Jep.
Ja periaatteessahan Yhdysvaltain talous kävi melkein minitaantumassa kesällä 2022. Osakemarkkina ennakoi tulostaantumaan, pohjasi syksyllä 2022 ja nyt melkein kuin käsikirjoituksen mukaisesti SP500 palaa tällä tuloskaudella tuloskasvuun. Melko klassinen “pörssi ennakoi vuodella” -tapaus.
Itsekin nostelen paljon huomioita Yhdysvaltain taantumavaarasta, koska maa on kriittinen muulle maailmantaloudelle joka selkeästi taas on heikommassa hapessa ja euroalueen taantumassa olosta voi keskustella jo.
Mutta talous on toistaiseksi melkosen vahva ja Bidenin massiivinen julkinen elvytys huomioiden olisi ihme jos taas repsahttaisiin taantumaan. Kasvu ei kyllä todennäköisesti tule jatkumaan 5 % vauhtia: Esim. GDP Now ennakoi rauhallisempaa prosentin kasvua Q4:lle.
Huomenna Vartissa lisää korkohuipuista ja pörssistä mutta ei se mikään salaisuus ole että pörssit ovat ainakin lyhyellä 12kk aikajänteellä nousseet hyvin kun korkohuippu on saavutettu. Ihmettelen jos nousee korot vielä lisää, mutta onpa minut yllätetty ennenkin.
Jep, pörssi tuppaa pohjaamaan ennen kaikkea muuta sijoittajien arvatessa pohjia.
Ehkä selkeän makrokäänteen sijaan kannattaisi miettiä firmojen normalisoitua tulosta yli syklin ja ostaa kun ne ovat halpoja (=hyvä tuotto-odotus).
Esimerkiksi Helsingin pörssin (OMXH25 katsoen mutta aika samalla tasolla nuo pörrää) P/B on joku 1,5. Hetki sitten Inderesin seuraamien pörssifirmojen eli käytännössä melkein kaikkien mediaani oli 1,6x kun puhuin Vartissa pörssin halpuudesta.
Jos normalisoidaan ROE johkin 12 %:iin olisi P/E 12,5. (ROE oli 12,5 % tuossa Vartissa). Jos Nordean tulos repsahtaisi sinne tuttuun 10 % ROEn tuottoon, koko pörssi valahtaisi 11 % pintaan (vuoden 2023 ennustein ennen tuloskautta).
Pessimisti voisi heittää Helsingin pörssin olevan niin pulassa että se pystyisi vain 10 % ROE:hen milloin normalisoitu P/E olisi 10x vasta pörssin kolahtaessa kirja-arvoonsa (mihin on vielä siis 30 % matkaa), mutta historiallisesti edes finanssikriisissä ei taidettu mennä alle buukin vaan pohjatl löytyi 1,1 tasoilta.
No sekavaa ajatuksen partta mutta ydinajatuksena on Helsingin pörssin edullisuus jo nyt. Pääsee hyviin bisneksiin käsiksi ilman kummempia “lisähintoja”. Joskus se aurinko paistaa risukasaankin on ollut syksyn teema ainakin omassa salkussa.
Lisäys: tässä vielä Hesulin forward P/E mitä se oli lokakuun lopussa, ei ole paljoa muuttunut: