Detection Technology - Paljastaa uhat

Mielenkiintoista - kiitos paljon nopeasta vastauksesta!

1 tykkäys

Kahvihuoneen puolella joku oli linkannut hyvän haastiksen tekoälystä (whitney tilson, ex. fund manager).
Yksi DT:n kannalta mielenkiintoinen nosto oli toteamus, että tekoäly tulee korvaamaan ison osan radiologien työstä.

Vähän samaa asiaa sivuttiin yhdessä Siemens Healthineersin järjestämässä panelissa, missä mukana mm. saksalainen keuhkosyöpiin erikoistunut keuhkolääkäri. Todeten jotenkin niin, että tekoäly toivon mukaan tulee mahdollistamaan riskiryhmien laajamittaisen seulonnan. Nykyisin kun se kuvien vielä manuaalinen analyysi on rajoittava pullonkaula, semminkin kun yhdestä potilaasta kuvataan paljon dataa.

Varmaan sitten yleisemminkin ihan sovelluksesta riippumatta röntgenkuvien analyysi on kohde, missä koneoppiminen ja tekoäly ottavat koko ajan enemmän roolia. Mikä DT:n kannalta ehkä hyvä uutinen sikäli, että analyysityön tehostumisen kautta tuntuisi, että kuvausten määrä ei ainakaan vähene.

Toisaalta sitten vaikka Martolan kanssa on puhuttu DT:n eri sovellusten eri tasoisesta “älykkyydestä”, niin tämän niin muodikkaan tekoälyn vaikutuksista on mielestäni DT:n rapsoissa ja toimarihaastiksissa ollut vähän puhetta. Miten vaikuttaa markkinan kokoon, rajapintoihin asiakkaisiin päin sekä sitten tietysti kilpailutilanteeseen.

Eli toiveena siis olisi, että AI:ta taklattaisiin infossa ja haastiksissa jatkossa enemmän jotta saisi paremman läpivalaisun siitä, miten vaikuttaa DT:n bisnekseen.


Eilispäivän uutinen oli sitten se, että Syrjälä jää syrjään ja Vasara ehkä sitten tarttuu heti vasaraan :slight_smile:

6 tykkäystä

Joo, taustalla pyörii mielenkiintoinen trendi. Tekoälyn (koneoppiminen voisi olla parempi termi) avulla kuvista saadaan enemmän irti, ja käsittääkseni sieltä on löydetty myös uusia sovelluskohteita. Kiinassahan otettiin covidin aiheuttamia keuhkomuutoksia röntgenkuvilla kiinni, mikä ilmeisesti vähän avasi ajattelua siellä. Tämä on yksi mikä voisi ajaa myöhemmin yhä tarkempia laitteita / sensoreita lääketieteen sovelluksissa ainakin pidemmällä aikavälillä.

Miksi tätä en ole korostanut tutkimuksessa on käytännössä se, ettei tuolla käsittääkseni ole suoraan paljoa vaikutusta DT:lle - ehkä ajan kanssa mutta tällä hetkellä muut jutut ajaa yli. DT:llä on kyllä kyvykkyyksiä tuoda laitteisiin “älyä” (algoritmeja, softaa, koneoppimista jne.) mutta lääketieteen puolella OEM-laitevalmistajat suojaavat käytännössä hyvin tarkkaan tuota osa-aluetta. Se on vähän niin kuin se heidän osaamisalueensa ja lisäarvonsa, ja kun se on heidän laitteensa niin hehän määräävät roolit. Teollisuudessa, jossain määrin myös Turvallisuudessa, DT:llä on tarjolla enemmän roolia myös kuvanmuodostamisessa ja -tulkitsemisessa. Tämä laajemman kokonaisuuden tarjoaminen voi olla myös osasyy siihen, että katteet vaikuttavat olevan näillä alueilla parempia. Mutta tämä on sitten eri osa-alue, eikä varsinaisesti liity tähän asiaan.

Hyvä juttu se tietysti silti on, jos ja kun laitteita menee tulevaisuudessa enemmän. Mutta käsitykseni mukaan vaikutus markkinaan on ainakin toistaiseksi hyvin rajallinen, ja tosiaan lääketieteellisellä puolella nuo isot asiakkaat eivät todennäköisesti päästä DT:tä tälle apajalle.

Joka tapauksessa hyvä nosto ja voidaan ottaa kysymyslistalle! Kannattaa varmuuden vuoksi kuitenkin muistuttaa kun Q4 on lähempänä, muuten voi unohtua :slight_smile:

12 tykkäystä

Proprius Partnersin pojat ottaneet vuodenvaihteen omistajalistauksen mukaan position (50000 kpl) DeeTeeseen.

10 tykkäystä

Sijoittaja.fi tutki First Northia ja löysivät sieltä kolme kiintoisaa yhtiötä… yksi niistä oli DeeTee. Loppuosa jutusta, joka sisältää ns. osakevertailutaulukon on muurin takana.

Analysoimme kaikki First North -osakkeet ja valitsimme osakkeita, joihin olemme valmiita itse sijoittamaan. Teimme ensin esikarsinnan, jossa tutkimme yhtiöiden liikevaihto ja tuloslukuja. Valitsimme yhtiöitä, joilla oli positiivinen liikevaihto ja tuloskehitys. Tämä jätti ulos kehitysvaiheessa olevia osakkeita.

Seuraavaksi perehdyimme yhtiöiden liiketoimintaan ja arvioimme liiketoimintamalleja, markkinatilannetta sekä yhtiöiden tulevaisuuden näkymiä. Tutkimme myös muita sijoittajalle tärkeitä ominaisuuksia ja keskeisiä tekijöitä, kuten kasvupotentiaalia, tunnuslukuja, riskejä sekä arvostusta.

3 tykkäystä

Onko jossain käyty jo läpi, tai osaako @Juha_Kinnunen kertoa, mihin DT oikein meinaa tuota suurta nettokassaansa käyttää. Yritin etsiä viimeisimmästä laajasta analyysista (josta toki jo hieman aikaa onkin kulunut) kohtia pääoman allokoinnista ylipäätään, ja tuntuu, että sitä on DT tapauksessa käsitelty hyvin vähän. Löytyi lähinnä kohtia, että uusia yritysostoja tuskin hetken nähdään, ja toteamus, että suurta nettokassaa pitäisi hiljalleen allokoida tuottavasti.

7 tykkäystä

Olet katsonut ihan oikein. En minä ole oikein keksinyt sille käyttöä, mutta ei yhtiö tunnu olevan myöskään innokas palauttamaan sitä osakkeenomistajille tällä hetkellä (oma tulkinta, hallitushan voi olla lopulta eri mieltä). Antaahan se mukavasti liikkumavaraa yhtiölle, mikä voi olla hyödyllistä - jos mahdollisuuksia löytyy.

Yritysostot ovat mahdollisia, jos löydettäisiin jotain omaan tarjontaa vahvistavaa. Mutta tuotepalettikin on nyt kuitenkin katettu enkä näe siellä mitään “loogisia” liikkeitä. Mutta opportunisesti tietysti voisi vahvistaa yhtiötä eri alueilla.

Jotenkin tuntuu, että tässä on “kattellaan” -vaihe käynnissä. Tämä on mielestäni ihan ymmärrettävää viime vuosien voimakkaiden markkinamuutosten jälkeen, mutta jos rahaa kertyy yhä enemmän kassaan tulevina, niin alkaa olla paine tehdä liikkeitä (suuremmat osingot tai omien osakkeiden ostot). Jyrkimmissä mutkissa olisi voitu olla vaikeuksissa, jos olisi vedetty isolla velkavivulla. Mutta ei sitä nyt määräänsä enempää voi pidemmän päälle tileillä makuuttaa.

17 tykkäystä

Kiitos vastauksestasi! Pohdin myös sitä, kun nettokassalle ei oikein tunnu olevan käyttöä, että onko silloin ev pohjaiset kertoimet yhtiölle kovin hyviä, kun silloin tavallaan kassan arvonluonti oletetaan mukaan yhtälöön.

3 tykkäystä

Se on ihan validi pointti, mutta ei sitä kassaa nyt oikein huomiottakaan voi jättää. Jos liiketoimintamalli vaatisi tuollaisen kassan ylläpitoa, käyttäisin pääasiassa P/E-lukuihin. Kun näin ei mielestäni ole, niin paras kerroin mielestäni EV/EBIT(A). Mutta rinnalla kannattaa toki käyttää muitakin.

6 tykkäystä

Paljonko yhtiöllä on kassassa rahaa sitä en löydä mistään.? Kaikki muut asiat kyllä löytyvät katsauksista. @Juha_Kinnunen

Moi,

yleensä tulospäivityksien yhteydessä tulee kirjoitettuakin, kuten myös Q3-katsauksen yhteydessä. Raportista “…DT:n tase on luonnollisesti edelleen väkivahva, ja yhtiöllä oli Q3:n lopussa 20,8 MEUR:n nettokassa.” Korolliset velat maksettiin pois muistaakseni kesällä, joten tuo on samalla kassa.

Jos tekstissä ei mainita erikseen niin raportin Tase -sivultahan näkee vuositason tilanteen. Edellisessä raportissa vuoden 2024 lopun ennuste oli 24,2 MEUR kohdassa likvidit varat. Ei ole meidän ennuste yhtä kova mitä @Mailman2 :in yllä, mutta hyvä rahavirta kuitenkin :slight_smile:

Noissa kommenteissahan näkyy vain etusivu, ja siinä varmaan harvemmin mainitaan tarkkoja lukuja. Tietysti ne löytyy yhtiön omista raporteista.

6 tykkäystä

Sellainen vinkki tohon kassan tarkasteluun, jos ei muuten satu kätevästi löytämään Ilman premiumia, niin ainahan voi yhtiösivulta laskea markkina-arvon ja yritysarvon erotuksen.

3 tykkäystä

Toimii oikein hyvin DT:n suoraviivaisella taseella.

4 tykkäystä

Uusi alku uusille mahdollisuuksille

Ja DT otti tästä - jopa vähän varastaen -heti kopin. Hienoa!

Miten tämä liittyy Dt? En nähnyt mitään mikä tekstissä liittyy firmaan. @Mailman2

1 tykkäys

Tässä vielä Evlin tulosennakko torstain tulosjulkistusta silmällä pitäen: Evli | Detection Technology - Earnings and multiples should gain

5 tykkäystä
8 tykkäystä

Hyvät lukemat DeeTeeltä. Raportin positiivisin kohta oli tämä “Detection Technology odottaa kokonaisliikevaihdon olevan vertailukauden tasolla ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja kasvavan kaksinumeroisesti toisella vuosineljänneksellä 2025.

16 tykkäystä

Juha haastatteli DT:n toimitusjohtajaa Hannu Martolaa.

Aiheet:

00:00 Aloitus 00:13 Q4:n pääkohdat 01:12 Kulurakenne 02:03 Rajaturvallisuus, rahti ja satamat 04:32 Vuoden 2024 pääkohdat 05:35 Rahavirta 06:22 Osinkoehdotus 07:50 Tuotanto Suomessa 08:38 Tullien vaikutus 11:15 Panostukset Intiaan 12:36 Ohjeistus 14:10 Teollisuusratkaisujen kasvuajurit 16:17 TFT-markkina 17:36 Kannattavuus vuonna 2025

12 tykkäystä