Wuhan Coronavirus (Osa 1)

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 100,83M / 2,17M

Uudet tartunnat(+528 825) ja kuolemantapaukset(+15 874) kääntyivät viikon edetessä selvään nousuun. USA:ssa(+148 265) tartuntamäärät ovat viime viikkoihin verrattuna matalalla tasolla, mutta kuolemantapausten(+4 045) määrä pysyy korkeana. Euroopassa(+168 135) tartuntamäärät ovat alimmilla tasoillaan viikkoihin. Tartuntatilanne Isossa-Britanniassa(+20 089) on selvästi helpottamassa, mutta kuolemantapausten(+1 631) määrä pysyy korkeana. Maanosan tartuntatilaston kärkipaikkaa pitää edelleen Espanja(+36 435), selvällä erolla seuraavaan.

Euroopan kärvistellessä rokotepulan kanssa USA:lla tuntuu käyvän parempi flaksi rokoterintamalla.
Presidentti Biden kertoi eilen, että maa on saamassa valmiiksi sopimuksen lääkeyhtiöiden, Pfizerin ja Modernan, kanssa 200 miljoonan lisäannoksen toimittamisesta kesän loppuun mennessä. Lisätilaus nostaa tilatun rokoteannosmäärän 400:ta miljoonasta 600:aan miljoonaan, jolla voi rokottaa 300 miljoonaa amerikkalaista. Alkuperäisestä sopimuksesta Pfizerin kanssa tiedetään, että yhtiö voi kieltäytyä lisätilauksista “järkevistä syistä”, mutta Amerikassa ei odoteta Amerikkalaisen yhtiön tekevän niin. Ainakaan rokotehamstrauksen suhteen, viikon remmissä ollut, Amerikan uusi johto ei näytä tuovan mitään uutta.

Tammikuusta tuli eilen pandemian kuolettavin kuukausi USA:ssa. Tammikuun aikana on kuollut 77 698 ihmistä. Luku ylittää jo tässä vaiheesssa joulukuun kuolleisuuden, joka oli 77 486. Euroopan maille toimitettavien rokoteannosten määrä pienenee, mutta USA:ssa Bidenin Covid-19 -koordinaattori Jeff Zients kertoi eilen iltapäivällä maan kurvernöörien kanssa pitämässään puhelussa, että toimitettavien rokoteannosten määrät lisääntyvät 16% ensi viikosta lähtien. Osan kuvernööreistä kerrotaan olleen erittäin mielissään uutisesta, sillä he eivät odottaneet näin nopeaa toimitusmäärien kasvua. Tiedossa ei ole, vastaako Pfizerin ilmoittamat ylimääräiset 4,3 miljoonaa annosta Euroopan toimitusmääristä vähentynyttä annosmäärää, mutta jokin Euroopan ja lääkeyhtiöiden sopimuksessa mättää ja pahasti. Sopimuksia koskevien tietojen pimittäminen ei varsinaisesti auta ymmärtämään, mistä on kyse. Se tiedetään, että Bidenin allekirjoittama Defence Production Act voi velvoittaa Amerikkalaisen valmistajan toimittamaan rokotteen Amerikkaan. Oli miten oli, melkoinen sotku tästäkin on saatu. Greed is good.

Johnson&Johnson aikoo julkaista kolmannen vaiheen rokotetestiensä tulokset ensi viikon alussa. Asiasta kertoi eilen yhtiön CFO Joseph Wolk CNBC:lle. Testit on tehty 45 000:lla vapaaehtoisella kahdeksassa maassa. Testituloksissa odotetaan olevan myös viruksen uusia variantteja, sillä testimaihin kuuluivat mm. Etelä-Afrikka ja Brasilia. Rokotteen aiempien vaiheiden testit osoittivat vahvaa immuunivastetta lähes kaikilla rokotetestiin osallistuneilla, joten odotukset rokotteen tehosta ovat korkealla. “Emme voi olla varmoja, mutta pysymme optimistisina.”, J&J:n CEO Alex Gorsky sanoi toimittajille eilisessä tulosjulkistustilaisuudessa. Jos J&J:n rokote osoittautuu tehokkaaksi voi se muuttaa rokotteiden saatavuutta nopeasti. Rokote on suunniteltu annettavaksi yhtenä annoksena ja sen säilytys ei vaadi erityistoimia. Gorsky sanoi, että yhtiö pysyy sitoumuksissaan toimituksista USA:n, EU:n ja kehittyvien maiden kanssa.

image

Ennakkoarvioiden mukaan Isosta-Britanniasta löydetty virusvariantti B.1.1.7 vasta nyt jopa 20%:sta Belgiassa(+1 192) löydetyistä tartunnoista. Maan terveysviranomaiset kertoivat asiasta Brysselissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. “Olemme nähneet brittivariantin aiheuttamia tartuntoja järjestelmällisesti enemmän tammikuun alusta lähtien.”, sanoi maan virustaudeista vastaava johtaja Steven Van Gucht. Belgia sulki rajansa kaikelta ei-välttämättömältä liikenteeltä keskiviikosta lähtien. Maan pääministeri Alexander de Croo kertoi, että maan “pitää asettaa este” viruksen leviämiselle. “Me emme rakenna muuria maamme ympärille – me ymmärrämme, että nämä ovat rajuja toimia, mutta olemme nähneet viime viikkoina, että ihmisten matkustaessa virusmäärät kasvavat.”, hän sanoi.

Euroopassa peräänkuulutettiin eilen kilpaa lääkeyhtiöiden velvollisuutta toimittaa sovittu määrä rokotteita. Brittiläisen AstraZenecan ilmoitettua 60%:n vähennyksistä toimituksiin EU:n alueelle, Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson ehätti vaatimaan, että EU:n lääkeyhtiöt noudattavat sopimuksia Ison-Britannian kanssa. EU:n terveyskomissaari Stella Kyriakides sanoi maanantaina: “Euroopan Unioni ottaa käyttöön kaikki vaadittavat keinot kansalaistensa ja heidän oikeuksiensa suojelemiseksi”. Brysselissä puhunut Kyriakides sanoi, että EU vaatii “selkeyttä liiketoimiin ja täyttä läpinäkyvyyttä koskien rokotteiden vientiä EU:n alueelta”. Suomessakin tartuttiin koviin toimiin kansainvälisen rokotejakelun epäkohtien korjaamiseksi. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru uhkasi kirjoittaa kirjeen omapäisille rokotevalmistajille. Sisältö on salaisuus, mutta on mahdollista, että se laukaisee narkolepsian tai pitkästyttää lukijansa kuoliaaksi. Pelote on noteerattu ulkomaita myöten.

Kaksi Kiinan(+75) pohjoista provinssia, joissa löydettiin parin viime viikon aikana laajalle levinneitä virusryppäitä, näyttävät saaneen tilanteen takaisin hallintaan. Siis ainakin jos tiistaina julkaistuun dataan voi luottaa – ja eihän siihen tietenkään täysin voi. Joka tapauksessa, Jilin ja Hebein provinssit ilmoittivat eilen yhteensä vain kahdestatoista uudesta tapauksesta. Molemmissa provinsseissa otettiin tammikuussa käyttöön kovat rajoitukset ulkonaliikkumiskieltoineen ja massatestauksineen. Samaan aikaan etelämmässä, Wuhanissa, WHO:n 13-henkinen tutkijaryhmä on vapautunut kahden viikon karanteenista ja ryhmä pääsi vihdoin tänään, kuukausien viivästysten jälkeen, aloittamaan tutkimuksensa. Elämä Wuhanissa on palautunut lähes normaaliksi, mutta se on varmaa, että maailman terveysjärjestön tutkijat pääsevät lepakoiden ohella tutustumaan Kiinan kommunistisen puolueen rakentamaan poliittiseen miinakenttään.

Ruotsissa todettiin perjantain ja maanantain välisenä aikana 9 123 uutta tartuntaa. Samana aikana kuolemantapauksia oli 242. Ruotsissa uutisotsikoissa ja -jutuissa pohditaan pandemian vaikutuksia tulevaisuuteen. Pitkä- ja laajakatseisuudestaan mainetta niittänyt Anders Tegnell vastasi toimittajien kuumaan ja kaikkia askarruttavaan kysymykseen: Miten käy vuoden 2021 festivaalikesälle? Tegnell totesi, että kesäriennoille ei ole estettä, pandemiasta huolimatta, jos tilanne sen vain suinkin sallii. Suomessa varaudutaan täyttä häkää virusvarianttien invaasioon ja ulkonaliikkumiskieltoihin, sillä Ison-Britannian lennot käynnistettiin uudelleen toissapäivänä. Suomessa todettiin eilen 348 uutta tartuntaa. Eniten tartuntaja oli Helsingissä(+83), Vantaalla(+49) ja Tampereella(+21).

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter), Rokotustilanne maailmalla, Rokotustilanne (THL)

75 tykkäystä

Ei tämä nyt vieläkään sitä avaa, miksi EU:n kanssa solmittua sopimusta voi rikkoa, mutta britit saavat sopimuksen mukaisen määrän rokotteita brittivalmistajalta.

USA ja Iso-Britannia näyttävät varsin kyseenalaista esimerkkiä koko maailmalle. Ei tämä America tai UK first ole mihinkään ainakaan katoamassa. :slight_smile:

22 tykkäystä

EU byrokraatit hidasteli, nopeat syövät hitaat. Money talks bullshit walks. Eipä yllätä.

8 tykkäystä

Juu ei … Tässä maaottelussa EU sentään pääsi hopealle, kun taas suuri ja mahtava Neuvos…eikun USA-UK jäi toiseksi viimeiseksi :slight_smile:

Mutta peli ei ole vielä pelattu: Perhe- ja peruspalveluministerimme on kirjoittanut kirjeen AstraZenecan pääjohtajalle!! YES! Nyt alkaa vapista koko rokotemaailma ja lääketeollisuus. Ja Feki ja Masse-setäkin saavat rokotteensa. Toivottavasti kuitenkin ennen siunaustilaisuutta :face_with_symbols_over_mouth: :face_with_symbols_over_mouth:

Onneksi Suomen ei sentään ole tarvinnut turvautua järeimpään aseeseemme eli pääministerin ilmoitukseen. Silloin olisi meinaan Joe ja Boris pissit housussa kuskaamassa vilungilla saamansa rokotteet tänne Pohjolan perukoille…

Masse-setä, FA, Oodi Suomen hallitukselle… :notes: :notes:

19 tykkäystä

EU pelaa herrasmiessäännöillä liigassa jossa ei sääntöjä ole eikä tyylipisteitä jaeta.

Naivin sinisilmäiset EU byrokraatit ja poliitikot tajuavat nyt pelin nimen, kansainväliset jätit tottelevat vain voimaa.

EU voisi kertoa että AZ ei tule olemaan missään EU-proggikseksa mukana ellei rokotteet ilmesty sovitusti, se saattaisi jo vähän vaikuttaa.

21 tykkäystä

Olisi pitänyt laittaa neuvottelemaan noita EU:n etelä- tai itä osan maiden politikkoja. Eiköhän sieltä löytyisi sopivaa osaamista tohon hommaan.

8 tykkäystä

Hyvät organisaatiot tunnistavat eri osa-alueiden lahjakkuudet ja hyödyntävät kaikkea osaamista. EU:lla on paljon opittavaa.

Jäin tässä miettimään, että kumpikohan olisi pelottavampaa – saada kirje Krista Kiurulta vai herätä hevosen pää viereisellä tyynyllä. En ole aivan varma.

15 tykkäystä

Sopimus voi olla huono, mutta olisko parempi että kaikki maat olisivat yrittäneet hamstrata rokotteita itse?
Veikkaan, että siitä olisi tullut järkyttävä sotku. Ehkä sopparissa ei ole sanktiointia, joten sillä ei voi kiristää? Harmi, että sopimus on salainen. Yleensä ne ovat hintoja ja mahdollisia liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia.

Hankintoja säätelee myös laki, jota pitää noudattaa. Jos sille annetaan “piut paut”, niin sama se on olla noudattamatta muitakaan. Disclaimer: voi olla että tähän hankintaan ei tarvitse soveltaa lakia tai suorahankinnan edellytykset täyttyvät (tää oli huono hankintalaki-vitsi).

P.S hankintalaki tekee rehellisen virkamiehen elämästä helvettiä, mutta ei kait lakeja rehellisiä varten kirjoitetakkaan?

3 tykkäystä

Ei suoranaisesti liity asiaan mutta hiukan lyhytnäköistä toimintaa Astralta. Voi olla hiekkanen tie jatkossa EU:ssa.

4 tykkäystä

Tässähän on melkoinen saippuaooppera käynnissä.

Isoin asia, mikä hiertää EU:ssa on se, että Britanniassa valmistetut rokoteannokset käytetään Britanniassa ja AstraZenecan CEO:n Pascal Soriot:n väite, että se olisi kirjattu sopimukseen. EU:n mielestä tällaista kohtaa ei sopimuksesta löydy.

Eli britit rohmuavat rokotteet ja EU:ssa suututaan. Isossa-Britanniassa on rokotettu jo yli 7 miljoonaa ihmistä. Niin ja Boris kertoo odottavansa “ystäviltä EU:ssa”, ettei EU toimi, kuten Iso-Britannia tekee. :slight_smile:

A key part of the disagreement is the use of vaccines produced in U.K. factories. Speaking on condition of anonymity, an EU official said that Soriot’s claim that the U.K. has priority on vaccines from British plants doesn’t exist in the contract.

Viimeisin käänne on EU:n väite, että AstraZeneca olisi kieltäytynyt puhelinnneuvottelusta, missä asiasta piti keskustella. Ja sen taas AstraZeneca kieltää.

Elämme jännittäviä aikoja.

Koko juttu Bloombergillä (maksumuuri)

7 tykkäystä

Eiköhän tästä saada vielä melko soppa. Vaikka Britit olivat ensin, niin sopimusrikko on sopimusrikko. Tulee UK:lle nihkeät keskustelut EU:n kanssa jatkossa ja saavat varmasti maksaa vähän kipurahaa soppareiden termeissä.

5 tykkäystä

In an unusual move, the French pharmaceutical group said on Wednesday that it will give Germany-based BioNTech access to a production facility in Frankfurt to produce more than 125 million doses of its vaccine in Europe, which will start to be delivered this summer.

6 tykkäystä

Bomb disposal unit called to AstraZeneca production spot - report

A bomb disposal unit has been called to AstraZeneca PLC’s production spot in the Wrexham Industrial Estate, where its vaccine against COVID-19 is being produced, BBC reported on Wednesday.

3 tykkäystä

Astrahan oli muuten Ruotsalainen – Zeneca osti Astran vuonna 1999. Jostain syystä Ruotsissa AstraZenecan toimista ei ole juurikaan noussut haloota. Mahtaisiko toimitukset liikkua ilman ongelmia? :slight_smile:

Mutta, Ruotsilla on taas oma vääntönsä Pfizerin kanssa. Kieltäytyvät maksamasta, sillä väittävät Pfizerin ylilaskuttavan. Ja tässäkin sopassa EU on kohta mukana, sillä Ruotsi pyysi asian selvittämiseen EU:n apua. Kiista liittyy annospullojen annosmääriin, jotka muuttuivat matkalla.

Sweden has said that it is withholding payment to the pharma giant Pfizer while it figures out if it is being overcharged for coronavirus vaccine doses.

On Tuesday, the Dagens Nyheter newspaper reported that Sweden’s health agency asked the European Union to ask Pfizer why it was being charged for six doses per vial of the Pfizer-BioNTech vaccine, despite only agreeing to pay for five.

1 tykkäys

Kun palvelusektori sisältäen finanssisektorin jätettiin Brexit-sopimuksen ulkopuolelle ja britit ovat toivoneet saavansa itselleen EU-alueella joustavaan toimimiseen mahdollistavan sopimuksen, niin tällähän saadaan ihan mukava pohja neuvotteluille.

3 tykkäystä

Onneksi meillä on perhe- ja peruspalveluministerimme muutama päivä sitten lähettämä kirje AstraZenecalle :muscle: :sweat_smile:

Jos Posti oikein tsemppaa, niin se saattaa olla perillä jo ensi viikolla, YES!

Masse-setä, FA, Kyllä virallinen kirje aina puhelinkiilarit voittaa :face_with_hand_over_mouth: :face_with_hand_over_mouth:

9 tykkäystä

USAssa ja Euroopassa tartunnat laskussa, mutta silti maailmanlaajuisesti tehdään ennätyksiä. Heräsi kysymys onko uusi epikeskus siis E-Amerikka, Aasia vai Afrikka? Oikea vastaus lienee E-Amerikka, toisaalta Eurooppa tai P-Amerikkakaan ei ole selkeään laskuun vielä päässyt. (Huom. lähes viikon vanha kuva, en vain löytänyt toista yhtä hyvää joka olisi uudempi, stacked bars on huono esitysmuoto…)

Katselin myös THL:n kuvaa sairaalahoidon tilanteesta Suomessa, suunta on hyvä/neutraali, varsinkin jos sormet ristissä toivotaan vuodeosaston viimepäivien piikin olevan vain kohinaa…

4 tykkäystä

Jypin kylässä lähtenut homma ainakin osittain lapasesta. Meinaavat, että ketjut on vielä saatu jäljitettyä.

Tänään ainakin 81 tartuntaa.

3 tykkäystä

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 101,43M / 2,18M

Uusien tartuntojen(+590 732) määrä jatkoi nousussa. Kuolemantapausten(+16 852) määrä jäi vain muutamalla sadalla aiemmasta päiväkohtaisesta ennätyksestä. USA:n(+151 727) tartuntamäärän trendi on kääntynyt selvään laskuun, mutta kuolemantapaukset(+3 912) ovat edelleen lähellä ennätystasojaan. Euroopassa(+210 065) tartuntamäärät olivat nousussa. Espanja(+40 295) jatkaa tartuntojen ylivoimaisessa tilastokärjessä. Isossa-Britanniassa(+25 308) tartuntamäärien trendi jatkaa laskusuunnassa, mutta kuolemantapauksia(+1 725) oli toiseksi eniten koko pandemian aikana.

Presidentti Bidenin Covid-tiimi piti eilen ensimmäisen tiedotustilaisuutensa. Teknisten ongelmien kanssa painittu tiedotustilaisuus saatiin kuin saatiinkin kunnialla päätökseen. Virusvariantit nousivat odotetusti yhdeksi tilaisuuden pääaiheista. Bidenin Covid-19 -koordinaattori, Jeffrey D. Zients, kertoi, että USA on maailman 43. mitattaessa kykyä selvittää viruksen geenisekvenssejä eli käytännössä uusia virusvariaatioita tai niiden leviämistä. “Tämä ei ole millään tavoin hyväksyttävää”, Zients totesi. USA:n tartuntatautikeskuksen (CDC) uusi johtaja, Dr. Rochelle P. Walensky, lateli virtuaalisena järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tieteellisiä yksityiskohtia niin, että kukaan ei uskaltanut enää kysyä mitään. Tarkoituksena oli ilmeisesti parantaa Bidenin peräänkuuluttamaa avoimuutta. Asiantuntijat peräänkuuluttivat myös talouden tukipaketin nopeaa hyväksymistä, jotta rokotusmäärät ja torjuntatoimet saataisiin täyteen vauhtiin.

Isossa-Britanniassa ensimmäisenä havaittua B.1.1.7 -virusvarianttia on WHO:n tuoreen raportin mukaan löydetty jo ainakin 70:stä maasta. B.1.1.7-variantin tartunnat ovat kuitenkin laskussa Isossa-Britanniassa, Tanskasssa, Irlannissa ja Alankomaissa. Etelä-Afrikan virusvarianttia (B.1.135 tai 501Y.V2) on sen sijaan löydetty 31:stä maasta. Myös Brasilian P.1 -variantti leviää nopeasti. Sitä on löydetty nyt kahdeksasta maasta. Edellisen raportin ilmestyessä tiedossa oli vain kaksi maata, joista oli löydetty P.1 -varianttia. USA:ssa leviää parhaillaan tehokkaasti vain viruksen brittimuunnos. Sitä on löydetty jo 28:sta osavaltiosta ja testattuja tapauksia on yli 300. Toistaiseksi variantin leviämisellä ei ole kuitenkaan ollut näkyvää vaikutusta tartuntojen kokonaismääriin. Maan länsirannikolta lähtöisin oleva CAL.20C -virusvariantti poikkeaa rakenteeltaan kaikista muista virusmuunnoksista. Sitä on toistaiseksi löydetty vain USA:sta ja Kalifornian lisäksi ainoastaan New Yorkista ja Washington D.C:stä.

CDC:n tekemän tutkimuksen mukaan Covid-19 leviää kouluissa vain heikosti. Wisconsinissa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 17 lähinnä osavaltion maaseudulla sijaitsevaa koulua. 5530:n oppilaan joukosta havaittiin vain 190 tartuntaa elokuun lopun ja marraskuun lopun välisenä aikana. Samaan aikaan virustartunnat levisivät voimakkaasti koulujen ympäristökunnissa. Asiantuntijoiden mukaan tutkimus todistaa, että kouluja on turvallista pitää auki, jos vain turvallisuudesta, kuten maskien käytöstä ja koululaisten pitämisestä omissa ryhmissään pidetään huolta. USA:n maaseudulle elintärkeä, vaikkakin hyvin ristiriitainen, Walmart-kauppaketju tiedotti eilen, että sillä on USA:ssa yli 5000 kauppaa, “jotka ovat operatiivisesti ja kliinisesti valmiita jakamaan rokotteita tiloissaan.”. Maailman suurin kauppaketju kertoo valmistautuneensa rokotuksiin vuoden ajan ja sanoo olevansa “ainutlaatuisessa asemassa tavoittaakseen ihmiset, jotka käyvät ketjun kaupoissa ostoksilla”. Walmarteissa käy USA:ssa noin 150 miljoonaa asiakasta joka viikko.

image

Euroopan Covid-uutisointia hallitsee varautuminen virusvarianttien leviämiseen. Norja(+367) kertoi sulkevansa rajansa. “Käytännössä raja suljetaan kaikilta muilta, kuin Norjassa asuvilta ihmisiltä.”, sanoi maan pääministeri Erna Solberg. Poikkeuksia on vain vähän ja ne koskevat välttämättömiä ryhmiä, kuten lääkinnällinen henkilökunta. Raja suljetaan myös valtaosalta vierastyöläisiä. Eilen otsikoissa viihtynyt AstraZeneca vakuutteli, että yhtiö ei myy EU:lle tarkoitettuja rokoteannoksia paremmalla hintaa muualle. Yhtiön mukaan syy, jopa kahden kuukauden viivästyksiin, on yhtiön hankintaketjujen ongelmissa. Keskustelu asian ympärillä jatkuu varmasti, sillä hankintaketjujen ongelmat eivät tunnu koskevan Ison-Britannian toimituksia.

Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja TAG yritti kolkutella rokotehamstraajien omaatuntoa eilisessä tiedotustilaisuudessa. TAG syytti rikkaita maita “etuilusta jonossa” ja sanoi rokotteiden tasapuolisen jakelun olevan moraalinen velvollisuus ja oleellista koko pandemian lopettamiselle. Euroopan parlamentille puhunut TAG kertoi, että 75% jaetuista rokoteannoksista on jaettu vain kymmeneen maahan. Hän paheksui joitakin yrityksiä ja maita, jotka tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia hypätäkseen jonon keulille. Tämä nostaa hintoja ja tarkoittaa, että maat ohittavat WHO:n COVAX-mekanismin, jonka tarkoitus on saada rokotteita edullisesti köyhemmille maille, TAG sanoi. Rokotehamstrauksen kärkimaita ovat tilastojen mukaan Israel, Iso-Britannia ja USA, jotka ovat onnistuneet ohittamaaan jonossa jopa EU:n kaltaiset konsortiot, jossa tosin mielitään samaan etuilijoiden kastiin.

Etelä-Amerikan(+104 620) tartuntamäärät ovat nousseet selvästi huolimatta siitä, että maanosassa vietetään juuri nyt parhainta aikaa kesästä. Venezuelan(+433) presidentti Nicolás Maduro on hämmentänyt Amerikoissa ja vähän muuallakin. Diktaattori julisti kansalleen maan kehittäneen sekoituksen “erittäin tehokkaita, antiviraalisia – hirmuisen tehokkaita – viruksen neutraloivia aineita”. Terveysjärjestöjen kiirehtiessä reagoimaan väitteeseen, paikallinen lääketieteellinen akatemia totesi, että “ihmelääkkeessä” oli alustavan tutkimuksen mukaan ainakin tuttua yrttiä, timjamia. Ihmelääkkeet tai perinteinen lääketiede ei auttanut Kolumbian(+13 953) 69-vuotiasta puolustusministeriä. Carlos Holmes Trujillo kuoli Covid-19 -taudin komplikaatioihin Bogotalaisessa sairaalassa. Hän oli joutunut sairaalaan taudin oireiden takia tammikuun 11. päivä. Maan presidentti Ivan Duque julisti Kolumbiaan kolmen päivän suruajan ministerin ja muiden taudissa kuolleiden muistoksi.

Ruotsin tartuntatilanne pysyy ennallaan. Eilen maassa todettiin 4 183 uutta tartuntaa. Kuolemantapauksia rekisteröitiin 178. Dagens Nyheter uutisoi Göteborgilaisesta hoivakodista, missä kaksi Pfizerin rokoteannosta saaneet henkilöt olivat saaneet myös Covid-tartunnan. Kunta tutkii parhaillaan, miten tartunta on ollut mahdollinen. Kymmenen tartunnan saanutta henkilöä olivat saaneet rokotteen toisen annoksen tammikuun 19. päivä. Sen pitäisi taata 95%:n suoja tautia vastaan. Suomessa tartuntamäärät lähtivät reippaaseen nousuun. Maassa todettiin eilen 496 uutta tartuntaa ainakin 74:ssä kunnassa. Kuolemantapauksia rekisteröitiin kuusi. Reilusti yli puolet tartunnoista todettiin HUS:n alueella. Eniten tartuntoja oli Helsingissä(+115), Vantaalla(+69) ja Turussa(+37).

Johns Hopkins, Worldometers , Reuters1 , COVID tracker, TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta, FHM kartta (Ruotsi), Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex(yonzzu), Koronabotti (Twitter), Rokotustilanne maailmalla, Rokotustilanne (THL)

59 tykkäystä

Tämä viestiketju suljettiin automaattisesti sen saavutettua vastausten maksimimäärän 10000. Continue discussion at Wuhan Coronavirus (Part 2).