Tuli tässä illalla mietittyä, että miten te helsinkiläiset pärjäätte?
Osallistutaampa itsekin tähän keskusteluun, vaikka itse olin vain junantuoma espoolainen.
Meillä oli aika perinteinen case. Nuori pari, ikää hilkkua vajaa 30v, molemmat kotoisin Keski-Suomesta, mutta ajautuneet kuin vaivihkaa töihin pääkaupunkiseudulle. Oman asunnon hankinta kiinnosti, koska toisella oli siitä jo aiempaa kokemusta (vanha asunto nyt sijoitusasuntona) ja toisella ASP-säästöjä sekä ensiasunnot ostamatta. Lisäksi elämä kerrostalokaksioissa oli alkanut jo vähän tympiä.
Toisella meistä oli työt Espoon Tapiolassa, toisella Helsingissä onkohan tuo nyt Arabianrantaa. Espoo oli hyvä sijainti asua, koska toinen meistä kävi päivittäin töissä ja työt olivat kävelymatkan päässä. Toinen suhasi kerran viikossa tai kahdessa metrolla Helsinkiin. Tapiolassa oli asialliset palvelut ja suht hyvät liikkumisyhteydet, vaikkakin junantuomana sitä liikkumista ja harrastamista tapahtui loppujen lopuksi melko vähän.
Meillä oli asunnolle vaatimuksena vähintään kolmio, koska kaksio olisi jo nyt liian pieni ja pidemmän päälle mahdollisesti vielä pienempi. Hurjimmissa toiveissa oli molemmille omat työhuoneet, jolloin olisi pitänyt katsella neliöitä. Tapiola oli ensisijainen kohde, koska työmatkat voisi jatkossakin mennä kävellen. Tapiola on kuitenkin Espoon mittakaavassa sieltä kalliimmasta päästä, joten tämä vaihtoehto alkoi näyttää mahdottomalta. Muutama hinta mainitakseen meidän asuttama vuokrakaksio olisi maksanut jotain 280-300k, kolmioiden hinnat lähtivät 300k ja niistäkin alle 350k yksilöissä oli lähes aina joku putkiremppa tai muu mukavuus tuloillaan. Omakotitalojahan Tapiolassa ei juuri ole, sillä ne nousevat äkkiä miljoonaluokkaan tai halvimmilaankin puolen miljoonan kieppeille.
Mietimme myös Espoon länsipuolta, ensisijaisesti uuden metron varresta. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä ne asunnot maksavat sielläkin kohtalaisesti. Alkeellisesta kolmiosta sai maksaa vähintään 250k, ja sijainti alkoi tuntua jo aika syrjäiseltä kaiken kannalta. Lisäksi ongelmia tulisi siitä, että töihin pitäisi joka päivä mennä julkisilla, jolloin se maksaa rahaa ja vie aikaa. Ajan lisäksi lippuvyöhykkeet nostaisivat Helsingissä töissä käyvän työmatkan/hurvittelureissujen hintoja.
Jossain vaiheessa sitten aloimme “läpällä” katsomaan mitä saisimmekaan kotikonnoilta Keski-Suomesta samalla rahalla. Todettiin aika äkkiä se, että siellä on “unelmataso”, eli omakotitalo ja kolme makuuhuonetta täyttä realismia ilman itsensä kipeäksi maksamista. Siitä lähdettiin sitten kartoittamaan vaihtoehtoja. Mitähän me olisimme asuntoja katselleet, jotain 6-12kk välillä kunnes tärppäsi. Kaiken sattuman lisäksi kohde osui sosiaalisesti erinomaisesti. Junantuomana espoolaisena kärsimme vähän yksinäisyydestä, mutta kotikonnuille muuton myötä tässä on kävely- tai vähintään pyöräilymatkan päässä kavereita, vanhempia ja muuta tuttua.
Kohde oli vuosituhannen vaihteen omakotitalo, joka oli juuri rempattu lämmitysmuodoiltaan energiakriisiystävälliseksi. Iso tontti rauhallisella paikalla, vain yksi näkyvä naapuri. Hintaa tällä oli 230k. Lisäksi edelliset omistajat olivat pintarempanneet aika hyvin kohdetta, joten mekin pääsimme muuttamaan suoraan sisään ilman kalliita remontteja. Virallisesti kohde on Jyväskylää ja maakuntakeskuksen keskustaan hurauttaa 20 minuutissa - kauppakeskuksille 15 minuutissa.
Vielä ennen kauppojen tekemistä leikimme Etuovessa ja laitoimme about saman budjetin sekä samankokoiset ja -ikäiset omakotitalot Uudeltamaalta. Haku tarjosi meille aina 10-20 kohdetta, ja niiden sijainnit olivat tasoa Inkoo, Raasepori, Lohja, Askola, Pornainen, Porvoo, Mäntsälä - ja todennäköisesti vielä näiden paikkojen laitamat. Todettiin sitten siinä kohti, että näiltä paikoilta työmatkat olisivat aina yli tuntia suuntaansa, tarvitsisimme kaksi autoa ja siksi todennäköisesti jäisimme pääasiassa etätöihin - joten miksi etätöitä ei tehtäisi sitten suosiolla sieltä missä parhaimmalle tuntuu, eli kotiseudulla?
Juuri eilen kävimme viimeksi pääkaupunkiseudulla töissä. Työnantajalle riittää noin yksi päivä läsnäoloa toimistolla per kuukausi, pois lukien joulukuu (joulun pyhät), huhtikuu (pääsiäinen) ja kesäkuusta elokuuhun (kesälomat). Alle kymmenen päivää toimistolla vuodessa. Ja nyt kun tässä on harjoiteltu työskentelyä vajaat puoli vuotta hommien toimiessa erinomaisesti, työnantajankin vaade saapua paikalle on löystynyt entisestään. Ja mikä tässä kokonaisuudessa on yksi erikoisimpia yksityiskohtia, niin tällä hetkellä me molemmat nostamme pääkaupunkiseudun palkkatasoa maakuntatason menorakenteella 
Tähän voi toki tulla pidemmän päälle muutos, kun kehityskeskusteluiden yms myötä pitäisi palkkoja kiriä, mutta ainakin vielä kaikki tuntuu olevan täyden kympin arvoisesti elämässä.
