Osakesijoittaminen

Asuntolainamarkkina

Täällä voi keskustella asuntolainamarkkinaan liittyvistä havainnoista.

Ryhdymme rakentamaan.
Kilpailutuksen jälkeen päädyimme Aktian asiakkaiksi, josta saimme parhaan rakennuslainatarjouksen ja muutenkin pankki vaikutti monella tapaa mieleiseltä.

Lainamme on 10 vuoden kiinteäkorkoinen ja euriborsidonnainen suhteessa 50/50.

10 vuoden Kiinteäkorkoisen kokonaiskorko (sis pankin marginaalin) on 0.55%
ja euriboriin sidotun osan marginaali on 0.40%.

Ei voi muuta sanoa, kuin, että kyllä osaa raha olla halpaa nykyään.

Nordeasta kiinteäkorkoista tarjottiin hintalapulla 0.6%
Osuuspankista ja Danskesta noin 0.9 prosentilla (joitakin prosentin sadasosien heittoja oli näissä kahdessa)

Ryhdyimme myös Aktian omistajaksi hankkimalla hieman yrityksen osakkeita.

3 tykkäystä

Juu ei investoinnit ole koroista kiinni, tietty kun deflaatiota pelätään, niin ehkäpä nollakorotkaan ei kaikkia kiinnosta.
Rakentaminen on hyvä juttu koska sillä on iso työllistävä vaikutus.
Nuo sun korot on ihan normaaleja kun pankilla on usko että saa omansa mukisematta. Saha vaan soimaan.

1 tykkäys

Aktialla ilmeisesti vakiohinta tuo 0,55 10v? Olen saman suuruiseen tarjoukseen mahdollisesti tarttumassa jos ei nyt oma pankki vedä viime hetkellä kania hatusta…

Onko joku saanut matalampaa 10v mistään?

1 tykkäys

Millä korolla se jatkuu tuon kymmenen vuoden jälkeen? Voiko tuota enää kilpailuttaa ja vaihtaa tuon sopimuksen aikana?

T. Kilpailutus just alkanut Säästöpankista. Jatkuu.

Tais olla 12kk euribor+0,4. Varmaan tinkivaraa voi olla siinäkin hivenen, mutta hyöty 0,05-0,1 tinkimisestä 10v päähän on suht pieni… Toki sekin kannattaa tehdä.

Meillä on projekti vasta alkumetreillä. Tontti hankittu, arkkitehti palkattu, mutta luvat on vielä saamatta ja lainat hakematta. Kovasti budjettia olen räknännyt ja kohtuullisen hyvin pysyy keskimääräisessä rakennuskustannuksessa, joka tuntuu olevan tuo 1773€/m².

Hain joitain kuukausia sitten kokeilumielessä asuntolainoja lainoitusroboteilta, mutta tuolloin tuntuivat kaikki pankit tekevänsä laskelmia pahimpien pelkojensa mukaan että korot nousisivat 2%:iin saakka. Nythän EKP oli jo antanut mielipiteensä julki ettei korkoja nosteta ennen kuin inflaatio kääntyy nousuun. Onko sitten vaikuttanut Suomalaisiin pankkeihin… sitä en ole tarkastanut.

Itse ajattelin mennä mahdollisimman pitkällä maksuajalla, paitsi jos korot kääntyvät nousuun… ihan turha on maksaa lainojaan näinä aikoina… mieluumin tuuppaan ylimääräiset osakkeisiin kuin pankille takaisin.

1 tykkäys

Ihan mielenkiinnosta, onko noissa pankkien Euribor lainatarjouksissa esim. Aktialla rajattu kuitenkin korko nollaan eli jos Euribor on < 0, onko korko 0 + marginaali vai -N + marginaali?

Kyllä on nykyisin kaikilla. Nolla on pohjataso minkä päälle marginaali lasketaan vaikka Euribor olisi kuinka massiivisesti miinuksella.

Pankkien touhuja en paremmin tunne, mutta olettaisin, että pankki pystyy tienaamaan tuolla miinuskoron ja nollan välisellä ”spreadilla”. Ainakin periaatteessa se lienee mahdollista. Käytännöstä en sitten osaa sanoa.

Niin no jos oletetaan marginaali 0.5% ja Euribor -0.5%, niin silloinhan pankin efektiivinen marginaali on 1%. Eli tälla tavoin suoraankin tuolla “spreadilla” ansaitaan, muita jälkkimarkkina, johdannais jne. instrumenttejä paremmin tuntematta.

Tarjous nordeasta 10v lainaan on 0,48 (aikaisempi 0,4 + euribor 12kk). Tämän jälkeen prime + nykyinen marginaali.

Asia mikä tässä kinnaa on purkukustannukset. Eli jos asuntoa 10v aikana vaihtaa, tulee maksettavaksi purkukustannukset. Kämppä menee varmaan vaihtoon tuona aikana kyllä.

Tätä eivät avanneet “Purkukustannuksen summaa ei voi etukäteen tietää / laskea, koska se on riippuu korkotasosta.” :smiley:

1 tykkäys

Jep. Se riippuu korkoeron kehittymisestä.
Siis sen korkotason jossa lukitsitte lainan - ja sen korkotason, jossa se laina puretaan - välisestä erotuksesta.
Jos korot ovat laskeneet entisestään menee nuo korkoerokorvaukset maksuun.
Jos korkotaso on puolestaan noussut, ei sanktioita tule, päin vastoin, pankki on tyytyväinen päästessään etuajassa eroon turhankin halpakorkoisesta lainastasi.

0,48 on kyllä huikean edullinen 10 vuoden kiinteäkorkoisen lainan tarjous.
Heijastelee kyllä osaltaan sitä, että pankit pitää lähes 100% varmana, ettei korkotaso nouse lainkaan seuraavaan 7-8 vuoteen.