Wuhan Coronavirus (Osa 1)

“Valtionepidemiologi Anders Tegnell kertoi eilen, että hänen mielestään Ruotsin hallitus ei ollut myöhässä toissapäivänä asetetun vahainkotien vierailukiellon kanssa, mutta arveli, että jo aiemmin annettua vanhainkotien vierailukiellon suositusta ei oltu noudatettu.”

Eli nähdään tismalleen sama kuvio kuin muualla maailmassa ettei ihmiset noudata näitä suosituksia (tarkemmin ottaen osa noudattaa ja osa ei noudata, meitä on monenlaista kulkijaa…) ellei pakoteta kovemmilla keinoilla. Luottamus hyvä kontrolli paras, eh? Nyt on näissä artikkeleissa annettu ymmärtää että ruotsin poliitikkojen ja viranomaisten mielestä kansalaiset olisivat niin kuuliaista kansaa ettei ongelmia synny kun ihmiset toimisivat maalaisjärkeä ja sydäntään käyttäen. Eiköhän se ihmisten perusluonne ja tavat toimia ole aika universaali riippumatta onko ruotsalainen, espanjalainen, suomalainen tai italialainen. Näyttää päivä päivältä vähemmän perustellummalta tämä ruotsin malli. Johan se on nähty ettei täällä suomessa tai muuallakaan noudatettu suosituksia puhtaasta omasta hyväsydämisyydestä, vaan tarvitaan lakeja ja kontrollia.

Eli ns. kärjistäen kyllä se on poliitikkojen tehtävä suojella kansalaisia itse itseltään koska kollektiivina olemme ns. “tyhmiä lampaita” jotka eivät ymmärrä oman hyvän päälle. Ei ole oikein sysätä tai jättää vastuuta kansan harteille. Vertauksena vaikka liikenteessä olisi miten fiksuja kuskeja tahansa, voit silti joutua onnettomuuteen jonkun toisen hölmöilyn vuoksi.

Tämä ilmiö muuten pätee sitten myös työelämässä. Omin silmin nähnyt kuinka organisaation ongelmat juontuneet ylemmän johdon toimista tai niiden puutteesta ja sitten vikaa yritetään hakea alemmilta tasoilta jatkuvilla organisaatiomuutoksilla, liukuhihnakamana väkeä sisään ja ulos jatkuvien yt rumbien muodossa. Ei kuitenkaan muutoksia johtoryhmässä. Johtajat näyttävät esimerkkiä ja asettavat toiminnoille reunaehdot jotka muovaavat yrityskulttuuria halutun kaltaiseksi. Kaikki juontuu sinne ylimpään portaaseen miten alemmissa asteissa toimitaan.

9 tykkäystä
Tänään Eilen Edellispäivänä
Uudet tartunnat 97 72 62
1 tykkäys

Onkohan tuossa jo niitä Mehiläisen testaamia tapauksia eiliseltä?

Sensuurikoneisto käynnistetty.

30 tykkäystä

Samaa mietin, en osaa sanoa. Toinen mielenkiintoinen asia olisi tietää, näkyvätkö ne Mehiläisen testi THL:n ilmoittamissa testimäärissä.

2 tykkäystä

This chain was originally created before the corona virus outbreak in Wuhan, China had an official name. That’s why it’s called Wuhan Coronavirus. The naming has nothing to do with respect or lack of it.

Changing the name now would break all the links referring to the chain. Personally, I really don’t think it is a good idea to change the name.

20 tykkäystä

Respect for ignoring all the warnings for 15 years? And now S… hit the fan? And downplaying it is not China Coronavirus?

And wild animal eating still ongoing, was it only one city banned it yet.

8 tykkäystä

Just ban the Chinese bot, we’re not in China.

20 tykkäystä

But China is here in Finland. Influencing.

4 tykkäystä

Kiinan painostusta ei kaivata demokraattisen valtion yksityisen toimijan sivustolle! Sulkekaa tuo uusi botti/propatrolli, kiitos.

15 tykkäystä

No nyt menee mielenkiintoiseksi… keskustelu sai ihan uuden käänteen. :sweat_smile:

23 tykkäystä

Mielenkiintoiseks menee joo.
Tähän väliin vois lisätä, että uutislähteet kertoneet, että Wuhanissa on taas kiellettyä liikkua ulkona, ellei ole välttämätöntä tarvetta.

2 tykkäystä

Tätä ketjua ei voi ainakaan vieraskoreudesta syyttää. :thinking: :grin:

Mutta faktoilla kun mennään - tai ainakin yritetään - niin tuollaiset syytökset eivät uppoa. Ei tuo kaupunkien nimien käyttäminen rajoitu viruksiin. En ole kuullut, että Tukholmassa olisivat loukkaantuneita “Stockholm syndrome” -termin käytöstä.

27 tykkäystä

Ketjun nimestä on keskusteltu suoraan ko. henkilön kanssa, ja otimme linjan että nimeen ei kosketa.

a) Virus alkoi nykytiedon mukaan Wuhanista ja kun ketju perustettiin, se oli rajoittunut pääosin Wuhaniin
b) Espanjalaiset eivät hirveästi valita espanjantaudista: jonkun mukaan nämä aina nimetään.
c) ja tärkein: sananvapaus. Tuo ei ole loukkaava nimi, eikä politisoitunut kuten “chinese flu” tai muut.

Täällä ei mtn xenofobiaa luonnollisestikaan tueta, mutta sitä tässä ketjussa ei ole nähtykään. Toki siihen puututtaisiin, mutta se on eri asia.

:slight_smile:

62 tykkäystä

Perästä kuuluu kun Kiinan suurlähetystö ottaa asian omakseen :joy::joy:

10 tykkäystä

Hyvin tehty. :slight_smile:

Vastaanotto melko viattomaan ehdotukseen oli luvalla sanoen… aika raju. Amerikkalaiset käyttäisivät sanaa “harsh”. Tulee taas mieleen, olisiko reaktio ollut sama, jos sama ehdotus olisi esitetty kasvokkain vaikkapa Inderesin neukkarissa.

Nyt sitten odottelemaan Inderesin forumin kaatumista ja tietojen katoamista järjestelmistä. :wink: :grin:

15 tykkäystä

Pyörittelin tuota: Tämän hetkisin toimenpitein Italia näyttää saavan epidemian taittumaan. Tämän on sanottu edellyttävän tartuttavuusluvun saamista alle kahden. Se, miten suuri laumasuoja (engl herd immunity) vaaditaan taltuttamaan epidemia, riippuu tuosta luvusta.

1.8 edellyttää että n. 45% populaatiosta on joko infektion tai rokotuksen jäljiltä immuuneja. (Jos tartuttavuus on hyvin korkea kuten tuhkarokossa, täytyy yli 90% olla rokotettuna.)

45% italialaisista on 27 miljoonaa ja jos kuukaudessa olisi tullut 10%, päästään tasaisen vauhdin taulukolla (yksinkertaistus) 4,5 kuukauteen. Eli 3,5 kuukautta jäljellä pitäen jarrutus samalla tasolla.

Tätä pitää katsoa kriittisesti. Luku 45% kuulostaa tutulta. Sehän on veikkaus epidemian leviämisen laajuudesta esimerkiksi Suomeen. On riski, että tässä ollaan itseasiassa kehäpäätelmissä ja/tai on tehty oletuksia liiaksi painottuen muiden virusten epidemiologiaan.

Italiassa olisi em. 10% mukaan yhtä koronaan kuollutta kohti 430 tartunnan saanutta.
Etelä-Koreassa on kuollut 175. Tämän mukaan tapauksia olisi kokonaisuudessaan E-K:ssa 75 000. Intensiivisellä ja kehittyneellä altistuneiden ja oireettomien testaamisella ovat löytäneet 10 000 eli liki kertaluokan ero tässä.

Jos otetaan optimistisin luku 26% saadaan Italiassa kestoksi noin 2 kk ja jäljellä 1 kk. Toisaalta samalla tuo E-K:n tulos muuttuu yhä vaikeammin selitettäväksi.

Kertauksena aiempaan: Tieto, joka puuttuu ja antaa ennustettavuuden kuvioon saadaan vasta-ainetesteillä. (Pidän Kiinalta aika heikkona suorituksena, jos he eivät tätä ole jo tehneet.)

5 tykkäystä

Ehkä rajuus tuli siitä, että viesti oli henkilön ensimmäinen viesti ja rekisteröitynyt foorumille ainoastaan tätä tarkoitusta varten. Eli ihan oikeasti maistuu sensuuri vähän suussa…

6 tykkäystä

Noita kiinabotteja on paikat täynnä tekemässä samaa joka paikassa mistä Google löytää “ei-hyväksyttyjä” termejä ko. virukselle.

3 tykkäystä

oli kyllä hyvä tuo linkattu/poistettu youtube video joka löytyy hakusanalla “China Hiding MASSIVE Death Toll from Coronavirus”

kyllähän siellä sanotaan ääneen mitä palstallakin ja muuallakin on Kiinan lukujen luotettabuudesta sanottu, toki en osaa sanoa kuinka luotettavia lähteitä siihen kaivettu, mutta jotain kaivettu

pahoittelut jos rikkoo jotain

3 tykkäystä