Anora - Brändejä bunkkeriin

Joo, raporteissa mennään virallisilla luvuilla tuloslaskelman ja tunnuslukujen osalta eli vuokravelat mukana ja myydyt saatavat ulkona. Arvostusta miettiessä sitten huomioidaan ja kommentoin miten edustava joku luku on. Dcf-mallin velassa myydyt saatavat ovat mulla anorassa mukana.

5 tykkäystä

OP:Tavoitehintamme 4 euroa perustuu P/Ekertoimeen 11x sekä kassavirtamalliin.
Inderes tavoitehinta taasen perustuu P/E lukuun 9. Eli tästähän se tavoitehinnan ero sitten paljolti tulee. Vuosi sitten oli P/E vielä 11,5, jonka Juva kertoi olevan suht. edullinen. HIeman erikoista, että kun kurssi laskee, vaaditaan alhaisempaa P/E luku:a. Maalaisjärjellä sen pitäisi mennä oikeastaan tosin päin. Huonoa katemarginaalia on helpompi kasvattaa, kuin hyvää . No ehkä analyytikko ajattelee asioista eri lailla kuin sijoittaja ? Toki täytyy sanoa, että OP:n pessimistisimmässä skenaariossa saadaan vielä nykyistä alhaisempi tavoitehinta. Onneksi siellä on myös positiivinen skenaario yli 6 euroa. Näin jokainen voi valita mieleisensä. Suosittelisin siis lukemaan myös OP:n analyysin. Hinta 100 euroa , jonka saa takaisin, kun lopettaa asiakkuuden. Eli käytännössä ei menetä mitään.

4 tykkäystä

En oikein ylipäänsä tykkää näkemyksen/tavoitehinnan perustelujen tiivistämistä yhteen kertoimeen. Anorassa vuoden takaiseen verrattuna meidän näkemys yhtiön arvonluontikyvystä on heikentynyt (jota avattiin esim. tässä raportissa), joka luonnollisesti heijastuu myös hyväksyttävään kertoimeen. Eli tässä pikemminkin kurssilasku ja meidän hyväksytyn kertoimen lasku johtuu samasta ajurista (näkemys yhtiön tulospotentiaalista on heikentynyt) kuin että kurssilasku ajaisi ennusteita tai tavoitehintaa alas (tämä on muuten yleisemminkin usein totta, ei toki aina).

Toivon ettei tosiaan kaikki ajatella samalla lailla, mutta tuottoa varmaan kaikki pyrkii tekemään :slight_smile:

11 tykkäystä

Teillähän on edelleen aika kovat EPS ennusteet. Vuosi sitten , jos siis 5,5 euron tavoitehinta olisi toteutunut, ja odotettu EPS , niin P/E luku olisi ollut n. 14. Siihen nähden 9 on nyt aika vähän.
Suosiolla laskisin EPS lukuja ja laittaisin P/E luvun yli 10 tason, edes 15 ei olisi "liikaa, varsinkin, jos korot laskee . Nyt luvuissa on omaan makuun liikaa ristiriitaa.
Se, mikä noissa raporteissa myöskin hieman ärsyttää, on Viva wine. Hyvinhän ne pärjää halpisviineillään, mutta esim. OP ei heitä mainitse kertaakaan. Teillä taas joka raportissa. Ilmeisesti on maksava asiakas ? HIeman tulee mieleen sekin, että kun vuosi sitten epäonnistuttiin pahasti, niin nyt tehdään liiankin suuri korjausliike takaisinpäin…

Anora taitaa olla pattitilanteessa: hallitus pitäs vaihtaa, mutta kun Solidium tyylilleen uskollisena on huono omistaja eikä saa mitään aikaiseksi ja omistaja-arvon tuhoaminen saa jatkua. Osake alkaa kieltämättä olla ostohinnoissa, mutta nykymenohan jatkuu ja osakkeen halpenemisessa ei ole loppua näköpiirissä jos yhtiön hallitus ei kykene suunnanmuutoksiin eikä Solidium vaihda hallitusta.

1 tykkäys

Solidium ei päätä hallituksesta. Hallituksen varapuheenjohtajan paikka heillä taisi olla, mutta kaikki muut ovat ei-suomalaisia…ja hyvä niin. Isännät tulee Norjasta.

1 tykkäys

Onneksi voit omissa arvioissa näin tehdä, mä teen omani. Koronlaskujahan me ei ennusteta.

Jos OP ei näe listattua verrokkia ja viinien pääkilpailijaa mainitsemisen arvoisena, niin olen eri mieltä. Vielä kun Anora on nimenomaan viineissä ollut vaikeuksissa ja hävinnyt markkinaosuutta niin tuo on mielestäni hyvinkin oleellista. Ei Vivan nimeä tietysti pakko olisi mainita, mutta en tiedä miksi en sitä sanoisi. Analyysistä Viva ei meille maksa, joten siitä ei ole kysymys.

15 tykkäystä

Aivan totta, ei Solidiumin yksin pysty vaihtamaan hallitusta, siellä on vielä niitä norjalaisia instituutioita, jotka ei näköjään ole sen parempia omistajia. Eli edes Solidiumin irtaantuminen ei välttämättä laukaise pattitilannetta.

Minun ei ehkä pitäisi enää kommentoida Anoraa, kun luovuin jo syksyllä viimeisistäkin lapuistani - raskaasti tappiolla. Nykyhinnoilla Anora voi toki kärsivälliselle sijoittajalle olla hyväkin sijoitus, mutta yhtiön koko strategiaa pitäisi ehkä katsoa uusin silmin. Laajenemisen avaus viinipuolelle meni kauniisti sanottuna persiilleen ja samalla meni uskoni koko yhtiön laajemisstrategiaan - siitä on tullut enemminkin päivittäistä selviytymistaistelua. Kulutus markkinoilla on alamäessä ja markkinaosuuksia strategian ytimessä - viineissä - näyttää koko ajan valuvan kilpailijoille samalla, kun yhtiön oma ostos GW on tappiolla. Johto ei vakuuta, jo kolmatta tj;tä etsitään yhtiön lyhyen historia aikana. Toivon kaikille Anoraan yhä uskoville vilpittömästi onnea ja parempaa menestystä, se ei ole minulta pois.

5 tykkäystä

Suurin omistaja on yksi Norjan rikkaimmista miehistä. Rikkaus tarkoittaa usein, että menestyy siinä , mitä tekee. 3 vuotta Anoran korpivaellusta on lyhyt aika bisnesmaailmassa. HIeman ehkä liian villi ajatus, mutta firmansa on Orklan suurin omistaja. Anora siihen kylkeen ?
Yksi pääomistaja ehdotti, että Solidium myisi vähemmistöomistuksensa. Ehkä kuitenkin hyvä, että valtio saa siitä verotuloja. Muutoin alkoholiverotus voisi vaikka nousta entisestään ? No tuskin sentään perussuomalaisten aikaan…

1 tykkäys

Ehkä sen ei pitäisi sitten olla niin huono omistaja, mutta edelleen ihmettelen miksi nykyinen hallitus jatkaa. Toisaalta on hyvä, että on rahaa ja kärsivällisyyttä, koska lisäpääomitusta tuo yhtiö saattaa kohta alkaa tarvita jos sama meininki jatkuu.

Rikkaus ei läheskään aina tarkoita sitä, että kaikki sijoitukset olisivat suuria menestyksiä. Alexander Ehrnroothin yhtiö esimerkiksi taisi omistaa loppuvaiheessa valtaosan Tiimarin osakkeista.

Tai traagisempana esimerkkinä. Mielestäni yksi Suomen suurimmista bisnesneroista on ollut Hannu Seppälä, jonka ansiota pitkälti on Seppälä-ketjun huikea menestys ja laajentuminen aikoinaan. Kun ketju myytiin Stockmannille ja tuli aika etsiä pääomalle uusia kohteita, menivät jokseenkin kaikki sijoitukset pieleen ja entisaikojen bisnesnero teki traagisen ratkaisunsa.

Kyllähän Anora on sössinyt asiansa ihan huolella. Norjalaisen ja suomalaisen yrityskulttuurin yhdistäminen on ollut kivuliasta ja tanskalaiset viinibisneksen ostaminen osoittaa ihan täydellistä osaamattomuutta. Mutta paljon pahaa tietenkin on jo hinnassakin, ja nousun mahdollisuudet huikeat, jos laiva kääntyy. Mutta turha siitä on analyytikkoa moittia, jos tämä ei rakenna tulevaisuuden visioitaan sen varaan, että jatkossa asiat tehdään paremmin kuin tähän mennessä.

11 tykkäystä

Peritty raha on asia erikseen… ja taitaa olla yksi epäonnisimmista… Koskas hän aloittikaan rahan sullomisen YIT:hen…?

Analyytikkohan on itse asiassa erittäin positiivinen, kun EPS ennuste on ensi vuodelle 0,43. Noin iso kasvu nykyiseen tarkottaisi jo helposti 5 euron kurssia. Eli tässä tulee vähän mieleen, onko ennusteet otettu jostain muulta, ja vain tavoitehinta ja puheet on omia :slight_smile:

Tietää että yhtiön liiketoiminnassa ei oo kovin positiivinen vire, kun keskustelu täyttyy mitä mielenkiintoisemmista kommenteista:

  • Sijoitus on hyvä, kun rikas henkilö on sijoittanut siihen
  • Analyytikko antaa vääriä kertoimia, joten sitä tarvitsee hieman ohjeistaa
  • Yksi Suomen hyvämaineisimmista analyytikkotaloista on kopioinut ennusteet, koska tavoitehinta on liian matala suhteessa niihin

Tässäkin tapauksessa kurssin valuminen johtuu siitä, että liiketoiminta vaan ei ole ollut riittävän hyvää. Kutistuvan(?) markkinan lisäksi operatiiviset haasteet tekevät väkisin aika isoa myyntipainetta osakkeeseen, joka katkeaa vasta kun suorittaminen paranee.

11 tykkäystä

Jos nousun mahdollisuudet eivät olisikaan ihan huikeat, ehkä tässä tapauksessa voi silti nähdä jotain valoa. Jos Raulin DCF-mallia oikaisee velkojen osalta myytyjen saamisten määrällä 101, 2 mio eur jotka Rauli on ilmeisesti lisännyt velkoihin, osakekohtainen arvo on jo 4,7 eur. Periaatteessahan yhtiö voisi toimia myyden vain käteisellä, eli eivät myyntisaamiset ole mikään itsestäänselvyys ja ne voi hyvin vaihtaa rahaksi jos hinta on sopiva. IFRS ei ainakaan näe tässä ongelmaa ja muistelen, että esim. Buffetin vakuutusyhtiöomistuksia hehkutetaan sijoitusideana niiden jopa negatiivisen käyttöpääomatarpeen vuoksi. Toisaalta, Raulin - 26 EPS ennusteella 0,4 eur ROE olisi luokkaa 6,9 % ja kun OPO:n tuottovaatimus on hänellä 8,9 %, OPO:sta kannattaisi maksaa ilmeisesti jotain tyyliin 6,9%/8,9%=78 % eli 4,5 eur. Rauli korjaa jos olen käsittänyt asian väärin, kiitos.

2 tykkäystä

Sinänsä Anoralle hyvä, että Viva Winen kannattavuus oli erinomainen nyt 2024Q3, koska nostivat myyntihintoja. Tämä parantaa Anorankin asemaa kilpailullisesti. Anoran kurssilasku alkoi Q3 osarista todenteolla, Q3 on myynnillisesti viineissä aina heikko. Osasikohan markkinat huomioida tämän ? Esim. Viva Winen liikevaihto putosi Q3 vs. Q2 reilu 10 % , ja litroissa oletettavasti enemmänkin, kun myytiin vähän kalliimmalla. Anoralla pudotus viinien liikevaihdossa oli hieman alle 10% eli markkina-osuutta varmaan vähän otettiin . Jee…

2 tykkäystä

Viva Winen on vain osittain vertailukelpoinen, sillä valtaosa Anoran voitosta tulee väkevien myynnistä. Muutenkin Anoran kannattaisi pitää paukut väkevissä, kun viiniliiketoiminta jo rakenteellisesti matalakatteisempaa toimintaa, jossa ihan kansainvälisestikin suurilla toimijoilla ollut haasteita tehdä viiniä kannattavasti.

Kaikkea hyväähän voi aina toivoa. Itse olen pessimistisempi. Vielä en löisi sen puolesta vetoa, että yhtiön kehityksen suunta muuttuu. Miksi muuttuisi? Täytyisi ensin ainakin löytää se joku uusi tj, joka osaa vakuuttavasti kertoa kuinka aikoo alkaa toteuttaa yhtiön strategiaa, jossa kumpikaan edeltäjistä ei ole onnistunut.

Oma tuntuma on, että yhtiön strategia on heikko ja se vaatisi uudelleen tarkastelua. Jotakin ilmapiiriongelmiakin ilmeisesti on, jos työntekijöille järjestetystä kyselystä ei voida muuta sanoa kun että 75% oli tyytyväisiä lähiesimieheensä. Isot alaskirjaukset ja virheet varastokirjanpidossa kertovat huonosta hallinnosta.

Yhtiön hallituksella ja omistajilla taitaa olla visio kateissa ja sen vuoksi hallitus ei kykene muuttamaan strategiaa, eikä omistajat vaihtamaan hallitusta. Veikkaan, että Anora tarvitsee uudet paremmilla visioilla olevat omistajat ennen kun suunta kääntyy.

4 tykkäystä

Vähän muita lukuja …
Markkina-arvo : Anora 188m vs. Viva Wine 300m.
Liikevaihto Q3: Anora Viinit 74m vs. Viva 87m.
Anoralla viinien osuus oli Q3 45 % liikevaihdosta. Viva yli 90% ?

Carlsquare will reassess its fair value of SEK 51 for the wine company Viva Wine Group ahead of the Q4 report. This is stated in an assignment analysis.
The analysis house writes that the share price decline since the Q3 report was published is unreasonable and is probably explained by a weaker development for the alcohol sector in general.
“We therefore see good opportunities for a rebound in the share price ahead of the Q4 report,” it says.The share is down 0.3 percent to SEK 37.50.
En aio ostaa :slight_smile:

1 tykkäys

Kehitys muuttuu, sillä joskus talous toipuu, tuotannolliset ongelmat Tanskassa loppuu myös aikanaan, Kruunun kurssi ja näin liikevaihtokin ennenpitkää vahvistuu. Ihminenhän ei ole mikään tavara, joka vaihtamalla saadaan ehjäksi. Se kehittyy. Jos Tennilä sai potkut Tanskan yritysoston takia (Altiassa teki hyvää työtä), niin jatkaessaan seuraavaa yritysostoa olisi miettinyt varmasti kaksi kertaa kauemmin, uusi toimari sen sijaan on riski…No ehkä vanha hallitus osaa pitää hänet aisoissa. Niinkuin nykyinen toimari, sanoi, tämä ei ole kasvubisnes, vaan rahantekobisnes. Se ehkä oli vähän unohtunut …