Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 3,82 / 265084
Uusien tartuntojen(+95300) ja kuolemantapausten(+6800) määrä maailmassa nousi eilen nopeasti. Venäjän ohella maailman todennäköisesti väkirikkaimman valtion, Intian, tartuntalukujen(+3587) kasvu on huolestuttavaa. Etelä-Amerikan tilanne pahenee päivä päivältä. Brasiliassa uusia tartuntoja(+11896) todettiin toiseksi eniten maailmassa.
Presidentti Trumpin puheet kovenevat. Hän kuvaili Covid-19 -taudin olevan pahin hyökkäys Yhdysvaltoja kohtaan koskaan ja kertoi sen olevan Pearl Harbourin hyökkäystä pahempi. Hän jatkoi viikonlopun syytöksiä ja väitti, että virus olisi voitu pysäyttää Kiinassa, mutta näin ei tehty. Kiinalta tuli välitön vastaus Trumpin syytöksiin. Se syytti Trumpia Kiinan maineen tahraamisesta ja viruksen politisoinnista Trumpin uudelleenvalinnan mahdollisuuksien parantamiseksi.
Presidentti Trum kovensi myös viestiään Amerikan avaamisesta. Hänen “lääke ei voi olla tautia pahempi” -iskulauseensa toistui ponnekkaasti muutaman viikon tauon jälkeen. Hän kertoi taudin aiheuttavan väistämättä kuolemaa, mutta USA:n pitää siitä huolimatta palata nopeasti normaaliin.
USA:ssa on yksi paikka, missä ei ole todettu ensimmäistäkään Covid-19 -tartuntaa puhumattakaan kuolemantapauksista. Kyseessä on Havaijista lounaaseen sijaitseva, Polynesian saariryhmään kuuluva, Samoa. Taudilta säästyneen Samoan lääke on ollut yksinkertainen. Sen kaksi suurta saarta on eristäytynyt täysin ulkomaailmasta nyt jo kahdeksi kuukaudeksi.
Euroopan tartunnat olivat lähes kauttaaltaan selvässä nousussa. Tilastojen valossa tämä on ollut tyypillistä viikon puolivälissä. Taudin pahenemisesta uudelleen ei siis ole kyse. Urheilun ystävät seuraavat nyt tiiviisti Saksan rajoitteiden avaamista. Bundesliigan pelien käynnistymistä on ennakoitu viikon tai parin päähän.
Aasiassa tautitilanne on vakaa, mutta Intian tilanteen kehittymistä seurataan tiiviisti. Maan purettua rajoitteita ovat tautimäärät kasvaneet nopeasti tuhansiin. Myös Intian naapurissa Pakistanissa tautitilanne huononee nopeasti. Näissä kahdessa maassa asuu yhteensä yli 1,5 miljardia ihmistä.
Etelä-Amerikassa seurataan kolmea maata. Brasiliassa tilanne kehittyy edelleen nopeasti huonompaan suuntaan. Maassa tehtiin ennätykset sekä uusissa tartunnoissa että kuolemantapauksissa. Brasilian presidentin tiedottajan kerrotaan testatun viruspositiiviseksi. Virallisen tiedotteen mukaan hän voi kuitenkin hyvin. Myös perussa ja väkiluvultaan lähes puolet pienemmässä Chilessä tilanne on huonontunut. Erityisesti Perussa ja Brasiliassa todellinen tautitilanne voi olla huomattavasti pahempi, kuin mitä viralliset luvut antavat ymmärtää.
Suomessa tilanne jatkuu kaksijakoisena. Siinä missä tilanne on pysähtynyt valtaosassa Suomea, ei Uudenmaan tilanne näytä muuttuvan miksikään. Yli 80% päivittäin todetuista uusista tartunnoista on todettu Uudellamaalla jo monta viikkoa peräkkäin. Uudellamaalla asuu n. 30% suomalaisista.
Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , BNO News , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA tate tracking)