Auto on vaurastumisen jarru, mutta toisaalta minun elämäni ei ole mahdollista ilman autoa. Lisäksi minulle on merkitystä sillä millä ajan. Sen ei tarvitse olla uusinta vuosimallia, sen ei tarvitse näyttävä tai kallis. Mutta sen pitää olla ehjä, räminätön, luotettava ja talvella sen pitää kääntyä ratista tai auton lähtölaskenta käynnistyy ensimmäisestä räntäsateesta.
Jos joku ihmettelee nickin ja avatarin näennäistä ristiriitaa, täsmennän, että tosi Volvomieshän ei etuvetoista luisupulkkaa aja! Uutena ostettu nimimerkkini auto on yhä tallissa tallessa odottamassa heräämistä 38. kevääseensä, minkä se epäilemättä tekee kuten aina ennenkin riippumatta siitä onko seisonta-aikaa kertynyt yön yli vai talven yli. Mekaaninen K-Jetronic ruisku ei starttaa koskaan välittömsti, vaan starttia pitää pyörittää pari sekuntia, kunnes polttoainepumput saavat paineen nousemaan ja ruiskutustapahtuma alkaa. Seuraavien 2 sekunnin jälkeen nyt 450.000 km ajettu moottori jää käymään niin tasaista joutokäyntiä kuin Volvon valurautainen vinokone vain osaa.
V70 kävi meillä kääntymässä, mutta minun pääni ei kestänyt sitä arvontalaatikkoa. Myönnän suosiolla että “en vain osaa”. Minä en käsitä mihin tarvitaan mahdollisuutta ajaa muuhun kuin etupyörien osoittamaan suuntaan. Ratti kääntyy ja rattaat kääntyy, mutta VeeSjutti ei aiokaan kääntyä ennen juhannusta. Ja sitten kevyellä kaasun nostolla se arpoo kuitenkin välillä veret seisauttavan yliohjaavan luisun jota ei voi edes kontrolloida vetopyörien sidonnalla, kun takapyörät eivät ole missään kiinni! Jätän suosiolla akrobatian niille jotka sen osaavat.
Perheen harrastusten vuoksi tarvitaan myös vähintään yksi urheiluauto. Meillä auton urheilullisuus mitataan sen kyvyssä kuljettaa urheiluvälineet suorituspaikalle. Eihän sellaisesta koppimoposta urheiluautoksi ole, mihin sukset, pitkäjoustoinen maastopyörä tai läskäri ei mahdu peräkonttiin.
Näillä ajatuksilla lähdin 16 vuotta sitten koeajolle kuvitellen tarvitsevani V70:n tilalle V70 AWD:n tai XC:n. Koska en mitään nelivedosta ymmärtänyt, kävin saman tien yhden viikonlopun aikana koeajamassa quattro-kelissä A4 quattron, Subarun Legacyn ja Foresterin, Mercedes W211 4Maticin, V70 AWD:n ja XC90 AWD:n. Näiden jälkeen iski All-Volvo perheen identiteettikriisi. Kun nelivetoa ei oltu hakemassa vetovoiman vuoksi vaan etuvetoisen omituisesta ajokäytöksestä vapautumiseen, ei tuon näytteen perusteella ollut mahdollista ostaa kaasun käytön mukaan kaarretasapainoaan eessuntaas keikuttelevaa valeneliveto-Volvoa.
Samalle koeajokierrokselle sattui silloin uusi Mercedes W212. Täysin Volvoäijänä pyysin vajaavetoisen 250 CDI:n avaimet hetkeksi lainaan. Takavetoinen ei osallistunut koko nelivetovertailuuni lainkaan, otin sen vain fiilistelläkseni miltä 940 GL:n seuraaja olisi voinut tuntua jos sellainen olisi joskus tehty. Kuten odottaa saattaa, nelivetoja lumipöpperössä pyöriteltyäni kaksoisahdettu 1000 kierrokselta voimalla vetävä takavetoinen yllätti kaarteessa. Sitten tapahtui monta asiaa pikavauhdilla.
Todennäköisesti Mersun pitkäsiipinen suojelusenkeli otti hölmöilyni kiinni ensin. Sen jälkeen Seittenneliskanttisen yli 20 talven aikana koulimat käteni kävivät autopilotilla vastaohjaukseen, jossa tunsin auton suojelusenkelin auttavan minua eikä AWD Volvon tavoin keksivän jatkuvasti jotain ylläreitä kuskin herättämiseksi. Kolmantena asiana tajusin tietoisesti, että tuntuu luistavan tarpeettoman leveästi, mutta onneksi pitkäakselivälinen tasapainoinen takavetoinen on erittäin helppo pitää näpeissä.
Sen jälkeen kuulin kuinka Lady Mercedes kuiskasi aivan selvällä Ruåtsin kielellä:
“Willkommen zu Hause, Herr Volvofahrer!”
Tuon päivän jälkeen perheen kaikki Volvot ovat yhtä lukuun ottamatta vaihtuneet tähtikavalkadiin. Seittenneliskanttinen on ja pysyy, ja rakentuu pikku hiljaa kohti museokuntoa. Joka syksy laitetaan talliin hieman parempi auto kuin sieltä on keväällä otettu.
Olin jo ostamaisillani ensimmäisen patteriautoni, mutta vedin viime hetkellä jarrut päälle ja ostin itselleni lisää miettimisaikaa vaihtamalla 12-vuotiaan 300.000 km lähestyvän Eemelini samanlaiseen mutta 100.000 km vähemmän ajettuun farkkuun. Nyt se seuraava on ilman muuta joku patterivispilä - vähän käytettynä, parin vuoden ikäisenä, tehdastakuulla ja puolella uuden hinnasta. Ja toinen puoli säästöön entisten päälle.
