Suomen käyrää voi tulkita eri tavoin. Yksi tulkinta on olettaa viimeiset 50 vuotta, että 8 litraa on sellainen suht. normaali taso ja siinä näkyvät kaksi piikkiä v. 1989 .ja 2007 on nousukauden loppuhuipentuma. Eli kun talous lähtee nousee, voidaan taas odottaa lähemmäs 10 litran lukemia ?
Niiin ne kauppojen omat oluethan on Olvin tekemiä. Hyvää tulostahan se tekee… Tuleeko sitten Pirkka-viiniä, joka pullotetaan Anoran tehtaalla, saa nähdä.
Tilastoimaton kulutus on kasvanut, jolloin kokonaisuutena alkoholin kulutus on pysynyt vakaana. Kysymys lienee miten siirrytään tilastoitavaan kulutukseen, verojen korottaminen varmaan auttaa? Anoralle varmaan sama haetaanko juomat Liettuasta vai mistä. Etämyyntiin luultavasti oikein sopiva sijainti, kun on suopea verokohtelu.
No eikä ole pysynyt vakaana. Raulin edellä linkittämässi kuviossa on arvioitu myös tilastoimaton kulutus sekä kokonaiskulutus. Vaikka lukuihin epätarkkuutta varmasti sisältyykin, suunta on selkeä. Ei kannata huijata itseään näissä sijoituskeisseissä.
Olen kyllä havainnut, että kun suomalaiset tilaa vaikka Saksasta kaljaa, niin usein ostoksiin päätyy Lapin kultaa ja vastaavaa, vaikka sakemannien omia oluita saisi verrattomasti paremmalla hinta-laatusuhteella. Silti pidän melko selvänä, että Latviasta ei osteta samalla prosentilla sen enempää kotimaisten olutpanimoiden kuin Anoran tuotteita kuin Alkosta.
Suurin Myyjäkin sitten selvisi, vakuutusyhtiö Veritas. Ei riitä suomalaisten rahat näihin,ja kun ulkomailtakaan ei nyt tule apuja. Myyntipainetta edelleen osakkeessa selvästi on, ja onhan Veritaksellakin vielä osakkeita. Liekö tarkoitus, että heillä vuodenvaihteessa on nolla lappua ?
Suomessa suunta on ollut selkeä, mutta tärkeintähän on tulevaisuus…Pohjalta on helpompi ponnistaa …
Jos vertailua hakee muista pohjoismaista, niin tässä tuhti lukupaketti, joka ei edes huolestuta osakkeenomistajia. Customized Report Service – Beer, wine and spirits in the Nordic countries of Sweden, Denmark, and Norway - agriculture.canada.ca
Zen65
Hyvä lukupaketti. Yllättävän monen skandimaan top ten -listalla näkyy olevan useampikin Anoran tuote.
Tietämättömänä kysyn, mahtaako Anoralla olla jo tarve esim osakeantiin. Eli tarvitseeko se rahaa annin kautta vai onko jotakin divestointilistalla?
Kiinnostaa myös mielipide osingon pysyvyydestä. Kiitos jo etukäteen!
Enpä oikein usko, että olemme alkoholinkäytössä pohjalla, josta on helppo ponnistaa ylöspäin. Ja hyvä niin. Kossun nimeen vannovat kalevit käyvät väliin. Ykät vannoo keskikaljan nimiin. Jonnet polttaa pilveä, eikä jaksa läträtä viinan kanssa. Jopa vanha kunnon “känni päälle” -henkinen juominen on katoava kansanperinne, kun nykyään sitä perhettäkään ei enää saisi ajaa kirveen kanssa lumihankeen kossupullon kumoamisen jälkeen. Omituiseksi on maailma mennyt.
Myös laatumielikuvat elävät ja päivittyvät. Anoran ulkopuolelta esimerkkejä hakien, monelle seniorikansalaiselle Grant´s on se laatuviskin merkki ja Bacardi on laaturommin merkki. Kai ne ovat etäisesti jääneet jostain nuoruusvuosilta mieleen merkkeinä, jotka ovat olleet ruotsinlaivalla näkyvästi esillä ja joissa on ollut kansainvälistä tatsia. Mutta mielikuvat ja näkemykset päivittyvät sukupolvien välillä.
En nyt sano, että Anora on mikään häviäjäosake, jolta bisnes kuolee alta. Mutta ei kyllä ole mikään kasvualan firmakaan. Eikä sillä ole kansainvälisesti kovinkaan vahvoja brändejä.
EIköhän nyt edes se Ruotsi vielä oteta kiinni kulutuksessa. Hallituskin yrittää nostaa kulutusta. Sallliminen ruokakaupoissa ja kohta saanee myös kotiinkuljetukset Alkosta.
Ruotsissa markkina-ykkönen on vahvoissa Absolut (5,5%) ja kakkonen Anoran Explorer (4,4%).
Absolut brändistä maksettiin 5,6 miljardia euroa. Koko Anora on nyt 200 milliä. Jo pelkkä Altia oli 270 milliä, kun se listattiin.
Saattaa moraaliongelmiakin olla, mutta jos ei alkoholilla halua rikastua, niin joku toinen tekee sen sitten puolestasi . Onhan niillä myös väitettyjä terveysvaikutuksia (mm.Pinot noir lajike), Tupakkafirmoillakin menee yllättävän hyvin.Niihin harvemmin keksitään terveysvaikutuksia, mutta sellainenkin löytyy .Yleensä tupakanpoltto sairastuttaa ja pahentaa sairauksia. “Haavaisen paksusuolentulehduksen kohdalla näin ei kuitenkaan ole.– Crohnin taudissa tupakanpoltto on hyvä lopettaa heti. Haavaisessa paksusuolentulehduksessa tupakointia ei kannata lopettaa, kun sairaus on aktiivivaiheessa” Ja joku rohkea on jopa aloittanut tupakanpolton varta vasten tämän sairauden takia ja parantuenkin, ettei suolta leikattaisi. Eli IBD potilas voi ehkä jopa hyvällä omatunnolla omistaa näitä firmoja.
Haaparannan systembolagetissa, kun vierailee niin vaikuttaisi, että suomalaiset lisää enemmän ruotsalaisten kulutusta mitä suomen. Sieltä saa esim Anoran chill out viinipakkauksen -10€ halvemmalla mitä Suomen puolelta. Moni pohjoisessa asuva ostaa viininsä Ruotsin puolelta.
(Edit: virheellinen väite Explorerin omistuksesta poistettu)
Siinä on joo hieman ristiriitaa, kun molemmilla ? tämä pitäisi olla Ruotsin kakkonen.
Jep, olin yllä väärässä, pahoittelut. Nettilähteisiin luottaminen on joskus vaarallista.
Brown-Formanin tulos kääntyi parempaan päin pitkän laskettelun jälkeen Yahoo is part of the Yahoo family of brands
Mitäköhän kautta tuo Explorer on tullut Anoralle ?
Tämä isompi osto on aikanaan Pernodilta tehty. Kauppahinta suht. sama kuin liikevaihto eli Aika normaalin kuuloinen. 15.2.2010 Altialle siirtyy noin 280 työntekijää Pernod Ricardilta.
Kauppahinta on 82 miljoonaa euroa. Kauppa kasvattaa yhtiön liikevaihtoa noin 85 miljoonalla eurolla.
Kauppaan kuuluu tuotemerkkejä sekä tuotanto- ja logistiikkatoimintoja Ruotsissa sekä Tanskassa. Viinituotesalkkuun kuuluvat muun muassa Chill Out -viinit sekä Blossa-glögit. Väkevien tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa tuotemerkki Skåne Akvavit.
Kauppaan sisältyvät lisäksi Svendborgin pullottamo Tanskassa sekä logistiikkakeskukset Ruotsissa ja Tanskassa.
Ja tosiaan myös Explorer: * I juli 2008 sålde staten V & S Vin & Sprit AB till franska Pernod Ricard. Det huvudsakliga intresset för Pernod Ricard var varumärket Absolut. Efter köpet av V & S har Pernod Ricard under 2010 sålt Explorer vodka, Blossa Glögg m.fl. till det finska statligt ägda företaget Altia.
Uskomattoman tylsä on Anoran vuosikertomus verrattuna Arcusin v. 2020. Kaikki värikäs ja seikkaperäinen tuotemarkkinointi puuttuu.
https://assets.ctfassets.net/197jjpt91b9r/281H3PY57zc16ZpmeZ2lWe/a1050cb3dd8754aef0841665dd1c1e13/Arcus_Annual_Report_2020.pdf Se oli myös hyvin kasvava ja kannattava yritys. 15 vuodessa liikevaihto yli 3 kertaistui…
Onko toisaalta ihme että kun kaksi vanhaa valtion viinamonopoleista muodostettua firmaa yhdistyy niin ja suomalaiset päättävät mitä tehdään niin lopputulos on tylsä. Kun osakekurssin kehitystä katsoo niin olisi ehkä paikallaan tehdä vähän isompi uudistus liiketoimintaan ja markkinointiin. Ei brändibisneksessä voi pärjätä jos meno on kuin valtion virastossa.
Tuskin suomalaiset nyt mitään päättää. Suurin omistaja on norjalainen yksityinen kauppaketju, kolmonen on norjalainen firma myöskin. Hallituksen puheenjohtaja on norjalainen. Ohjasten paikalla on siis norjalaiset perheyritykset, jotka voisi haluta lujittaa asemaansa enemmänkin ? Ehkä Anora vedetään vielä pois pörssistä ? Suomalainen listaus ei selvästi toimi. Suomalainen toimari lienee saanut potkut ja varmaa kritiikkiä saa nykyinenkin, jonka takia haluaa eläkkeelle. Johtajat siis vaihtuu , koska löytyy sopiva?.. Uuden toimarin nimitys voisi olla uuden ajan alku.
Mitä myyntiin tulee, niin liikevaihtoa alentavana huomioitava myös, että Ruotsin ja Norjan kruunut on nyt 10% alempana kuin 3 vuotta sitten. Hyvä osake valuuttapelille ?
Ruotsin kruunu on laskenut euroon nähden yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 alkaen. Olen koittanut pohtia nouseekokaan tuosta ikinä. Suunta on vuodesta toiseen alaspäin. Varmaan Anoraan ei kannata sijoittaa sillä perusteella, että ähtisi arvailemaan kääntyykö kruunun suunta tuosta koskaan.
Toisaalta sitä ennen vuodesta 2009 kruunu vahvistui 30% prosenttia. Nythän ollaan juurikin v. 2009 pohjissa. Dollarikin oli joskus 0,7 euroa, tosi huono aika jenkkisijoituksille? Eli piensijoittajat ehkä taas kerran väärässä, kun niitä nyt kauhovat
Alkosta ja Norjan vinmonopoletista on saatu tällä viikolla marraskuun myyntiluvut.
Norjassa viinit ja väkevät kasvoivat 1 % marraskuussa, lokakuussa viinit oli +2%, väkevät -1%. Koko vuodelta laskua on molemmissa 4 %, joten kehitys on suhteellisesti parantunut.
Alkossa sekä viinit että väkevät olivat loka-marraskuussa 6-7 % laskussa. Väkevissä lasku on ollut samaa tasoa koko vuoden, viineissähän taas näkyy kesäkuussa kauppoihin tulleet 8 %-viinit, joka näkyy alkon myyntiä laskevana, mutta Anora saa myyntiä myös vähittäiskauppaan. Loka-marraskuun kehitys on molemmilla markkinoilla heikosti mennyttä syyskuuta parempi. Ruotsin systembolaget julkaisee lukuja vain kvartaaleittain.
Anora kertoi Q3:n jälkeen ohjeistuksensa (oik. käyttökate 65-70 MEUR) perustuvan negatiiviseen, mutta Q3:a parempaan volyymi/liikevaihtokehitykseen Q4:llä. Meidän ennuste Q4-liikevaihdolle on -3 % (Q3: -6 %) ja koko vuoden oik. käyttökatteelle 67 MEUR. Loka-marraskuun markkinadatan perusteella kvartaali on edennyt ohjeistuksen mukaisesti. Toki joulukuu on vielä tärkeä myyntikuukausi Anoralle, eikä Ruotsin ja Tanskan markkinoilta ole dataa.
https://www.alko.fi/alko-oy/uutishuone/myyntitilastot/myynti