Auto - vaurastumisen jarru?

Yritin nopeasti selata ketjua läpi, mutta ei osunut silmään kysymystä, että mikä olisi taloudellisesti järkevin tapa hankkia tämä vaurastumisen jarru?

Kiikarissa noin 40k€ peltilehmä ja mahdollista olisi maksaa kinneri käteisellä, mutta onko se millään tapaa järkevää? Lisäksi otan mielelläni suosituksia hyvin toimineista rahoituskumppaneista, jos sellaisia on olemassa. Itsellä Nordean premium-asiakkuus, mutta siitä tuskin paljoa on apuja tässä autonhankinnassa.

1 tykkäys

Itse aloin kokemaan oman auton vaurastumisen jarruna joskus opiskeluajan loppupuolella, kun tajusin ynnätä vuosikulut yhteen ja verrata niitä saavutettuun hyötyyn. Siinä vaiheessa luopuminen oli lähes kivutonta ja tämän jälkeen auton tarve kustannuksineen on ollut helppo huomioida muita elämänvalintoja tehdessä. Jälkikäteen ajatellen omasta autosta olisi huomattavasti vaikeampi luopua nyt, jos olisi ensin muuttanut ympäryskunnan omakotilähiöön.

Nyt kaikki säännölliset matkat tulee taitettua pyörällä, busseja tulee käytettyä ehkä kerran kuukaudessa, junaa muutaman kerran vuodessa ja taksia sekä vuokra-autoa 1-2 kertaa vuoteen. Mökille ja pelireissuille tulee kuljettua kimppakyydeillä, mutta samalla tavalla ne matkat tulisi liikuttua joka tapauksessa, vaikka auton omistaisin. Itselläni päivittäiset haitat ovat olleet myös hyvin vähäiset: vanhempien luona 15 kilometrin päässä käydessä ei tule enää saunottua, aiemmin 2 tunnin automatkat ovat nykyään 2,5 tunnin bussimatkoja ja puolen tunnin säteeltä löytyvien laadukkaiden frisbeegolfratojen määrä on vähentynyt kuudesta kahteen. Merkittävää on toki myös se, että asuntoa hankkiessa joutui ottamaan lainaa n. 50k enemmän, mutta tämä on toisaalta myös edesauttanut samalla vaurastumista, kun asuntovaihtoehdot ovat rajautuneet niille maakunnan alueille, joissa asunnot nostavat voimakkaimmin arvoaan.

Täytynee toki suoraan myöntää, että omaa liikkumistani auttaa suuresti se, että käytännössä kaikki ystäväni ja sukulaiseni asuvat joko pyöräiltävällä etäisyydellä tai hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella, lapsesta asti olen kokenut luonnolliseksi pyöräillä säässä kuin säässä ja lapsesta aikuisikään jatkuneet harrastukset ovat valikoituneet sillä perusteella, ettei vanhempien ole tarvinnut vastata niihin kuljettamisesta.

Kuten moni muukin tässä ketjussa, koen myös säästäväni aikaa omilla liikkumistottumuksillani. Nyt minun ei tarvitse lähteä erikseen kotoa harrastamaan liikuntaa, kun viikon aktiivisuustavoite on täynnä jo pelkästään siitä, että pyöräilen päivittäin töihin ja käyn kerran moikkaamassa vanhempia. Lisäksi minun tarvitsisi 7,5 tunnin sijasta tehdä vain 6,5 tuntia työpäiviä, jotta käteen jäisi yhtä paljon sijoitettavaksi kuin jos omistaisin auton - näin en vielä tee, mutta asia on tulevaisuuden suunnitelmissa.

13 tykkäystä

Käteisellä maksamisen mielekkyys riippuu millä korolla on rahoitusta tarjolla. Siihenkin pitää huomioida sitten käsittelymaksut ja perustamiskulut. Itse olen viimeisissä auto kaupoissa aina kysynyt rahoituksen hinnan ja päätynyt sitten maksamaan käteisellä, kun se on tuntunut mielekkäämmältä. Ja vielä jos miettii että mistä löytyy tänä päivänä se varma tuotto joka on parempi kuin rahoituksen korko niin en ainakaan itse osaa sanoa. Osakemarkkinoille neuvotaan yleisesti sijoittamaan vain jos sijoitusaikasi on yli 10v. Autorahoituksen maksuaika on tyypillisesti 5v. Ostaisin sellaisen auton minkä voit maksaa käteisellä ja miettisin tarkkaan voisiko asiallisen/tarpeet täyttävän auton saada halvemmalla kuin tuo 40t€. Jos sähköauto soveltuu tarpeisiisi niin omasta kokemuksesta uskallan suositella. Pitää tällä hetkellä myös hyvin hintansa kun tarjontaa on toistaiseksi aika vähän. Yksi vaihtoehto on esim. Laakkosen fiksudiili. Maksat kiinteän kuukausimaksun ja riski arvon putoamisesta jää liikkeelle. Tämä on kai ihan kohtuullisesti hinnoiteltu jos vuotuiset kilometrit n. 15tkm.

Jos saat sille 40ke paremman tuoton muualta, eikä osamaksu rasita liikaa taloutta niin anna mennä vaan.

Noista koroistakin voi hyvän myyjän kanssa tingata. Toimii ainakin käyttöautolla.

1 tykkäys

Tuli nyt vihdoin hommattua auto, ja vastoin kaikkia aiempia höpinöitäni päädyin lopulta lyhytaikaisleasingiin. Tärkeimmät syyt:

  • käyttötarpeeni painottuu pelkästään kesään, eli palautan auton viimeistään kun syksy alkaa pimenemään. Loma-ajan ulkopuolella päivittäisessä arjessa en autoa tarvitse.
  • subscription-auto mahdollistaa kulupuolen “optimoinnin”, koska autosta ja siihen menevästä maksusta voi luopua milloin vain
  • saan ajaa uudella, hyvin varustellulla autolla

Käyttämäni palvelu on Toyota Kuukausitilaus, joka vertailun perusteella vaikutti omiin tarpeisiin pätevimmältä. https://toyotakuukausitilaus.fi

3 tykkäystä

Tuo voi olla hyvä, jos auton tarve on vain muutama kuukausi ja haluaa ajaa uudella. Tuossa lukee, että vakuutus kuuluu, pitääkö se sisällään sekä liikenne- että kaskon? Verot pitää varmaan myös itse maksaa?

Kaikki sisältyy paitsi polttoaine ja lasinpesunesteet. Käytännössä tuo on siis enemmänkin pidempiaikainen vuokra-auto kuin leasing.

Kiinnostava lukea palstan tekstejä, autontarvetta kun puntaroidaan. ‘On niin mukavaa/kätevää’ yms sen muunnokset. Tutulta kokemukselta tuntuvat, siellähän ne pelivehkeet ja tavarat takakontissa kulkivat ja paljolti edestakaisin, kun laiskuuttani niitä siellä pidin säilössä. Pistin farkkumersuni myyntiin 4 vuotta sitten. Pääosin ilmastosyystä ja osin nuukuudestakin. Aivan musertavan paljon kaaraan menikin rahaa, sen huomasi sitten ajan mittaan. Sittemmin on sijoitussalkuun euroja ollut helppo lisäillä kun on mistä laittaa. Toki vuokraan auton 1-2 kk välein ja viime kesänä oli neljä viikkoa vuokra-auto. Oli edullista, ei kummoista lovea tullut lompsaan. Ilman autoa on sujunut aika mukavasti, taksin kun muistaa ottaa jos pikatarve. Pikkulapsia ei ole tosin ole huushollissa, mikä tietty aika merkittävä seikka. Fillaria tulee käytettyä paljon. Jotenkin tajusin että saavutetusta mukavuudesta yms on niin peevelin tuskaista luopua mutta kun sen yli pääsi niin hyvä tuli. Mitä nyt potuttaa välillä ihan karseesti kun joutuu heittämään fillarimatkaa sadeilmalla ja saa sen seitsemän vaatekappaletta säätää kohdilleen :slight_smile: Ja se tietty sieppaa kovasti että jengi jurraa Hgin seudulla edelleen nastarenkailla vaikka kelit on mitä ovat. Sadesäällä pöly ei niin paha mutta kun aurinko paistaa niin fillaristi asfaltin maistaa. :wink:

15 tykkäystä

Taitaapi mersun EQS viedä osan sijoitustuotoista tänä vuonna. Vihdoin kunnollista rangea laatuautoon. Järkisyytä ei ole ja rahan hukkaahan tuo, fiilistelyä sitäkin enemmän.

11 tykkäystä

Autottomille muistutan välillä, että se fillarointi ja HSL johtaa hyvin herkästi kuplaantumiseen. Työpaikka on täynnä näitä autottomia helsinkiläisiä, joiden kotimaanmatkailu rajoittuu satunnaiseen reissuun Rukalle. Eräskin kehuskeli harrastavansa luontokuvausta, mutta ei ollut saanut aikaan käytyä edes Lapissa. Onhan niitä citykanejakin, ettei siinä mitään

Eipä minullakaan ollut pitkään aikaan autoa asuessani täällä pääkaupunkiseudulla. Paikallistuntemus yllättäen rajoittui HSL:n pysäkistä muutama sata metriä sivuun. Tämän jälkeen on avautunut ihan uusi maailma niin sanotusti

16 tykkäystä

Tarkoitat varmaan, että kun hankit auton niin paikallistuntemus lisääntyi? Toki näin on varmasti. Fillarin selässä myös näkee kaikenlaista. Onkin tullut käytyä aivan uusissa paikoissa jonne ei ikinä muuten päätyisi. Mutta eikös Dalai Lama antanut elämänohjeita että vähintäin joka vuosi (!) pitää käydä paikoissa joissa ei ennen ole käynyt.

2 tykkäystä

Sama homma. Eipä tuota voi olla hankkimatta.

Mielenkiintoinen aihe, josta vähintään yhtä mielenkiintoisia näkemyksiä auton omistamisesta, puolesta ja vastaan. Puhtaasti taloudellisista intresseistä olin minkäkin ilman autoa jokunen vuosi sitten jonkin aikaa. Oli kyllä ankeinta aikaa ikinä, kun on tottunut auton tuomaan vapauteen liikkumisen ja menojen aikatauluttamisen suhteen nuoresta pitäen. Ja ennen auto mopolla sekä kevarilla. Laskin kyllä tuon autottomuuden ajalla säästyneet eurot ja vaikka se ei varsinaisesti yllätys ollut, niin kyllähän se sai miettimään omia jatkotoimia. Noh, auto tuli talouteen ja pysyy jatkossakin, mutta nyt kun olen vaihtoaikeissa ja etsiskelen omia tarpeita vastaavaa, mahdollisimman edullista hankinta- ja käyttökuluiltaan, huomaan jatkuvasti vertaavani kuluja tuon autottoman ajan säästöihin. Sanomattakin selvää, että ero huomattava, eikä missään muodossa järkevää tai ainakaan hyödyllistä. Aiemmin aina joutunut ostamaan auton rahoituksella, mutta nyt kun olisi mahdollista ostaa tarpeet täyttävä kulkine omalla rahalla, niin ajatus tuntuu pöyristyttävältä. Ottaa se nyt pois tuottamasta toisaalta ja laittaa arvonsa menettävään malmikasaan. Olisiko vaan pitänyt pysytellä täysin varattomana, niin ei tarvitsisi tällaisia pohtia.

Äskettäin myin veneen pois. Askeettiset majoitusolosuhteet tarjoava perus perhevene, joka meidän käytössä oli vuosia. Myyntihinta oli noin 15% ostohintaa suurempi, toki vene oli kaikin puolin paremmassa käyttökunnossa kuin itse sen ostaessa. Veneestä tulleet rahat, itselleni huomattava summa, kuitenkin tarkoitus laittaa osakkeisiin, ei autoon.

Yhtä kaikki, elämä on valintoja ja niiden kanssa on vaan elettävä.

5 tykkäystä

Meidän lauttasaarelaistaloudessa on nyt alkukeväästä asti ollut tällainen sähköavusteinen laatikkopyörä:
Urban Arrow

Tuolla on ollut ilo tehdä ruokakauppaostokset ja viedä pikkunassikkaa leikkipuistoon ja piknikille! Ostin uutena ja maksoi 6000€, mutta jotenkin toi on niin paljon rennompaa menoa kuin autolla, että ei yhtään harmita suht iso hankintakustannus. Kohottaa mieltä tuollainen sähköisen kevyt arkiliikunta. Ja onhan toi silti hurjan paljon halvempaa kuin auton omistaminen.

Silloin kun lähden maakuntaan niin vuokraan auton. Tulee halvemmaksi ja on huolettomampaa kuin omistaminen. Vinkki: Addcar-niminen firma tarjoaa PK-seudulle vuokrakiesejä parhaimmillaan alle 30€/vrk hinnalla.

Kannattaa harkita, vaikka kuulostaakin ituhippien touhulta.

14 tykkäystä

Tää on varmasti kova. Itse en tosin stadissa uskalla fillaria polkea kun liikennesääntöjä eivät osaa pyörät eikä autot.
Huomaa usein kun pyöräilijät änkevät suojatielle luulleen autoilla olevan väistämisvelvollisuus. Autoilijat taas keskittyvät kaikkeen muuhun paitsi ympäristön huomiointiin eivätkä kääntyessä osaa ottaa risteävää kevyttä liikennettä huomioon.

Mutta kyllähän se auton tarve riippuu pk-seudulla harrastuskista ja mökkeilystä. Itsellä auto on pakollinen jo golfin ja mökille pääsyn takia, mutta Volvon 750€ leasingkuluilla ajelisin kaikki Helsingin liikkumiseni taksilla eikä edes tekisi tiukkaa. Mutta kuten sanottu, mukavuustekijä kermaperseelle :slight_smile:

Rahoituksesta tuli mieleen, että melko paljon autoilun kokonaiskustannus on kiinni siitäkin miten vahvasti pystyy ottamaan itseään niskasta kiinni ja tyytymään esim. 5k€ käteisellä ostettuun autoon jossa on pelkkä liikennevakuutus ja 15" perusvanteet. Toki käytetyn auton huoltaminen maksaa jos huono tuuri sattuu, mutta useimmiten jostain kaverin kaverin kautta löytää kohtuuhintaisen korjaamon. Marmoritiskille ei kannata muutaman tonnin romuja viedä potkittavaksi.

1 tykkäys

Ehdottomasti noin ja omalta osalta olenkin rajannut auton hinnan hyvin alas käteisoston osalta ja hieman ylemmäs rahoituksella ostettaessa. Aina löytyy osaava tekijä huoltamaan ja korjaamaan nuo vanhemmat, ei tarvi marmorilla notkua. Nykyinen 0,9% kiinteillä kuluilla juuri tuolla ajatusmallilla, mutta ei vastaa tarpeita. 4-henkinen yhden auton talous, jossa auton ominaisuuksien määrittävin tekijä on oma kalastus harrastus.

Joo, tää on vähän ärsyttävää, että joutuu olemaan koko ajan pikkusen varpaillaan. Tuntuu että ei millään ryhmällä ole liikennesäännöt ihan selvillä. Eilen tuli vastaan seuraavat: Auto parkkeerattuna keskelle vilkasta pyörätietä (kaivopuiston ranta), humalainen kävelijä hortoilemassa pyöräkaistalla pakottaen väistämään ajoradalle, ja pyöräilijä joka tuli vastaan väärää puolta eikä tiennyt kummalta puolelta väistää. :face_with_raised_eyebrow:

Itsekin käynyt pientä valkoista palloa hakkaamassa. Siihen tarpeeseen tulee käytettyä 24go - autoja, eli tuollaisia tuntiveloitteisia kadulla käyttäjää odottavia lyhytvuokria.

1 tykkäys

Noo kyllä se auton tarve riippuu aika paljon myös elämäntilanteesta. Perheen safkat ja käyttötavarat takakonttiin vai bussin kyydissä? Varhaiskasvatukseen kuskaamiset ja harrastukset jne. Pk-seudulla muuten poikittaisliikenne aivan infernaalisen huono. Pääset autolla nopeammin Lahteen kuin julkisilla Espoosta Vantaalla :smiley: Pk-seutukin käsittää niin laajan alueen, että paha yleistää liikaa. Toinen voi asua metron tai raitiovaunupysäkin vieressä ja toinen lähiössä tai metsän keskellä :woman_shrugging:

16 tykkäystä