Jospa selvittäisiin PKS epidemia-alueen eristämisellä muusta yhteiskunnasta. Kehä III katkaisulinja?
Susiraja on nykyään koronaraja? #2020
Vitsi.
Jospa selvittäisiin PKS epidemia-alueen eristämisellä muusta yhteiskunnasta. Kehä III katkaisulinja?
Susiraja on nykyään koronaraja? #2020
Vitsi.
Ei välttämättä vitsi. Eikös Marin jo väläyttänyt sitäkin vaihtoehtoa, että Uusimaa voidaan eristää.
Suomen parhaan aikakauslehden sivuilta bongattua.
Jo pikainen vilkaisu sosiaaliseen mediaan osoittaa, että kansalaisten huoli koronan leviämisestä ei saanut riittävää vastakaikua joiltakin valtamedioilta, viranomaisilta ja valtiolta – ainakaan ennen hallituksen rajoitustoimia ja presidentin esiintymistä televisiossa.
Oman elämänsä epidemiologit olivat kuin Valkoisen kohinan teinipoika Heinrich, joka ”kertoi ilmassa liikkuvasta myrkkytapauksesta teknisin termein, mutta hänen äänestään erottui profeetallisten paljastusten värinä”.
Lyhyesti, mutta ytimekkäästi, asiaa:
Turhaan lähtivät ihmiset sinne Lappiin.
Täydellistä. Hissilippuihin käytetyt rahat voitaisiin lahjoittaa ennemmin vaikka hyväntekeväisyyteen, palauttamisen sijaan.
Ei ole eikä ollut tarkoituksenikaan antaa ymmärtää tilanteen olevan ohi, vaan valottaa millaisia joukkoja jo postauksessa kerrotut määrät koskevat.
Mutta korostetaan vielä, että Italian tilastoinnin puutteet/piirteet (mm. kodinhoito- ja vanhainkotikuolemineen ja kuolinsyiden epätarkkuuksineen) tekevät tulevaisuuden skenaariopiirtelystä vain valistuneiden arvauksien viskelyä.
Jos toivoa saisi, niin kunpa arvon virus noudattaisi Italiassa influenssaviruksen kalenteria (kuvassa) ja laantuisi lähiviikkoina.
Itse uskoisin, että rokote “valmistuu” Kiinasta vielä tämän vuoden puolella. Syynä tuohon on se, että tämän kyseisen viruksen kanssa on touhuttu käsittääkseni Kiinassa vuoden 2010 tietämillä ja tehty siihen liittyvää tutkimustyötä. Tuossa ajassa on mahdollisesti löydetty myös toimivaa rokotetta.
Mielestäni on jokseenkin outoa, että Kiinassa uusia tartuntoja ei juurikaan ole… Sillä väkimäärällä!
En pidä mahdottomana vaikka siellä on kansa jo suurimmalta osin rokotettu viime vuoden puolella.
-Jos tämä on liikaa palstalle foliohattuilua, niin toivon, että ylläpito informoi minua jotta voin poistaa viestini. Banneja ei ole tarpeen antaa. Sananvapaus pitäisi kuitenkin säilyttää tässä maassa meneillään olevasta kriisistä huolimatta.
Positiivista kommenttia Intiasta. Heikentääkö ilmasto virusta vai onko kansalla jäätävä immuniteetti kuppa-Gangesissa kylpemisen johdosta?
5% intialaista on varmaan vain 65 miljoonaa ja jos puolet sairastuisi niin ainoastaan 30miljoonaa hoitopaikkaa menisi. Toivotaan ettei leviä siellä
Jeb. Valmiuslain § 118 voimaansaattamisesta puhui. En olisi ikinä uskonut, että demokratiassa alettaisiin rajoittamaan ihmisten liikkumista, mutta, mutta… tuon tänään linkatun “Coronavirus: The Hammer and the Dance” artikkelin luettuani voisi olla hyväkin keino
Baseline-oletus on että lukuja kaunistellaan. Siellä on edelleen aika tiukat rajoitukset päällä (ei varmasti huvikseen) ja paikallisten anekdootit - jotka tietty voivat myös olla epäluotettavia - antavat ymmärtää että oikeasti homma ei ole vielä läheskään niin ruusuinen kuin Viralliset Lähteet antavat ymmärtää.
Oli kyllä erityisen kattava ja mielenkiintoinen artikkeli. Hammerin kannalle kyllä itsekin kallistun. Uskon, että tästä asiasta on liikaa erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, jotta suositusluontoiset rajoitukset toimisivat riittävän tehokkaasti. Toki tilanteen pahentuminen täällä Suomessa voi saada osan ihmisistä ottamaan tilanteen vakavammin, mutta riittääkö sekään. Toivon, mutta en usko.
Stone noussut kuolleista Pls, älkää ainakaan heti liputelko, nythän viesti valaa positiivisuutta. Sitä täällä ei liikaa ole. Kova stressikin vähentää elinajanodotetta…
Ilman mitään tietoa, uskallan arvata että kiinalaiset yllättävät kaikki rokotteen nopeudella. Eli tänä vuonna laajamittaisessa käytössä ainakin Kiinassa.
Elämää 7 kaupungissa Koronaviruksen armoilla. Stadi mainittu.
Ja kun/jos näin tapahtuu, kopioko jenkit (Trump) sen heti itselleen? Kääntyy kauppaneuvottelujen immateriaalioikeudet vielä päälaelleen
Jos pitäisi arvata niin koronalääkkeillä/-rokotteilla ei kyllä tule kukaan kiristämään mitään eli ne annetaan kaikille ns. sopuhintaan, riskinä jättimäinen mainehaitta ja vaatimukset sääntöjen muuttamiseen.
Eilen samaan aikaan testattuja 7300, joten 2700 kappaletta testejä saatu tehtyä vuorokaudessa.
Tätä olen miettinyt miksi testattujen määrä on niin suuri verrattuna vahvistettuihin tartuntoihin?
En löytänyt mahdollisuutta blokata joitain kirjoittajia? Sellainen voisi olla hyvä…