Admicom - Rakennusalan digitalisoinnin edelläkävijä

Tätä olen nyt itsekin pohtinut eli ainakin tästä vuodesta tulee välivuosi kuten täälläkin on aiemmin taidettu todeta. Samalla koronlaskuja saadaan odotella EKP:ltä vielä varmaan hetki ja tuskin niitä kuitenkaan lasketaan roimasti kerralla. Rakennusmääriä rauhalliset laskut eivät välttämättä saa kovinkaan nopeasti nousuun kun ala on lyöty kanveesiin.

Onhan Admicomilla toisaalta myös korjausrakentamista ja huoltofirmojakin. Tuli näköjään itsekin tuettua yritystä välillisesti kun joutui LVI-liikkeen palveluihin turvautumaan taannoin.

Positiivista tässä on mielestäni myös viimeajoilta tuo uudelleenbrändäys vaikka muutos onkin vain kosmeettinen. Portfolio näyttä ennen vähän sekatavarakaupalta, mutta nyt tuotteet sopivat ulkoisesti paremmin yhteen.

Pihvihän tässä Atenkin mukaan on katsella vuodesta 2025 eteenpäin, mutta kyllä tästä nyt himottaisi pikavoitto ottaa, jos ennusteet eivät ihan pidäkään.

Taisin ostaa tätä P/E:llä 18,x, mutta nyt liikutaan 23 paremmalla puolella eli kasvua on jo leivottu hintaan. Lyhyen ajan näkymät ovat kyllä sumuiset.

Surkeaahan tässä on, että jos Inderes kääntyy vähennä-puolelle niin kurssi varmaan seuraa perässä vaikka pidemmän ajan näkymät (ennusteissa) olisivatkin houkuttelevat :smiley: Noh, ostopaikka toki.

9 tykkäystä

Tällä kertaa myös Admicomin ohjelmisto Ultima mukana (vanhalla nimellä Adminet). Ei kovin mairitteleva tilasto ja kirjanpitäjät varmaan tämän tutkimuksen pohjalta löytäisivät parempiakin vaihtoehtoja. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että Lemonsoft lienee se tuosta ryhmästä, johon voi edes jotenkin Admicomin ohjelmistoja verrata.

Edit: muutenkin hyvää insightia markkinoista, jne. Joku ketterä voi jakaa Talenom/Lemonosft/Heeros/Aallon/Wulff/Administer -ketjuihin!

15 tykkäystä

Tässä tutkimuksessa tämä nosto aika olennainen huomioida: “Ohjelmistojen helppokäyttöisyyden arvioiminen ei ole helppoa, sillä ne on suunniteltu eri tarkoituksiin. Osassa painottuvat tilitoimistokäyttäjän tarpeet, kun taas osa on suunnattu enemmänkin loppuasiakasyrityksen tarpeisiin.”

Nuo kärkisijoja napsivat on nimenomaan tehty tilitoimistojen tarpeisiin ja ovat ennen kaikkea taloushallintosoftia. Sitten esim. Admicomin ja Lemonsoftin ERP:t on kehitetty lähtökohtaisesti asiakasyritysten toiminnanohjaukseen, missä toki taloushallinto olennainen osa kokonaisuutta. Mutta olen aiemminkin kuullut, ettei kirjapidon vääntäminen Adminetilla ole niin herkkua verrattuna näihin tiettyihin muihin softiin, joten ei kyselyn tulos sinänsä mikään yllätys ole :smiley:

19 tykkäystä

Onkohan adminetistä tietoa että kuinka iso osa asiakkaista käyttää erillistä tilitoimistoa? Meillä oli aiemmin tilitoimisto+lemonsoft, vaihdettiin siitä adminettiin ja käytetään admicomin tilitoimistopalvelua. Yhdistelmä toimii tosi hyvin ja on kokonaiskustannuksiltaan edullisempi kuin erilliset palvelut. Lemonsoftin jälkeen käyttömukavuus hyppäsi tosi paljon paremmaksi, toki en muutamaan vuoteen ole perehtynyt että onko lemonsoftin käytettävyys parantunut. Tehdään itse palkanlaskentaa ja laskutusta ja käsittääkseni kirjanpitäjälle ei kovin paljon työkuormaa tule.

23 tykkäystä

Voiko tässä alkaa osakkeenomistaja jo huokaisemaan helpotuksesta? :joy: :beers:

26 tykkäystä

Tähän liittyen olen laajaan raporttiin (3/2023) raapustellut seuraavaa: “Admicomin SaaS-asiakkaista noin reilu kolmannes käyttää yhtiön tilitoimistopalveluita. Käsityksemme mukaan uusista asiakkaista noin puolet ottaa käyttöönsä myös tilitoimistopalvelut.” Varmaankin @Petri_Kairinen voi tarkentaa, mikäli tilanne on tästä muuttunut.

18 tykkäystä

Kiitos @Mikko26 näistä kommenteista! Adminet/Ultima on tosiaan rakennettu kokonaisratkaisuksi ja silloin aiemmin todetut tilitoimistoyrittäjien mietteet ovat ymmärrettäviä. Hienoa kuulla nuo teidän positiiviset kokemuksenne nimenomaan asiakkaana.

Kuten Atte tuossa kertoikin, olemme kertoneet, että noin kolmasosa Ultiman asiakkaista hyödyntää myös tilitoimistopalveluja (eli kirjanpito ja/tai palkanlaskenta) ja uusista asiakkaista noin puolet ottaa palvelut käyttöön. Nyt kun olemme saaneet ratkaistua resurssoinnin pullonkauloja tilitoimistossamme, on tämän osuuden kasvattaminen myös yksi tie kasvuun. Ja on myös hyvä muistaa, että automaation lisääntyessä tuo tilitoimistoliikevaihto tulee olemaan enenevissä määrin softaliikevaihtoa.

33 tykkäystä

Ja tässäkin taas hyvä muistaa, että asuinrakentaminen on vain yksi osa koko rakentamisen ja kiinteistöalan liikevaihdosta! (muualla menee paremmin) …toki ei yhtään haittaisi että nuokin käppyrät suuntaisivat koillista kohden taas!

32 tykkäystä

Erinomaisesti tiivistetty tutkimuksemme rajoitteet, jotka olemme itsekin tunnustaneet ja esille nostaneet.

4 tykkäystä

Kiinnitin huomiota tuohon ARR-trendiin. Tuo ilmeisesti jatkuvaa sopimuslaskutusta? Jos se on kääntynyt Q4:llä laskuun, niin siitä vois päätellä, että churn ja downgradet on korkeammat kuin newsales ja upsales. Vuosikatsauksessa ei tainnut olla hirveästi tuosta Q4:n liikevaihtodriver-kehityksestä jostain syystä tarinaa - toisin kuin Q3:lla. Vähän pelkään että lasketellaan Q1 liikevaihdossa ihan selkeästi, koska tuskinpa myyntitasot tai churn olisi tässä parantunuteet - päin vastoin.

8 tykkäystä

SaaS-yhtiöistä puhuttaessa rule of 40 -tunnusluku on varmaan monella tullut vastaan. Tässä mielenkiintoinen artikkeli “Rule of X:stä”, missä kasvua painotetaan kannattavuutta enemmän.

Sovelsin nopeasti Admicomin verrokkiryhmälle tuota tunnuslukua painottaen kasvua 2x kertoimella. Aika hauskasti istahtaa Admicom suoraan tuohon trendiviivalle :smiley:

image

Vertailuksi perinteisesti raporteista löytynyt rule of 40 -kuvaaja:

image

32 tykkäystä

Admicomin yhtiökokous on ollut eilen ja siellähän on ollut asialistalla @Petri_Kairinen ja “Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen”.

Nyt kun en ainakaan toistaiseksi ole onnistunut tallennetta saamaan käsiini, niin onkohan jotain muuta materiaalia esityksestä saatavilla tai olisiko Petrillä mahdollisuutta heittää vaikka ihan vain ranskalaisilla viivoilla keskeisimmät asiat ja etenkin kommentit markkinatilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä kohdemarkkinoilla?

Jos @Atte_Riikola tai joku foorumilainen on ollut paikan päällä, niin toki toisen käden tietokin kovasti kiinnostaa.

Viljakaisen Antti laittoi tuonne LapWall-ketjuun uunituoreen Rakennusteollisuuden katsauksen, joka on kyllä oikeinkin surullista luettavaa:

Sitten huonot. Valitettavasti kysymys alkaa olla jo siitä, kuinka paljon meillä on enää ensi vuonna pysytyssä sellaisia rakennusliikkeitä, joita pankit pystyvät ja haluavat rahoittaa. Historiallisen nopea kustannusten ja korkojen nousu, kiristynyt luottopolitiikka ja rahoituksen sääntely ovat kaventaneet rakennusyritysten liikkumatilan ja rahoituksen lähes olemattomaksi. Lisäksi kotimaiset erityispiirteet ovat hyydyttäneet asuntomarkkinat.

Vaikeassa tilanteessa rakennusliikkeet ovat reagoineet voimalla. Uudet asuntohankkeet ovat jäissä, mutta runsaalle käynnissä olevalle ja valmistuneelle tuotannolle yritykset eivät mahda mitään. Asuntoja on nyt tarjolla runsaasti, mutta näköpiirissä oleva tuotannon taso pitkine läpimenoaikoineen johtaa asuntovajeeseen. Markkinaehtoisia ratkaisuja tilanteeseen on juuri nyt vähän.

Ymmärtääkseni rakennussektorilla ja kiinteistömarkkinoilla alkanut vuosi on ollut odotettuakin vaisumpi ja näyttää siltä, että ennusteissa on painetta lykätä elpymistä hieman tuonnemmaksi tulevaisuuteen. Toki sektorikohtaisia eroja löytynee.

26 tykkäystä

Juuri tipahti tuore Viisas Raha postiluukusta.

Kun otsikointi alkaa olla tätä luokkaa, niin varmaan pohjat ainakin lähenee?

29 tykkäystä

Niin kauan kun YIT / SRV ym isot yhtiöt on pystyssä niin veri ei virtaa kadulla.

4 tykkäystä

Isot saavat ainakin toistaiseksi rahoitusta, vaikkakin kallista ja/tai osakekantaa dilutoivaa sellaista, kuten juuri YIT sai:

Ja SRV:kin taitaa toistaiseksi selvitä, joskin sielläkin on diluutioriskiä kunnolla.

17 tykkäystä

Terve! Yhtiökokous tosiaan oli tiistaina ja sen päätöksistä tiedote laitettiin ulos. Toimitusjohtajan katsaus oli aika pitkälti toisintoa Q4-infossa kerrotuista asioista, strategian kertaamista ja mihin ollaan matkalla. Uutta tietoa ei tuossa yhteydessä siis tuotu (jos oltaisiin tuotu, niin se olisi pitänyt toki julkaista erikseen). Meille ei ole ollut tapana tuota TJ-katsausta sellaisenaan julkaista tai striimata, mutta katsotaan jos senkin osalta kehitys kehittyy. Pöytäkirjan kanssa varmaankin ilmestyy sijoittajasivuille kuitenkin!

Mitä tulee alan kehitykseen, niin toki keskiviikkona julkaistu suhdannekatsaus ei paljon positiivista näkymää vielä tuonut. Emme toki sitä vielä odottaneetkaan eli odotukset ovat aika lailla linjassa edelleen omien suunnitelmiemme kanssa.

28 tykkäystä

Danske julkaisi päivitetyn näkemyksensä Admicomista. Suositus OSTA, tavoitehinta 48,00 €. :point_down:

16 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Admicom-analyysinsä. Suositus (PIDÄ) ja Fair value (41,00 €) pysyvät ennallaan.

10 tykkäystä

Tässä on Aten etkokommentit, kun yhtiö julkaisee Q1-tuloksensa keskiviikkona. :slight_smile:

Admicom raportoi Q1-tuloksensa keskiviikkona 10.4. klo 9.00. Synkkä rakennussykli painaa lyhyellä aikavälillä yhtiön kasvuvauhtia, mikä näkyy myös tälle vuodelle varovaista orgaanista kasvua ennakoivassa ohjeistuksessa. Siten odotamme kasvun olleen alkuvuodesta hyvin maltillista ja viime vuonna lisättyjen kasvupanostusten painaneen kannattavuutta vertailukaudesta. Isossa kuvassa Admicom pystyy tekemään hyvää tulosta myös heikommassa markkinatilanteessa, ja tulevina vuosina yhtiön edellytykset tuloskasvun kiihdyttämiseen ovat erittäin hyvät niin omien toimien kuin piristyvän markkinatilanteen tukemana.

8 tykkäystä

Kasvua vaikeassa markkinassa, jatkuva vuosilaskutus (ARR) kasvoi +10 %

Tammi-maaliskuu 2024 (Q1):

  • Jatkuva vuosilaskutus (ARR)1) kasvoi 10,0 % ja oli 33,8 miljoonaa euroa (30,7).
  • Jatkuva liikevaihto2) kasvoi 7,4 % ja oli 8,1 miljoonaa euroa (7,5).
  • Liikevaihto kasvoi 4,8 % ja oli 8,6 miljoonaa euroa (8,2).
  • Oikaistu käyttökate3) (EBITDA) oli 2,7 miljoonaa euroa (3,0), eli 30,9 % liikevaihdosta (36,7 %). Oikaisut käyttökatteeseen olivat 80 tuhatta euroa.
  • Oikaistu liikevoitto (EBIT)3) oli 1,7 miljoonaa euroa (2,3), eli 19,9 % liikevaihdosta (27,6 %).
  • Osakekohtainen tulos oli 0,21 euroa (0,32).
  • Admicom vahvisti edelläkävijyyttä rakennusalan ohjelmistoratkaisuissa hankkimalla suomalaisen kalustonhallinta- ja IoT-ohjelmistoratkaisuyhtiö Trackinno Oy:n. Trackinno on yhdistelty konsernin lukuihin hankintahetkestä 19.1.2024 eteenpäin. Ensimmäisellä neljänneksellä Trackinnon osuus on 117 tuhatta euroa konsernin liikevaihdosta ja 551 tuhatta euroa konsernin jatkuvasta vuosilaskutuksesta (ARR).
  • Helena Marjokorpi (FM) nimitettiin Admicom Oyj:n henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2024 alkaen.

Avainluvut:

Toimitusjohtaja Petri Kairinen

Jatkoimme vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä määrätietoista kasvustrategiamme toteutusta. Rakennamme nyt yhtenäisenä Admicomina rakennus- ja kiinteistöalan tuottavuutta parantavaa keskenään erinomaisesti integroituvaa tuoteperhettä. Uusimpana lisänä tuoteperheeseen liittyi tammikuun puolivälissä kalustonhallintaratkaisua tuottava Trackinno Oy, jonka moderni pilvipohjainen ratkaisu laajentaa entisestään tarjoamaamme ja markkinapotentiaalia.

Jatkuva vuosilaskutuksemme (ARR) kasvoi vuodentakaisesta 10 %, josta Trackinnon vaikutus on noin 1,7 %-yksikköä. Uusmyyntimme sujui olosuhteisiin nähden kohtuullisesti ja uusia asiakkaita saatiin reilusti yli sata, joista kasvava joukko hankki käyttöönsä useamman tuotteemme. Markkinatilanne Suomen rakennusalalla jatkui vaikeana. Vaikka korkohuipun arvioidaan jo jääneen taakse, ei rakennusalalla ole vielä näkyvissä merkittävää piristymistä. Poistuma säilyi ennustetulla normaalia korkeammalla tasolla, jossa konkurssit olivat edelleen korostetusti esillä. Ilahduttavasti sopimusirtisanomisten kokonaisarvolta ensimmäinen vuosineljännes oli pienempi kuin yksikään vuoden 2023 neljänneksistä.

Tämä vuosi tulee olemaan ohjeistuksemme mukaisesti meille vaatimattoman kasvun vuosi ja erityisesti toisella vuosineljänneksellä asiakkaiden volyymiin perustuvan tasauslaskutuksen määrä tulee olemaan viime vuotta pienempi syöden osaltaan myös kannattavuutta. Koko vuoden kannattavuustasoa tulee ylläpitämään toinen ja kolmas vuosineljännes jotka ovat kausivaihtelun johdosta perinteisesti vahvoja neljänneksiä. Kannattavuutta tukee edelleen tiukka kulukuri ja henkilöstömäärän tasaantuminen. Ensimmäisen neljänneksen henkilöstölisäys on enimmäkseen seurausta Trackinno-yrityskaupasta.

Taloudellinen ohjeistus 2024

Tilinpäätösjulkistuksen yhteydessä 19.1.2024 annettu ohjeistus säilyy ennallaan. Yhtiö arvioi vuonna 2024 jatkuvan vuosilaskutuksen (ARR) kasvavan 5-10 %. Jatkuva vuosilaskutus vuonna 2023 oli 32,5 miljoonaa euroa. Kokonaisliikevaihdon arvioidaan kasvavan vuodesta 2023. Kokonaisliikevaihto vuonna 2023 oli 34,3 miljoonaa euroa. Oikaistun käyttökatteen (EBITDA) arvioidaan olevan 32-37 % liikevaihdosta.

Liikevaihtoon ja kannattavuuteen vaikuttavat asiat

Yhtiö näkee merkittäviä kasvumahdollisuuksia konsernin ohjelmistoratkaisuissa sekä nykyasiakkaille suunnatussa lisä- ja ristiinmyynnissä, mutta rakennusalan taloudellinen taantuma aiheuttaa epävarmuutta vuoden 2024 uusmyynnin kehitykseen ja pitää asiakaspoistuman koholla erityisesti konkursseista johtuen. Yhtiö jatkaa ohjelmistokehitysresurssien siirtämistä sisäiseen käyttöön, mikä myös alentaa liikevaihtoa.

Admicom Ultima-tuotteen (aiemmin Adminet) ja kirjanpitopalveluiden hinnoittelu perustuu asiakkaan liikevaihdon mukaan määräytyvään kuukausimaksuun. Laskutusta tarkastetaan asiakkaan todellisen vuosiliikevaihdon poiketessa ennustetusta. Tämä tasauslaskutuserä laskutetaan tyypillisesti viisi kuukautta asiakkaan tilikauden päättymisestä. Asiakkaiden pienentyneiden liikevaihtojen johdosta tasauslaskutus tulee arviomme mukaan olemaan vuonna 2024 noin 1,5 miljoonaa euroa (2,3 miljoonaa euroa vuonna 2023). Tämä muutos heikentää yhtiön kasvua ja suhteellista kannattavuutta.

Oikaistun käyttökatteen (EBITDA) laskennassa tehtävät oikaisut ovat olennaisia, tavanomaisesta liiketoiminnasta poikkeavia eriä esimerkiksi yrityshankintoihin tai muihin kertaluonteisiin transaktioihin liittyen.

24 tykkäystä