YIT on valittu Tampereen Aleksanterin koulun peruskorjaushankkeeseen projektinjohtourakoitsijaksi, minkä lisäksi YIT toimii hankkeen päätoteuttajana. Hankkeen tilaajana toimii Tampereen kaupunki. Hanke toteutetaan tavoite- ja kattohintaisena yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, jossa projektinjohtourakoitsija toimii hankkeen päätoteuttajana. Tilaajan määrittämä kustannusarvio projektinjohtourakalle on noin 20 miljoonaa euroa.
Aleksanterin koulu koostuu kolmesta eri aikaan rakennetusta koulurakennuksesta ja on poikkeuksellisen vaativa perusparannuskohde. Rakennukset ja piha-alue ovat suojeltuja kohteita, ja rakennuksiin tehdään mittavia rakenteellisia korjaustoimenpiteitä. Rakennustöiden on määrä alkaa kesäkuussa 2025, jolloin perusparannetut tilat olisivat valmiit elokuussa 2027.
Peruskorjaushankkeessa koulun rakennusten tekniikkaa nykyaikaistetaan ja sisätilat päivitetään vastaamaan nykyajan kouluympäristön vaatimuksia, kunnioittaen samalla rakennuksen historiaa. Myös rakennuksen esteettömyyttä parannetaan. Aleksanterin koulutaloissa toimivat perusopetuksen luokat 1–6 sekä varhaiskasvatuksen esiopetusryhmät, yhteensä noin 550 oppilasta.
Hankkeessa käynnistyy nyt kehitysvaihe, jonka aikana tilaaja, pääsuunnittelija, valittu projektinjohtourakoitsija, suunnitteluryhmä ja käyttäjä suunnittelevat perusparannuksen yhteistyössä sekä määrittelevät projektinjohtourakan tavoite- ja kattohinnan. Toteutussuunnitelmat ja tavoite- sekä kattohinta hyväksytetään kaupungin päätöksentekoelimissä ennen toteutusvaiheeseen siirtymistä.
YIT on solminut urakkasopimuksen Prysmian Group Finland Oy:n kanssa hallirakennusten rakentamisesta ja laajentamisesta yhtiön Kirkkonummen merikaapelien tuotantolaitosalueelle. Urakkasopimuksen arvo on noin 35 miljoonaa euroa ja se kirjataan YIT:n toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Urakka käsittää neljän hallirakennuksen laajentamisen sekä uuden materiaalivaraston rakentamisen alueelle. Uudet tilat tulevat olemaan pinta-alaltaan 26 000 m2. Urakka sisältää vaativia pohjarakennustöitä, betoni- ja teräsrakennetöitä sekä talotekniset työt. Urakan arvioidaan valmistuvan kesäkuussa 2026.
YIT valittiin kaapelitornihankkeen toteutuskumppaniksi kesällä 2023. Torni saavutti harjakorkeutensa, 185 metriä, viime vuoden lopulla, ja tornin on määrä valmistua kesällä 2025.
Investoinnilla Kirkkonummelle Prysmian Group vastaa energiamurroksen ja siihen liittyvän teknologian vauhdittamaan maa- ja merikaapeleiden kysynnän kasvuun. Suurjännitteisiä merikaapeleita käytetään vihreän siirtymän investointien, kuten merituulivoimaloiden, sähkönsiirrossa.
Tässä on Ollin kommentit tuoreesta hiljaista aikaa edeltävästä sijoittajapuhelusta.
YIT järjesti keskiviikkona aamupäivällä hiljaista aikaa edeltävän puhelunsa. Puhelussa käytiin läpi kvartaalin aikana tiedotettuja asioita ja markkinatilannetta. Puhelun anti ei aiheuttanut muutoksia ennusteisiimme tai näkemykseemme.
Suomen Kiinteistönvälittäjien kesän ja alkusyksyn asuntomarkkinaennusteen tulokset on julkistettu.
– Asuntokaupassa toivo herää ja asunnonostajat sekä erityisesti myyjät ovat liikkeellä, mutta vielä on paljon matkaa tilanteen normalisoitumiseen. Neljä vuotta jatkunut vuoristoratamainen kysynnän ja hintojen liike on vieläkin tasoittumassa, kuvailee tiedotteessa SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
Tarjonta lisääntynyt voimakkaasti ja myyjien motivaatio on korkealla.
Viime viikolla julkistettu Tilastokeskuksen kuluttajien luottamus ja asunnon ostoaikomus 12 kuukauden sisällä -indeksit ovat nousseet selvästi nyt jo touko- ja kesäkuussa.
– Tämä on selvä merkki siitä, että nyt alkaa tapahtua asuntokaupassa. Mihinkään hyökyaaltoon ei kuitenkaan kannata uskoa vaan siihen, että kauppa alkaa käydä tasaisemmin ja hinnat eivät enää laske, jatkaa Mannerberg.
YIT:n kannalta näen tilanteen seuraavasti, nyt kun Biden luovutti: Trump on melko varma seuraava USA:n pressa. Silloin Ukrainan sota on loppumassa jo tänä vuonna. Siitä puhuu nyt myös jo Zelensky.
Tämä taas tarkoittaa sitä, että massiivinen jälleenrakennus on tulossa. Uskon, että tavalla tai toisella siitä saa osansa myös YIT, joka on jo huudeilla eli mm. Puolassa.
Tässä olisi Ollin kommentit ennakkokommentit, kun YIT julkaisee Q2-tuloksensa perjantaina kello 9.00.
YIT julkistaa Q2-tuloksensa perjantaina 26.7.2024 noin kello 9.00. Tarkistimme hieman ennusteitamme ylöspäin ennen tulosta (Tieyhtiö Vaalimaa myynti), mutta sillä ei ollut vaikutusta näkemykseemme tai tavoitehintaamme. Odotamme YIT:n liikevaihdon laskevan vertailukaudesta asuntorakentamisen vetämänä. Tulostason ennustamme laskevan alhaisempien volyymien myötä. Arviomme mukaan asuntomyynti on osoittanut pieniä piristymisen merkkejä Q2:lla, mutta näistä tulevat katteet ovat arviomme mukaan kuitenkin heikkoja. Tuloksen ja nykytilan sijaan YIT:ssä mielenkiinto kohdistuu markkinoiden piristymisen aikatauluun, yhtiön taloudellisen tilanteen parantumiseen, säästötoimien vaikutuksiin ja pääomien myyntisuunnitelmiin.
2Q2024 Liikevaihto jäi odotuksista, oikaistu liikevoitto odotuksiin.
Ilmeisesti “kertaeriä” huomattavasti odotuksia enemmän, kiikevoitto -42 MEUR.
Ohjeistus ennallaan.
Linkattuna tulostotiedotteen lisäksi tulosesitys
Asunto"varasto" hieman sulanut vs 1Q2024; 1000 .> 867 kpl.
2h2024 valmistuu vielä 250 kpl lisää, kun 1h2024 myyty noin 290 kpl
Ohjeistus ja näkymät vuodelle 2024
YIT odottaa konsernin jatkuvien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan 20–60 miljoonaa euroa vuonna 2024. Liiketoiminnan rahavirran investointien jälkeen odotetaan olevan positiivinen.
Asuntomarkkinoiden elpymisen Baltiassa ja itäisessä Keski-Euroopassa odotetaan jatkuvan. Suomessa asuntomarkkinan ei odoteta olennaisesti paranevan vuoden 2024 aikana. Toimitiloissa ja Infrassa operatiivisen suorituskyvyn odotetaan paranevan.
YIT:n suorituskykyä tukevat 10.2.2023 käynnistetyn muutosohjelman tuomat tehokkuushyödyt.
Makrotaloudellisen ympäristön muutokset, erityisesti korkotason muutokset, voivat vaikuttaa asuntomarkkinoiden kysyntään ja sijoitusten käypään arvoon. Asuntovalmistumisten viivästymiset voivat johtaa liikevaihdon ja tuloksen siirtymiseen vuosineljännekseltä tai vuodelta toiselle. Toimenpiteet pääoman vapauttamiseksi saattavat vaikuttaa yhtiön tulokseen.
Nostamme YIT:n tavoitehinnan 2,20 euroon (1,85 euroa) toistaen vähennä-suosituksemme Q2-raportin jälkeen. Raportin luvut itsessään eivät olleet hyviä, mutta rahoitusjärjestelyjen takia yhtiö saanee työrauhaa parannella tulostaan vuoteen 2026 asti, minkä vuoksi nojaamme vahvemmin pidemmän aikavälin potentiaaliin osakkeen suhteen. Markkina on vielä heikko ja kahden seuraavan vuoden tulos jää alhaiseksi, mutta yli syklin potentiaaliin nähden osakkeessa on nousuvaraa, mikäli kaikki menee nappiin. Iso velkamäärä ja venyvä suhdanteen käänne nostavat riskitasoja ja mielestämme kurssinousu on syönyt merkittävimmän lyhyen aikavälin nousupotentiaalin.
Rapsasta lainattua:
Selkeimpänä riskinä ennusteissamme on asuntomarkkinan pidempään jatkuva heikkous, inflaatiopaineiden jatkuminen sekä mahdollisesti uusiutuvat projektihaasteet. Nämä voisivat edelleen lykätä tulosparannuksen aikataulua eteenpäin. Toisaalta markkina voi syklin pohjilta kääntyä nopeastikin, jolloin keskipitkän aikavälin ennusteissamme voisi olla nousuvaraa.
Tomi ja Olli juttelivat YIT:stä, sen alkuvuodesta sekä näkymistä että vähän muustakin.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:23 Liikevaihto ja näkymät odotettua heikommat Q2:lla
06:49 Tulosvaroituksen riski leijuu ilmassa
08:12 Velkamäärä edelleen äärimmäisen korkea
11:49 Arvostus nojaa jo osin yli syklin potentiaaliin
Kiinteistömaailman mukaan asuntokauppa on piristynyt selvästi (KL 2.8.) Eiköhän kohta saada jotain uutta positiivista myös YIT:tä.
“Kiinteistömaailman mukaan asuntokauppa kasvoi 28 prosenttia vertailukaudesta. Myös asuntojen myyntiajat ovat lyhentyneet alkuvuodesta ja kaupan odotetaan vilkastuvan syksyllä.”
YIT ja Lappeenrannan kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen urheiluun ja tapahtumiin soveltuvan sisäliikuntahallin toteuttamisesta. Hanke toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR), jossa rakentaja vastaa myös kohteen suunnittelusta. Sopimuksen arvo on noin 14 miljoonaa euroa ja se kirjataan YIT:n kolmannen neljänneksen tilauskantaan.
Hallin rakentaminen käynnistyy suunnitteluvaiheen jälkeen vuoden 2024 lopulla maanrakennus- ja perustustöillä. Hallin runkotyöt alkavat arviolta keväällä 2025 ja kohteen arvioidaan valmistuvan huhtikuussa 2026. Rakennuksen kantava runko on terästä ja julkisivujen elementit on verhoiltu performoiduilla ohutteräslevyillä. Tulevan rakennuksen laajuus on noin 7000 bruttoneliömetriä.
Kyllä nyt olen ihan tyytyväinen, että on riittänyt uskoa ja kärsivällisyyttä yhtiöömme ja mahdollisuutta lisäillä omistusta näillä hinnoilla. Yksi jos toinenkin pankki on kertonut, miten asuntolainoja on jo nostettu enemmän. OP, Nordea ja viimeksi Ålandsbanken. Alkaa kyllä aikanaan näkyä myös YIT:n työmailla ja asuntokaupoissa.
YIT sekä TA-Asumisoikeus Oy ja TA-Yhtymä Oy ovat sopineet kolmesta ARA-rahoitteisesta asuinkerrostalohankkeesta Helsingissä, Joensuussa ja Tampereella. Urakoiden arvo on yhteensä noin 28 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Kiinteistö Oy Helsingin Saarni rakennetaan Helsinkiin, Haagan kaupunginosaan. Hanke on laajuudeltaan yhteensä noin 2 600 kerrosneliömetriä. Yhtiöön toteutetaan 39 asuntoa, jotka lämpiävät ekologisesti maalämmöllä. Rakentaminen alkaa syyskuussa 2024 ja työn arvioidaan valmistuvan elokuussa 2025. Kiinteistö Oy Helsingin Saarni jakaa yhteisen korttelipihan korttelin muiden yhtiöiden kanssa.
Asumisoikeus Oy Joensuun Tulliportinkatu7b ja c kohoavat Joensuun Otsolan kaupunginosaan, Tulliportin asuinalueelle. Urakka käsittää kaksi asuinkerrostaloa, joihin valmistuu 46 asuntoa. Urakan laajuus on yhteensä noin 4 200 kerrosneliömetriä. Rakentaminen alkaa syyskuussa 2024 ja työn arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2025. Asumisoikeus Oy Joensuun Tulliportinkatu 7b ja c jakavat yhteisen korttelipihan naapuritalon kanssa.
Asumisoikeus Oy Tampereen Tohlopinranta 29 rakentuu Tampereen Tohlopinrannan uudelle asuinalueelle. Tohloppijärven etelärannalle sijoittuvaan 8-kerroksiseen asuintaloon valmistuu 34 asuntoa ja sen laajuus on noin 2 550 kerrosneliömetriä. Rakentaminen alkaa syyskuussa 2024 ja työn arvioidaan valmistuvan syyskuussa 2025. Talon yhteyteen toteutetaan myöhemmin rakennettavan naapuritalon kanssa piha-alue yhteiskäyttöön sekä asukkaita palveleva pysäköintihalli.