No eihän sitä nyt näin yksioikoisesti voi arvioida, että jarruttaako auto vaurastumista, vai ei. Eikä siitä ainakaan kannata näin räväkästi lähteä kinaamaan. Tässä ketjussa on ollut myös paljon hyvää keskustelua.
Tässä tulee ottaa jo lähtökohtaisesti huomioon monta asiaa:
-
Tulotaso ja varallisuus, toisella 300€/kk tuo talouteen kestämättömän loven. Joku voi helposti laittaa 2000€/kk autoiluun. Ei sen takia, että se olisi kannattavaa, vaan yksinkertaisesti voi ja haluaa tehdä sen.
-
Ajosuorite, tämä on todettu jo useasti, että tällä on ihan todella merkittävä vaikutus. Jossain kilometrilukemassa kulukäyrät leikkaa toisensa ja tuohan on se, minkä jälkeen kannattaa harkita asiaa viimeistään uudestaan.
-
Latausmahdollisuudet, olisikohan taloyhtiöissä asustellut n.2,5 miljoonaa kansalaista, joista varmaan suurella osalla on ajoneuvo käytettävissä jossain määrin. Näillä varmaan 1% voi olla lataus mahdollisuus kotona.
-
Käyttötarkoitus/Range, toisille riittää se n.50km ja joku tarvii taas 400-500km päivässä.
Itse en ole vielä saanut tuota sähkäriä laskettua halvemmaksi. Hybridi olis alla jos olis edes toi latausmahdollisuus kotosalla. Toistaiseksi mennään kiisselillä peläten niitä edessä olevia kalliita korjauksia EGR, DPF, DSG ja mitä näitä muita kalliita kirjainyhdistelmiä onkaan. Uudemmissa vielä SCR kirsikkana kakun päällä ja onhan niitä vaikka mitä muitakin varmaan.
Pääsääntöisesti tulee päivässä ajettua töihin ja takaisin n.15km/suunta. Sit päivän päätteeksi perheen muut ajot, omat ja lasten harrastukset, välillä käydään myös prismassa. Sit tulee päiviä, kun pitää työn puolesta ajaa se 400-500km päivässä. Eikä tosiaan ole latausmahdollisuutta, kuin jossain bensiksellä yms. Varttikin voi tuntua joskus pitkältä ajalta välillä.
Esim. Tänään tuli juurikin ajeltua näitä työajoja, n.2h/150km aamulla, päivä pulkkaan klo16, tukka putkella kotiin n.150km/2h, sisältäen yhden yhdistetyn kusi- ja röökipaussin + kaffe mukaan. Lapsi kyytiin vähän yli 6, hakemaan lapsen kaveri ja treeneihin, mitkä alkoi klo.19. Matka himasta mutkan kautta treenipaikalle n.15-20km. No aamua voi tietenkin aina aikaistaa, mikäli haluaa latailla autoa menomatkan loppupäässä.
Rivien välistä ja aikaisemmista viesteistäni pystyy helposti tunnistamaan, että alla VAG:n dieseli, tarkemmin 2016 golf alltrack, millä rullattu se neljännes miljoona. Autosta löytyy kaikki tarpeelliset mukavusvarusteet, mitä kaipaan tässä hintaluokassa n.15k€. Turvallisuuskin oletettavasti kohtuullisella, jollei jopa hyvällä tasolla.
Kallista on autoilu omasta mielestä, mutta ilmankaan en pärjää.
Jottei menis ihan vaan tarinan kertomiseksi, niin alla vielä tilastoa, käteviä kyllä nämä aplikaatiot nykyään, riippuu tietenkin siitä miten aktiivisesti ja tarkkaan kirjaa kuluja. Reippaan kahden vuoden jälkeen, vaikka jäännösarvo olis 0€, en löydä tähän n.30k€:n hintaluokkaan tarpeitani täyttävää sähköautoa, millä ajamisen olis pitänyt olla jo ilmaista. Ajosuoritteeni n.20tkm. on kuitenkin hiukan yli keskiverto kansalaisen ja tähän on pari suurempaa huolto- / korjauskäyntiäkin tehty korjaamolla oman omistuksen aikana.
Nykyisessä taloustilanteessa tuo lähes 500€/kk on kyllä ihan kipurajoilla, onneksi ovat povanneet polttoaineen hintojen laskua sentään.