jälkeen tekemiämme positiivisia ennustemuutoksia peilaten 17,00 euroon (aik. 16,50 €). Wärtsilän pirteä tuloskasvumoodi jatkunee myös ensi vuonna, mutta mielestämme osakkeeseen on jo leivottu tarpeeksi tuloskasvuodotuksia sisään viimeisen vuoden lähes 80 %:n kurssinousussa. Näin ollen tuloskasvu hautautuu papeissamme kohonneiden kertoimien sulatteluun ja osakkeen seuraavan vuoden tuotto-odotus jää siten tuottovaatimuksen alapuolelle.
Tätä pohdiskelin itsekin tässä aamulla. Poliittista riskiä tässä on.
Kuinka merkittävä riski tuo republikaanien kauppapolitiikka olisi Wärrelle? Samoin pohdin että jos EU päästöregulaatio muuttuu, mitä se merkitsee? Suuruusluokkaa yritän hahmottaa.
Wärtsilän IR blogissa uutta:
Avainviestit ja Q&A tammi–kesäkuun 2024 puolivuosikatsauksesta (wartsila.com)
Tätä Hesarin juttua ei löytynyt vielä täältä.
Miten Wärtsilän kaltainen yhtiö hyötyy tekoälybuumista?
”Laajat kielimallit ja muut tekoälysovellukset vaativat paljon muistia. Joten datakeskuksien koot tulevat kasvamaan. Yleensä datakeskukset ovat saaneet virtansa suoraan sähköverkosta ja niillä on ollut jokin pienempi moottori varalla, jos sähköverkko pettäisi.”
Nyt datakeskuksista on Agnevallin mukaan tulossa niin suuria, että ne eivät voi enää luottaa pelkästään sähköverkkoon, vaan niiden on hankittava myös oma energianlähteensä. Siinä vaiheessa kuvioon astuvat Agnevallin mukaan Wärtsilän tuottamat voimalaitokset.
”Se näyttää lupaavalta, mutta arvioimme vielä tätä mahdollisuutta.”
Jussi Mikkonen kertoi ajatuksiaan Wärtsilästä ja sen Q2:sta.
Wärtsilän vauhdikas kehitys jatkui Q2:lla ja tulosraportti oli laaja-alaisesti vahva. Yhtiön uudet tilaukset jatkoivat nousussa ja kannattavuus oli ennustettua huomattavasti parempaa. Näkymät seuraaville vuosille ovat yhä myönteiset, mutta lyhyemmällä aikavälillä marginaalikehitys on tasoittumassa ja Yhdysvaltojen poliittinen tilanne voi aiheuttaa epävarmuutta toimialaa kohtaan. Seniorianalyytikko Jussi Mikkonen käy videolla läpi yhtiön tulosta sekä tulevia näkymiä.
Datakeskusten energian kulutukseen liittyen Statistalla oli havainnollistava kuvaaja. Globaalisti se vastaa jo monien suurten talouksien tasoa ja on kasvamaan päin.
Tässä vielä artikkeli, jonka yhteydessä chartti löytyi.
Technology group Wärtsilä has been selected by Origin Energy (Origin) to deliver the second stage of the Eraring battery facility at Origin’s Eraring Power Station in New South Wales, Australia. Wärtsilä will add 240 megawatts (MW) / 1030 megawatt hours (MWh) during stage two and will bring the facility’s total capacity to 700 MW / 2103 MWh. Origin selected Wärtsilä for stage one of the project in Q2 2023 and it is currently in the delivery process.
Construction on stage two of the battery facility will begin in early 2025 and is expected to be completed at the beginning of 2027. Wärtsilä is currently in the process of delivering the first stage of the Eraring battery, totalling 460 MW / 1073 MWh, which is expected to reach commercial operation at the end of 2025.
Technology group Wärtsilä has signed a 16-year Lifecycle Agreement with Seapeak Maritime (Glasgow) Ltd, one of the largest independent owner-operators of liquefied gas vessels. The contract covers ten LNG Carriers and is an extension of an earlier Wärtsilä Lifecycle Agreement for these vessels. The new order was booked by Wärtsilä in Q1 2024.
In July 2022, technology group Wärtsilä announced a plan to ramp down manufacturing in Trieste and to centralise its 4-stroke engine manufacturing in Europe to Vaasa, Finland. The production activities in Trieste have since been discontinued, with manufacturing volumes centralised in Vaasa.
Now, Wärtsilä and Mediterranean Shipping Company (MSC) have agreed on a transaction of the Trieste manufacturing site. Today, 255 employees and the production facility have been transferred to MSC, with the rest of the buildings and assets to be transferred later this autumn.
The full annual cost savings as well as the transformation costs are estimated to end in line with the plan announced in July 2022, with majority of the transformation costs taken as Items Affecting Comparability in 2022-2024 and the savings realised in 2024.
While production activities for Wärtsilä in Trieste have already been discontinued, Trieste will remain an important site for Wärtsilä with R&D, sales, project management, sourcing, service, and training activities.
Technology group Wärtsilä introduces GEMS 7, the latest generation of its GEMS Digital Energy Platform. GEMS is a mature software platform that monitors, controls, and optimises energy assets at both site and portfolio levels. GEMS 7 operates autonomously to support multi-gigawatt-hour-scale energy storage projects, a key advancement for operators as multi-GWh sites become more widespread. GEMS 7 also allows customers to comply with dynamic utility and market regulations quickly and easily as they adapt to renewable energy sources. GEMS has operated more than 100 projects deployed across global markets including Australia, North America, Europe, Taiwan, and Chile.
Key features for the newest generation of the GEMS software were developed in response to customer needs – including architecture upgrades that enable GEMS to control multi-GWh-scale BESS facilities within a fraction of a second, all while providing asset visibilities at a battery cell level. Additional improvements include more comprehensive and actionable visualisations for the management of large sites, site partitioning for allocation to different revenue streams, controls to enable and automate regular cell balancing and state of charge calibration, granular alarm management features, optionality to restrict remote site control, reduced latency for fast frequency response events - critical in both California and Australia - and ongoing module-level data access for users.
GEMS 7, like previous versions, provides a single, unified platform in which plant owners can control and monitor project hardware, including battery energy storage systems, renewable and thermal generation assets, as well as full balance of plant assets.
Spanning grid-scale, hybrid, and islanded solutions, GEMS enables advanced energy applications that increase resilience and efficiency and can be supported by existing grid infrastructure. GEMS supports intelligent energy applications that deliver a true “renewables as baseload” solution.
Teknologiayhtiö Wärtsilä on sopinut toimittavansa norjalaiselle varustamolle Eidesvikille kokonaisratkaisun, jonka avulla offshore-huoltoalus muunnetaan käyttämään polttoaineenaan ammoniakkia. Viking Energy -alus palvelee energiayhtiö Equinorin tarpeita, ja vuoden 2026 alussa se on tarkoitus muuntaa käyttämään polttoaineenaan ammoniakkia. Sen arvioidaan aloittavan liikennöinnin ammoniakilla saman vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, ja näin siitä tulee maailman ensimmäinen ammoniakkipolttoainetta käyttävä liikenteessä oleva alus. Equinor vuokraa aluksen käyttöönsä ja myös rahoittaa sen muuntamista. Wärtsilä toimittaa alukseen moottorin, polttoainekaasun syöttöjärjestelmän ja pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmän, jollaisen muunnettu alus tarvitsee. Samalla aluksesta tulee ensimmäinen, jolla on käytössään Wärtsilän hiljattain julkaisema ammoniakkiratkaisu.
Ammoniakista on tullut lupaava vaihtoehto merenkulkualan etsiessä kestävämpiä polttoaineita. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on asettanut maailmanlaajuisissa säännöksissään merenkululle selkeän tavoitteen päästöttömyydestä vuosisadan puoliväliin mennessä. Ammoniakin rooli merenkulkualan päästöjen vähentämisessä on merkittävä.
Wärtsilän hiljattain julkaisema raportti korostaa kestävien polttoaineiden tärkeyttä merenkulun nollapäästötavoitteen saavuttamisessa. Raportin mukaan nykyiset ratkaisut hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, kuten polttoainetehokkuuden parantaminen, voivat vähentää merenkulun päästöjä jopa 27 prosenttia. Kestävät polttoaineet – esimerkiksi ammoniakki – ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta loput 73 prosenttia päästöistä pystytään poistamaan.
Wärtsilä, Eidesvik ja Equinor ovat sitoutuneet tukemaan toimialan panostuksia hiilineutraaliin merenkulkuun. Viking Energyn muuntaminen on näiden kolmen yhtiön tuorein yhteistyöprojekti. Alus on saavuttanut vaikuttavia tuloksia ympäristöteknologioiden esittelyssä, ja näistä kolme on maailmanlaajuista ennätystä. Wärtsilän monipolttoainemoottoriteknologiaa hyödyntävä Eidesvik oli muun muassa maailman ensimmäinen varustamo, jolla oli LNG-käyttöinen offshore-huoltoalus. Se sai myös maailman ensimmäisen Battery Power -merkinnän Viking Energy -alukselleen Wärtsilän asentamasta akkujärjestelmästä.
Viking Energyn muuntaminen ammoniakkikäyttöiseksi on tulosta Wärtsilän ja Eidesvikin kumppanuudesta Apollo-hankkeessa, joka saa yhteisrahoitusta Horisontti Eurooppa -puiteohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on nopeuttaa siirtymistä ilmastoneutraaliin Eurooppaan vuoteen 2050 mennessä rahoittamalla Apollon kaltaisia hankkeita, jotka edistävät ilmastoon, energiaan ja liikkuvuuteen liittyviä tutkimusta ja innovatiivisia ratkaisuja.
Wärtsilä 25 Ammonia -moottorin lisäksi Wärtsilä toimittaa alukseen ammoniakin kokonaisratkaisun, mukaan lukien AmmoniaPac-polttoainekaasun syöttöjärjestelmän, Wärtsilän ammoniakkipäästöjen vähentämisjärjestelmän (WARMS) ja ammoniakille suunnitellun selektiivisen katalyyttisen pelkistysjärjestelmän. Huoltoa ja ylläpitoa koskeva palvelusopimus on erittäin olennainen osa kauppaa. Muutosprojekti on suunniteltu vuoden 2026 alkupuolelle, ja lopullisen käyttöönoton odotetaan tapahtuvan vuoden 2026 toisen kvartaalin aikana.
Technology group Wärtsilä will upgrade the exhaust treatment system onboard four vessels in Norwegian operator Color Line’s fleet. Wärtsilä will add close-looped functionality to the ships’ current open-loop scrubbers, enabling the ships to operate at maximum efficiency, safely and in the most environmentally sustainable way possible. The order was booked by Wärtsilä in Q3 2024.
The upgrade will be carried out on two large Ro-Pax and two high-speed Ro-Pax vessels, which sail between Norway and Denmark, and Norway and Germany, and will commence at the latter end of 2024.
Technology group Wärtsilä has launched Quantum3, an intelligent cutting-edge battery energy storage system (BESS) with new safety, cybersecurity, energy density, and sustainability design features. Quantum3 is the latest addition to Wärtsilä’s Quantum battery energy storage product portfolio supporting a global decarbonised future. Quantum3 addresses the evolving needs of grid-scale energy storage customers and the markets in which Wärtsilä systems are deployed.
Quantum3’s features include:
- Fully integrated AC block for high system availability and optimised rack-level control to maximise system performance
- Industry-leading fire safety and cybersecurity features
- Increased energy density and back-to-back layout for optimum land use and efficient on-site deployment and configuration
- Standard 20-foot-high cube ISO container with a convenient weight for global shipment
- Sustainable design and cooling system with low GWP
- Advanced monitoring, control, and optimisation from battery to fleet with Wärtsilä’s GEMS Digital Energy Platform
Wärtsilä is committed to sourcing Quantum3 components from a geographically diverse set of suppliers, with manufacturing capacity across different regions of North America, Asia, and Europe. This allows Wärtsilä’s customers to take advantage of local tax incentives, alleviate tariffs, and meet the most stringent cybersecurity requirements.
Technology group Wärtsilä has been awarded the prototyping tender for the revolutionary Next Generation Vessel Traffic Management System (NGVTMS) project by the Maritime and Port Authority of Singapore (MPA). This initiative is set to transform maritime safety and efficiency at one of the world’s busiest ports. The order was booked by Wärtsilä in Q3 2024.
Tervehdys kaikki Wärtsilästä sijoituskohteena kiinnostuneet! Wärtsilän sijoittajasuhteissa syksy on alkanut aktiivisesti. Ensi tiistana 10.9 klo 15 on toimitusjohtaja Håkan Agnevallin startegiapuhelu, kaikki tasapuolisesti tervetulleita mukaan, käykää ilmoittautumassa IR-kalenterin kautta: IR Calendar
Tässä on Ekin kommentit Wärtsilän strategiapuhelusta.
Wärtsilä järjesti eilen analyytikoille tavanomaisen strategiapuhelun, jossa keskityttiin lähivuosien kasvuajureihin. Laitepuolella selvimmin erottuvat Marinen potentiaali jälkiasennuksissa ja hiilidioksidin talteenotossa sekä Energyn mahdollisuudet datakeskusvoimaloissa. Wärtsilä kertoi myös etenevänsä hyvin palvelumarkkinoiden arvotikapuilla.