No yritetäänpä siis selittää:
Aikajänteen muutokset ei lähtökohtaisesti vaikuta tuotto/riski-suhteeseen, koska sekä tuoton toteutumisen että riskin realisoitumisen todennäköisyys kasvaa ajan funktiona. Silloin tällöin epätehokkaat markkinat tarjoilevat tilanteita, jossa tämä suhde on vinoutunut, mikä puolestaan tarjoaa mahdollisuuden korkean tuotto-odotuksen sijoituksiin/suosituksiin ostamalla houkuttelevaa riski/tuotto-suhdetta tai myymällä huonoa. Suuren osan aikaa hinnoittelu toki on suurin piirtein oikein. Markkinoita ei kannata aliarvioida.
Esimerkkinä hyvästä ostopaikasta on vaikkapa markkinoiden depressiivisyys Bioretecin viimeisimmän annin ympärillä, joilloin oli selvä paikka ottaa agressiivisempaa näkemystä. Hyviä myyntipaikkoja markkina on tarjoillut esimerkiksi Bioreticin FDA-hyväksynnän jälkeisessä hypessä. Yksi räikeimmistä esimerkeistä on Faron viime keväänä, jolloin markkina keskittyi kerran elämässä -tilaisuuteen samalla kun osake oli ajamassa antiseinään muutaman viikon päästä. Tällaisessa tilanteessa esimerkiksi suosituksen oikea aikajänne oli se muutama viikko ja oikea näkemys oikeaan aikaan tuotti merkittävän ylituoton.
Bioretecin potentiaalin ja riski on minusta suurin piirtein tasapainossa tällä hetkellä. Potentiaalia totta kai löytyy, mikä on mallinnettu ennusteisiin. Toisaalta moniin tunnettuihin ja tuntemattomiin asioihin liittyy edelleen merkittävää riskiä: esimerkiksi uuden markkinan muodostumisen nopeuteen, joka isolta osin määrittää Bioretecin tulevaa kasvua (vrt case Aiforia, jossa lupaavan markkinan kasvu on vuodesta toiseen aneemista.)
Analyysini tarkoitus on antaa suosituksia, joita seuraamalla voi voittaa osakkeen holdaamisen, eli tehdä ylituottoa. Oikeastaan kaikki analyysiin liittyvät valinnat ja päätökset ml aikajänne palvelee tuota tavoitetta. Tulokset tähän asti kertovat että valinnat ovat toimineet. Esimerkiksi meidän suosituksia seuraamalla Bioretec-sijoittaja on tehnyt viimeisen 12kk aikana Bloombergin datan mukaan +78 %:n tuoton. Holdarin tuotto on ollut +11 %. Koko seurantasalkun osalta on mennyt vieläkin paremmin: suositusten 12kk- tuotto on +86 % (vrt OMXHPI +1 %). Johtopäätös tästä on harvinaisen helppo: jatkan edelleen niiden asioiden tekemistä mitkä toimivat ja käytän niitä mahdollisuuksia joita markkina tarjoaa.