Wuhan Coronavirus (Osa 1)

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 94,31M / 2,02M

Perjantaina uusien tartuntojen(+761 554) määrä jatkoi nousuaan. Kuolemantapaukset(+14 816) pysyivät pienessä laskussa. Tartuntalistan kärkisijoilla uuden tartuntaennätyksensä tekivät Kolumbia(+21 078), Meksiko(+16 468) ja Indonesia(+12 818). Euroopassa(+250 049) tartuntamäärät ja kuolemantapaukset(+5 721) pysyivät tasaisina, mutta joukosta erottuu lumikaaoksesta toipuva Espanja(+40 197), jossa tehtiin jälleen uusi tartuntaennätys. Maan tautitilanne on huonontunut erittäin nopeasti, mikä näkyy myös sairaalahoitoon päätyvien potilaiden määrässä. Päiväkohtaisten kuolemantapausten(+235) määrä on Espanjassa edelleen matala tartuntamääriin nähden, mutta kuolemantapaukset tulevat varmasti nousemaan lähipäivinä.

Ensi viikolla USA:n presidentinvirassa aloittava Joe Biden kertoi eilen suunnitelmastaan rokotusten nopeuttamiseksi. Hän sanoi yrittävänsä saada maan kongressin palkkaamaan lisää terveydenhuollon ammattilaisia, yrittävänsä lisätä rokotuspaikkoja sekä lisäävänsä rokotusten antamiseen valtuutettujen terveydenhoidon ammattilaisten määrää laajentamalla rokotusvaltuuksia uusille henkilöryhmille. Lääkeyhtiö Pfizerin CEO Alberto Bourla kommentoi ja antoi tukensa tuoreeltaan Bidenin suunnitelmalle. “Tämä kattava liittovaltiotason suunnitelma hyödyntää niin monta annosta, kuin mahdollista, laajentaa oikeutta rokotukseen suuremmalle osalle amerikkalaisia ja varmistaa tasapuolisuuden keskittymällä pahiten kärsineisiin yhteisöihin.”, Bourla sanoi tiedotteessaan.

Biden otti eilen kantaa USA:n pandemiatilanteeseen ja sanoi, että maa pysyy edelleen keskellä “synkkää talvea”. Wilmingtonissa, Delawaressa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Biden sanoi: “Totta puhuen, pysymme keskellä erittäin synkkää talvea. Tartuntamäärät ovat korkealla ja kuolemia on kolmesta neljään tuhanteen päivässä lähestyessämme Amerikassa 400 000 kuoleman rajaa. Se on sanomattakin tyrmistyttävää.”. USA:n tartuntatautikeskus (CDC) varoitti eilen, että uudesta brittivariantista (B.1.1.7) odotetaan tulevan maan hallitseva virusvariantti maaliskuuhun mennessä. Uutta varianttia on löydetty jo 13:sta osavaltiosta ja sen odotetaan aiheuttavan merkittäviä tartuntapiikkejä jo lähiviikkoina. CDC peräänkuulutti entistäkin tiukempia suojaustoimia ja rokotusten kiihdyttämistä äärimmilleen.

USA:n pääkaupungissa Washingtonissa varaudutaan ensi viikon virkaanastujaisiin. Uutisiin on päätynyt kuvia kansalliskaartin sotilaista nukkumassa Capitolin käytävillä. Kontrasti viimeviikkoiseen luolamiesten invaasioon on ilmeinen. Tapahtumaa turvaamaan on määrätty 25 000 kansalliskaartin sotilasta, jotka pitävät varmuudella Qutsumattomat vieraat turvallisen etäisyyden päässä itse tapahtumasta. Joku röyhkimys ehti kysymään, miten pandemia näkyy kansalliskaartin valmistautumisessa. Selvisi, että Capitolin käytävillä vieri vieressä kuorsaavia sotilaita ei oltu testattu ennen saapumista pääkaupunkiin. Kansalliskaartin puhemies kiirehti kuitenkin kertomaan, että vaikka valtaosaa sotilaista ei testata, jokainen on haastateltu ennen lähtöä kotiosavaltiostaan ja kuume on mitattu. Kenelläkään ei pitäisi olla ketunhäntää kainalossa, saati otsalla. Maskikammoisille tai läheisyyttä kaipaaville pesti ei sovi, sillä maskien käyttöä ja turvaetäisyyksien noudattamista vaaditaan aina, kun se on mahdollista.

image

Kreikka(+577) antoi eilen ilmoituksen, joka herättää kateutta muualla Euroopassa. Maa löysää pandemiarajoituksiaan. Ostoskeskukset, liikkeet ja parturit voivat avata jo maanantaina. Viikon aikana kateutta on aiheuttanut myös talvelle epätyypilliset helteisiin yltävät päivälämpötilat samaan aikaan, kun muutaman sadan kilometrin päässä Espanjassa on tarvottu 20cm:n lumikinoksissa. Kreikan lockdown alkoi marraskuun 7. päivä ja maassa on edelleen voimassa öinen ulkonaliikkumiskielto, mutta koulut ja lastentarhat avattiin tällä viikolla. Pääministeri Kyriakos Mitsotakis antoi kuitenkin varoituksen. “Haluan tehdä täysin selväksi. Jokaisen taloudellisen aktiviteetin avaaminen aiheuttaa vaaran tartuntamäärien noususta.”, hän sanoi. Pääministeri kertoi jokaisen lockdown-kuukauden maksavan maan taloudelle yli 3 miljardia euroa.

Euroopan unioni tukee ajatusta todistuksesta, millä tunnistetaan koronavirusrokotuksen saaneet ihmiset. Asiaa kommentoi perjantaina komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen. Hän kuitenkin varoi kommentoimasta minkälaisia etuja todistuksella olisi haltijoilleen. “Meillä on pakko olla todistus siitä, että sinut on rokotettu.”, von der Leyen kertoi toimittajille ennen matkaansa Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Ajatus todistuksesta tuli Kreikan pääministeri Mitsotakisilta. Von der Leyen sanoi, että “mikä tahansa etuoikeus todistuksen haltijoille on poliittinen ja laillinen kysymys, josta pitää keskustella Euroopan tasolla”.

Tietoa Brasilian(+68 138) virusvariantin (P.1) leviämisestä on edelleen niukasti saatavilla. Amazonasin osavaltiossa keskitytään terveydenhoidon kriisin hoitamiseen. Kahden miljoonan ihmisen Manaus on jälleen ylivoimaisen koronaepidemian keskus. Lääkärit joutuvat valitsemaan, mitkä potilaat saavat hoitoa ja kapasiteettinsa ylittäneet sairaalat odottavat edelleen happipulloja, vaikka apua on tullut jo ulkomaita myöten. Amazonasin kuvernööri Wilson Lima määräsi osavaltioon klo 19-06 voimassa olevan ulkonaliikkumiskiellon tartuntojen leviämisen estämiseksi. Happipulaa on puitu Brasilian korkeinta oikeutta myöten, joka määräsi maan hallituksen ratkaisemaan ongelman välittömästi.

Ruotsissa todettiin eilen 4 703 uutta koronavirustartuntaa. Tautiin kuolleita oli päivän aikana 138. Maassa uutisiin asti on päässyt poikkeuksellisen yrittäjähenkinen lääkäri. Eteläisen Älvsborgin sairaalassa työskennellyt lääkäri oli tehnyt toista työtä yksityisellä klinikalla ja tarjonnut koronaviruksen PCR-testejä hintaan 2 690SEK. Suurin ongelma on, että kaikki yksityiset laboratoriot, joiden klinikka on kertonut tutkineen testit, ovat kieltäneet tutkineensa ensimmäistäkään klinikan lähettämää näytettä. Lääkärin työnantaja antoi täyden tukensa lääkärin yrittäjyydelle antamalla hänelle potkut. Euroopassa testituloksia vaaditaan nyt yhä useammassa maassa maahantulon sallimiseksi. Testiä vaativat mm. Iso-Britannia, Ranska ja Latvia. Suomessa ei ole kiire moisiin määräyksiin. Maassa todettiin eilen 318 uutta tartuntaa ainakin 66:ssa kunnassa. Kuolemantapauksia oli kaksi. Eniten tartuntoja todettiin Helsingissä(+66), Vantaalla(+40) sekä Tampereella(+28), missä nuoriso on päättänyt yhteistuumin nostaa kaupungin tartuntamääriä stadin – tai Hesan – tasolle notkumalla mahdollisimman monessa baarissa mahdollisimman pitkään mahdollisimman monen kaverin kanssa.

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter)

68 tykkäystä

Norja varoittaa rokotuksen ottamisesta 80+ vuotiaille: Covid-19 Vaccine Side Effects: Norway Warns of Risks for Sick Patients Over 80 - Bloomberg

Norwegian officials said 23 people had died in the country a short time after receiving their first dose of the vaccine. Of those deaths, 13 have been autopsied, with the results suggesting that common side effects may have contributed to severe reactions in frail, elderly people, according to the Norwegian Medicines Agency.

https://legemiddelverket.no/nyheter/covid-19-vaccination-associated-with-deaths-in-elderly-people-who-are-frail

9 tykkäystä

Tämä kertoo myös siitä kuinka huonokuntoisia osa hoitokodeissa asuvista ihmisistä on. Käytännössä seuraava infektio vie hautaan.

Muutenkin säästettyjen elinvuosien näkökulmasta olisi ehkä parempi rokottaa kotona asuvia iäkkäämpiä riskiryhmäläisiä ennen hoitokodeissa asuvia.

5 tykkäystä
3 tykkäystä

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 94,96M / 2,03M

Sekä uudet tartunnat(+645 872) että kuolemantapaukset(+13 024) olivat lauantaina selvässä laskussa. Tartuntalistan kärjessä päiväkohtaisia tartuntaennätyksiään parantelivat Kolumbia(+20 885) ja Meksiko(+21 366). Väkiluluvultaan yli 275 miljoonan ihmisen Indonesiassa(+14 244) tehtiin jälleen uusi tartuntaennätys. Maata on viime päivinä kurittanut pandemian lisäksi myös kymmeniä ihmishenkiä vaatinut maanjäristys ja tulivuorenpurkaus. Euroopassa(+185 124) tartunta- ja kuolemantapausten
(+4 694) määrät olivat selvässä laskussa.

USA:n terveysministeri Alex M. Azar II kertoi joulukuussa, että kaikki hoivakotien asukkaan olisi rokotettu jo jouluun mennessä. Kuukausi myöhemmin rokotukset etenevät edelleen hitaammin kuin kukaan olisi uskonut. “Laitosten työntekijät ovat soittaneet minulle ja itkeneet.”, sanoi Betsy Johnson, joka johtaa Kentuckyn hoivakoteja ja avustettua asumista edustavaa ryhmää. “Ihmiset ovat kiroilleet minulle”, hän jatkaa. Hoivakotien rokotuksista USA:ssa vastaa kaksi lähes joka kaupungista ja kylästä löytyvää apteekkiketjua, CVS ja Walgreens. “Tämä ei ole drive-trough tai stadionilla tapahtuva massarokotus.”, sanoi CVS:n tiedottaja T.J. Crawford. “Vierailemme yli 40 000:ssa laitoksessa, joissa on keskimäärin alle 100 asukasta. Joissain tapauksissa kuljemme huoneesta toiseen rokottamassa ihmisiä.”.

USA:n kuvernöörit ovat syyttäneet Trumpin hallintoa rokoteannosten jakelumäärää koskevasta huijauksesta. Rokoteannoksia on saatu huomattavasti vähemmän kuin on luvattu. Useat osavaltiot ovat valittaneet viime päivinä rokotepulasta. New Yorkissa iso terveydenhuoltojärjestelmä joutui peruuttamaan suuren määrän jo sovittuja rokotusaikoja. Oregonin kuvernööri Kate Brown sanoi, että hänen suunnitelmansa rokotejakelusta on nyt sekasorrossa, mikä johtuu USA:n hallinnon “kansallisen mittakaavan petoksesta”. USA:ssa rokotuksen on saanut yli 11 miljoonaa ihmistä, mikä jää kuitenkin selvästi Valkoisen talon lupauksesta rokottaa 20 miljoonaa ihmistä viime vuoden loppuun mennessä.

USA:n liittovaltion rokotusten priorisointi on aiheuttanut närää. Ohjeistuksen mukaan alle 65-vuotiaat tupakoitsijat ovat riskialttiita Covid-19 -taudin vakavalle muodolle ja kuuluvat rokotusten ensimmäisiin kohderyhmiin. Priorisointi on turhauttanut terveydenhuollon työntekijöitä kautta maan. New Jersey ja Mississippi tarjoavat jo rokotusta alle 65-vuotiaille tupakoitsijoille ja useissa osavaltioissa pössyttelijät ovat seuraavana jonossa. Liittovaltion ja maan tartuntatautikeskuksen (CDC) rokotusten priorisointi perustuu puhtaasti lääketieteelliseen tietoon taudin riskeistä. Asiasta saa aikaiseksi juupas-eipäs -tason eettisen keskustelun, mutta valtiot meillä ja muualla keräävät valtavat verotulot eniten riippuvuutta ja ennenaikaista kuolemaa aiheuttavan laillistetun tuotteen, tupakan, myynnillä.

image

Viivästyksistä huolimatta rokotukset etenevät Euroopassa, lukujen valossa, vauhdikkaasti. Isossa-Britanniassa rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut maan hallituksen tilastojen mukaan jo yli 3,6 miljoonaa ihmistä. Maan tavoite on rokottaa 15 miljoonaa riskiryhmiin kuuluvaa helmikuun puoliväliin mennessä. Myös Saksassa on maan hallituksen mukaan rokotettu jo yli miljoona ihmistä. Turkki kertoi eilen, että turkkilaisten käsivarsiin on pistettu 650 000 annosta Kiinalaisen Sinovac:in rokotetta. Saksalainen lääkeyhtiö BioNTech tiedotti rokotetoimitusten palaavan nopeasti normaaliksi sen jälkeen, kun sen Amerikkalainen kumppani Pfizer julkisti tiedon viikkojen valmistusviiveistä. “Palaamme normaaliin toimitusaikatauluun tammikuun 25. päivä alkavalla viikolla”, BioNTech tiedotti perjantaina. Euroopan rokotusmäärien tasainen kasvu tulee kaiken järjen mukaan näkymään tulevina viikkoina etenkin kuolleisuudessa.

Science Advances julkisti tässä kuussa tutkimuksen siitä, miten virus leviää autoissa. Tutkimuksen mukaan tiettyjen auton ikkunoiden avaaminen luo ilmavirtoja, jotka voivat estää koronaviruksen kaltaisten partikkelien tarttumisen kuljettajaan tai matkustajiin. Tutkijat lähestyivät aihetta tietokonesimulaatioilla ja käytännön testeillä, joissa Toyota Priusta ajeltiin 80 km/h havaintoja tallentaen. Parhaaksi ilmanvaihdon kannalta todettiin konfiguraatio, jossa auton oikea etuikkuna ja vasen takaikkuna oli raollaan. “Se on kuin ilmaverho”, sanoi Massachusetts:n yliopiston tutkija Varghese Mathai. “Se tuulettaa kaikki matkustajan vapauttaman ilman ja luo vahvan ilmavirran ajajan ja matkustajan väliin.”. Tutkimuksen tuloksen Oldfeki totesi empiirisesti todeksi jo pitkälti viime vuosituhannen puolella. Erinäisiä kaasuja Corollasta ja (huom.) Coronasta tuuletelleena tutkimuksen tulosta voi pitää totena. Käytännössä sitä pystyi kuitenkin hyödyntämään vasta sähköikkunoiden yleistyttyä ja käytännön toteutus Suomessa on myös olosuhteiden takia usein haastavaa.

Brasilia(+62 452) lähetti perjantaina happipulloja maan ilmavoimien avustuksella pohjoiseen Amazonasin osavaltioon. Sao Paulosta lähetetty erä sisälsi happipulloja, joissa oli 9 300 kiloa happea ja lisätoimitus oli lähdössä nopeasti ensimmäisen erän jälkeen. Amazonasissa paikallinen media raportoi, että vakavasti sairaiden ihmisten perheet ovat yrittäneet hankkia happea mustasta pörssistä, johtuen alueen massiivisesta happipulasta. Epätoivoiset omaiset, jotka osoittivat mieltään osavaltion pääkaupungin Manauksen sairaaloiden ulkopuolella kertoivat, että potilaita oli irrotettu hengityskoneista hapen loputtua.

Ruotsissa lääkärit varoittavat Facebookissa, kuinkas muuten, leviävistä valheista koskien koronavirusrokotteita. Valheiden megafonissa leviää Ruotsissa useita rokotevastaisia juttuja, joista päällimmäisenä on väite, että rokotukset ovat vain lääketeollisuuden tapa ansaita rahaa eikä niillä ole vaikutusta itse tautiin. Tanskassa uutisiin asti on päässyt tieto siitä, että maasta on löytynyt Suomesta jo aiemmin löytynyttä, helposti leviävää, Etelä-Afrikan virusvarianttia. Suomessa tilanne on edelleen rauhallinen. Maassa todettiin 190 uutta tartuntaa ainakin 52:ssa kunnassa. Eniten tartuntoja löytyi Helsingistä(+44), Vantaalta(+25) ja Turusta(+15).

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter)

66 tykkäystä

Onko tuosta Amazonasin uudesta virustyypistä vielä mitään tarkempaa tietoa uutisoitu?

Siitä löytyy tuoreita tieteellisiä artikkeleita, mutta käytännön käyttäytymisestä on vielä vähän tietoa. Eli esim. tartuttavuudesta, vaarallisuudesta ja rokotteiden tehosta ei ole paljoa tietoa.

Tässä yksi parhaista (ellei paras) tieteellinen artikkeli:

4 tykkäystä

EMA toivoo, että AstraZenecan rokote hyväksytään 29.1. mutta se riippuu siitä, meneekö kaikki putkeen tutkimuksissa ja ettei tule mitään epäselvyyksiä uudessa jatkuvasti sisään tulevassa datassa:

9 tykkäystä

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 95,48M / 2,04M

Sunnuntaina uudet tartunnat(+532 235) ja kuolemantapaukset(+9 151) kääntyivät selvään laskuun. Tartuntalistan kärkisijoilla ei tehty uusia ennätyksiä. Myös Euroopassa(+155 528) tartuntamäärät ja kuolemantapaukset(+3 038) päätyivät alimmilleen päiväkausiin. Liikkuminen suurimmassa osassa Eurooppaa on edelleen eritasoisten lockdownien ja ulkonaliikkumiskieltojen rajoittamaa, minkä pitäisikin laskea tartuntamääriä. Pikapuoliin myös miljoonittain tehtyjen rokotusten pitäisi näkyä tartunta- ja etenkin kuolemantapausten määrissä.

USA:n tartuntatautikeskuksen tuleva johtaja Dr. Rochelle Walensky antoi sunnuntaina haastattelun CBS-televisiokanavalle. Viesti oli synkkä. “Odotamme helmikuun loppuun mennessä puolta miljoonaa kuolonuhria tässä maassa.”, Walensky sanoi. USA:ssa on jo kuollut yli 400 000 ihmistä Covid-19 -taudin seurauksena. Walensky, joka toimii Massachusetts General -sairaalan tartuntatautiosaston johtajana nosti esiin myös taudista toipuneilla tuhansilla ihmisillä tunnistetun syndrooman, josta ei vielä tiedetä paljoa, mutta jonka kanssa monen pitää elää. Jotkut ovat raportoineet oireita vielä kuukausia positiivisen testin jälkeen. “Luulen, että meillä on vieläkin muutama synkkä viikko edessä”, Walensky totesi.

Los Angelesistä tuli viikonloppuna USA:n ensimmäinen piirikunta, missä on todettu yli miljoona koronavirustartuntaa. Los Angelesin julkisterveyden osasto kertoi, että lauantaina piirikunnassa oli todettu 1 003 923 tartuntaa ja 13 741 Covidin aiheuttamaa kuolemantapausta. Los Angelesissä todettiin myös ensimmäinen tapaus viruksen B.1.1.7 -varianttia mieheltä, joka matkusti Los Angelesiin ja on nyt eristyksessä Oregonissa. Terveysviranomaiset varoittivat, että uusi virusvariantti leviää todennäköisesti jo väestössä ja kehotti ihmisiä seuraamaan tarkasti turvaohjeita. “Brittivariantin läsnäolo Los Angelesin piirikunnassa herättää huolta, sillä terveydenhuoltojärjestelmämme on jo kovan kuormituksen alla yli
7 500:n sairaalahoidossa olevan ihmisen takia.”, sanoi julkisterveyden osaston johtaja Barbara Ferrer tiedotteessaan.

Jopa monella tavalla kylmänä pidetystä New Yorkista kantautuu toisinaan tarinoita, joista voisi päätellä, että tylyinä pidettyjen kaupunkilaisten kylmän kuoren alla on kuin onkin lämmin sydän. Sen sai kokea Chris Panayiotou. Hänen isänsä oli pitänyt Gee Whiz -nimistä ravintolaa lower Manhattanilla jo 30 vuotta. Ravintola selvisi 911-hyökkäyksestä ja hurrikaani Sandyn aiheuttamista tulvista, mutta pandemia oli liikaa. Hänen isänsä, Peter Panayiotou, kuoli keväällä Covid-19 -tautiin. Ravintola suljettiin maaliskuussa. Muutaman viikon päästä siitä Peter kuoli ja ravintola meni kiinni kuukausiksi. George Floyd -protestit aiheuttivat Manhattanilla väkivaltaa ja ryöstelyä ja ravintolan viereisen kiinteistön huoltomies oli kehottanut Chris:ä tarkistamaan ravintolan tilanteen. Kun tilan myyntiä valmistellut Chris saapui paikalle oli ravintola täysin kunnossa. Sen ovet olivat täynnä viestejä ja muistoja entisiltä asiakkailta ja ravintolan edusta oli täynnä kukkia. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö oli kirjoittanut hitsaamalla hänen isänsä nimen valurautaiseen jalkakäytävän reunukseen. Chris päätti ravintolan merkityksen tajuttuaan jatkaa isänsä jalanjäljissä. Gee Whiz -ravintola avasi uudelleen elokuussa.

image

Australia(+19) ei ole ollut menestyksekästä maaperää koronavirukselle. Syy on kuitenkin selvä. Maa on kukistanut viruksen kerta toisensa jälkeen erittäin tiukoilla torjuntatoimilla. Eikä viruksen anneta levitä vieläkään. Maa suunnittelee jatkavansa rajojensa osittaista sulkua vuoden loppuun, vaikka rokotukset etenevät. “Vaikka rokottaisimme valtaosan väestöstä, emme tiedä estääkö se viruksen leviämisen.”, sanoi maan terveysministeriön johtaja Brendan Murphy Australian Broadcastin Corporation:in haastattelussa. Maan tiukan linjan on saanut tuta maahan charter-lennoilla saapuneet tenniksen pelaajat. Nyt jo 72 Australian Open:iin valmistautuvaa pelaajaa on “kovassa karanteenissa”. Eristys johtuu neljästä lennoilta löydetystä tartunnasta, joista yksi löytyi turnaukseen valmistautuneelta pelaajalta. Australian rajoitusten mukaan eristetyt pelaajat viettävät 14 päivää hotellihuoneessaan ilman mahdollisuutta harjoitteluun. Saattaa tennis ja ulkoilma maistua tämän down under -kokemuksen jälkeen.

Englanti aloittaa tänään rokotusohjelmansa toisen vaiheen, jossa rokotuksia laajennetaan kaikille yli 70-vuotiaille sekä ihmisille, jotka ovat suurimmassa riskiryhmässä. Terveysministeri Matt Hancock kertoi, että maassa on rokotettu jo yli puolet yli 80-vuotiaista ihmisistä, jotka olivat rokotuslistalla vuorossa ensimmäisinä. Pääministeri Boris Johnson kertoi perjantaina, että Ison-Britannian sairaaloissa on tällä hetkellä yli 37 000 Covid-potilasta. Rokotettujen määrä maassa on ylittänyt jo 3,5 miljoonaa. Kaikki yli 70-vuotiaat, maan terveydenhuollon työntekijät ja hoivakotien asukkaat sekä erityisessä riskiryhmässä olevat on tarkoitus rokottaa helmikuun puoliväliin mennessä.

Brasilian(+31 394) rokotusohjelma alkoi vihdoin, kun Kiinalaisen Sinovac:in ja AstraZenecan rokotteet saivat hätätilahyväksynnän. Venäläinen Sputnik V -rokote pysyy sen sijaan annospulloissa. Sputnik jäi ilman hyväksyntää puuttuvien viimeisen vaiheen täydellisten testitulosten takia. Venäjän viranomaiset ehättivät selittämään, että kyse oli “lisätiedon toimittamisesta”. Brasilian matka ensimmäiseen rokotukseen, jonka sai Sao Paulossa 54-vuotias hoitaja Monica Calazans, on ollut värikäs kuin maa itse. Pitkät viiveet ja poliittiset väännöt eivät jättäneet rokotteitakaan rauhaan. 213 miljoonan asukkaan maassa on nyt 6 miljoonaa Sinovac:in valmistamaa rokoteannosta ja maassa odotetaan kahta miljoonaa AstraZenecan annosta saapuvaksi lähipäivinä.

Ruotsissa on nostettu esiin pandemian aiheuttamat seuraukset sairaaloille ja terveydenhoidolle. Maassa uutisoidaan, että Ruotsin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tehtiin vuonna 2020 noin 91 000 toimenpidettä vähemmän kuin edellisenä vuonna, pandemian vietyä resurssit terveydenhuollolta ja sairaaloilta. Tämä ei voi olla näkymättä ruotsalaisten kansanterveydessä lähivuosina. Suomessa tilanne jatkuu tasaisena. Professorien ja ylilääkäreiden puheenvuorot ja ulostulot julkisuudessa jatkuvat korostaen tulevaa kriisiä, mutta sellaista ei ole vieläkään näköpiirissä. Maassa todettiin eilen 236 uutta tartuntaa ainakin 45:ssä kunnassa. Eniten tartuntoja todettiin Helsingissä(+73), Kuopiossa(+25) ja Espoossa(+23).

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter)

61 tykkäystä

Alla olevan uutisen mukaan Israel on rokottanut jo ainakin 25% kansastaan ja sen pitäisi kohta näkyä tartuntojen määrän laskuna.

5 tykkäystä

Olli Haatajan kuvaan tiivistetty (poimittu lääketieteen tohtorin, professori Juhani Knuutin erinomaisesta kirjoituksesta, Terveys & tiede – TS Blogit, 17.1.2021) miten rokotevastaisuus saa polttoainetta.

20 tykkäystä

Tuohan on nimenomaan se, mitä ei tiedetä. Mahdollisuus on vielä siihen, että rokotettu voi edelleen saada ja levittää tartunnan, mutta rokotettu itse ei sairastu/oireile.

4 tykkäystä

Tätä ja kaikkia muitakin liikkeitä vahvistaa somekupla, jossa koko ystävä/kontaktipiiri muuttuu nopeasti samanhenkiseksi ja kaikki sisältö mitä somealusta sinulle tarjoaa on samaa salaliittohuttua.

Aika usein ihmettelen miten some-palveluntarjoajia ei säännellä enempää. Nehän ovat täsmäpropagandan äärimmäisen tehokas levittäjä.

Ja jotta ei menisi ihan ohi aiheen, niin viranomaisten pitäisi hyödyntää somea agressiivisesti markkinoidessaan ei pelkästään corona-rokotteita, vaan yleisesti rokote, ym. terveysohjelmia. Nytkin voitaisiin valmistaa jengiä corona-rokotteisiin laittamalla joka somekanava täyteen tiedotteita.

4 tykkäystä

Kyllä se tiedetään, että rokotusmäärien kasvaessa todetut tartuntamäärät pienenevät. Toki sen voi haastaa väittämällä, että tartunnat voivat levitä väestössä huomaamatta ja ilman oireita, myös rokotetuilla, mutta sehän ei eroa nykytilanteesta millään tavalla. Testeihin päätyvät ihmiset ovat niitä, joilla on oireita ja tilastoidut tartuntamäärät mittaavat tietenkin vain positiivisia testituloksia.

Oireellisten ja sairaalahoitoa vaativien tautitapausten määrän pitäisi vähitellen laskea kaikkialla, missä rokotukset on aloitettu. Vielä varmempia ollaan siitä, että kuolemantapaukset tulevat rokotusten myötä laskemaan, kun riskiryhmät ovat saaneet rokotteen. Muutenhan rokotteilla ei ihan hirveästi olisi merkitystä.

Israelin tilannetta seurataan nyt varmasti tarkasti kaikkialla.

7 tykkäystä

Tämä on hyvin ymmärrettävää, kun halutaan varmistaa, että henkilökunta riittää. Toivottavasti poliitikot osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Joulusta ja uudesta vuodesta pelättiin HUSin johdon puheissa potentiaalista katastrofia, mutta sellaista ei tainnut tullakaan. Suomalaiset osaa käyttäytyä, positiivista puoltakin vois tuoda välillä esille.

4 tykkäystä

Riskejä on kaksi:
1.oireettomat rokotetut levittävät virusta eteenpäin, se ei näy tilastoissa. Tartuntojen kasvun myötä tulee uusia mutaatioita, ja on vain ajan kysymys milloin tulee sellainen mutaatio mihin rokote ei tehoa.
2. rokottamiseen kuluu niin paljon aikaa, että jo rokotettujen rokotesuoja päättyy ennen kuin koko väestö saadaan rokotettua. Näin virus jää pyörimään kehässä. Koko väestölle pitää saada rokotesuoja samanaikaisesti, jotta virus katoaa.

4 tykkäystä

Ihmiskunta on onnistunut hävittämään tasan yhden viruksen eli isorokon ja senkin ainoastaan siksi, että rokote/sairastuminen tuotti pysyvän immuniteetin. Eiköhän realismia ole, että koronakin jää kiertäväksi kausiflunssaksi, joka aiheuttaa paikallisia epidemioita aina silloin tällöin.

7 tykkäystä

Kyllä sen pitäisi kuolintilastoissa näkyä joka tapauksessa? Muutenkaan noihin tartuntatilastoihin ei pitäisi ihan liikaa perustaa. Itse seuraan vain kahta tilastoa: Positiivisten testitulosten osuus ja kuolemat.

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 96,01M / 2,05M

Uusien tartuntojen(+473 750) määrä oli edelleen laskussa ja päätyi pitkästä aikaa alle puolen miljoonan rajan. Kuolemantapausten(+9 167) määrä pysyi edellispäivän tasolla. Ison osan päiväkohtaisen tartuntamäärän laskusta selittää USA:n(+142 022) eilinen vapaapäivä, joka vaikutti tilastoihin selvästi. Maanantai oli tilastojen valossa muutenkin rauhallinen. Uusia tartuntaennätyksiä ei tartuntalistan kärjessä nähty. Euroopassa(+158 588) tartuntamäärät ja kuolemantapaukset(+3 819) olivat laskussa. Isossa-Britanniassa(+37 535) tartuntojen trendi on kääntynyt selvään laskuun viimeisen 10 päivän aikana. Espanjassa(+33 800) tartuntoja on Euroopan toiseksi eniten, mutta kuolemantapausten(+151) määrä on pysynyt tartuntamääriin nähden matalana.

USA:n presidentti Trump määräsi eilen Eurooppaa ja Brasiliaa koskevan maahantulokiellon kumoamisesta. Terveysministeri Alex M. Azar II:n suosituksesta presidentti poisti rajoituksen 26. tammikuuta alkaen. Samasta päivästä lähtien kaikilta Yhdysvaltoihin saapuvilta matkustajilta vaaditaan koronavirustestin negatiivinen testitulos. “Olen samaa mieltä ministerin kanssa, että tämä on paras keino amerikkalaisten suojelemiseksi Covid-19 -taudilta samaan aikaan, kun turvallinen matkustus sallitaan.”, presidentti kirjoitti julkilausumassaan. Tulevan presidentin lehdistösihteeri Jen Psaki kiirehti kuitenkin kertomaan, että maan uusi hallinto ei salli Trumpin määräyksen voimaantuloa. Negatiivisen testituloksen vaatiminen samanaikaisen matkustuksen sallimisen yhteydessä kuulostaa järkevältä tavalta sallia ihmisten turvallinen liikkuminen, mutta nyt vaikuttaa siltä, että tavallisilla suomalaisillakaan ei edelleenkään ole USA:n maaperälle mitään asiaa.

Uusien tartuntojen määrä USA:ssa on ollut viime viikon tartuntapiikistä lähtien laskussa, mutta asiantuntijat varoittavat ylioptimismista trendin kääntymisestä huolimatta. USA tilastoi 1,5 miljoonaa uutta tartuntaa viimeisen seitsemän päivän aikana, mikä on 11%:n lasku edellisestä viikosta. Tartuntamäärät laskivat 35:ssä osavaltiossa ja 18 osavaltiota tilastoi laskua myös kuolemantapausten määrässä. Pidemmällä jaksolla tarkasteltaessa kuluneen viikon tilastojen näennäinen parantuminen näyttää kuitenkin enemmän keskiarvolta. “Tällaiset vaihtelut eivät ole tilastolliselta pohjalta kestäviä.”, sanoi Johns Hopkins yliopiston tartuntatautiasiantuntija Dr. Amesh Adalja. “Virus on asettunut osaksi ihmispopulaatiota eikä se ole menossa minnekään. Näemme vielä paljon uusia tartuntoja ennen kuin saavutamme laumasuojan rajan.”, Adalja sanoi.

New Yorkin pormestari Bill de Blasio sanoi eilen, että kaupungin suurin ongelma tällä hetkellä on viruksen brittivariantti B.1.1.7. Samalla hän vaati kaikkea matkustamista Isosta-Britanniasta kiellettäväksi. “Juuri nyt tämä uusi variantti on meidän ykköshaasteemme”, de Blasio sanoi. “Terveydenhuollon johtomme täällä NYC:ssä sanoo, että olemme kilpajuoksussa viruksen kanssa ja yritämme rokottaa mahdollisimman paljon ihmisiä ennen kuin brittivariantti leviää kuin metsäpalo.”. De Blasio kertoi toivovansa, että tuleva presidentti Joe Biden kieltää matkustuksen Isosta-Britanniasta, kunnes rokotukset ovat edenneet riittävästi. USA: tartuntatautikeskus (CDC) kertoi eilen, että maassa on löydetty 122 positiivista testitulosta, joissa tartunnan on aiheuttanut viruksen uusi brittivariantti.

image

Covid-19 -taudin sairastaneiden pitkästä vastustuskyvystä koronavirusta vastaan on saatu jälleen uusia todisteita. Maanantaina julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisten keho tuottaa vasta-aineita vielä kuusi kuukautta tartunnan jälkeen. Ihmiskeho tuottaa myös B-soluja, jotka vuorostaan tuottavat lisää vasta-aineita. Tämä lupaa vielä pidempää immuniteettia, mikä syö pohjaa arveluilta Covid-19 -taudin mahdollisesta influenssan kaltaisesta kausimuotoisuudesta. Eilen Nature-julkaisussa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että ihmisten keho tuottaa vasta-aineita, jotka taistelevat virusta vastaan eri tavoilla. Tämä on hyvä uutinen taistelussa viruksen muuntuvia variantteja vastaan. Tiedemiehet ovat olleet huolissaan viruksen muuntautumisesta luontaisen vastustuskyvyn saavuttamattomiin sekä virusten mahdollisesta muuntumisesta rokotesuojan ulkopuolelle. Tutkimuksissa todettiin vasta-aineiden piikki heti tartunnan jälkeen, mutta sen laannuttua B-solut alkoivat tuottamaan uusia vasta-aineita, jotka olivat laajuudessaan sen kaltaisia, jotka tehoavat myös mutatoituneeseen virukseen.

Etelä-Korea(+389) on saanut jälleen, joulun tienoilla pahimmillaan olleen, epidemian kuriin ja maa on edelleen yksi pandemian vastaisen taistelun onnistujista. Tartuntamäärät ovat laskeneet joulun jälkeen selvästi ja trendi on laskeva. Maan presidentti Moon Jae-in sanoi uskovansa, että Etelä-Korea saavuttaa laumasuojan Covid-19 -taudille tämän vuoden marraskuuhun mennessä, kiitos tulevan rokotusohjelman. Moon sanoi globaalin COVAX-ohjelman rokotteen olevan todennäköisesti maan ensimmäinen käyttöön otettava rokote ja sanoi sen saapuvan maahan suunniteltua aiemmin. Maan tartuntatautikeskuksen johtaja Jeong Eun-kyeong kertoi, että tavallisten korealaisten rokotukset alkavat todennäköisesti kolmannella kvartaalilla. Rokotussuunnitelma julkaistaan tämän kuun lopussa. Rokotteen saavat ilmaiseksi kaikki maassa asuvat ihmiset, myös ulkomaalaiset.

WHO:n pääjohtaja TAG jyrähti maanantaina maailman johtajille ja sanoi, että “tasapuolinen rokotteiden jakelu on vakavasti vaarantunut”. “Maailma on katastrofaalisen moraalisen epäonnistumisen partaalla.”, TAG veisteli. Ja toden totta, aihetta kiukkuun on rutkasti. Viime viikkojen ajan on kuultu uutisia, joissa mm. USA, Saksa ja Israel etunenässä kahmivat rokotteita muista välittämättä – ikäänkuin Trumpin perintö ihmiskunnalle, “kaikki yhden ja yksi yhden puolesta”, olisi edelleen täysissä voimissaan. Israel on kunnostautunut rokotekahmijana ylitse muiden. Maa kiirehti maanantaina tiedottamaan, että sen Pfizerin kanssa solmimaan sopimukseen kuuluu tiedon jakaminen laumasuojan saavuttamisesta. Israelin terveysministeri julkaisi maanantaina 20-sivuisen yhteistyösopimuksen osana rokotteiden hankintasopimusta Pfizerin kanssa, jonka tavoitteena on “määritellä, missä vaiheessa rokoteohjelmaa laumasuoja saavutetaan Israelissa”. Tämä tuskin lohduttaa niitä maailman maita, missä rokotteista luetaan toistaiseksi pelkästään uutisista.

Ruotsissa uutisoidaan kansainvälisen tutkijaryhmän raportista, missä todetaan sekä Kiinan että WHO:n toimineen pandemian alussa liian hitaasti. Mikään ei tosin taida vetää vertoja ruotsalaisten omalle hitaudelle pandemian leviämisen estämisessä. On melko varmaa, että siinäkin riittää tutkijoille ihmeteltävää, kunhan pahin on takana. Suomessa tilanne jatkuu tasaisena, mutta vähäiset testimäärät herättävät edelleen huolta. Maassa todettiin eilen 168 uutta tartuntaa ainakin 38:ssa kunnassa ja kolme kuolemantapausta. Eniten tartuntoja todettiin Helsingissä(+39), Espoossa(+17) ja Oulussa(+14).

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter), Rokotustilanne maailmalla, Rokotustilanne (THL)

86 tykkäystä

Kiitos @OldFeki jälleen kerran erinomaisesta raportoinnista. Luulin, että suomalaisten aamu alkaa aina ja ikuisesti Teksti-TVn sivulla 235, mutta kyllä se nykyään alkaa OldFekin aamuraportilla.

Voiko jostain seurata kuinka moni henkilö maailmassa on saanut rokotteen coronavirusta vastaan?

11 tykkäystä