Wetteri - Monimerkkiautotalo innokkaalla kaasujalalla

Tuossa kaveri odottaa työsuhdeautoa mutta ei ole tietoa milloin se tulee lakon vuoksi. Kun uutta autoa ei tule niin vanhakaan ei päädy liikkeeseen uudeksi kauppatavaraksi. Autokauppa hidastuu siis myös käytettyjen puolella eikä pelkästään uusien.

1 tykkäys

Pari mietinnän aihetta Wetteriin liittyen.

Mistä voisi johtua että osake ei ole käytännössä yhtään kiinnostava, jos vaikka miettii päivänsisäisiä vaihtoja? Mikä tekisi yrityksestä ja osakkeesta enemmän kiinnostavan. Helppo vastaus olisi osinko, mutta noin vakavammin ajateltuna.

Onko missään yhteydessä avattu, että minkä verran yrityksellä on yhteistyötä puolustusvoimien kanssa, koska jonkin verran huoltaa tällä hetkellä niiden käyttämää kalustoa, pääasiassa taitaa olla raskasta kalustoa, kuorma-autot ym.

Ja sellainen spekulointi vielä, että todennäköisesti pitkä kumppanuus puolustusvoimien kanssa, voisiko jatkumo olla yhteistyö esim. Naton kanssa, mikäli Suomeen tulee jossain muodossa tukikohtia, ja jonkinlaista kalustoa käytössä. Eli ollaankohan yrityksessä hereillä tällaisten mahdollisuuksien kanssa?

Varmaan huolto ja korjauspalveluissa. Tehtaat myyvät kaluston suoraan tai maahantuonnin kautta kaluston, ei yksittöinen JM pääse sinn väliin

Tuli tilasto eteen missä oli Euroopan 50 suurinta jälleenmyyjää. Suomalaisia listoilla oli enää yksi eli Veho sijalla 29. Suomessa toimivista Hedin Bil löytyi sijalta 5., Inchcape sijalta 6. ja Bilia sijalta 15.

Autokauppiaat ja myyjät harvemmin saavat kehuja, mutta oheisen tiedotteen luettuani voin todeta että esimerkillistä toimintaa.

6 tykkäystä

Tässä on Sijoittaja.fi:n muutamissa minuuteissa luettava analyysi Wetteristä.

Huom! Tehty kaupallisessa yhteistyössä Wetteri Oyj:n kanssa

Riskinä Wetterin osakkeelle ovat yhtiön kasvun hyytyminen sekä korkean korkotason pitkittyminen. Toistaiseksi yhtiö kuitenkin näkee sen kysyntätilanteen pysyvän hyvänä, mistä osaltaan kertoo Wetterin lupaava ohjaus kuluvalle vuodelle.

1 tykkäys

Wetteri mainittu:

”Merkittävänä negatiivisen tulosvaroituksen riskinä olemme nostaneet Kempowerin, Aspon ja Wetterin . Kempower liittyy nimenomaan lakkoihin, latauslaitteiden kysyntää kyllä olisi, mutta haaste on siinä, kun satamat ovat kiinni niin he eivät saa komponentteja ja Kempower antoikin jo kertaalleen tästä syystä tulosvaroituksen. Ei ole itsestään selvää, että syntynyttä menetystä saadaan kurottua kiinni”, Saari sanoo.

1 tykkäys

Wetteri siirtää hieman tilinpäätöksen julkistamista. Satuin katsomaan samalla tarjoustasoja, niin mielenkiintoista miten nämä tasojen kappalemäärät asettautuu hetkeksi, kunnes “palautuu”. Kummaset ne ei ole toki normaalisti tässä yhtiössä muutenkaan.


Vetterille rahoitusdiili:

Sisäpiiritieto: Wetterin rahoitussopimus on uudistettu, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo uudeksi rahoittajaksi

Wetteri Oyj Sisäpiiritieto 24.4.2024 klo 21.15

Wetteri Oyj tiedotti 14.2.2024, että konserniin kuuluvan Themis Holding Oy alakonsernin ja rahoittajapankin välisessä rahoitussopimuksessa olleet kovenanttiehdot eivät kaikilta osin täyttyneet.

Wetteri on tänään saanut rahoittajapankilta ilmoituksen, ettei se käytä oikeuttaan eräännyttää saataviansa, vaikka kovenanttiehdot eivät kaikilta osin täyttyneet tilanteessa 31.12.2023. Wetteri on myös sopinut rahoittajapankin kanssa rahoitussopimuksen kovenantteja koskevien ehtojen päivittämisestä.

Päivitetyssä rahoitussopimuksessa on sovittu kovenanttiehtojen muutoksesta seuraavasti: Themis Holding Oy -alakonsernin korollisilla nettoveloilla jaetun 12 kuukauden käyttökatteen tulee olla 30.6.2024 korkeintaan 4,60x ja 31.12.2024 korkeintaan 4,20x, sekä omavaraisuusasteen tulee olla 30.6.2024 vähintään 25 % ja 31.12.2024 vähintään 26 %, ja Wetteri Oyj -konsernin omavaraisuusasteen tulee olla 30.6.2024 vähintään 19 % ja 31.12.2024 vähintään 19,5 %. Lisäksi Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo korvaa aiemman työeläkevakuutusyhtiön rahoittajana rahoitussopimuksessa.

Koska ilmoitus saatiin ja rahoitussopimuksen ehtojen muutos tehtiin 31.12.2023 päättyneen tilikauden jälkeen, rahoitussopimuksen alaisen rahoituksen pitkäaikainen osuus (14,7 miljoonaa euroa) käsitellään 31.12.2023 päättyneen tilikauden tilinpäätöksessä IAS 1.74 -säännöksen mukaisesti lyhytaikaisena velkana. Vuoden 2022 tilinpäätöksessä rahoitussopimuksen alaisen rahoituksen pitkäaikainen osuus (9,8 miljoonaa euroa) käsiteltiin myös lyhytaikaisena velkana.

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=be1a5393962a5e114e643e04a1d5b8077&lang=fi&src=listed

3 tykkäystä

Keskolla autokaupan puolella ollut ihan hyvä vuosineljännes (alla), joten varovaisen toiveikkaana voi varmaan olla myös Wetterin vuosineljänneksen osalta.

1 tykkäys

Vaikka tällä hetkellä ei maansiirtokoneiden kysyntä ole kuumimmillaan, niin mielestäni ihan kova soppari tässä vaiheessa Wetteriltä. Ei missään tapauksessa näy tuloksellisesti heti, mutta ihan järkevä peliliike tässä vaiheessa. Sany itsessään ei ihan pikku kioski ole, joten varmasti hyvä yhteistyö, ja lisä Wetterin palettiin.


2 tykkäystä

Mielenkiintoista on/olisi kuulla, että minkälaisen verkoston myynnin ja huollon osalta Wetteri näille maansiirtokoneille rakentaa. Kohtalaisen hyvät pohjat toki on jo valmiina, mutta rakennetaanko se pelkästään Wetteri Trucksin (ent. Suvanto Trucks) verkostoon vai liittyykö strategiaan Wetteri powerin toimipisteet. Tästä varmaan saadaan jossain vaiheessa lisätietoja. Joka tapauksessa alkuun pääsyn ei luulisi vaativan kovin paljoa resursseja.

Toinen asia. Olisi mielenkiintoista tietää, että toikohan Aarnen kyydissä kampanja yhtään uusia sijoittajia mukaan. Videoilla esiintyviä henkilöitä ei ainakaan uusimmalla 100 suurinta omistajaa listalla näkynyt, vaikka sinne pääsy ei kovin isoa panosta vaadi. Onkohan Mikael mukana, koska kävi Aarnen jutuilla.

2 tykkäystä

Analyytikko Westerholm antoi kommenttinsa tästä uudesta “avauksesta”, eli siitä miten yhtiö allekirjoitti sopparin SANY-maansiirtokoneiden maahantuonnista ja jälleenmyynnistä. :slight_smile:

2 tykkäystä

Wetteri näköjään päivittänyt tiedottamisen aikataulua tammi-maaliskuun 2024 osavuosikatsauksen osalta. Alunperin piti olla 30.5, mutta aikaisettu julkaistavaksi 21.5, juuri sopivasti päivää ennen yhtiökokousta joka pidetään 22.5. Mielenkiintoiset kaksi päivää yhtiön osalta tulossa.

1 tykkäys

Tässä on Thomaksen kommentit tuoreiden uutisten pohjalta. :slight_smile:

2 tykkäystä

Q1-tuloksen aikaistaminen pääsi tällä kertaa yllättämään minut housut kintuissa ja siksi julkaisimme vasta tänään tulosennakon huomisesta raportista. Käsitykseni mukaan raportti julkaistaan noin kello 9-10 maissa, mutta tuloswebcastia ei tällä kertaa ole tiedossa. Kvartaalin tapahtumia käydään läpi keskiviikon yhtiökokouksessa toimitusjohtajan katsauksessa, joka julkaistaan jälkeenpäin meidän sivuillamme.

Veikkaan että keskittynyt omistus ja rajallinen julkinen track record rajaavat toistaiseksi kiinnostusta. Liiketoimintamallihan on oikein toimiva ja verrokit ovat pörssitaipaleidensa aikana luoneet ihan hurjan määrän omistaja-arvoa. Wetterin kohdalla uskon, että moni haluaa vielä lisänäyttöjä siitä, että aggressiivinen yritysostovetoinen kasvu todella luo arvoa ja ettei kasvusta maksettu hintalappu ole liian suuri. Julkisia näyttöjä kun tulee lisää ja yhtiön vahvistaessa tasettaan uskon kyllä, että kiinnostus Wetteriäkin kohtaan kasvaa.

Ei ole käsittääkseni avattu. Wetterin tarinahan on reilussa vuodessa muuttunut todella paljon 4 yritysoston ja orgaanisten kasvupanostusten myötä, joten ym. tekijöiden ja yritysostojen sekä kasvustrategian tarkempi avaaminen / tilannepäivitys voisi olla paikallaan jossain sijoittajaesityksessä / tulosesityksessä. Saa nähdä, mitä yhtiökokouksen toimitusjohtajan katsauksessa käydään läpi!

3 tykkäystä

Lähdin mukaan. Omaan makuun vakuuttava tulevaisuuden ennakointi ja yritys laajenee ripeästi. Kilpailtu ala mutta mikäpä ala ei olisi. Se, että onko Suomessa patoutunut autokannan uudistumistarve on hiukan kysymysmerkki. Ilman heikentynyttä yleistä taloustilannetta tuskin patoutumaa olisi. Rahaa ei viime vuosina ole ylimääräiseen ollut irrallaan tavallisilla kuluttajilla, joten siinä mielessä patoutumaa, ehkä. Wetteri vastaa vaihtoautopuolen kysyntään laajentamalla pk-seudulle. Paljon tapahtuu. Pidetään kiirehtimättä.

1 tykkäys

Thomas on tehnyt uuden yhtiöraportin Thomaksen kanssa. :slight_smile: :gem:

Wetterin liikevaihto kasvoi Q1:llä odotuksiamme ripeämmin, mutta kannattavuus jäi melko selvästi odotuksistamme. Aggressiivisten kasvupanostusten rinnalle haluamme näyttöjä tuloskasvusta investointien mielekkyyden validoimiseksi.

2 tykkäystä

Lisäksi kun annin todennäköisyys on merkittävän suuri niin rajallinen kiinnostus monellakin lähteä ostopuolelle.

“Nykytasolla Wetterin tase ei arviomme mukaan luo
edellytyksiä yritysjärjestelyihin velkarahalla, mutta yhtiö viittasi raportin yhteydessä mahdollisuuteen osakeantiin vielä kuluvan vuoden aikana taseen vahvistamiseksi.”

Toimitusjohtaja Aarne Simulan katsaus eilisestä yhtiökokouksesta! :blush:

1 tykkäys