Tuli lähdettyä mukaan SWn kyytiin, joten laitanpa tännekin muutaman ajatuksen. Tuosta lazywayn kirjoituksesta on tultu alas vielä kymmenisen prosenttia ja ollaan ATLssä. Arvostuksen lisäksi ihmettelen myös tuota riskiluokitusta, joka on siis samalla tasolla kuin YITllä ja Lehdolla. SRV näkyisi olevan pykälää matalariskisempi Inden mielestä.
Talopuoli toki on haasteissa toistaiseksi mutta onhan siellä ryhdytty tarmokkaasti vastaiskuun väkeä vähentämällä ja suuntautumalla erilaisiin erikoisprojekteihin. Ja sielläkin kannattaa muistaa, että projektiriskit ovat ihan eri luokkaa kuin varsinaisilla rakennusyhtiöillä, näin pääosin tuntiperustaisen laskutuksen johdosta.
Tutustuessani SWn toimintaan yllätyin todella positiivisesti tuosta digipuolen tarjoomasta. Samalla silmät aukeni, mitä ympäristömme hahmottamiselle on tapahtumassa. SW on vahvasti mukana luomassa digitaalisia malleja oikeastaan kaikesta ympärillämme oli se sitten rakennettua (liikenneväylät, kaupungit, rakennukset…) tai rakentamatonta (metsät, pellot? ym). Muistaakseni jo liki kaikki Suomen metsänhoitoyhdistykset ovat SWn asiakkaita. Smart Cityistä on puhuttu jo vuosia. Liikenneväylien kunnonvalvonta, kulunvalvonta, älykäs valaistus, itseohjautuvat ajoneuvot, erilaiset automaattiset jakelu/huoltopalvelut ym ym tulevat mahdollisiksi, kun ympäristömme on kartoitettu ja mallinnettu riittävän tarkasti. Digitaalisissa sovelluksissa ja palveluissa on todellakin merkittävä kasvupotentiaali ja tarpeita syntyy epäilemättä jatkossa lisää. Lienee niin, että nyt asiakkaat ovat valtiollisia, kunnallisia, yrityksiä tai yhteisöjä mutta miksipä jatkossa ei voisi olla myös yksityisiä henkilöitä. Jos SWn ratkaisuilla päästään laajasti vielä kansainvälisille markkinoilla, tästä voi kuoriutua todellinen kultamuna, joka parhaimmillaan määrittää SWn markkina-arvon. CMD esitysten jälkeen jäi sellainen kuva, että Anna Wäck on juuri oikea henkilö vetämään digipuolta - myös Suomen ulkopuolelle.
Muutenkin CMD innokkaine esiintyjineen antoi uskoa, että tulevaisuus näyttää varsin hyvältä. Ympäristö pitää jatkossa huomioida entistä paremmin kaikessa ihmistoiminnassa. Energiamurroksen myötä pohjolaan rakennetaan tuhansia uusia tuulimyllyjä, laajoja aurinkovoiman tuotantoalueita, vetyputkiverkostot ym suuremmin maisemaan ja ympäristöön vaikuttavaa infraa. Lisäksi erit aurinkovoimaa tullaan integroimaan entistä enemmän rakennettuun ympäristöön. Energiaa on myös pystyttävä varastoimaan uusissa muodoissa. Kaikkiaan energiatehokkuuteen sekä resurssien optimointiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota sekä uudis- että korjausrakentamisessa. Ja sitten vielä nuo moninaiset turvallisuuteen liittyvät aspektit tuovat lisää vaatimuksia rakennuttajille. Ruotsin näen suurena mahdollisuutena ketterälle toimijalle, joka pystyy hyödyntämään Suomen oppeja ja ohjelmistoja kasvussaan.
Alan ulkopuolisena en osaa arvioida kilpailutilannetta mutta ainakin SWn track record on hyvä ja vakuuttava. Kurssikehityksen ja monien tunnuslukujen perusteella voisi luulla, että SW on kriisiyhtiö, mitä se todellakaan ei ole. Jos PE luvut tälle ja ensi vuodelle pyörivät edes lähellä Inden ennustamia 10 ja 7 - ja osinkotuotto on 5%n pinnassa, niin halpaahan tämä on kuin punalappuinen lauantaimakkara. Itse lähdinkin jo mukaan kohtuullisen suurella panoksella mutta varaudun siihen, että tilinpäätöksessä saattaa tulla joillekin pettymyksiä ja hintaa painetaan vielä hieman. Uuden ERP/CRM tiimoilta saattaa tulla vielä haasteita, osin siksi myös laskutus voi olla hieman alakanttiin ym.
Omistajista: Ylempänä joku toi esille isohkon ulkomaisen omistuksen. Myös sisäpiiriläisillä on ihan merkittäviä summia mutta toki tilaa olisi lisäostoillekin. Parissa vuodessa sellainenkin yhtiö kuin Rausanne on noussut 100 listan häntäpäästä top 20iin. Eiköhän Puolimatkan perheessä olla aika hyvin kärryillä, mitä SW on tekemässä ; )
Kirsikkana kakun päällä on sijoittajaviestintä, joka tuntuu olevan kaikin puolin hyvässä kuosissa. Kotisivuilla on paljon materiaalia, CMD, sijoittajakirjeet, firma on aktiivinen eri foorumeilla - jopa tällä palstalla.
Tuli vähän raavittua sieltä täältä mutta samalla tässä jäsentelin itselleni, miksi lähdin tähänkin junaan. Jatkossa en paljon kirjoittele mutta sitäkin tiiviimmin seuraan, miten SW jatkossa suoriutuu. Onnea SWn porukalle sekä kanssamatkustajille salonkivaunussa!