Minäpä raapustan Wetteristä pienen kokemuksen. Tästä on jo muutama viikko aikaa, ja olen pohtinut, että viitsinkö tästä kirjoittaa. Oli siis tarve uudelle käytetylle autolle. Löysin lähipaikkakunnan (vaikka paikkakunta A) Wetterin liikkeestä sopivan auton, jota halusin koejaaa. Auto toimitettiin lähimpään Wetteriin paikkakunnalle B (noin 100km) ja koeajoin auton. Ensimmäinen kumma asia oli, kun auton kuljettaja soitti minulle, ja kysyi että missä tavataan, eli heidän mukaansa tarvetta liikkeeseen menolle ei olisi. Kaupat voisi tehdä vaikka prisman pihalla. Paikkakunnan A myyjä oli tehnyt paperit ja kauppasopimuksen valmiiksi. Ilmeisesti kyseessä on normaali käytäntö tässä tilanteessa?
No, ehdotin kuitenkin, että tavataan paikkakunnan B Wetterillä. Tapasimme siellä, ja koeajoin auton. Auto oli ihan ok, mutta halusin kuitenkin testata toista autoa paikkakunnan B Wetterillä. Sanoin kuskille, että tarkistan vielä yhden toisen auton ja teen sitten päätöksen, kumman otan. Menin liikkeeseen sisään, ja löysin toisen minua kiinnostavan auton. Kyseessä oli aika vastikään myyntiin tullut ladattava hybridi. Myyjä esitteli sitä, sen jälkeen lähdin koeajolle. Koeajolla huomasin, että akkua ei oltu ladattu ollenkaan. Testasin siis ladattavaa hybridiä, joka oli esillä myynnissä akku tyhjänä.
No koeajon jälkeen jatkoimme kaupantekoa paikkakunnan B myyjän kanssa. Tässä vaiheessa ilmoitin kuskille, että olen kiinnostunut enemmän tästä toisesta autosta, joten valitettavasti en ota nyt sitä ensimmäistä autoa. Hieman siinä jutustelimme ja sanoin, että harmi tietenkin että hänelle tuli ylimääräistä ajoa, mutta saahan siitä palkkaa kuitenkin. Hän sanoi jotenkin että “niin kyllä kait saan” tai “toivottavasti”, hieman ihmettelin ja sanoin kaverille sitten että tottakai työstä pitää vaatia palkka. Noh, lopetin puhelun ja jatkoin kaupantekoa myyjän kanssa. Hetken kuluttua paikkakunnan A myyjä soittaa minulle kännykkään, ja kyselee oliko ensimmäinen auto hyvä yms. Hän halusi keskustella paikkakunnan B myyjän kanssa. Annoin puhelimen, hetken aikaa he keskustelivat ja keskustelu päätyi pieneen sanaharkkaan siitä, että kuka lopulta nyt kaupan sitten tekee ja saa siis provikat. Täyttä yhteisymmärrystä eivät vielä saaneet, mutta esimiehen oli tuleva ratkaista asia.
Noh, pyysin sitten, että akku ladataan, jotta voin koeajaa auton myös sähköllä. Auto otettiin lataukseen. Tässä vaiheessa pyydän myyjää esittelemään auton latausjohtoa, ja miten koko härveliä käytetään. Type 2 johtoa ei löytynyt mistään. Kotilatauskaapeli löytyi, jossa oli johto lohjennut siitä pienestä boksista, se oli paikattu jeesusteipillä. En ole sähkömies, mutta latausjohto näytti hyvin epäilyttävältä ja eittämättä ei turvalliselta? Ihmettelin asiaa, myyjät hieman naureskeli tyyliin, että kyllä se jesari on lujaa tekoa ja hyvin toimii. Sanoin kuitenkin, että en hyväksy rikkinäistä johtoa, liekkö edes laillista myydä lataushybridin mukana ainoastaan viallinen johto?
Tässä vaiheessa olin lähdössä ajamaan autoa uudelleen. Yhtäkkiä paikkakunnan A myyjä soittaa minulle, kyselee pikaiset kuulumiset ja ilmaisee, että minä voisin tehdä kaupat tästä paikkakunnan B autosta hänen kanssaan puhelimitse, näkemättä koko myyjää, eikä myyjä ollut myöskään nähnyt autoa paikkakunnalla B. Hieman ihmettelin kyseistä asiaa, koska vastahan myyjät olivat keskustelleet asiasta keskenään puhelimessa. Myyjä A kuitenkin sanoi, että voin itse päättää kumman myyjän kanssa teen kaupat, ja jos päätän tehdä hänen kanssaan kaupan puhelimitse, hän saa provikat. Sanoin, että taidan tehdä kaupat ihan tässä paikanpäällä kasvotusten.
Lopulta koeajoin auton sähkötoiminnan kanssa myös, ja auto oli toimiva. Sain vaadittua uuden latausjohdon jeesusteipillä korjatun johdon tilalle. Ilmoitin myyjälle B, että päätän tehdä kaupat hänen kanssaan, enkä myyjän A kanssa, vaikka A soitteli perääni ja pyysi tekemään kaupat näkemättä.
Tässä tämä yksittäinen kokemusta. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti ![:smiley: :smiley:](https://emoji.discourse-cdn.com/facebook_messenger/smiley.png?v=12)
Kokonaisuudessaan hieman outoa oli, että:
-Lataushybridi annetaan koeajoon akku tyhjänä
-Lataushybridin johto on haljennut ja sitä ei ole tarkistettu, tai ei ole välitetty asiasta, ennen myyntiin laittoa
-Myyjät kinastelevat asiakkaan edessä, kuka tekee kaupan, toinen myyjä soittaa asiakkaalle, että pitäisi päättää tehdä kauppa hänen kanssaan näkemättä koko myyjää eikä myyjä ole nähnyt myöskään autoa.
-Paikkakunnan A kuski antaa ymmärtää, että ei saa palkkaa auton kuskaamisesta paikkakunnalle B?
En ole kovin montaa autokauppaa tehnyt, mutta tämä oli ehkä oudoin kaikista. Onneksi kuitenkin kahvi oli ilmaista ja auto on ollut toimiva.