Toimitusjohtajalta saatiin tuttuun tapaan kattava katsaus yhtiön näkymistä. Kirjoittelin vähän noita haastattelun kommentteja ja raportin lukuja näkyville. Analyytikon kommentteja odotellessa. Samalla vähän lisää tutustumista tähän yhtiöön, joka on jäänyt aika vieraaksi.
Toimitusjohtaja Martolan omien sanojen mukaan kolmannella kvartaalilla “saatiin vähän hyvää ja vähän hittiä”. Ensin saatiin kolmannella neljänneksellä myyti ja toimituskyky vetämään. DeeTee teki firman historian toiseksi parhaan myynnin, 27,3 miljoonaa. Yhtiö sai viime vuoden vastaavaan neljännekseen kasvua 18 prosenttia.
Raportin mukaan komponenttipula heikensi toimituskykyä teollisuusratkaisuissa ja osa
teollisuusratkaisuiden myynnistä siirtyi. Maltillista kasvua selitetään raportissa myös vertailukauden vahvalla kasvulla, joka oli 21,5 %.
Liikevaihdon kasvu, % |
Q3’22 |
Q3’21 |
Q1-Q3’22 |
Q1-Q3’21 |
Medical (MBU) |
24,0 |
18,8 |
-0,3 |
25,7 |
Industrial Solutions (IBU) |
2,8 |
21,5 |
22,6 |
6,4 |
Security (SBU) |
14,6 |
0,2 |
16,2 |
-18,0 |
Yhteensä |
17,5 |
12,5 |
8,1 |
5,5 |
DeeTeellä oli myös ylimääräisiä kustannuksia. Jouduttiin tekemään 1,3 miljoonan varaus erään pohjois-amerikkalaisen Security-asiakkaan varautuessa velkojia vastaan (konkurssisuojaa Chapter 11-menettelystä). Oli spottiostoja, vähän ylimääräistä logistiikkakulua, kaikkiaan noin 3 miljoonaa rasitti tulosta.
Positiivista tuntuisi olevan ainakin se, että DeeTee pystyi Martolan mukaan vastaamaan kysyntään. Hänen mukaansa DeeTee ei ole kapasiteettirajotteinen. Pekingin tehdas teki todella hyvää työtä ja hoiti kaikki toimitukset. Martolan mukaan pari miljoonaa enemmän olisi ehkä myyty, jos olisi parempi komponenttitilanne.
Kysyntänäkymä tuntuu olevan haastattelun perusteella aika hyvä. Lääketiede kasvoi jopa 24 %, osin siksi että toiselta neljännekseltä siirtyi myyntiä teknisten haasteiden takia kolmannelle. Martolan mukaan Security-liiketoiminta on tulossa koronan jälkeen kuopasta. Nyt oli hyvä 15 % kasvu. Tietokonetomografia tulossa lentokentille. Muutenkin tässä maailmantilanteesta turvallisuuskysyntä piristymässä.
Kannattavuustavoitteen osalta kolmannella neljänneksellä tuotemixi oli huonompi. Tavoite on 15% ja nyt ollaan aika kaukana. Martolan mukaan spottiostoihin meni miljoona euroa kolmannella neljänneksellä. Ehkä sama menee myös 4. neljänneksellä? Ehkä ensi vuonna päästään lähemmäs tavoitetta, joka on vähintään 15 %.
DeeTeen näkymä Kiinan osalta tuntuu kaksijakoiselta. Nyt koronarajoitukset edelleen päällä ja ihmiset eivät kohtaa. Lääketieteen osalta isot tarpeet ja väestö vanhenee. Turvallisuushaasteisiin halutaan käyttää rahaa. Martolan mukaan tietokonetomografia ei ole vielä käytössä Kiinan lentokentillä. Haastattelun perusteella Martola tuntuu uskovan DeeTeen pärjäämiseen Kiinassa.
Kiinasta riippuu paljon. APACin osuus DeeTeen liikevaihdosta kasvoi v/v.
Liikevaihto aluettain, % |
Q1-Q3’22 |
Q1-Q3’21 |
APAC |
74,1 |
72,6 |
EMEA |
18,5 |
19,1 |
Americas |
7,4 |
8,3 |
Riskien osalta isojen lääkepuolen asiakkaiden isot varastot ovat yksi riski. Medical on ollut DeeTeen kasvuveturi ja se on vaihtumassa nyt Security puolelle. Martolan mukaan siellä näkymät pitäisi olla hyvät. Riippuvuus viidestä suurimman asiakkaasta laski kuitenkin raportin mukaan. Viiden suurimman asiakkaan osuus kokonaisliikevaihdosta laski nyt 54,1 % → 51,5 %.
Q3:lla lääketieteellisen liiketoimintayksikön osuus kokonaisliikevaihdosta nousi vertailukauteen verrattuna. Mutta koko vuoden osalta ollaan jo laskussa. Securityn osalta kasvua ei nähty Q3:lla, mutta koko vuoden osalta pientä kasvua vertailukauteen.
Osuus kokonaisliikevaihdosta, % |
Q3’22 |
Q3’21 |
Q1-Q3’22 |
Q1-Q3’21 |
Medical (MBU) |
54,3 |
51,5 |
50,4 |
54,7 |
Security (SBU) |
31,3 |
32,1 |
33,3 |
31 |
Industrial Solutions (IBU) |
14,4 |
16,4 |
16,3 |
14,3 |