Bioretec - Aukeaako jenkkimarkkina?

21 tykkäystä
14 tykkäystä

Bioretec solmi uuden myyntisopimuksen Yhdysvalloissa | Kauppalehti

Otsikon mukaan, kyllä Jenkkimarkkina aukeaa.

2 tykkäystä

Tässä on Antin kommentit Bioretecin tuoreesta sopimuksesta.

Bioretec tiedotti perjantaina myynti- ja jakelusopimuksen allekirjoittamisesta Koillis-Yhdysvalloissa toimivat jakelijan kanssa. Yhtiöllä on jo aiempi sopimus Yhdysvaltain armeija- ja veteraanisairaaloiden osalta Spartan Medicalin kanssa. Nyt solmittu sopimus laajentaa jakelua siviilipuolen terveydenhuoltoon.

12 tykkäystä

”Yhtiö arvioi, että ottaen huomioon sen nykyisen liiketoimintasuunnitelman ja Osakeannissa tavoiteltavat tuotot, Osakeannissa kerättävät bruttovarat tulevat riittämään noin 8 kuukauden ajan. Jotta Yhtiö saavuttaa positiivisen liiketoiminnan kassavirran vuoden 2027 loppuun mennessä nykyisen liiketoimintasuunnitelman mukaisesti, Yhtiö arvioi tarvitsevansa yhteensä noin 18 miljoonaa euroa ulkoista rahoitusta. Yhtiön saama lisensiointitulo tai saavutetut etappimaksut tulevien kaupallistamisvaiheiden aikana vaikuttavat yllä olevaan arvioon.”

8 tykkäystä

Jaahas, kulisseissa hierotaan nyt diiliä selkäranganluudutus implantista. Kova

2 tykkäystä

Millähän menee läpi? 1,60?

On yhtiö hyvissä asemissa nyt.

Se oli nopee :slightly_smiling_face:

Sisäpiiritieto: Bioretec Oy toteuttaa onnistuneesti suunnatun osakeannin ja kerää sen tuloksena 6 miljoonaa euroa

Bioretec Oy Sisäpiiritieto 27.11.2024 kello 22.15

TÄMÄN TIEDOTTEEN SISÄLTÄMÄ TIETO EI OLE TARKOITETTU JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVAISTAISTA.

Bioretec Oy (“Bioretec” tai “Yhtiö”), biohajoavien ortopedisten implanttien edelläkävijä, julkistaa institutionaalisille ja muille kokeneille sijoittajille suunnatun uusien osakkeiden (“Tarjottavat Osakkeet”) osakeannin (“Osakeanti”) tuloksen. Yhtiö tiedotti Osakeannin käynnistämisestä 27.11.2024 julkistetulla yhtiötiedotteella. Bioretec kerää huomattavasti ylimerkityllä Osakeannilla yhteensä 6,0 miljoonan euron bruttovarat.

Osakeannista saatavat varat käytetään RemeOs™-traumaruuvin kaupallistamisen vahvistamiseksi Yhdysvalloissa ja Euroopassa Euroopan myyntiluvan myöntämisen jälkeen ja RemeOs™ -selkärangan luudutusimplantin tuotekehityksen nopeuttamiseksi Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) 14.3.2024 myöntämän Breakthrough Device Designation -statuksen seurauksena aloittamalla prekliiniset tutkimukset suurilla eläimillä vuoden 2024 lopussa.

Osakeannissa Yhtiö odottaa laskevansa liikkeeseen yhteensä 3.000.000 Tarjottavaa Osaketta suunnatulla osakeannilla. Tarjottavien Osakkeiden määrä vastaa noin 14,8 prosenttia kaikista osakkeista ennen Osakeantia ja noin 12,9 prosenttia kaikista osakkeista Osakeannin jälkeen. Yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärä Osakeannin jälkeen tulee olemaan 23.336.858.

Tarjottavien Osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on 2,00 euroa vastaten 2,9 prosenttia alempaa hintaa verrattuna päätöskurssiin 2,06 euroa Nasdaq First North Growth Market Finlandissa välittömästi ennen Osakeannin käynnistämistä 27.11.2024. Merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakeanti toteutettiin nopeutetussa tarjousmenettelyssä (accelerated book building) annettujen tarjousten sekä varsinaisen yhtiökokouksen 26.4.2024 hallitukselle antaman valtuutuksen perusteella. Tarjottavat Osakkeet allokoitiin pitkän sijoitushorisontin institutionaalisille sijoittajille. Lisäksi Tarjottavia Osakkeita allokoitiin Stephen Industries Inc Oy:lle, joka on Yhtiön hallituksen jäsenen Kustaa Poutiaisen määräysvallassa oleva yhtiö ja joka omistaa yli 10 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista. Stephen Industries Inc Oy:lle allokoitiin yli 10 prosenttia Tarjottavista Osakkeista. Kustaa Poutiainen ei osallistunut Osakeantia koskevaan päätöksentekoon. Osakeanti oli huomattavasti ylimerkitty.

Tarjottavat Osakkeet (ISIN-tunnus FI4000480454) merkitään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 28.11.2024. Tarjottavien Osakkeiden odotetaan olevan valmiina toimitettavaksi sijoittajille Euroclear Finland Oy:n kautta maksua vastaan arviolta 2.12.2024.

Kaupankäynnin Tarjottavilla Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq First North Growth Market Finlandissa arviolta 2.12.2024.

“Olemme erittäin tyytyväisiä osakeannin vahvaan vastaanottoon, joka kuvastaa sijoittajien luottamusta visioomme ja strategiaamme yhtiön kasvun suhteen. Tämän osakeannin onnistuminen ei ainoastaan vahvista taloudellista asemaamme, vaan antaa meille myös mahdollisuuden kiihdyttää keskeisiä toimia RemeOs™-traumaruuvin kaupallistamisessa ja tulevan tuotevalikoimamme kehittämisessä. Olemme edelleen sitoutuneita tuottamaan lisäarvoa osakkeenomistajillemme ja kiitämme sekä nykyisiä että uusia sijoittajiamme heidän luottamuksestaan ja tuestaan tällä keskeisellä hetkellä. Yhdessä olemme valmiita hyödyntämään edessä olevat mahdollisuudet ja saavuttamaan pitkän aikavälin menestystä”, kommentoi Yhtiön toimitusjohtaja Alan Donze.

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana ja Borenius Asianajotoimisto Oy toimii pääjärjestäjän oikeudellisena neuvonantajana.

Bioretec Oy
Hallitus

Lisätietoja

Alan Donze, toimitusjohtaja, +1 619 977 5285
Tomi Numminen, hallituksen puheenjohtaja, +358 40 581 2132

Hyväksytty neuvonantaja

Nordic Certified Adviser AB, +46 70 551 67 29

20 tykkäystä

Olipa pieni alennus nykykurssiin verrattuna. Kertoo, että yritykseen ja sen tuotteisiin uskotaan.

8 tykkäystä

Tämä oli kyllä todella hyvä suoritus! Josko se kurssi pääsisi nyt myös tokenemaan kun antiapina on pois selästä.

6 tykkäystä

Nopsa oli anti ja hienoon hintaan. Antipeikko on poissa jonkin aikaa, mutta riittääköhän vielä kaikkeen ennen kuin tulovirta kuittaa.
Ehkä tähän uskaltaa taas palailla vaikka toki edelleen lukuja saadaan odotella tulokseen.

2 tykkäystä

Tässä on Antin kommentit yhtiön suunnatusta annista. :slight_smile:

Bioretec tiedotti keskiviikkona 6 MEUR:n suunnatusta annista 2,0 euron merkintähinnalla (päätöskurssi 2,06). Anti on ajoitukseltaan ja kokoluokaltaan odotustemme mukainen. Ylimerkityn annin alennus jäi marginaaliseksi ja ehdot olivat mielestämme kaikkien sijoittajien kannalta edulliset. Yhtiön kertoma rahoitustarve 18 MEUR vuoden 2027 loppuun mennessä sen sijaan on odotuksiamme suurempi ja kertoo yhtiön suunnitelmista kiihdyttää kasvupanostuksia Yhdysvalloissa edelleen. Uutena tietona saatiin myös selkärangan implantin eläinkokeen aloitus jo loppuvuoden 2024 aikana. Päivitämme näkemyksemme ja mallimme uusien tietojen suhteen lähiaikoina.

14 tykkäystä

Hallituksen jäsen merkinnyt suunnatussa annissa kunnioitettavasti 700000 eurolla. Luottoa siis löytynee.

16 tykkäystä

Poutiainen omistaa nyt yli 10% yrityksestä ja näin laittanut omia rahojaan useamman miljoonan tähän kiinni.
Seuraavaksi odotelleen CE-merkkiä ja itseasiassa vielä enemmän kiinnostaa tuleva yhteystyö, jonkin suuren toimian kanssa (stryker?). Alan työskenteli tuolla 13 vuoden ajan.
Tämä on tätä, kun palkataan jenkki asiantuntija sisäpiiri ympyröistä, ni jo alkaa yhteistyö suurempien kanssa 6kk pestin aloituksen jälkeen.
Bioretecin hallitus teki Alanin palkaamisessa varmasti sen historiansa tärkeimmän ja parhaimman päätöksen, joka säästää meiltä sijoittajilta tukun rahaa ja aikaa.
Esimerkki saatiin taas kun nähtiin miten mallikkaasti Bioretec hoiti antimörön pois kuljeksimasta ja millä hinnalla sekä ehdoilla.
Kassassa about 8milliä tuohta ja tällä päästään nyt näkemään liikevaihdon skaalaus ihan eri kokoluokkaan mitä tällä hetkellä.

Edit. Tässä käynnistellään eläinkokeita, mutta saattaa olla, että stryker tekee tähän sijoituksen jo ennen kokeiden tuloksien saantia (tietenkin tietyin ehdoin), jolla varaa itselleen yksinoikeuden eläinkokeiden onnistumisen jälkeen.
Antti Siltanen on karhuinen koko luudutusimplanttia kohtaan ja odottaa tälle tuotteelle täyttä floppia.

8 tykkäystä

Myös Yhdysvaltojen myyntijohtaja Frank Sarcone on ollut Strykerilla johtotehtävissä. Sinne suuntaan siis todennäköisesti herroilla monenlaisia kontakteja.

1 tykkäys

Kyllä tässä on iso mahdollisuus että tämä partneri kuvio hypätään suoraan yli ja suoritetaan mukavan kokoinen exit.

Edit : saadaanko tämän eläinkokeen tulokset jo keväällä 2025 vai mikä on aikataulu arvio ?

2 tykkäystä

Activan sairaalaverkko kasvaa!
Hyvä muistutus, että activallakin vielä vaikka kuinka mahdollisuuksia ja tilaa kasvaa myös euroopassa.

Chatgpt: Arvioiden mukaan biohajoavat implantit muodostavat noin 10–15 % kaikista ortopedisista leikkausmateriaaleista Euroopassa, mutta osuus vaihtelee maittain ja sairaaloittain. Käyttö on erityisen yleistä modernien, hyvin varusteltujen klinikoiden keskuudessa.

2 tykkäystä

Kyllä on ollut pitkä odottavan aika CE-merkinnän kanssa. Eikö sen nyt jo kohta luulisi tulevan? Tuota lausetta olen pyöritellyt varmaan jo pari vuotta. :slight_smile:

Niin paljon on menty yli kaikkien ennusteiden että alkaa tuntua että jotain isompaa on mennyt vihkoon CE-merkin suhteen eikä vain viranomaisen ruuhkat.

BBS:lle selvisi 7 vuotta potilaskokeiden jälkeen että eivät olleet testanneet tarpeeksi potilaita.

Bioretecin case on sen verran uudempi että toivon todella että tutkimukset potilailla olivat uuden MDR-standardin mukaisia.

1 tykkäys

Tämä juttu tuli myös mieleen kun tuo BBS tapaus tuli julki. Kyllä taitaa olla Bioretecin tutkimus myös tehty sen vanhan MDD regulaation ollessa voimassa. Vai miten on ? Toivotaan kuitenkin että potilasmäärä on riittävä . Ja ihan pakko myös uskoa näin. No onneksi USA on hyvässä vauhdissa.

1 tykkäys