Melkoista pelaamista toi on kun tarjoukset muuttuu hetkessä. Varmaan tosta kertamaksusta olis saanut tingittyä vielä, tai jos sen saa leivottua lainapääomaan mukaan (ainakin uudessa lainassa), niin ei tarvitse siinä hetkessä köyhtyä senkään vertaa. Vielä odotellaan OP:n tarjousta täällä.
Onko Nordea korottanut hinnastoaan? Vielä viikko tai kaksi sitten viitekoron vaihtamisen kustannus oli 200 euroa.
En osaa sanoa, enkä tarkistanutkaan. Tämän verran, tai itse asiassa jopa enemmän, menee joka tapauksessa korkoihin alle viikossa, joten kertamaksulla ei ole niin väliä.
Kallista on joka suhteessa näköjään muutokset. Vanhaan hyvään aikaan kun näitä joutui vielä itse miettimään, noin 10 vuotta sitten, ei ollut merkitystä minkä euriborin valitsi, muutos maksoi 100 euroa ja marginaali pysyi samana. Näin siis nordeassa.
Laskin joskus että mikäli maksan lainani pois suunnitellusti 35 vuoden aikana niin yhdelle lainaeurolle tulee hintaa noin 1,5 euroa. Asunnon hinnan täytyisi nousta vähintään noin 50 prosenttia tuona aikana jotta pääsen nollille. Oletuksena tietenkin esim. ettei asuntoa remontoi jolloin arvo saattaa nousta ja lisäkustannuksia tulla.
Näppituntumalta en kyllä ole luottavainen nollille pääsemisestä mutta maksan sentään omaa pois enkä kenenkään muun, se riittää minulle.
Huomioitko tuossa vaihtoehtoiset tuotot? Pörssissä ei tarvitse kovin suuria tapahtua, että saat 50% tuoton 35 vuodessa. Lisäksi pelkät indeksikorotukset palkoissa syövät tuota lainaerän suhteellisesta osuutta tuloissa vuosien myötä.
Itse olen asiaa lähestynyt niin, että 30 vuoden päästä en saa talosta mitään. En siksi, etten huolehtisi siitä, mutta ei täällä talot tai tontit muutenkaan paljoa maksa. Kuukausitasolla tuo tarkoittaisi sitä, että maksamme asumisesta kaikki asumiskulut, remontit ja lisärakentamiset huomioiden noin 1700€/kk. Kotitalousvähennyksiä en lähtenyt tuohon laskemaan ja remppoihin/lisärakentamiseen laskin 5000€/vuosi.
Aiemmassa rivarikolmiossa samat kulut olivat 1200€/kk tasolla ennen hintojen nousua. Neliöitä puolet vähemmän ja mahdollisuus päättää mistään yksin käytännössä nolla.
Edelleen palvelumaksu viitekoron vaihtamisesta on 200 €. Pyysin äsken uudet tarjoukset viitekoron vaihtamisesta ja n. kuukauden takaiseen verrattuna tarjoukset olivat parantuneet huomattavasti.
Tällä kertaa vaihto 3kk Euriboriin nostaisi marginaalia 0,2 prosenttiyksikköä ja 6kk Euribor 0,16 prosenttiyksikköä.
Vaikka erot ovat tällä hetkellä suuria, historiallisesti kolmen ja kahdentoista kuukauden Euriborin ero ei ole ollut päätähuimaava. Vaikka valinta, onneksi vielä hetken saa nauttia viime vuonna lukitusta viitekorosta.
Uusin jäljellä olevan 100k asuntolainan: 0,55 marginaali (vanha 0,76), 300 eur käsittelykulut, 12kk euribor vaihtui 3kk euriboriin ja laina-aikaan pidennys. Parilla puhelinsoitolla ja lomakkeen täytöllä meni neuvottelut. OP uusimaa. Varmaan jos olis pankkeja jaksanut enemmän jututtaa ni olis saanu tingittyä vähän paremman diilin mut tää meni niin helpolla et etenin suoraan. En varsinaisesti halunnut pankkia vaihtaa ni katsoin et tää on riittävän hyvä diili. Marginaalista henkisesti vähennän op:n bonukset.
Lainasumma pysyi samana ja siten sait myös pidennettyä laina-aikaa? En tiennytkään että toikin mahdollista.
Joo näin siinä kävi. 10v ois ollu jäljellä ja pidensin 20v. Enennen eläkeikää saan pois maksettua uudellakin plänillä. Mul on käytännössä koko ajan nordnetin vipua osakkeissa joten totesin et asuntolainaa kannattaa maksaa mahdollisimman hitaasti. Autot ja rempat pyrin ostamaan käteisellä. Vanha laina maksettiin pois kokonaan ja uusi perustettiin uudella maksuajalla.
Okei, ei kuitenkaan saanut otettua isompaa lainaa jolloin olis saanut otettua käteistä/lyhennyksiä ulos?
Sijoituslainan korot saa kuitenkin vähennettyä veroista, toisin kuin oman asunnon lainan korot.
Näin ollen itse päädyin nyt tekemään ylimääräisiä lyhennyksiä asuntolainan puolelta.
Ehdottomasti noin. Mutta pääomaköyhä kun olen niin tarvii myös jostain olla se pohjakassa jota vasten salkkua voi vivuttaa.
Asuntolainassa sekin hyvä puoli, että lisävakuuksia ei tulla pyytämään, kunhan laskut maksaa ajallaan.
Nordnetin puolella vakuusarvon lasku on iso riski.
Nordea Prime 2,2%, ihan kilpailukykyinen 3kk Euriboriinkin… Onkohan tuossa mitään järkeä kun on 14pv varoituksella muutettava pankin oma korko
Itselläkin asuntolaina hyvin pieni, mutta maksuaika pitkä → pieni kk-erä → pelivaraa talouteen. On silti käteistä yli 10 % salkusta (ehkä liikaakin) mutta myös vipua n. 10 %. Joku tasapaino kuitenkin.
Täälläkin vaihdettu 12 kk euribor 3 kuukaudelle tällä viikolla. OP ja 200 euron kertamaksu ilman marginaalimuutosta.
Nordea Prime 2,2%, ihan kilpailukykyinen 3kk Euriboriinkin… Onkohan tuossa mitään järkeä kun on 14pv varoituksella muutettava pankin oma korko
En tiedä onko tilanne nykyään parempi, mutta tuntuu että ainakin aiemmin korkojen laskiessa primet ovat reagoineet laskuun kovin hitaasti, eli pysyvät pidempään korkeammalla tasolla.
Eihän primeen siirtymisen tarvitse olla pysyvä, ihan samalla tavalla siitä pääsee takaisin euriboriin kuten tällä hetkellä euriborista primeen.
Itse harkitsen parhaillaan siirtymistä (Nordea) Primeen, jotta pääsisi mahdollisimman pitkään mahdollisimman alhaisella kokonaiskorolla eikä marginaaliin tarvitsisi ottaa heikennystä (takaisin samaan ei välttämättä myöhemmin pääsekään). Nordea Prime on tällä hetkellä edullisempi kuin euribor 3kk, jonka takia tämä on harkinnassa, vaikka korko määräytyykin yksin pankin päätöksellä.
Minulle tulisi marginaaliin 0,11% korotus jos siirryn 12kk → 3kk (Nordea)
Handelsbanken nostaa Prime koron 2% → 2,7 %. Prime korko on kankea liikkumaan molempiin suuntiin ja pankki voi koska vaan kieltäytyä korkosidonnaisuuden muutoksesta. Joten Primen ohittaessa Euriborin (joka tulee tapahtumaan vääjämättä jossain vaiheessa), pankki ei välttämättä ole kovin innokas muutamaan sidonnaisuutta, ainakaan ilman ylimääräisiä kuluja. Usein kertapalkkion lisäksi viilataan marginaalia. On kuitenkin muistettava, että nämä on aina tilannekohtaisia asioita ja kilpailutuksella pelottelu toimii etenkin nykymarkkinassa tehokkaasti.