Osakesijoittaminen

Wuhan Coronavirus (Osa 1)

Jos joku vielä ihmettelee, miksi rokottaminen takkuaa…

12 tykkäystä

Tämä on juuri se ongelma, joka tuntuu toistuvan koko ajan ja josta olen huolissani. Eli siinä vaiheessa kun variantti on jo levinnyt niin aletaan tehdä suunnitelmia.

Olin lisäämässä tähän juuri toisena esimerkkinä tuota Koronarokoteajanvarausohjelmiston kehitystä, mutta @Sener ehtikin ensin. Tässäkin on hyvä huomata, että vasta siinä vaiheessa (8.12) kun saatiin ilmoitus ensimmäisen koronarokotteen hyväksymisestä havahduttiin siihen, että “mehän muuten tarvitaan tällainen uusi järjestelmä”. Ei varmaan olisi haittaa vaikka tällaiset järjestelmät olisi valmiina puoli vuotta ennen kuin niitä tarvitaan jos syynä on se, että “ei me odotettu, että ne rokotteet tulee näin nopeasti”. Pitäisi olla hieman proaktiivisuutta.

14 tykkäystä

Jep, kyllä @SijoitusSeppo oli yllä aivan oikeassa. Aivan liian tärkeä hanke, jotta voitaisiin todeta, että “Ainoa keino toteuttaa ajanvarausjärjestelmä koronavirusepidemian edellyttämässä aikataulussa on tehdä se Vihta-järjestelmän laajennuksena.” Yleensä yksi vaihtoehto (koska aikataulu) ei lupaa hyviä tuloksia, eikä tuo varausjärjestelmä (joka hyödyntää vahvaa tunnistautumista) ole kuitenkaan ihan simppeli toteutus.

En tunne Vihta-järjestelmää, mutta olettaisin tällaisen kehitykseen kuluvan ainakin kuukausi, mahdollisesti kaksi. Noh, toisaalta järjestelmä ei tule hoitohenkilökunnalle, ja tuskin yli 70/80-vuotiaat sitä käyttäisi muutenkaan, eli siinä mielessä valmistunee “just in time” :crossed_fingers:

5 tykkäystä

Itseä ihmetyttää, että miten tämä nyt sitten poikkeaisi olemassa olevista ajanvarausjärjestelmistä? Miksi niitä ei voida käyttää?

1 tykkäys

Sitähän tuossa juuri tehdäänkin, eli Vihta on tuo tämän hetkinen ajanvarausjärjestelmä. Sinne pitää kuitenkin muokata uusi ajanvaraustyyppi, mahdollistaa että yhden aikaikkunan (esim. 10/15 min) voi varata useampi henkilö, luoda logiikka jolla koordinoidaan rokotusjärjestystä (esim. ensin vain yli 60-vuotiaat, sitten yli 50-vuotiaat jne) sekä varmistaa, että kapasiteetti riittää kun puoli miljoonaa suomalaista puskee palveluun samana päivänä. Ja lopuksi vielä testata kaikki, ettei livetetä sutta ja sekundaa. Eli kyllä tuo kuukausi-kaksi kuulostaa edelleen ihan realismilta, ja nuo em. vaatimukset oli varmasti tiedossa jo puoli vuotta sitten, joten järjestelmä voisi hyvin olla tällä hetkellä pystyssä.

7 tykkäystä

Vanha suomalainen tapa; Tehdään kyllä mitä tarvitsee tehdä, mutta vasta kun on ihan pakko ja jo ainakin hieman ollaan myöhässä. Sitä ennen on vain pyöritelty peukaloita ja toivottu ettei tarttis…

11 tykkäystä

Science julkaissut mielenkiintoisen ja lupaavan artikkelin, jossa tutkijat ennustavat Covid-taudin taantumista tulevaisuudessa tavallisen flunssan tasolle.

…once the endemic phase is reached and primary exposure is in childhood, CoV-2 may be no more virulent than the common cold.

4 tykkäystä

Historia on kyllä hyvä.

Ei se korona meille heti tule.Varaudutaan siihen, kun tulee.
Meillä on maskeja tarpeeksi varmuusvarastossa. Älä kysele.
Maskien hankinta kunnossa. Älä kysele.
Maskisuositukset on kunnossa. Tutkimukset tehty. Älä kysele.
Rokotteita on riittävästi kaikille. Älä kysele.

Itse rokottamiseen saadaan samalaisia vastauksia kuin edeltäviin. Kunnossa, älä kysele. Eräs taisi lausua, että tiedon rokottamisesta saa jollei ole ihan tynnyrissä. Sitä odotellessa.

Ei tuo kylmäketju mikään yllätys pitänyt olla. Varmaan 26.1, jos Astran rokottleelle tulee myyntilupa tulee yllätyksenä, että on pakkasta ja lunta tai lennot britteihin on seis, kun ne pysäytetty.

19 tykkäystä

Kun valtio on luvannut maksaa koronakulut 100%:sti, ei kannata käyttää jo käytössä olevaa järjestelmää, vaan rakentaa uusi, joskin entiseen liitettävänä lisukkeena.

Kilpailutusasiakirjojen laatiminen on ilmeisesti saatu aikaiseksi kuukaudessa, kun yleensä menee useampi kuukausi. Vastausaikaa pitää varata muutama kuukausi ja kuukausi lisää käsittelyaikaa pisteytyksineen. Päätöksestä alkaa valitusaika. Valitusten käsittely vie vähintään puoli vuotta, onpa joskus mennyt useampi vuosikin. Ehtii tauti tai ihmiset loppua ennen kuin saadaan pääkaupunkiseudulla varausjärjestelmä käyttöön. :wink:

Olisiko sittenkin HUS:n pitänyt tehdä omana työnä, niin olisi onnistunut viikossa olemassa olevan järjestelmän räätälöintinä? :thinking:

Sannan vika, kun lupasi liikaa rahaa HUS:lle. :roll_eyes:

3 tykkäystä

Järjestelmähän on jo toiminnassa: Koronarokotusaika.fi ja Vihtaa käytetään HUS-alueella koronatestien varaamiseen, niin ihan loogista, että käytetään samaa järjestelmää tähänkin. Lisäksi toki monella kunnalla omat sähköiset ajanvarausjärjestelmät entuudestaan esim. influenssarokotuksen varaamiseen (esim. Espoo espoo.terveytesi.fi).

2 tykkäystä

Yllättävänkin paljon täällä tuntuu irtoavan “asiantuntemusta” siitä miten rokotusaikojen ajanvaraukset on suunniteltu hoidettavan ilmeisesti pelkän yhden sairaanhoitopiirin hankintailmoituksen perusteella.

Ilmeisesti tälle ohjelmalle on tullut tarvetta ainakin osittain sen takia kun tässä alkuvaiheessa rokotteita tulee vain muutama kymmentä kylmälaukullista viikossa, jolloin rokotteet pitää antaa keskitetysti isommissa kunnissa jotta ne ennätetään käyttämään ennenkuin lämpenevät liikaa. Jos rokotteita tulisi suuria määriä rokotteiden saajien priorisoinnille olisi vähäisempi tarve, jolloin rokotteiden antamisen ei tarvitsisi olla niin suunnitelmallista. Jos syväjäätarvetta ei olisi niin silloinkin rokoteampulleja voisi helposti jakaa pienempiinkin kuntiin ja he saisivat jaettua rokotteet kevyemmillä ajanvarausjärjestelmillä. Sellaisissa kunnissa/sairaanhoitopiireissä rokotehommat saattavat olla parhaassa mallissa, mitkä ovat riittävän suuria saadakseen 1000 rokotteen pakkauksen mutta kuitenkin siinä määrin pieniä, että hallinnointi on pysynyt kohtuullisena.

Hyvähän sitä olisi olla joka hommaan varasuunnitelma ja sen varasuunnitelma, niin ei tarvitsisi niin paljon hötkyillä.

Hankintailmoitus löytyy kokonaisuudessaan alla olevasta linkistä. Ilmoituksen loppupuolella olevassa hankinnan pidemmässä kuvauksessa on ihan hyvää yleisinfoa siitä miten HUS alueella näitä jaellaan.

5 tykkäystä

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 92,78M / 1,99M

Uudet tartunnat(+745 811) jatkoivat eilen selvässä nousussa. Kuolemantapaukset(+16 362) nousivat uuteen päiväkohtaiseen ennätykseen. Tartuntalistan kärkisijojen maista kuolemantapausten määrä nousi eniten Isossa-Britanniassa(+47 525). Maa tilastoi pandemian ajan kuolemantapausten(+1 564) päiväkohtaisen ennätyksen. Uusien tartuntojen määrä nousi eniten Espanjassa(+38 869), joka teki myös uuden tartuntaennätyksen. Espanjan huimasti noussut tartuntamäärä viittaa jonkinlaiseen tilastokorjaukseen, mutta siitä ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa. Euroopan(+253 438) tartuntatilanne ja kuolemantapausten määrä(+6 183) pysyy kuitenkin tasaisena.

Kalifornian(+40 782) pandemiapiina näyttää pieniä helpottamisen merkkejä. “Minulla on joitain hyviä uutisia kerrottavaksi.”, sanoi Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom tiistai-iltana. “Näemme teho-osastojen potilasmäärässä ja positiivisten testitapausten määrässä tasaantumista.”, hän jatkoi. Sacramenton ympäristössä tilanne on parantunut jo niin, että osa rajoituksista on voitu purkaa. Osavaltion terveysministeri Dr. Mark Ghaly kertoi, että päivittäin sairaalahoitoon joutuvien määrä on laskussa. Hän sanoi sen olevan “suurin signaali siitä, että tilanne tasoittuu ja kääntyy mahdollisesti parempaan”. Pahiten osavaltion piirikunnista kärsinyt L.A. County julkaisi eilen dataa, jonka mukaan noin joka kolmas piirikunnan asukas on jo saanut tartunnan.

Lääkeyhtiö BioNTech:in CEO Ugur Sahin otti eilen osaltaan kantaa kiivaana jatkuvaan keskusteluun koronaviruksen toisen rokoteannoksen aikataulusta. “Jos toista annosta viivästytetään, on olemassa riski.”, Sahin sanoi. Yhtiön keräämän datan mukaan rokotesuoja alkaa 12:n päivän päästä rokotuksesta. “Rokotteen tarjoama suoja voi laskea, jos toista annosta ei oteta kolmen, neljän tai kuuden viikon päästä ensimmäisestä annoksesta”, hän sanoi. "En epäile, etteikö toinen annos parantaisi suojaa huolimatta siitä, onko ensimmäisestä annoksesta kolme, neljä tai kuusi viikkoa. Tieteellisten todisteiden puuttuessa en kuitenkaan lipsuisi paljoa valmistajan ilmoittamasta aikataulusta toiselle annokselle. ", Sahin lisäsi. Hän kertoi odottavansa lisätodisteita rokotteen suojasta oireettomia tartuntoja vastaan helmikuussa.

Mahdollisesti toissapäiväisistä Mets-uutisista inspiroituneena New Yorkin pormestari Bill de Blasio kertoi eilen, että kaupunki suunnittelee kuuluisan Yankee Stadium:in käyttämistä rokotuskeskuksena. Suomalaisia kiinnostaa kuitenkin enemmän eilen alkanut, lyhennetty, NHL-kausi. Kauden ensimmäinen ottelu nähdään New Yorkissa tänään, kun Islanders avaa kautensa. NHL on tehnyt formaattiinsa mittavia muutoksia poikkeuskauden ajaksi. Alku on vaikea, sillä ainakin yksi ottelu on jo peruttu Dallas Stars -joukkueen tartuntaryppään takia. NHL on jakanut seuroille 200-sivuisen ohjeistuksen koronaviruspandemian aikana pelattavasta kaudesta. Seurojen pitää mm. ilmoittaa avoimesti koronatartunnoistaan. Pelimatkoilla pelaajat ovat eristettyjä hotelleihin eikä hotellien ulkopuolelle ole asiaa. Pleikkarimies Patrik Laineella on hotellikuolemalle myös nimitys: “Normipäivä”.

image

Turkin(+9 554) terveydenhoidon sääntelijät ilmoittivat eilen, että he ovat hyväksyneet Kiinalaisen Sinovacin rokotteen. Toissapäivänä Brasiliasta kantautuneet uutiset rokotteen juuri ja juuri hyväksyttävän rajan ylittävästä tehokkuudesta (50,38%) eivät turkkilaisia pelästyttäneet. Maa kertoi aloittavansa massarokotusohjelman torstaina. “Tieteellinen data on evaluoitu ja 14:n päivän testit saapuneista rokote-eristä on testattu laboratorioissamme… Hätätilahyväksyntä on annettu.”, kerrottiin Turkin lääke- ja lääketieteellisten laitteiden hallinnon tiedotteessa. Mikäpä siinä. Lyhyestä virsi kaunis, nopeat syö hitaat… ja mitä näitä nyt on.

Kiina(+138) ilmoitti eilen ensimmäisestä koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta 242:een päivään. Kuolemantapaus todettiin Hebein provinssissa, josta löytyi eilen 81 uutta tartuntatapausta. Koko maassa paikallisesti levinneitä tartuntatapauksia oli eilen 124 ja ulkomailta saapuvilta matkaajilta löytyi 14 tartuntaa. Kiinan kansallinen terveyskomissio (NHC) ilmoitti, että eilen löydettiin 78 uutta oireetonta tartuntaa. Kiina ei ole raportoinut oireettomia tartuntoja osana virallisia tartuntalukuja.

WHO:n asiantuntijatiimi saapui tänään, monien kommervenkkien jälkeen, Kiinan Wuhaniin aloittaakseen “jyrkästi politisoidun tutkinnan koronaviruksen alkuperästä”. Asiasta kertoi Kiinan valtion media CGTN. Kymmenhenkisen ryhmän matka sai siunauksen presidentti Xi Jinping:in hallinnolta kuukausien kädenväännön jälkeen, joka hermostutti viime viikolla jopa muuten hyvin rauhallisena miehenä tunnetun WHO:n karismaattisen pääjohtajan, TAG:in. WHO:n ryhmä testataan tänään koronaviruksen varalta ja sen ensimmäiset kaksi viikkoa Kiinassa kuluvat, testituloksesta huolimatta, karanteenissa. Tällä työmatkalla kontaktit paikallisiin jäävät vähiin. Luvassa on luultavimmin läheistä kanssakäymistä ainoastaan lepakoiden kanssa.

Ruotsi raportoi eilen 5 337 uutta päiväkohtaista tartuntaa ja 167 kuolemantapausta. Tehohoidossa hoidettavien(368) määrä on pysynyt lähes ennallaan. Tukholman lääninhallinto kertoo aloittaneensa uuden pandemialain salliman rajoitusten valvonnan mm. ostoskeskuksissa ja liikuntatiloissa. Ruotsin radion tekemän kyselyn mukaan valtaosa maan 21:stä lääninhallinnosta ei ole tehnyt vielä mitään lain hyväksymisen jälkeen. Suomessa tilanne pysyy vakaana, mutta tartuntaluvut hiipivät vähitellen ylöspäin. Eilen maassa todettiin 324 uutta tartuntaa ainakin 60:ssä kunnassa. Kuolemantapauksia oli kahdeksan. Eniten tartuntoja oli Helsingissä(+72), Vantaalla(+44) ja Turussa(+41).

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter)

79 tykkäystä

Aivan järkyttävän kovaa rapsaa aamusta toiseen! Kiitos FeKi :heart_eyes:

Sitten vähän vakavampaa viruspohdintaa: Kuten ainakin Kafferoom tietää, niin setä on ollut tämän viikon Rukalla vähän hiihtelemässä. Mukamas hakemassa treenietua Verphua vastaan kauden kilometrikisassa. Totuus kuitenkin on (ei kerrota kafferoomilaislle, please, toim.huom), että setä on aika pahasti koronapelkoinen ja lähti koronaa pakoon Lapin erämaahan ja pakkasiin. Tänä aamuna mittarissa -32C ja kyssäri foorumin korona-asiantuntijoille: kuoleeko korona alle -30C lämpötiloissa?

Jos kuolee, niin setä menee tänään klo 10 tunturiin tappamaan ne loputkin pöpöt, jotka salamatkustivat sedän mukana Rukalle. :slight_smile:

Masse-setä, FA, Onko hiihto -36C kuolemaksi koronalle vai vanhalle sedälle? :thinking:

17 tykkäystä

https://www.nature.com/articles/d41586-020-02972-4

Laboratory experiments reveal that SARS-CoV-2 favours cold, dry conditions, particularly out of direct sunlight. For instance, artificial ultraviolet radiation can inactivate SARS-CoV-2 particles on surfaces1 and in aerosols2, especially in temperatures of around 40 °C. Infectious virus also degrades faster on surfaces in warmer and more humid environments3. In winter, people tend to heat their houses to around 20 °C, and the air is dry and not well ventilated, says Dylan Morris, a mathematical biologist at Princeton. “Indoor conditions in the winter are pretty favourable to viral stability.”

Ei viirukset kylmästä hätkähdä, enemmän taitavat tykätä. Kuumuus ja kosteus taitavat paremminkin estää niitä leviämästä :sweat_smile:

4 tykkäystä

Hmm kannattaisiko jo etukäteen saada ne Astran rokotteet Suomeen isossa määrin jo etukäteen vaikka vielä on täysin auki saako Astra myyntilupaa Euroopassa(sarkasmia). Asiassa kuitenkin voidaan säästää jopa viikko kun rokotteet olisivat täällä jo valmiina.

5 tykkäystä

Eihän Suomen ongelma ole saada rokotteita tänne, vaan miten ne saadaan varastosta kansan olkavarsiin :wink: Oliko viimeisin tilasto, että 150 000 kpl on vielä käyttämättä täällä jo olevista rokotteista…

5 tykkäystä

Toki tuokin, ajattelin että jos vaikka miljoona rokotetta tulee hyvissä ajoin niin kaikilla tarvittavilla tahoilla on aikaa pohtia ja hämmästellä miljoonaa rokotetta, että se on todella miljoona kappaletta ja hahmottaa miten ne saadaan käytettyä kun vihreä valo koittaa jos koittaa.:smiley:

2 tykkäystä

Minun (maallikon) silmissä tuo rokottaminen on edennyt hyvin, hidasteena vain rokotteiden saatavuus. Suunnitelmat joukkorokotuksille ovat jo valmiina (esim. lähteessä mainitut massarokotuspisteet ja monikaistaiset rokotuslinjat). Edes pohdinnat miten kansalaiset saadaan kutsuttua näihin joukkotapahtumiin ei saa minua masentumaan. Olemme innovaatista ja katajaista kansaa…

Tilastoinnissa on vielä puutteita, eiköhän jossain vaiheessa oikeita lukuja ala tippua. Pidän tätä toisarvoisena datana, “paperityönä” taistelun tiimellyksessä.

7 tykkäystä

Yhden piikin rokotekandidaattia J&J:lta

5 tykkäystä

“Suomalaisrokotteen kehittäjä ihmettelee valtion nihkeää panostusta: ”Suoraa julkista rahoitusta nolla euroa””

"Nenäsumuterokotteesta on jo saatu lupaavia tutkimustuloksia eläinkokeissa, jotka ovat osoittaneet sen antavan huomattavasti tehokkaamman suojan koronavirukselta kuin perinteiset lihakseen pistettävät rokotteet.

Rokotteen on havaittu antavan nimenomaan suojaa koronatartunnalta, eikä pelkästään viruksen aiheuttamalta taudilta. Tämä estäisi esimerkiksi oireettomien henkilöiden välittämät koronatartunnat"

"Rokote olisi mahdollista saada viimeisen vaiheen testaukseen laajalle ihmisjoukolle, jos vain rahoitusta löytyy.

Suomalaisrokotteen oma valtti on myös, että rokoteannosten tuottamiseen käytettävä menetelmä olisi verrattain edullinen ja valmistus onnistuisi hyvin Suomessa.

Ylä-Herttuala on arvioinut, että myyntiluvan saadessaan hänen perustamansa FinVector-yhtiö Kuopiossa pystyisi valmistamaan kolmessa viikossa 200 000–500 000 rokoteannosta, annoksen koosta riippuen."

Tarjolla olisi siis täysin kotimainen rokote, jota mahdollisesti pystyttäisiin tuottamaan suuret määrät lyhyessä ajassa. Ottaen huomioon millaiset kustannukset korona aiheuttaa, valtion kiinnostus rokotteen kehitykseen tasan 0 euroa. Siis jos tämä asia ei ole valtion prioriteeteissä korkealla, niin mikä sitten?

30 tykkäystä