Atria - Hyvä ruoka parempi mieli

@Pauli_Lohi antoi ennakkokommenttinsa, kun Atria julkistaa ensi viikon torstaina Q2-rapsansa.

Atria julkistaa Q2-raporttinsa torstaina 20.7. noin kello 8. Kuluttajien ostovoima on arviomme mukaan heikentynyt. Etenkin Ruotsissa raaka-aineiden hintojen nousua on vaikeaa siirtää myyntihintoihin, joten arvioimme Q2:n liikevoiton laskevan vertailukauteen nähden.

2 tykkäystä

@Pauli_Lohi on antanut kommenttinsa Q2-tuloksesta.

Atria julkisti aamulla Q2-liiketoimintakatsauksen, joka oli kannattavuuden osalta hieman ennusteitamme heikompi. Toteutunutta tulosta voidaan kuitenkin pitää olosuhteet huomioiden kohtuullisena, sillä yhtiö kärsi Q2:lla haastavasta toimintaympäristöstä sekä tuotannollisten uudelleenjärjestelyiden aiheuttamista lisäkustannuksista.

2 tykkäystä

@Pauli_Lohi on tehnyt uuden yhtiörapsan Atriasta. :slight_smile: :gem:

Atrian Q2 jäi hieman odotuksistamme, mutta olosuhteet huomioiden yhtiö on suoriutunut alkuvuodesta hyvin ja voittanut markkinaosuuksia etenkin Suomessa.

https://www.inderes.fi/fi/liiketoiminta-etenee-suunnitelmien-mukaisesti

EDIT:

Tässä on vielä aamarikommentti:

1 tykkäys

Henri Elo on tehnyt jutun ihan hyvän jutun Atriasta.

Kokonaisuutena Atrian kehitys näyttää hallitulta. Nettovelka kasvoi investointien myötä 282 miljoonaan euroon ja lainasalkun keskikorko oli kesäkuussa 4,4 prosenttia, kun se vuosi sitten oli 1,4 prosenttia.

Alaotsikot:

  1. Atria Suomen tuloskunto piti
  2. Ilahduttavaa markkinakasvua
  3. Tärkeitä vastuullisuusaskeleita
  4. Tase, tulevaisuus ja riskit

Huomioithan lukiessasi juttua:

Kirjoittaja omistaa yhtiön osakkeita.


IR-ikkuna on SalkunRakentajan yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

2 tykkäystä

Atria ja posari! :slight_smile:

Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Atria nostaa vuoden 2023 oikaistun liikevoiton ohjeistustaan
Atria nostaa vuoden 2023 oikaistun liikevoiton ohjeistustaan ja arvioi oikaistun liikevoiton olevan suurempi kuin edellisvuonna (49,0 miljoonaa euroa).

9 tykkäystä

Tässä olisi uusi Paulin tekemä Atrian yhtiöraportti. :slight_smile: :gem:

Atria Suomen hyvä tuloskunto näyttäisi siivittävän konsernin oikaistun liikevoiton kasvuun kuluvana vuonna. Tätä voi pitää merkittävänä onnistumisena, sillä haastavan markkinaympäristön lisäksi yhtiö kohtaa vastatuulta suurten tehostamisinvestointien aiheuttamista väliaikaisista kustannuksista.

image

https://www.inderes.fi/fi/tulos-parantuu-vastatuulista-huolimatta


Tässä olisi vielä aamarikommentti Atriasta.

2 tykkäystä

Tässä olisi vielä herra analyytikon ajatuksia videomuodossa. :slight_smile:

Aiheet:
00:00 Positiivinen tulosvaroitus
01:28 Näkymät loppuvuoteen
02:22 Osakkeen arvostus

1 tykkäys

Riskitön korko oli dcf mallissa 2.0 kun yleensä se ollut 2.5

1 tykkäys

@Pauli_Lohi on antanut kommenttinsa, miten Atria käynnistelee yhteistyön mykoproteiinin tuottajan Mycorenan kanssa Ruotsin markkinalla. :slight_smile:

Atria tiedotti torstaina käynnistäneensä yhteistyön mykoproteiinin tuottajan Mycorenan kanssa Ruotsin markkinalla. Näemme yhteistyön askeleena kohti lihattomien proteiinituotteiden määrän kasvattamista yhtiön tuotevalikoimissa. Emme odota yhteistyöltä merkittävää tulosvaikutusta vielä lähivuosina. Uskomme kuitenkin laajemman asiakaskunnan palvelemisen ja tuotevalikoiman monipuolistamisen voivan tukea yhtiön pitkän aikavälin tuloskehitystä.

1 tykkäys

Hyvä huomio - tämä ei ole tarkoituksenmukaista enkä saman tien keksi miten tällainen muutos on päässyt tapahtumaan. Korjaamme seuraavassa raportissa takaisin normaalille 2,5 % tasolle. DCF:n arvo ei kuitenkaan tuosta muutoksesta niin dramaattisesti laske, että nykyistä tavoitehintaa tai suositusta tarvitsisi sen takia alkaa muuttamaan tai kyseenalaistamaan.

2 tykkäystä

Atria julkaisee ensi viikon tiistaina Q3-raporttinsa ja tässä on Lohen ennakkokommentit siihen liittyen.

Atria julkistaa Q3-raporttinsa tiistaina 24.10. noin kello 8. Yhtiö antoi syyskuussa positiivisen tulosvaroituksen, joten arvioimme Q3:n sujuneen tuloksellisesti hyvin. Atrian monipuolinen tuotevalikoima on pitänyt hyvin pintansa, vaikka kuluttajien ostovoima onkin ollut koetuksella kuluvana vuonna.

2 tykkäystä

Yle julkaisi uutisen, jossa kerrottiin, että Ahvenanmaalta on löydetty kuollut villisika, jolla epäillään olleen sikarutto. Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta mikäli sikaruttoa todettaisiin, voisi sillä olla negatiivinen vaikutus Atriaan. Pelkkä viruksen löytyminen voisi mahdollisesti keskeyttää viennin joihinkin Aasian maihin (esim. Kiina ja Etelä-Korea). En tiedä tarkkaan, kuinka paljon kyseisten maiden viranomaiset tekevät tapauskohtaista harkintaa vai asettavatko tuontikiellot automaattisesti. Noin 10 % Atrian liikevaihdosta menee vientiin, mutta tästä vain osa Aasiaan. Jos taas virus leviäisi suomalaisille sikatiloille, niin se voisi vaikeuttaa lihanhankintaa ja nostaa hankintahintoja. Näiden kustannusten kompensointi hinnankorotuksilla voisi olla haastavaa nykyisessä inflatorisessa ympäristössä.

3 tykkäystä

Ei ollut sikaruttoa kuolleella sialla.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009936007.html

10 tykkäystä

Tässä on Paulin tekemä tuorein yhtiöraportti Atriasta. :slight_smile: :gem:

Atria osoitti Q3:lla loistavaa tuloskuntoa myynnin vetäessä kotimaan vähittäiskaupassa ja foodservice-kanavassa. Kassavirran kehitys jäi kuitenkin ennusteitamme heikommaksi ja koholla oleva investointitaso jatkuu vielä vuoden 2024 puolelle.

image

https://www.inderes.fi/fi/research/tulos-paranee-ja-paaomaa-sitoutuu


Tässä on vielä kommenttikin. :slight_smile:


Tässä on Henri Elon tekemä raportti Atriasta, jonka lukee muutamissa minuuteissa.

Viron kehitys oli Suomen ohella hyvää ja kasvu siellä oli kovempaa kuin muissa maissa niin hinnoissa kuin volyymissa. Atria on vahva markkinakakkonen ja kasvattanut markkinaosuuttaan vuodessa jopa kolmisen prosenttiyksikköä lähes 23 prosenttiin.

Alaotsikot:

  1. Kuluttaja säästää Ruotsissa ja Tanskassa – Suomi porskuttaa
  2. Viro oli valopilkku
  3. Gyllström näkee Ruotsissa petrausvaraa
  4. Mahdollisuus osingon säilyttämiseen
  5. Riskejä on ja niihin varaudutaan
4 tykkäystä

Atrian pääomamarkkinapäivä uhkaa huolestuttavasti jäädä Lassila & Tikanojan varjoon, mutta lisätään tänne kuitenkin linkki, mitäs aloittivat tuntia myöhemmin. Täällä puhutaan muuten ihan sitä kotimaan kieltä: Atrian pääomamarkkinapäivä to 23.11. klo 10:00

4 tykkäystä

@Pauli_Lohi kommentoinut pääomamarkkinapäivän antia: Atrian pääomamarkkinapäivä loi lisää uskoa kilpailukyvyn parantumiseen

3 tykkäystä

Henri Elokin on kirjoitellut Atriasta ja sen pääomamarkkinapäivästä. :slight_smile:

Alaotsikot:

  1. Kanavienti Kiinaan alkamassa keväällä
  2. Atria satsaa vastuullisuuteen
  3. Atria Ruotsi jatkaa toiminnan tehostamista
  4. Atria Viro menestyy – Tanska satsaa myös vientiin
  5. Kokonaisuus hallinnassa

Lukiessasi juttua huomioithan:

Kirjoittaja omistaa yhtiön osakkeita.


IR-ikkuna on SalkunRakentajan yrityskumppaneiden kanava taustoittaville ja analyyttisille artikkeleille sekä muulle mielenkiintoiselle sijoittajatiedolle. Artikkeli on osa kaupallista yhteistyötä yhtiön kanssa. Artikkeli ei sisällä sijoitussuosituksia.

6 tykkäystä

Atrian tulos ja ohjeistus oikaistun liikevoiton laskulle.

Loka-joulukuu 2023

  • Konsernin liikevaihto oli 438,1 miljoonaa euroa (451,2 milj. euroa).
  • Konsernin oikaistu liikevoitto oli 9,4 miljoonaa euroa (16,7 milj. euroa) eli 2,1 % (3,7 %) liikevaihdosta.
    H Konsernin liikevoitto oli -39,8 miljoonaa euroa (-34,5 milj. euroa).
    Liikevoitto sisältää yhteensä -49,2 miljoonaa euroa oikaisueriä (-51,2 milj. euroa). Oikaisuerät koostuvat pääosin aineettomien ja aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden alaskirjauksista.
  • Atria Suomen liikevaihto pieneni kaikissa myyntikanavissa, mikä on seurausta vähentyneestä kuluttajakysynnästä ja heikentyneestä lihan maailmanmarkkinatilanteesta. Atria Suomen oikaistua liikevoittoa painoi myynnin lasku, lihamyynnin heikko kannattavuus sekä Nurmon uuden siipikarjatehtaan käyttöönottokulut.
  • Atria Ruotsin liikevaihtoa laski vähentynyt myynti vähittäiskauppa-asiakkaille. Foodservice-kanavan myynti kasvoi. Liikevaihdon kehitykseen vaikutti aiemmin Malmön tehtaalla valmistettujen tiettyjen tuotteiden myynnin lopettaminen.
  • Atria Tanska & Viron liikevaihto kasvoi yli 4 prosenttia ja tulos parani. Liikevaihdon kasvu Virossa on vahvaa.
  • Nurmon uuden siipikarjatehtaan teurastamo-osuuden käyttö aloitettiin marraskuussa. Tuotantoprosessien tehokkuuden optimointi aloitettiin katsauskaudella.
  • Atria Ruotsi käynnisti katsauskaudella tehostamisohjelman kilpailukyvyn ja tuloksen parantamiseksi muuttuneessa toimintaympäristössä. Tehostamistoimilla tavoitellaan noin 2,5 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.
  • Hallitus esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2023 osinkoa 0,30 euroa osakkeelle sekä pääomanpalautusta 0,30 euroa osakkeelle, yhteensä 0,60 euroa/osake (0,70 euroa).

Kai Gyllström, toimitusjohtaja

”Tammi-joulukuun liikevaihto oli 1 752,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua viime vuoden vastaavan ajanjakson liikevaihtoon on 56 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 49,6 miljoonaa euroa ja parempi kuin vertailukaudella.

Vuosi 2023 oli monella tapaa kaksijakoinen. Konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani erityisesti Suomen ja Viron siivittämänä, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa tuloskehitys jäi heikommaksi. Vuosi jakautui myös selkeästi vahvaan alkuvuoteen ja heikompaan viimeiseen neljännekseen.

Tulosnäkymät olivat vielä syyskuussa varsin positiiviset: suotuisa myynnin rakenne, edellisvuoden hinnankorotukset ja hyvin sujunut Atria Suomen uuden siipikarjatehtaan vaiheittainen käyttöönotto vahvistivat tulosnäkymiä. Viimeisellä vuosineljänneksellä kuluttajien heikentynyt ostovoima johti liikevaihdon laskuun Suomessa. Kuluttajat ostavat edullisempia tuotteita ja harkitsevat tarkasti mitä ostavat. Kuluttajien asenteisiin heijastuu myös maailmanpoliittinen epävarmuus ja se näkyy varautumisena ja säästämisenä. Näiden syiden vuoksi lihan markkinatilanne globaalisti on heikentynyt, mikä ilmenee pienentyneinä vientivolyymeina sekä lihamyynnin heikentyneenä kannattavuutena.

Yleinen kustannusinflaatio heikensi Atria-konsernin tulosta. Raaka-aineiden, tarvikkeiden, hyödykkeiden ja ulkoisten palveluiden hinnat olivat edellisvuotta selvästi korkeammat. Vain energian hinta oli edellisvuotta alhaisemmalla tasolla. Myös uuden siipikarjatehtaan teurastamon käyttöönottokulut rasittivat tulosta.

Vuoden 2023 raportoitu liikevoitto oli 0,4 miljoonaa euroa (0,1 milj. euroa). Liikevoitto sisältää yhteensä 49,2 miljoonaa euroa oikaisueriä, jotka koostuvat pääosin aineettomien ja aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden alaskirjauksista.

Liiketoiminnan kassavirta oli lähes 40 miljoonaa euroa parempi kuin edellisvuonna. Kauden aikana toteutetut isot yli 100 miljoonan euron arvoiset investoinnit johtivat siihen, että vapaa kassavirta oli -12,5 miljoonaa euroa (-47,7 milj. euroa).

Tulevaisuuden näkymät

Vuonna 2024 Atria-konsernin oikaistun liikevoiton arvioidaan olevan pienempi kuin edellisvuonna (49,6 miljoonaa euroa).

Vuoden 2024 toimintaympäristön odotetaan jatkuvan haastavana erityisesti kuluttajakäyttäytymisen osalta. Nurmon uuden siipikarjatehtaan rakentaminen ja asennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja tehdas on otettu kokonaisuudessaan käyttöön. Suorituskykyä optimoidaan vuoden 2024 aikana.

Haastava markkinatilanne ja uudelle siipikarjatehtaalle asetettujen tehokkuustavoitteiden saavuttaminen vaikuttavat vuoden tulokseen. Atrian hyvä markkina-asema, vahvat tuotemerkit ja hyvät asiakassuhteet sekä luotettavasti toimivat teolliset prosessit luovat kuitenkin edellytykset liiketoiminnan vakaudelle myös vuonna 2024

4 tykkäystä

Hieman jäätiin myös Inderesin ennusteista.


Liikevaihto 1752
Liikevoitto oik. 49,6
Tulos ennen veroja -11,2
EPS oik. 0,98
Osinko 0,60

4 tykkäystä

Paulin kommentit tulokseen: kokonaiskuva negatiivinen ja ohjeistus odotettua heikompi.

4 tykkäystä