Omaan korvaan puheet pienehköstä muuttotappiokunnasta, puhkeamaisillaan (lue: ei vielä ilmat ulkona) olevasta kuplasta, 35 vuotiaasta ja remonttia kaipaavasta kohteesta sekä reilusti yli 300k hintaisesta asunnosta puhuminen kuulostavat aika hurjalta yhdistelmältä. Vähän tiivistäen muuttotappiokunnasta kolmannesmiljonan asunto on ehkä se hurjin yhdistelmä tähän korvaan.
Tietysti sillä pienellä kaupungilla ja muuttotappiolla on iso merkitys, missä kunta sijaitsee. Kurkkasin nopeasti noin 40 000 asukkaan kaupungit, ja onhan siinä iso ero, ostaako asunnon Tuusulasta vai Kajaanista (toki Tuusula ei ymmärtääkseni ole muuttotappiokunta). Tuusulan naapurissa on kuitenkin siedettävän ajomatkan päässä pääkaupunkiseudun palvelut, jotka eivät ole katoamassa tai supistamassa. Kajaanissa taas tilanne on täysin erilainen, sieltä ei ihan hevillä lähdetä shoppailu- tai palvelureissuille naapuriin.
Jos hakee vähän vertailua, niin itse ostin vuosi sitten asunnon Jyväskylän reunamilta, entisestä maalaiskunnasta (liitetty Jyväskylän kaupunkiin 2009). Ei se seksikkäin asuinalue Jyväskylästä, mutta meille passeli. Matkaa Jyväskylän keskustaan on sellaiset 20km ja about 20 minuuttia, lähipalveluihin 5 kilometriä/minuuttia vähemmän. Meillä kohde oli 10 vuotta uudempi ja juuri energiarempattu (öljylämmitys vaihdettu vesi-ilmalämpöpumppuun kesällä 2022), ei tarvetta oikeastaan minkäänlaisille remonteille. Hintalappu tälle 230k. Jyväskyläkin on niitä paikkakuntia, joilla riittää tulevaisuuden haastetta, täälläkin väestö on lähivuosikymmeninä arvioiden mukaan kääntymässä laskuun, mikä vaikuttanee myös asuntojen kysyntään tulevaisuudessa.
Mun mielestä kaikki yli 300k summat on tosi isoja laittaa kiinni asuntoon. Ylipäätään suomalaiset tuntuvat heittävän turhankin surutta ihan jäätäviä summia kiinni oman talonsa seiniin. Päätöstä perustellaan yleensä erilaisilla tunnesyillä, “kerran elämässä ostaa asunnon” tai “haluaa panostaa edes johonkin” - vaikka molemmat argumentit ovat vähän kyseenalaisia, moni asuntoon panostava panostaa myös mm. autoon, ja yllättävän moni “loppuelämän koti” meneekin myyntiin avioeron takia. Nämä on toki täysin makuasioita, mutta itse ajattelen niin, että vähemmän rahaa asuntoon tarkoittaa vähemmän lainaa, vähemmän stressiä ja sitä kautta parempi elämänlaatu. Minulla on paha epäilys, että monessa perheessä liian iso pala asunnon muodossa aiheuttaa melkoisen ketjureaktion. Paljon rahaa asuntoon tarkoittaa paljon velkaa ja sitä kautta korkeat kiinteät kustannukset. Tämän seurauksena joudutaan tarkemmin laskemaan rahoja, mistä syntyy helposti taas erilaisia näkemyksiä ja riitoja, jonka seurauksena se unelmien koti saattaa jopa tappaa parisuhteen. Nämä siis puhtaasti omia ajatuksiani yleisellä tasolla, ei missään nimessä kohdistettu tähän tapaukseesi.
Sen verran nyt vedän kuitenkin mattoa omien sanomisieni alta, että vuoden omalla kokemuksella suosittelen ostamaan asunnon sieltä, missä sydän on. Ei kannata miettiä liikaa asunnon jälleenmyyntiarvoja tai alueen arvonkehitystä, vaan muuttaa sinne, missä kokee viihtyvänsä parhaiten. Kyllä mekin pyöriteltiin jos jonkinlaisia visioita siitä, missä seiniin sijoitetut rahat olisivat parhaiten turvassa. Päätettiin kuitenkin muuttaa sinne, mitkä kulmat tunnetaan ja missä valtaosa sosiaalisista suhteista sijaitsee. On ollut joka euron arvoinen päätös, se on oikeasti siistiä kun kaverit ja sukulaiset asuvat lähellä ja kyläilyt tai muut spontaanit tapaamiset hoituvat sormia napauttamalla. “Pelipaikoilta” asunnon ostaminen olisi tarkoittanut sitä, että sosiaalisten suhteiden hoitaminen vaatisi 3-4h ajoa suuntaansa ja sitä on kummasti riippuvainen muiden tarjoamista yösijoista jne.
